Kirpputorihinnoittelu 2026
Olen harkinnut taas kerran kirppispaikan ottamista, vaikka kadunkin joka kerta kun niin teen.
Mikä on hinnoittelun tilanne nykyään kivijalkakirppiksillä? Kannattaako viedä myyntiin tai saako yhtään mitään esimerkiksi:
- Sisustuslehdistä? (ihan uusia, ei mitään vuodelta 2015)
- Käyttämättömästä kashmirneuleesta?
- Arabian kannusta 1920-luvulta?
- Airfryerista, joka on vielä käyttämättömänä pakkauksessaan?
- Marimekon mekosta 70-luvulta?
- Calvin Kleinin uudenveroisesta repusta?
Jo viimeksi tuntui siltä, että pelkästään täysin käyttämättömiä tuotteita ja tunnettuja merkkejä kannatti viedä kirppikselle, eikä niistä siltikään olisi saanut pyytää kuin 1-3 euroa. En tiedä maksaako vaivaa taaskaan.
Kommentit (28)
No kirppiksiltähän ne ihmiset ostaa niitä kalliita keräily esineitä halvalla. Kertovat niistä lehdissä, et maksoi vaan kympin ja uudelleen myymällä siitä saa tonnin. Eli en odottas saavani vanhasta Arabian kannusta kirpparilla arvon mukaista rahaa,vaan halvalla se siellä pitää myydä. Ja se pitäs laittaa lasivitriiniin lukkojen taakse siellä myytäväksi. Se on muuten pöytä myynnissä tuhannen palasina siellä lattialla. Ei ihmiset sillä lailla arvosta niitä,et ne varovaisia olisivat.
Vierailija kirjoitti:

Niin kai se on. Tosin tietääkseni tämä kirpputori ei ole mikään rymykirppis, se on aika siisti eikä siellä - tietääkseni! - heitellä tavaroita lattialle.
Mutta esimerkiksi juuri Arabia taitaa tällä hetkellä olla sellaista, ettei se ole suosittua eikä siitä saa oikein mistään mitään. En viitsisi laittaa 50 eurolla myyntiin Toriin ja sitten odotella puoli vuotta menisikö se kaupaksi. Mieluummin myisin 10 eurolla kirppiksellä, jos siitä siis ylipäätään saisi 10 euroa. Toisenlaista (uudenveroista) Arabian kannua 50-luvulta yritin myydä noin vuosi sitten 5 eurolla, eikä se mennyt. Toin sen kotiin, koska kismitti myydä keräilykannua 2 eurolla tai jotain. Mietin vain onko tilanne yhtään parantunut. Vai kannattaako kirpputorille ylipäätään viedä enää mitään.
Yhtään arvokkaampi tavara kannattaa myydä netissä. Kirpputorille vain sellainen jonka katoaminen tai varastaminen ei harmita. Netissä saa myös paremman hinnan. Kirpputorilla myisin max. 10e arvoisia tavaroita.
Jos haluat niillä tehdä tiliä, niin ei. Jos haluat päästä halvalla eroon, niin kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat niillä tehdä tiliä, niin ei. Jos haluat päästä halvalla eroon, niin kyllä.
No enimmäkseen haluaisin vain eroon, mutta olisi kiva jos jäisi edes muutama kymppi käteenkin. Viimeksi ei mennyt halvallakaan mikään kaupaksi, paitsi jos hinnoitteli tyyliin 2 kpl Marimekon Unikko-mukeja yht. 5 e, mitä kyllä nopeasti kaduin. Olin saanut ne lahjaksi, joten sikäli en hävinnyt mitään, mutta harmitti se silti myydä tuollaiseen hintaan mukeja joiden hinta oli kaupassa 27,90 e/kpl. Yritin ensin myydä niitä kympillä yhteensä, mitä ajattelin jo tosi hyväksi hinnaksi, mutta ei vaan mennyt kuin vasta -50% alennuksella.
Ne mukit oli siis sen ajan uutuusväriä, siksi ne oli kaupassa kalliita. Ja tämä oli vain yksi esimerkki, koko kirppistelystä jäi sellainen fiilis, että pitäkää tunkkinne.
En edes tiedä, miksi haluaisin kokeilla taas. Tyhmyyttä kai.
Nykytrendi on olla hankkimatta mitään mitä joutuu sitten kirpparilla myymään. Ostaa vaan halpaa romua ja heittää roskiin, kun ei enää tarvitse. Säästyy aikaa ja hermoja, kun ei ole jälleenmyymisen arvoisia alunperinkään.
Ei todellakaan näe vaivaa myydä mitään kirpparilla. Itsellä vastaavia, huonoja kokemuksia mitä ilmeisesti aika monella tässäkin ketjussa. Kerran kävi jopa niin, että jouduin maksamaan itseni ulos sieltä eli menetin rahaa. Kerran yritin tehdä kaiken oikein ja kävin joka päivä siivoamassa pöytää, myin pelkkää merkkitavaraa ja käteen jäi kolmen viikon työn jälkeen 70 €... Harmitti, kun mietin mistä kaikista merkkivaatteista ja -tavaroista olin luopunut.
Käytä ennemmin muita myyntikanavoita!
Pöytävuokrat on nin isoja että kannattaa ottaa kaverin kanssa puoliksi. Silloin pääsee ehkä omilleen tai jopa pari euroa voitolle.
Sitä logiikkaa en oikein ymmärrä, että kun kaikessa muussa hinnat nousee koko ajan pilviin, kirpputorilla pitäisi hintojen laskea koko ajan, jotta mikään kävisi kaupaksi. Tavaroita, joista muutama vuosi sitten pyydettiin ja maksettiin kirppiksellä ihan yleisesti 5 euroa, pitää myydä nyt 1-2 eurolla, jotta kukaan ostaisi. Ja tämä on Vintedissäkin näin. Sain Vintedissä hiljattain 1,5 euron tarjouksen jo valmiiksi 4 euron tuotteesta ja ajattelin hiljaa mielessäni, että eipä maksa kyllä vaivaa enää tämäkään.
Joo, tiedän kyllä, että palstalla säännöllisesti valitetaan siitä, että kirppiksillä on hulluja hintapyyntöjä tyyliin Temun polyesterirätistä 20 euroa tai pussillisesta pullonkorkkeja 5 euroa. Ehkä tämä on paikkakuntakohtaista, mutta minä en törmää näihin ikinä, pl. myyntipaikat joissa on selkeästi esim. jotain dementiaa taustalla. Oman kotikaupunkini kirppiksillä on ollut koko ajan hyvin edullinen hintataso, mutta siitäkin ollaan tultu alaspäin.
Temu-jobbareita kyllä näen kirpputoreilla, mutta huvittavinta näissä on se, että näillä käy kauppa. Teinit maksavat mielellään reipasta ylihintaa söpöstä Temu-krääsästä, samalla kun aikuiset saarnaavat sormi pystyssä, että "kirpputorin tarkoitushan on vain päästä tavaroista eroon, joten maksan tästä 20 senttiä ja sen pitäisi riittää".
En veisi tuollaisia tuotteita kirppikselle, vaan tosiaan myisin netissä. Kivijalkakirppikselle vien bulkkia pienellä hinnalla, kuten lasten pieneksi käyneet vaatteet ja lelut. Niitä hinnoittelen 0,5-9€, ja olen saanut noin 100-200€ viikossa. Joskus osa myynnissä olleista on vain ”kadonnut”, ja se harmittaisi paljon enemmän kalliiden asioiden kanssa.
Keräilen tiettyjä esineitä enkä todellakaan maksa edes puolta "markkina-arvosta. Hyvin on kumminkin kokoelmaa kertynyt vuosien varrella.
Mä ostan kirppikseltä vaan vaatteita lapsille. Maksan 1-2€ per vaate, ei tarvitse olla mitään hienoa.
Vauvakamppeita pitäisi alkaa laittaa itsekin myyntiin. Ajattelin mennä johonkin vilttikirppikselle ja pyytää samaa 1-2€ per vaate.
Kivijalkakirppikset ovat niin ” eilistä”, koska pöytähinnat nousee koko ajan. Vaikea 2-5euron hinnoilla saada edes pöytää maksettua. Kirpparitkin menee konkurssiin. Suomalaiset eivät vaan osaa bisnestä.
Vierailija kirjoitti:
En veisi tuollaisia tuotteita kirppikselle, vaan tosiaan myisin netissä. Kivijalkakirppikselle vien bulkkia pienellä hinnalla, kuten lasten pieneksi käyneet vaatteet ja lelut. Niitä hinnoittelen 0,5-9€, ja olen saanut noin 100-200€ viikossa. Joskus osa myynnissä olleista on vain ”kadonnut”, ja se harmittaisi paljon enemmän kalliiden asioiden kanssa.
Mutta miten ihmeessä saat bulkkitavarasta jopa 9 euroa, kun minä en saa tuollaisia summia edes uudenveroisista merkkituotteista?
Sori ap, tuotteissasi ei ole mitään ainakaan minua kiinnostavaa, edes ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En veisi tuollaisia tuotteita kirppikselle, vaan tosiaan myisin netissä. Kivijalkakirppikselle vien bulkkia pienellä hinnalla, kuten lasten pieneksi käyneet vaatteet ja lelut. Niitä hinnoittelen 0,5-9€, ja olen saanut noin 100-200€ viikossa. Joskus osa myynnissä olleista on vain ”kadonnut”, ja se harmittaisi paljon enemmän kalliiden asioiden kanssa.
Mutta miten ihmeessä saat bulkkitavarasta jopa 9 euroa, kun minä en saa tuollaisia summia edes uudenveroisista merkkituotteista?
Keskihinta on noin 2€ myydyillä tuotteilla. Siellä on joitain 0,5€ tuotteita ja sitten joitakin 9€ tuotteita, mutta selvästi vähemmän. Esimerkiksi erittäin hyväkuntoinen farkkutakki on voinut mennä 9€:lla. Merkkivaatteitakin kuten gugguu jos on mukana niin periaate on, että pyydän aina alle 10€.
lehdet 2-3euroa kpl tai könttönä enemmän.
Arabian kannu saattaa olla 20-50 euroa .
air fryer hinta riippuu siitäkin mikä on hinta uutena, mutta 25-40% uudesta hinnasta suunnilleen.
kasmír neuleet on naisten heiniä niin en ossaa sanoa.
Marimekko 5€ ja se laukku olisiko 10€ . ei merkillä ole kirpputorilla väliä.
jos haluat rahaa laita vinted tai tori.
kirpputoreilla vaikea myydä merkkiä oikealla hinnalla koska saattaa jäädä vaan pöytään.
"Jo viimeksi tuntui siltä, että pelkästään täysin käyttämättömiä tuotteita ja tunnettuja merkkejä kannatti viedä kirppikselle, eikä niistä siltikään olisi saanut pyytää kuin 1-3 euroa. En tiedä maksaako vaivaa taaskaan."
Ostajana taas tuntuu, ettei löydy kuin loppuunkäytettyjä vaatteita uusien vaatteiden hinnoilla :D
Eli niitä omia tavaroita kannattaa yrittää katsoa ulkopuolisen silmin unohtaen tunnearvon, miettien ostaisitko tätä itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En veisi tuollaisia tuotteita kirppikselle, vaan tosiaan myisin netissä. Kivijalkakirppikselle vien bulkkia pienellä hinnalla, kuten lasten pieneksi käyneet vaatteet ja lelut. Niitä hinnoittelen 0,5-9€, ja olen saanut noin 100-200€ viikossa. Joskus osa myynnissä olleista on vain ”kadonnut”, ja se harmittaisi paljon enemmän kalliiden asioiden kanssa.
Mutta miten ihmeessä saat bulkkitavarasta jopa 9 euroa, kun minä en saa tuollaisia summia edes uudenveroisista merkkituotteista?
Esim. lasten hyväkuntoisista ulkovaatteista saa kirppiksellä helposti tuon.
Paino hyväkuntoisuudelle, merkillä ei ole mitään väliä, jos myytävä tavara lähentelee roskiskuntoa.
Nosto!