Lue keskustelun säännöt.
Miten tragedian jälkeen pystyy jatkamaan elämää?
24.06.2026 |
Meidän perhettä kohtasi tragedia alkukesällä muutama viikko sitten kun lasteni isä kuoli äkillisesti. Tuntuu että en tiedä mitään, pelkkä oleminen on vaikeaa. Ollaan saatu apua, mutta silti mikään ei tunnu miltään, ollaan lähinnä kotona. Kaikki lähipiirissä ovat olleet shokissa ja järkyttyneitä. Voiko elämä enää koskaan olla normaalia, miten te vastaavan kokeneet olette selvinneet?
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei varmaan ole olemassa mitään oikeaa tai väärää tapaa, kukaan ulkopuolinen ei myöskään voi sanoa mitä saat tai et saa tehdä. Tee niitä asioita mitkä saa olon tuntumaan paremmalta välittämättä toisten ihmisten mielipiteistä. Läheisten tuki voi olla tärkeää, ammattiapua on myös tarvittaessa saatavilla ja sinne voi hakeutua vaikka oman terveysaseman kautta. On olemassa myös kaikenlaisia auttavia puhelimia, sururyhmiä ja vertaistukea, kannattaa etsiä oman paikkakunnan mukaan.
Olen menettänyt kolme perheenjäsentäni Kaakkois-Aasian tsunamissa kun olin lapsi. Minulle ainakin oli tärkeää tehdä ihan tavallisia asioita, nähdä kavereita, käydä harrastuksissa ja tuntui tärkeältä aloittaa koulu taas tammikuussa samaan aikaan kuin toisetkin. Puhuminen tuntui tärkeältä ja omaa oloa helpottavalta, joten puhuttiin tapahtuneesta siskoni kanssa, kuten myös muiden läheisten ja kavereiden.
Ainakin ekoina päivinä ajatukset tietty meni aina uudestaan siihen tapahtuneeseen, tavalla tai toisella. Mutta samalla arki jatkui ihan tavallisena, joululomalla käytiin sukulaisten luona, juhlittiin uuttavuotta ja kävin kaverin perheen kanssa vaateostoksilla kaupungilla. Tavallaan se oli vähän ristiriitainen tunne, että maailma ei lopukaan vaan elämä menee kaikesta huolimatta eteenpäin, ja käyn luistelemassa, teen kotitöitä ja vietän aikaa kavereiden kanssa samaan aikaan, kun omatkin läheiset on varmasti kuolleet vaikka olivatkin kadonneita.
Sori mutta en usko että kukaan perheensä menettänyt lähti shoppailemaan tai kavereita tapaamaan tsunamin jälkeen.
Miksi ei olisi lähtenyt? Kotona istuminen ja itkeminen tuskin on auttaneet asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suru ja järkytys tulee aaltoina. Voi olla että olette nyt siirtymässä shokkivaiheesta ensimmäiseen surun vaiheeseen. Minua helpotti ihan vähän kun luin surun vaiheista. Mutta sen emotionaalisen kivun läpi on mentävä, ja se kestää kauan.
Sen jälkeen elämä näyttää toiselta.
Ei ole olemassa mitään tiettyä kaavaa minkä mukaan suru aina menee. Surun lisäksi on olemassa kaikenlaisia tunteita, joten aika turhaa puhua pelkästään surusta. Mitä se suru oikeastaan edes on?
Perspektiivi voisi auttaa. Miettikää, miten jotkut selviää perheen menettämisestä, lapsen menettämisestä tai orvoksi jäämisestä. Siihen verrattuna miehen tai vaimon kuolema ei ole oikein mitään.
Teillähän on ihan hyv tilanne