Miksi toiset lapset saavat asua samassa perheessä, mutta toiset eivät?

Kaikki lapset eivät vaan ole rakastettavia. Olisi kohtuutonta odottaa sijaisperheen kasvattavan täysi-ikäiseksi lapsen josta eivät pidä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se on myös niin että jos on erittäin hankala tapaus, niin  ei  voi olettaa että ihan tavallinen sijaisperhe jaksaisi esim jatkuvaa perseilyä, raivoamista, omien lasten altistumista väkivallalle tai muuta hyvin poikkeavaa käytöstä. Ei se silloin ole "tuuria", kyllä nämä erittäin hankalat lapset kuuluu silloin laitokseen jossa on useita ammattilaisia, jotka ovat tottuneet hoitamaan näitä vaikeita tapauksia. Kyllä perheen kärsivällisyydelläkin on rajansa, se onihan inhimillistä.

Noille tuollaisille lapsillehan on ns. omat sijaisperheet, jotka ovat erikoistuneet todella vaikeista oloista tuleviin lapsiin. Se paras paikkahan tuollaiselle lapselle on juurikin osaava sijaisperhe, kuin kylmä laitos.

Noita perheitä on kuitenkin sen verran vähän, että kyllä se on aikalailla tuuripeliä, että tuollainen paikka löytyy.

Käytännössä perhesijoitus ei enää toimi kun nuori käyttää väkivaltaa. Siinä kohtaa kyseessä on myös yleensä aineiden käyttö ja hoitamattomat mt-ongelmat, ja tavan kotioloissa ei voida rajoittaa nuorta millään tavalla. Tällöin myöskään ei voida häntä auttaa.

Kaikki vakavat oireet ei ilmene väkivaltana, en ymmärrä miksi jankutat siitä. Lisäksi on myös niitä perheitä, joilla on osaamista (ja puitteet) jopa väkivaltaisten lasten/nuorten kanssa.

Muutenkin aika kylmä näkemys sulla, että jo alaikäisen kohdalle lyödään leima, ettei voi auttaa.

Käytännössä tällöin kyse on ns. ammattimaisista perhekodeista.

Tavallinen perhehoitaja ei saa rajoittaa lasta millään tavalla, ei ottaa/pitää kiinni eikä esimerkiksi estää poistumasta ovesta ulos.

Halu auttaa ei ole sama kuin kyky auttaa.

Niinhän tuossa lainaamassasi viestissä juuri sanottiin, että on niitä paikkoja joissa on osaamista. Ei puhuttu mistään halusta auttaa, vaan nimenomaa siitä kyvystä.

Näinhän se tosiaan on, termistö kuntoon.

Sijaisperhe ei välttämättä voi auttaa mutta ammatillinen perhekoti saattaa siihen kyetä. 

Kyllä meitä "ihan tavallisiakin" sijaisperheitäkin on, joissa on osaamista erittäin haastavien lasten kanssa. Meitä on vaan tosi vähän tarpeeseen nähden, kuten joku tuossa aiemmin jo kirjoittikin.

Angstailevat nuoret eivät kuulu perhehoitoon, vaan laitosolosuhteisiin missä asenneongelmiin ja negatiiviseen käytökseen voidaan puuttua paremmin kuin sijaisperheessä.

Joillain lapsena ja nuorena sijoitetuilla on aivan epärealistinen käsitys siitä millaista toisten samanikäisten omien vanhempiensa kanssa eläneiden lasten ja nuorten elämä on. Jotkut luulevat ihan tosissaan, että näillä vanhempiensa kanssa eläneillä on ollut aina helpompaa kuin heillä itsellään. Ja siitä vinosta näkökulmasta katseleminen ei auta asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan, että tässä on myös paljon tuuria, että löytyy jo varhaisessa vaiheessa sijaisperhe johon lapsi sopii ja jonka olosuhteet pysyvät vakaina.

Minulle ei löytynyt koskaan pysyvää sijaisperhettä, vaan elin ikävuodet 9-18 sellaisessa pallottelukierteessä. Huostaanoton aikoihin olin sen verran huonossa kunnossa, ettei minulle valikoituneet sijaisperheet oikein jaksaneet minua. Pallottelu taas aiheutti sen, ettei tullut mitään pysyvyyttä, mitä olisin ehkä tarvinnut ja aika pian olin "toivoton tapaus" kategoriassa. Sen sijaan yhdelle tutulle löytyi heti sopiva sijaisperhe ja hän eli siellä kuin perheen omat lapset ja on edelleen heidän kanssaan läheisissä väleissä, kutsuu vanhemmikseen jne.

Kouluikäisen tai esiteinin sijoittaminen on aika erilaista kuin pikkulapsen.

Tietenkin on, kuten myös kahden saman ikäisen, mutta täysin erilaisista taustoista tulevien lasten. 

Silti uskon, että kyseessä on paljon sattumaa. Kaverini löysi heti sijaisperheen, missä osattiin vastata tämän haasteisiin ja tarpeisiin, mutta minä en, vaikka ihan saman ikäisiä olimme sijoitusten aikaan. Hänellä kävi vain tuuri, minulla ei, eikä se ole yhdenkään lastensuojelun työntekijän, sijaisperheen tai ehkä minunkaan vikani.

Eiköhän sijoituksessa taustat vaikuta enemmän kuin sattuma. Tuon kaiken sijoitusten syistä saat toki tilaamalla omat lasupaperisi, niissä on kerrottu sijoituksen, ja myös sijoituspaikan vahdon, perusteet.

Pahoitteluni, jos ilmaisin itseäni epäselvästi. En siis tarkoittanut, että lapsia sattumanvaraisesti sijoitettaisiin ilman, että sijoituspaikkaa peilattaisiin lapsen taustoihin. Tarkoitin vain sitä, että lopulta se on sitten tuurista kiinni onko se paperilla hyväksi ajateltu sijoituspaikka lopulta onnistunut.

Olen tilannut omat asiakirjani ja niiden mukaan sijaisperheet kokivat, etteivät pysty vastaamaan tarpeisiini tai minusta koitui liikaa negatiivisia vaikutuksia perheen muille lapsille. 

Et sä voit oikein syyttää niitä sijaisperheitä siitä, ettei ne halunnut ottaa jotain väkivaltaista teiniä uhkaamaan muita perheen lapsia.

En syytä yhtään ketään tilanteestani, sen tuossa jo ihan aluksi kirjoitinkin. En myöskään ole ollut koskaan väkivaltainen ketään kohtaan. Lisäksi olin 4-vuotias, kun sijoitusrumbani alkoi ja 9-vuotias, kun pysyvämpää paikkaa alettiin etsimään. En siis siinä vaiheessa vielä mikään ongelmateini.

Omat oireeni olivat kai vain sen verran erilaisia, ettei sopivaa paikkaa löytynyt. Se tosiaan taas ei ollut yhdenkään sijaisperheen syy.

Sijoitus on lapselle lähes aina ihana kauhea trauma, siitä ei päästä mihinkään. Siinä kohtaa kun oireilu on jo tosi vakavaa niin pitää miettiä ensisijaisesti turvallisuutta, lapsen mutta myös häntä hoitavien ja muiden perheenjäsenten, jos sijoitus tehdään perheeseen. Tässä on menty tosi paljon huonompaan suuntaan, kun esim. nuorten mt-ongelmat jäävät hoitamatta, ja vasta kun oireilu on todella pahaa, päädytään sitten sijoitukseen, apua ei oikein saa ennen (eikä välttämättä jälkeenkään riittävästi). 

On hienoa jos sijaisperhe pystyy huolehtimaan lapsesta, perhesijoitus on kaikin puolin laitosta parempi vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se on myös niin että jos on erittäin hankala tapaus, niin  ei  voi olettaa että ihan tavallinen sijaisperhe jaksaisi esim jatkuvaa perseilyä, raivoamista, omien lasten altistumista väkivallalle tai muuta hyvin poikkeavaa käytöstä. Ei se silloin ole "tuuria", kyllä nämä erittäin hankalat lapset kuuluu silloin laitokseen jossa on useita ammattilaisia, jotka ovat tottuneet hoitamaan näitä vaikeita tapauksia. Kyllä perheen kärsivällisyydelläkin on rajansa, se onihan inhimillistä.

Noille tuollaisille lapsillehan on ns. omat sijaisperheet, jotka ovat erikoistuneet todella vaikeista oloista tuleviin lapsiin. Se paras paikkahan tuollaiselle lapselle on juurikin osaava sijaisperhe, kuin kylmä laitos.

Noita perheitä on kuitenkin sen verran vähän, että kyllä se on aikalailla tuuripeliä, että tuollainen paikka löytyy.

Käytännössä perhesijoitus ei enää toimi kun nuori käyttää väkivaltaa. Siinä kohtaa kyseessä on myös yleensä aineiden käyttö ja hoitamattomat mt-ongelmat, ja tavan kotioloissa ei voida rajoittaa nuorta millään tavalla. Tällöin myöskään ei voida häntä auttaa.

Kaikki vakavat oireet ei ilmene väkivaltana, en ymmärrä miksi jankutat siitä. Lisäksi on myös niitä perheitä, joilla on osaamista (ja puitteet) jopa väkivaltaisten lasten/nuorten kanssa.

Muutenkin aika kylmä näkemys sulla, että jo alaikäisen kohdalle lyödään leima, ettei voi auttaa.

Käytännössä tällöin kyse on ns. ammattimaisista perhekodeista.

Tavallinen perhehoitaja ei saa rajoittaa lasta millään tavalla, ei ottaa/pitää kiinni eikä esimerkiksi estää poistumasta ovesta ulos.

Halu auttaa ei ole sama kuin kyky auttaa.

Niinhän tuossa lainaamassasi viestissä juuri sanottiin, että on niitä paikkoja joissa on osaamista. Ei puhuttu mistään halusta auttaa, vaan nimenomaa siitä kyvystä.

Näinhän se tosiaan on, termistö kuntoon.

Sijaisperhe ei välttämättä voi auttaa mutta ammatillinen perhekoti saattaa siihen kyetä. 

Kyllä meitä "ihan tavallisiakin" sijaisperheitäkin on, joissa on osaamista erittäin haastavien lasten kanssa. Meitä on vaan tosi vähän tarpeeseen nähden, kuten joku tuossa aiemmin jo kirjoittikin.

Onneksi on edes joitain. Se mitä kaivattaisiin olisi vastaavia paikkoja myös nuorille, mutta käytännössä heille on tarjolla lähes pelkästään laitoshoitoa, koska oireilu on siinä kohtaa jo sellaista, ettei perhehoito onnstu.

Se on surullista, ettei kaikille lapsille tai nuorille löydy paikkaa. Aikuisuutta on ankea aloitella, jos ei ole viranomaisten lisäksi yhtään ketään.

Kerran luin nuoresta, jonka valmistujaisissa ainoa vieras oli oma sosiaalityöntekijä. Tuli kyllä itku sitä ajatellessa.

Jotkut lapset ovat luonteeltaan sellaisia että heidän on helpompaa tulla sijaisperheeseen ja elää siellä omaksuen tilanteen, joten lapsen oma luonne vaikuttaa myös. Toidet lapset myös ymmärtävät paremmin sijoituksen syyt, jotkut eivät ja saattavat elätellä aina toiveita omille biovanhemmille muuttamisesta, mikä saattaa aiheuttaa katkeruutta ja vihaa sijaisperhettä kohtaan. Jotkut lapset taas ovat biovanhempiensa kasvatuksen tuloksia, valmiiksi keieroon kasvatettuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan, että tässä on myös paljon tuuria, että löytyy jo varhaisessa vaiheessa sijaisperhe johon lapsi sopii ja jonka olosuhteet pysyvät vakaina.

Minulle ei löytynyt koskaan pysyvää sijaisperhettä, vaan elin ikävuodet 9-18 sellaisessa pallottelukierteessä. Huostaanoton aikoihin olin sen verran huonossa kunnossa, ettei minulle valikoituneet sijaisperheet oikein jaksaneet minua. Pallottelu taas aiheutti sen, ettei tullut mitään pysyvyyttä, mitä olisin ehkä tarvinnut ja aika pian olin "toivoton tapaus" kategoriassa. Sen sijaan yhdelle tutulle löytyi heti sopiva sijaisperhe ja hän eli siellä kuin perheen omat lapset ja on edelleen heidän kanssaan läheisissä väleissä, kutsuu vanhemmikseen jne.

Kouluikäisen tai esiteinin sijoittaminen on aika erilaista kuin pikkulapsen.

Tietenkin on, kuten myös kahden saman ikäisen, mutta täysin erilaisista taustoista tulevien lasten. 

Silti uskon, että kyseessä on paljon sattumaa. Kaverini löysi heti sijaisperheen, missä osattiin vastata tämän haasteisiin ja tarpeisiin, mutta minä en, vaikka ihan saman ikäisiä olimme sijoitusten aikaan. Hänellä kävi vain tuuri, minulla ei, eikä se ole yhdenkään lastensuojelun työntekijän, sijaisperheen tai ehkä minunkaan vikani.

Eiköhän sijoituksessa taustat vaikuta enemmän kuin sattuma. Tuon kaiken sijoitusten syistä saat toki tilaamalla omat lasupaperisi, niissä on kerrottu sijoituksen, ja myös sijoituspaikan vahdon, perusteet.

Pahoitteluni, jos ilmaisin itseäni epäselvästi. En siis tarkoittanut, että lapsia sattumanvaraisesti sijoitettaisiin ilman, että sijoituspaikkaa peilattaisiin lapsen taustoihin. Tarkoitin vain sitä, että lopulta se on sitten tuurista kiinni onko se paperilla hyväksi ajateltu sijoituspaikka lopulta onnistunut.

Olen tilannut omat asiakirjani ja niiden mukaan sijaisperheet kokivat, etteivät pysty vastaamaan tarpeisiini tai minusta koitui liikaa negatiivisia vaikutuksia perheen muille lapsille. 

Et sä voit oikein syyttää niitä sijaisperheitä siitä, ettei ne halunnut ottaa jotain väkivaltaista teiniä uhkaamaan muita perheen lapsia.

En syytä yhtään ketään tilanteestani, sen tuossa jo ihan aluksi kirjoitinkin. En myöskään ole ollut koskaan väkivaltainen ketään kohtaan. Lisäksi olin 4-vuotias, kun sijoitusrumbani alkoi ja 9-vuotias, kun pysyvämpää paikkaa alettiin etsimään. En siis siinä vaiheessa vielä mikään ongelmateini.

Omat oireeni olivat kai vain sen verran erilaisia, ettei sopivaa paikkaa löytynyt. Se tosiaan taas ei ollut yhdenkään sijaisperheen syy.

Mikähän oli syy, että pysyvämpää sijoituspaikkaa alettiin etsiä vasta tuolloin? Tietysti 4-vuotiaan sijoittaminen on ihan erilaista kuin 9-vuotiaan.

Kannattaa käyttäytyä.

Vaikeita asioita. Lastensuojelu on niitä kohteita mistä ei missään nimessä saisi leikata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan, että tässä on myös paljon tuuria, että löytyy jo varhaisessa vaiheessa sijaisperhe johon lapsi sopii ja jonka olosuhteet pysyvät vakaina.

Minulle ei löytynyt koskaan pysyvää sijaisperhettä, vaan elin ikävuodet 9-18 sellaisessa pallottelukierteessä. Huostaanoton aikoihin olin sen verran huonossa kunnossa, ettei minulle valikoituneet sijaisperheet oikein jaksaneet minua. Pallottelu taas aiheutti sen, ettei tullut mitään pysyvyyttä, mitä olisin ehkä tarvinnut ja aika pian olin "toivoton tapaus" kategoriassa. Sen sijaan yhdelle tutulle löytyi heti sopiva sijaisperhe ja hän eli siellä kuin perheen omat lapset ja on edelleen heidän kanssaan läheisissä väleissä, kutsuu vanhemmikseen jne.

Kouluikäisen tai esiteinin sijoittaminen on aika erilaista kuin pikkulapsen.

Tietenkin on, kuten myös kahden saman ikäisen, mutta täysin erilaisista taustoista tulevien lasten. 

Silti uskon, että kyseessä on paljon sattumaa. Kaverini löysi heti sijaisperheen, missä osattiin vastata tämän haasteisiin ja tarpeisiin, mutta minä en, vaikka ihan saman ikäisiä olimme sijoitusten aikaan. Hänellä kävi vain tuuri, minulla ei, eikä se ole yhdenkään lastensuojelun työntekijän, sijaisperheen tai ehkä minunkaan vikani.

Eiköhän sijoituksessa taustat vaikuta enemmän kuin sattuma. Tuon kaiken sijoitusten syistä saat toki tilaamalla omat lasupaperisi, niissä on kerrottu sijoituksen, ja myös sijoituspaikan vahdon, perusteet.

Pahoitteluni, jos ilmaisin itseäni epäselvästi. En siis tarkoittanut, että lapsia sattumanvaraisesti sijoitettaisiin ilman, että sijoituspaikkaa peilattaisiin lapsen taustoihin. Tarkoitin vain sitä, että lopulta se on sitten tuurista kiinni onko se paperilla hyväksi ajateltu sijoituspaikka lopulta onnistunut.

Olen tilannut omat asiakirjani ja niiden mukaan sijaisperheet kokivat, etteivät pysty vastaamaan tarpeisiini tai minusta koitui liikaa negatiivisia vaikutuksia perheen muille lapsille. 

Et sä voit oikein syyttää niitä sijaisperheitä siitä, ettei ne halunnut ottaa jotain väkivaltaista teiniä uhkaamaan muita perheen lapsia.

En syytä yhtään ketään tilanteestani, sen tuossa jo ihan aluksi kirjoitinkin. En myöskään ole ollut koskaan väkivaltainen ketään kohtaan. Lisäksi olin 4-vuotias, kun sijoitusrumbani alkoi ja 9-vuotias, kun pysyvämpää paikkaa alettiin etsimään. En siis siinä vaiheessa vielä mikään ongelmateini.

Omat oireeni olivat kai vain sen verran erilaisia, ettei sopivaa paikkaa löytynyt. Se tosiaan taas ei ollut yhdenkään sijaisperheen syy.

Mikähän oli syy, että pysyvämpää sijoituspaikkaa alettiin etsiä vasta tuolloin? Tietysti 4-vuotiaan sijoittaminen on ihan erilaista kuin 9-vuotiaan.

Minuun kohdistuneen väkivallan laajuus ja vakavuus tuli vasta tuolloin kunnolla ilmi. Sitä varmaan edesauttoi toisen vanhempani kuolema vuotta aiemmin ja kai se tilannekin meni sitä myötä entistä pahemmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan, että tässä on myös paljon tuuria, että löytyy jo varhaisessa vaiheessa sijaisperhe johon lapsi sopii ja jonka olosuhteet pysyvät vakaina.

Minulle ei löytynyt koskaan pysyvää sijaisperhettä, vaan elin ikävuodet 9-18 sellaisessa pallottelukierteessä. Huostaanoton aikoihin olin sen verran huonossa kunnossa, ettei minulle valikoituneet sijaisperheet oikein jaksaneet minua. Pallottelu taas aiheutti sen, ettei tullut mitään pysyvyyttä, mitä olisin ehkä tarvinnut ja aika pian olin "toivoton tapaus" kategoriassa. Sen sijaan yhdelle tutulle löytyi heti sopiva sijaisperhe ja hän eli siellä kuin perheen omat lapset ja on edelleen heidän kanssaan läheisissä väleissä, kutsuu vanhemmikseen jne.

Kouluikäisen tai esiteinin sijoittaminen on aika erilaista kuin pikkulapsen.

Tietenkin on, kuten myös kahden saman ikäisen, mutta täysin erilaisista taustoista tulevien lasten. 

Silti uskon, että kyseessä on paljon sattumaa. Kaverini löysi heti sijaisperheen, missä osattiin vastata tämän haasteisiin ja tarpeisiin, mutta minä en, vaikka ihan saman ikäisiä olimme sijoitusten aikaan. Hänellä kävi vain tuuri, minulla ei, eikä se ole yhdenkään lastensuojelun työntekijän, sijaisperheen tai ehkä minunkaan vikani.

Eiköhän sijoituksessa taustat vaikuta enemmän kuin sattuma. Tuon kaiken sijoitusten syistä saat toki tilaamalla omat lasupaperisi, niissä on kerrottu sijoituksen, ja myös sijoituspaikan vahdon, perusteet.

Pahoitteluni, jos ilmaisin itseäni epäselvästi. En siis tarkoittanut, että lapsia sattumanvaraisesti sijoitettaisiin ilman, että sijoituspaikkaa peilattaisiin lapsen taustoihin. Tarkoitin vain sitä, että lopulta se on sitten tuurista kiinni onko se paperilla hyväksi ajateltu sijoituspaikka lopulta onnistunut.

Olen tilannut omat asiakirjani ja niiden mukaan sijaisperheet kokivat, etteivät pysty vastaamaan tarpeisiini tai minusta koitui liikaa negatiivisia vaikutuksia perheen muille lapsille. 

Et sä voit oikein syyttää niitä sijaisperheitä siitä, ettei ne halunnut ottaa jotain väkivaltaista teiniä uhkaamaan muita perheen lapsia.

En syytä yhtään ketään tilanteestani, sen tuossa jo ihan aluksi kirjoitinkin. En myöskään ole ollut koskaan väkivaltainen ketään kohtaan. Lisäksi olin 4-vuotias, kun sijoitusrumbani alkoi ja 9-vuotias, kun pysyvämpää paikkaa alettiin etsimään. En siis siinä vaiheessa vielä mikään ongelmateini.

Omat oireeni olivat kai vain sen verran erilaisia, ettei sopivaa paikkaa löytynyt. Se tosiaan taas ei ollut yhdenkään sijaisperheen syy.

Mikähän oli syy, että pysyvämpää sijoituspaikkaa alettiin etsiä vasta tuolloin? Tietysti 4-vuotiaan sijoittaminen on ihan erilaista kuin 9-vuotiaan.

Minuun kohdistuneen väkivallan laajuus ja vakavuus tuli vasta tuolloin kunnolla ilmi. Sitä varmaan edesauttoi toisen vanhempani kuolema vuotta aiemmin ja kai se tilannekin meni sitä myötä entistä pahemmaksi.

Eihän tuo selitä oikeastaan mitään. Vaikka lastensuojelun ohjeiden mukaan kaikki tilanteet arvioidaan aina tapauskohtaisesti, niin mitä pienempi lapsi on kyseessä sitä todennäköisemmin etsitään pysyvämpää sijaisperhettä. 4-5-vuotiaan kohdalla vuoden kestänyt sijoitus bioperheen ulkopuolelle on lapsen näkökulmasta pieni ikuisuus. Siksi pientä lasta ei enää helposti aleta sijoittaa uudelleen mikäli lapsi on jo kiintynyt sijaisperheeseen.

Moni lähtee sijaisperheeksi ajatellen sen olevan helppoa rahaa ja ikävä totuus sitten lävähtää kasvoille, kun oireileva lapsi hankaline biovanhempineen alkaa muokkaamaan arkea uuteen uskoon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen tytön joka on asunut samassa perheessä 2-vuotiaasta aikuiseksi, ei kuulemma ole edes ollut lastenkodissa tai vastaanottoperheessä ennen tätä. Minut taas sijoitettiin ensin lastenkotiin ja sieltä sijaisperheeseen, uudelleen vastaanottokotiin ja sieltä toiseen sijaisperheeseen, mistä lopulta perhekotiin.

Sijoitus riippuu aina tilanteesta, kun vanhemmat ovat elossa ja edelleen huoltajia mutta lapsesta tehty kiireellinen sijoitus tai huostaanottopäätös, voi tilanne olla ihan erilainen, eikä pysyvää sijoituspaikkaa, saati perhettä, ole välttämättä mahdollistakaan hankkia heti. Toki on ikävää jos lapsi joutuu kokemaan useamman siirron laitokseen tai sijaisperheeseen. 

Itse en sellaista onneksi kokenut. Toinenkin vanhempani kuoli kun olin alle kouluikäinen, minusta huolehti välittömästi tämän jälkeen perhetuttu, joka oli ollut tuossa tilanteessa mukana työnsä puolesta poliisina. Heistä vaimonsa kanssa tuli huoltajiani ja myöhemmin vanhempiani myös juridisesti.

Ei varmasti ole totta, kyllä huostaanotto tehdään kaikille ja sijoitus lastenkotiin.

Ei niitä lapsia väkisin aleta mihinkään lastenkotiin laittamaan jos lähipiiristä löytyy heti paikka, jonka lasu-viranomaisetkin arvioivat sopiviksi.

En ole ihan varma siitä että miten tuo virallisesti meni, mutta vanhemmat hakivat huoltajuutta ja saivat sen. Heillä kuitenkin olin ensimmäisestä päivästä alkaen, isän kertoman mukaan hän päätti kysyä voinko olla heillä koska sukulaisiakaan ei ollut, ja hän oli tuntenut vanhempani, eikä kenelläkään ollut mitään sitä vastaan. Lastensuojelun asiakas en ilmeisesti ole ollut, koska minusta ei ole olemassa mitään papereita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan, että tässä on myös paljon tuuria, että löytyy jo varhaisessa vaiheessa sijaisperhe johon lapsi sopii ja jonka olosuhteet pysyvät vakaina.

Minulle ei löytynyt koskaan pysyvää sijaisperhettä, vaan elin ikävuodet 9-18 sellaisessa pallottelukierteessä. Huostaanoton aikoihin olin sen verran huonossa kunnossa, ettei minulle valikoituneet sijaisperheet oikein jaksaneet minua. Pallottelu taas aiheutti sen, ettei tullut mitään pysyvyyttä, mitä olisin ehkä tarvinnut ja aika pian olin "toivoton tapaus" kategoriassa. Sen sijaan yhdelle tutulle löytyi heti sopiva sijaisperhe ja hän eli siellä kuin perheen omat lapset ja on edelleen heidän kanssaan läheisissä väleissä, kutsuu vanhemmikseen jne.

Kouluikäisen tai esiteinin sijoittaminen on aika erilaista kuin pikkulapsen.

Tietenkin on, kuten myös kahden saman ikäisen, mutta täysin erilaisista taustoista tulevien lasten. 

Silti uskon, että kyseessä on paljon sattumaa. Kaverini löysi heti sijaisperheen, missä osattiin vastata tämän haasteisiin ja tarpeisiin, mutta minä en, vaikka ihan saman ikäisiä olimme sijoitusten aikaan. Hänellä kävi vain tuuri, minulla ei, eikä se ole yhdenkään lastensuojelun työntekijän, sijaisperheen tai ehkä minunkaan vikani.

Eiköhän sijoituksessa taustat vaikuta enemmän kuin sattuma. Tuon kaiken sijoitusten syistä saat toki tilaamalla omat lasupaperisi, niissä on kerrottu sijoituksen, ja myös sijoituspaikan vahdon, perusteet.

Pahoitteluni, jos ilmaisin itseäni epäselvästi. En siis tarkoittanut, että lapsia sattumanvaraisesti sijoitettaisiin ilman, että sijoituspaikkaa peilattaisiin lapsen taustoihin. Tarkoitin vain sitä, että lopulta se on sitten tuurista kiinni onko se paperilla hyväksi ajateltu sijoituspaikka lopulta onnistunut.

Olen tilannut omat asiakirjani ja niiden mukaan sijaisperheet kokivat, etteivät pysty vastaamaan tarpeisiini tai minusta koitui liikaa negatiivisia vaikutuksia perheen muille lapsille. 

Et sä voit oikein syyttää niitä sijaisperheitä siitä, ettei ne halunnut ottaa jotain väkivaltaista teiniä uhkaamaan muita perheen lapsia.

En syytä yhtään ketään tilanteestani, sen tuossa jo ihan aluksi kirjoitinkin. En myöskään ole ollut koskaan väkivaltainen ketään kohtaan. Lisäksi olin 4-vuotias, kun sijoitusrumbani alkoi ja 9-vuotias, kun pysyvämpää paikkaa alettiin etsimään. En siis siinä vaiheessa vielä mikään ongelmateini.

Omat oireeni olivat kai vain sen verran erilaisia, ettei sopivaa paikkaa löytynyt. Se tosiaan taas ei ollut yhdenkään sijaisperheen syy.

Mikähän oli syy, että pysyvämpää sijoituspaikkaa alettiin etsiä vasta tuolloin? Tietysti 4-vuotiaan sijoittaminen on ihan erilaista kuin 9-vuotiaan.

Minuun kohdistuneen väkivallan laajuus ja vakavuus tuli vasta tuolloin kunnolla ilmi. Sitä varmaan edesauttoi toisen vanhempani kuolema vuotta aiemmin ja kai se tilannekin meni sitä myötä entistä pahemmaksi.

Eihän tuo selitä oikeastaan mitään. Vaikka lastensuojelun ohjeiden mukaan kaikki tilanteet arvioidaan aina tapauskohtaisesti, niin mitä pienempi lapsi on kyseessä sitä todennäköisemmin etsitään pysyvämpää sijaisperhettä. 4-5-vuotiaan kohdalla vuoden kestänyt sijoitus bioperheen ulkopuolelle on lapsen näkökulmasta pieni ikuisuus. Siksi pientä lasta ei enää helposti aleta sijoittaa uudelleen mikäli lapsi on jo kiintynyt sijaisperheeseen.

Anteeksi, taisin taas ilmaista itseäni epäselvästi.

Siis silloin alle 9-vuotiaana sijoitukset olivat ihan suunnitelmallisesti lyhyitä, kun ajateltiin asioiden olevan korjattavissa, kun ihan koko totuus ei ollut tullut lastensuojelun tietoon. Tai siis kyllähän he väkivallasta tiesivät, mutta silloin oli usko, että tilanne kotona helpottaa. 

Siinä 9-vuoden iässä sitten tilanne tosiaan oli mennyt sen verran pahaksi, ettei minua enää palautettu vanhemmalleni ja olin jo sen verran "pilalla", ettei sopivaa pitkäaikaisempaa paikkaa löytynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen tytön joka on asunut samassa perheessä 2-vuotiaasta aikuiseksi, ei kuulemma ole edes ollut lastenkodissa tai vastaanottoperheessä ennen tätä. Minut taas sijoitettiin ensin lastenkotiin ja sieltä sijaisperheeseen, uudelleen vastaanottokotiin ja sieltä toiseen sijaisperheeseen, mistä lopulta perhekotiin.

Sijoitus riippuu aina tilanteesta, kun vanhemmat ovat elossa ja edelleen huoltajia mutta lapsesta tehty kiireellinen sijoitus tai huostaanottopäätös, voi tilanne olla ihan erilainen, eikä pysyvää sijoituspaikkaa, saati perhettä, ole välttämättä mahdollistakaan hankkia heti. Toki on ikävää jos lapsi joutuu kokemaan useamman siirron laitokseen tai sijaisperheeseen. 

Itse en sellaista onneksi kokenut. Toinenkin vanhempani kuoli kun olin alle kouluikäinen, minusta huolehti välittömästi tämän jälkeen perhetuttu, joka oli ollut tuossa tilanteessa mukana työnsä puolesta poliisina. Heistä vaimonsa kanssa tuli huoltajiani ja myöhemmin vanhempiani myös juridisesti.

Ei varmasti ole totta, kyllä huostaanotto tehdään kaikille ja sijoitus lastenkotiin.

Ei niitä lapsia väkisin aleta mihinkään lastenkotiin laittamaan jos lähipiiristä löytyy heti paikka, jonka lasu-viranomaisetkin arvioivat sopiviksi.

En ole ihan varma siitä että miten tuo virallisesti meni, mutta vanhemmat hakivat huoltajuutta ja saivat sen. Heillä kuitenkin olin ensimmäisestä päivästä alkaen, isän kertoman mukaan hän päätti kysyä voinko olla heillä koska sukulaisiakaan ei ollut, ja hän oli tuntenut vanhempani, eikä kenelläkään ollut mitään sitä vastaan. Lastensuojelun asiakas en ilmeisesti ole ollut, koska minusta ei ole olemassa mitään papereita.

Olet sä varmaan ollut lastensuojelun asiakas tuolloin (käsittääkseni ihan virallisesti täytyykin tuossa tilanteessa olla), mutta ei siitä välttämättä sinulle itsellesi oli dokumentteja jäänyt.

Halutessaan paperit voi kyllä itselleen tilata, mutta tuskin se viraomaisteksti tuollaisessa tilanteessa mitään lisäarvoa antaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se on myös niin että jos on erittäin hankala tapaus, niin  ei  voi olettaa että ihan tavallinen sijaisperhe jaksaisi esim jatkuvaa perseilyä, raivoamista, omien lasten altistumista väkivallalle tai muuta hyvin poikkeavaa käytöstä. Ei se silloin ole "tuuria", kyllä nämä erittäin hankalat lapset kuuluu silloin laitokseen jossa on useita ammattilaisia, jotka ovat tottuneet hoitamaan näitä vaikeita tapauksia. Kyllä perheen kärsivällisyydelläkin on rajansa, se onihan inhimillistä.

Noille tuollaisille lapsillehan on ns. omat sijaisperheet, jotka ovat erikoistuneet todella vaikeista oloista tuleviin lapsiin. Se paras paikkahan tuollaiselle lapselle on juurikin osaava sijaisperhe, kuin kylmä laitos.

Noita perheitä on kuitenkin sen verran vähän, että kyllä se on aikalailla tuuripeliä, että tuollainen paikka löytyy.

Käytännössä perhesijoitus ei enää toimi kun nuori käyttää väkivaltaa. Siinä kohtaa kyseessä on myös yleensä aineiden käyttö ja hoitamattomat mt-ongelmat, ja tavan kotioloissa ei voida rajoittaa nuorta millään tavalla. Tällöin myöskään ei voida häntä auttaa.

Kaikki vakavat oireet ei ilmene väkivaltana, en ymmärrä miksi jankutat siitä. Lisäksi on myös niitä perheitä, joilla on osaamista (ja puitteet) jopa väkivaltaisten lasten/nuorten kanssa.

Muutenkin aika kylmä näkemys sulla, että jo alaikäisen kohdalle lyödään leima, ettei voi auttaa.

Käytännössä tällöin kyse on ns. ammattimaisista perhekodeista.

Tavallinen perhehoitaja ei saa rajoittaa lasta millään tavalla, ei ottaa/pitää kiinni eikä esimerkiksi estää poistumasta ovesta ulos.

Halu auttaa ei ole sama kuin kyky auttaa.

Niinhän tuossa lainaamassasi viestissä juuri sanottiin, että on niitä paikkoja joissa on osaamista. Ei puhuttu mistään halusta auttaa, vaan nimenomaa siitä kyvystä.

Näinhän se tosiaan on, termistö kuntoon.

Sijaisperhe ei välttämättä voi auttaa mutta ammatillinen perhekoti saattaa siihen kyetä. 

Kyllä meitä "ihan tavallisiakin" sijaisperheitäkin on, joissa on osaamista erittäin haastavien lasten kanssa. Meitä on vaan tosi vähän tarpeeseen nähden, kuten joku tuossa aiemmin jo kirjoittikin.

Olen eri, mutta tavallisessa sijaisperheessä ei ihan juridisesti ole oikeutta käyttää sellaisia rajoittamiskeinoja, joita vaikeasti ongelmainen aikuisen kokoinen nuori tarvitsee. En tajua miksi tästä pitää jankuttaa. Kukaan ei väheksy kenenkään kokemusta tai osaamista, vaan käytettävissä oleva laillinen keinovalikoima ei vaan yksinkertaisesti kaikkien tarpeisiin riitä. Eri asia kuin vaikka ala-asteikäinen lapsi, joka kokonsa puolesta on vielä 1(-2) aikuisen kiinnipidettävissä.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut lapset ovat luonteeltaan sellaisia että heidän on helpompaa tulla sijaisperheeseen ja elää siellä omaksuen tilanteen, joten lapsen oma luonne vaikuttaa myös. Toidet lapset myös ymmärtävät paremmin sijoituksen syyt, jotkut eivät ja saattavat elätellä aina toiveita omille biovanhemmille muuttamisesta, mikä saattaa aiheuttaa katkeruutta ja vihaa sijaisperhettä kohtaan. Jotkut lapset taas ovat biovanhempiensa kasvatuksen tuloksia, valmiiksi keieroon kasvatettuja.

Aina sijoituksen syy ei ole varsinaisesti huonot kotiolot vaan lapsen/nuoren vaikeat ongelmat. Tietysti voi argumentoida, että kaikki lasten ongelmat on loppujen lopuksi vanhemman syytä, ja varmaan siinä ajatuksessa on totuuttakin. Mutta ihan eri asia sijoittaa esim alkkisperheen lapsi, jonka kotona ei ole ollut alkeellistakaan elämänhallintaa, kuin vaikeasti käytösongelmainen muuten normaalista perheestä, jonka muilla lapsilla ei ole vastaavia ongelmia.