Kirpputorihinnoittelu 2026
Olen harkinnut taas kerran kirppispaikan ottamista, vaikka kadunkin joka kerta kun niin teen.
Mikä on hinnoittelun tilanne nykyään kivijalkakirppiksillä? Kannattaako viedä myyntiin tai saako yhtään mitään esimerkiksi:
- Sisustuslehdistä? (ihan uusia, ei mitään vuodelta 2015)
- Käyttämättömästä kashmirneuleesta?
- Arabian kannusta 1920-luvulta?
- Airfryerista, joka on vielä käyttämättömänä pakkauksessaan?
- Marimekon mekosta 70-luvulta?
- Calvin Kleinin uudenveroisesta repusta?
Jo viimeksi tuntui siltä, että pelkästään täysin käyttämättömiä tuotteita ja tunnettuja merkkejä kannatti viedä kirppikselle, eikä niistä siltikään olisi saanut pyytää kuin 1-3 euroa. En tiedä maksaako vaivaa taaskaan.
Kommentit (28)
"Sitä logiikkaa en oikein ymmärrä, että kun kaikessa muussa hinnat nousee koko ajan pilviin, kirpputorilla pitäisi hintojen laskea koko ajan, jotta mikään kävisi kaupaksi. Tavaroita, joista muutama vuosi sitten pyydettiin ja maksettiin kirppiksellä ihan yleisesti 5 euroa, pitää myydä nyt 1-2 eurolla, jotta kukaan ostaisi. Ja tämä on Vintedissäkin näin. Sain Vintedissä hiljattain 1,5 euron tarjouksen jo valmiiksi 4 euron tuotteesta ja ajattelin hiljaa mielessäni, että eipä maksa kyllä vaivaa enää tämäkään."
Itse etsin joskus kirppikseltä yhtä vaatetta. Jouduin ostamaan tämän sitten uutena, koska sain siten halvemmalla.
Jos myy jotain niin, että myyntihinta on luokkaa puolet ostohinnasta, niin äkkiä on järkevämpää käydä kaupan alemyynnissä. En osta käytettyä, jos lähes samaan hintaan saan uuden.
Näin nyt ostajan näkökulmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat niillä tehdä tiliä, niin ei. Jos haluat päästä halvalla eroon, niin kyllä.
No enimmäkseen haluaisin vain eroon, mutta olisi kiva jos jäisi edes muutama kymppi käteenkin. Viimeksi ei mennyt halvallakaan mikään kaupaksi, paitsi jos hinnoitteli tyyliin 2 kpl Marimekon Unikko-mukeja yht. 5 e, mitä kyllä nopeasti kaduin. Olin saanut ne lahjaksi, joten sikäli en hävinnyt mitään, mutta harmitti se silti myydä tuollaiseen hintaan mukeja joiden hinta oli kaupassa 27,90 e/kpl. Yritin ensin myydä niitä kympillä yhteensä, mitä ajattelin jo tosi hyväksi hinnaksi, mutta ei vaan mennyt kuin vasta -50% alennuksella.
Ne mukit oli siis sen ajan uutuusväriä, siksi ne oli kaupassa kalliita. Ja tämä oli vain yksi esimerkki, koko kirppistelystä jäi sellainen fiilis, että pitäkää tunkkinne.
En edes tiedä, miksi haluaisin kokeilla taas. Tyhmyyttä kai.
Käytetyssä tavarassa on ehkä vähän virhe miettiä sitä ostohintaa. Se kirppishinta on se, millä tavara liikkuu. Et saanut niitä kaupaksi kympillä, mutta vitosella sait. Eli siinä tapauksessa vitonen oli oikea hinta.
Vierailija kirjoitti:
Kivijalkakirppikset ovat niin ” eilistä”, koska pöytähinnat nousee koko ajan. Vaikea 2-5euron hinnoilla saada edes pöytää maksettua. Kirpparitkin menee konkurssiin. Suomalaiset eivät vaan osaa bisnestä.
Moni suomalainen kyllä vaan osaa bisneksen mutta ei turhaa tavaraa ympärilleen kun kotinurkatkin sitä pursuilee. Moni on minimalisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kirppiksiltähän ne ihmiset ostaa niitä kalliita keräily esineitä halvalla. Kertovat niistä lehdissä, et maksoi vaan kympin ja uudelleen myymällä siitä saa tonnin. Eli en odottas saavani vanhasta Arabian kannusta kirpparilla arvon mukaista rahaa,vaan halvalla se siellä pitää myydä. Ja se pitäs laittaa lasivitriiniin lukkojen taakse siellä myytäväksi. Se on muuten pöytä myynnissä tuhannen palasina siellä lattialla. Ei ihmiset sillä lailla arvosta niitä,et ne varovaisia olisivat.
Niin kai se on. Tosin tietääkseni tämä kirpputori ei ole mikään rymykirppis, se on aika siisti eikä siellä - tietääkseni! - heitellä tavaroita lattialle.
Mutta esimerkiksi juuri Arabia taitaa tällä hetkellä olla sellaista, ettei se ole suosittua eikä siitä saa oikein mistään mitään. En viitsisi laittaa 50 eurolla myyntiin Toriin ja sitten odotella puoli vuotta menisikö se kaupaksi. Mieluummin myisin 10 eurolla kirppiksellä, jos siitä siis ylipäätään saisi 10 euroa. Toisenlaista (uudenveroista) Arabian kannua 50-luvulta yritin myydä noin vuosi sitten 5 eurolla, eikä se mennyt. Toin sen kotiin, koska kismitti myydä keräilykannua 2 eurolla tai jotain. Mietin vain onko tilanne yhtään parantunut. Vai kannattaako kirpputorille ylipäätään viedä enää mitään.
Jos jokin on joskus ollut suosittua keräilytavaraa, niin se ei välttämättä ole enää sitä. Kysyntä luo sen hinnan, ei niinkään se mitä siellä tonkan pohjassa lukee.
Juuri keräsin ison kasan erittäin hyviä vaatteita i kaapeista ja aion viedä ne hyväntekeväisyyteen. En viitsi kuluttaa aikaani myyntiprosessiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat niillä tehdä tiliä, niin ei. Jos haluat päästä halvalla eroon, niin kyllä.
No enimmäkseen haluaisin vain eroon, mutta olisi kiva jos jäisi edes muutama kymppi käteenkin. Viimeksi ei mennyt halvallakaan mikään kaupaksi, paitsi jos hinnoitteli tyyliin 2 kpl Marimekon Unikko-mukeja yht. 5 e, mitä kyllä nopeasti kaduin. Olin saanut ne lahjaksi, joten sikäli en hävinnyt mitään, mutta harmitti se silti myydä tuollaiseen hintaan mukeja joiden hinta oli kaupassa 27,90 e/kpl. Yritin ensin myydä niitä kympillä yhteensä, mitä ajattelin jo tosi hyväksi hinnaksi, mutta ei vaan mennyt kuin vasta -50% alennuksella.
Ne mukit oli siis sen ajan uutuusväriä, siksi ne oli kaupassa kalliita. Ja tämä oli vain yksi esimerkki, koko kirppistelystä jäi sellainen fiilis, että pitäkää tunkkinne.
En edes tiedä, miksi haluaisin kokeilla taas. Tyhmyyttä kai.
Kirpputorin idea on tehdä hyviä löytöjä halvalla. En itsekään maksa liikoja vaikka rahaa onkin. Olen myös saanut itse aina myytyä kaiken, myyn vain hyvää halvalla.
Vierailija kirjoitti:
Juuri keräsin ison kasan erittäin hyviä vaatteita i kaapeista ja aion viedä ne hyväntekeväisyyteen. En viitsi kuluttaa aikaani myyntiprosessiin.
Tätä minäkin olen tehnyt joskus, myös silloin kun en jaksanut kerätä kirpputoripöytää.
Köyhät Suomeen tulleet ulkomaiset kiertelevät kirppareilla. Eivät kunnioita suomalaisia sielläkään. Luulevat olevansa jotain ihmeellistä.