Kyllä kiusaaminen johtuu kateudesta!

Vierailija kirjoitti:

Serkkuni on pieneltä paikkakunnalta ja todella kaunis. Sellainen kunnon vanhan ajan filmitähtikaunis. Kiva oma tyyli, naisellinen, mutta hyvällä maulla, ei yhtään tyrkky. On hymyilevä, nauravainen, ulospäinsuuntautunut, ystävällinen ja kohtelias kaikille. MUTTA häntä on suoraan sanottuna syrjitty koko aikuisikänsä naisten keskuudessa, kun herättää niin paljon huomiota. Häntä on mustamaalattu ja paneteltu absurdeun valhein ja ihmiset juttuihin uskoessaan kääntäneet hänelle selkänsä. Paikkakunnalla paljon lestadiolaisia, ja he tuntuu olevan pahimpia.

 

Niin toivonut, että hän vielä jonain päivänä pääsisi sieltä pois, sillä isommissa, sivistyneemmissä ympyröissä hän saisi varmasti ansaitsemaansa kohtelua. Hänen kohdallaan en kyllä keksi muuta syytä kuin kateus, sillä on todella luotettava, vilpitön ja empaattinen ihminen.

Vttu nuo lessut saisi ampua kuuhun. Keksivät minusta kans juoruja. Ne olivat niin hulluja, että ihmiset eivät osanneet muuta kuin uskoa niitä ja levittää eteenpäin. Tämä porukka kyttäsi ja kontrolloi ihan normojenkin elämää. 

Vihaan tuota porukkaa niin paljon että en enää uskalla edes käydä kotipaikkakunnallani ja Oulussa. Jos joku vanha koulu”kaveri” tulee vastaan niin saatan käydä kurkkuun kiinni. Tämän lahkon takia jouduin käymään 10 v terapiassa ja syön yhä 20 v myöhemmin masennuslääkkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Serkkuni on pieneltä paikkakunnalta ja todella kaunis. Sellainen kunnon vanhan ajan filmitähtikaunis. Kiva oma tyyli, naisellinen, mutta hyvällä maulla, ei yhtään tyrkky. On hymyilevä, nauravainen, ulospäinsuuntautunut, ystävällinen ja kohtelias kaikille. MUTTA häntä on suoraan sanottuna syrjitty koko aikuisikänsä naisten keskuudessa, kun herättää niin paljon huomiota. Häntä on mustamaalattu ja paneteltu absurdeun valhein ja ihmiset juttuihin uskoessaan kääntäneet hänelle selkänsä. Paikkakunnalla paljon lestadiolaisia, ja he tuntuu olevan pahimpia.

 

Niin toivonut, että hän vielä jonain päivänä pääsisi sieltä pois, sillä isommissa, sivistyneemmissä ympyröissä hän saisi varmasti ansaitsemaansa kohtelua. Hänen kohdallaan en kyllä keksi muuta syytä kuin kateus, sillä on todella luotettava, vilpitön ja empaattinen ihminen.

Vttu nuo lessut saisi ampua kuuhun. Keksivät minusta kans juoruja. Ne olivat niin hulluja, että ihmiset eivät osanneet muuta kuin uskoa niitä ja levittää eteenpäin. Tämä porukka kyttäsi ja kontrolloi ihan normojenkin elämää. 

Vihaan tuota porukkaa niin paljon että en enää uskalla edes käydä kotipaikkakunnallani ja Oulussa. Jos joku vanha koulu”kaveri” tulee vastaan niin saatan käydä kurkkuun kiinni. Tämän lahkon takia jouduin käymään 10 v terapiassa ja syön yhä 20 v myöhemmin masennuslääkkeitä.

Kuulostat ihan syntiseltä ja riivatulta. Ehkä sun pitäisi tehdä parannus ja ottaa Jeesus sydämeesi?

Vierailija kirjoitti:

Yleensä kiusatut eivät tiedä mitään oikeista vastoinkäymisistä, he on saaneet elää huoletonta elämää joten heissä ei ole sellaista vahvuutta mitä meissä vanhempamme menettäneissä tai vaikka eroperheistä tulevissa on ollut. Olin peruskoulussa kun koin elämäni tragedian menettäessäni molemmat vanhempani. Huomasin kouluun palaamisen jälkeen että sen kyllä tunnistaa kuka on kokenut samankaltaisia vastoinkäymisiä ja kuka ei, kenellä on oikeasti kokemusta elämästä.

Voihan v**u nyt sentään. "Oikeiden" vastoinkäymistenkö perusteella sitä valitaan ketä "saa" kiusata?

Minulla oli varmaan monenkin mielestä edellytykset olla se "kiusatuksi valikoituminen", koska ulospäin oli asiat hyvin ja koska opettajatkin sallivat kiusaamiseni kun eivät millään tavalla puuttuneet asiaan vaikka näkivät mitä tapahtui vuosikaudet. 

Olin ja olen siis ihan perusnätti, koulumenestys keskinkertaista ja osittain melko hyvääkin. Asuimme isossa kauniissa talossa, meillä oli lemmikkejä ja reissasimme jonkun verran. Toinen vanhemmista oli paikkakunnan yksi vailutusvaltaisimmista ihmisistä.

Mutta... Se mistä kukaan ei tiennyt, ei kiusaajat eikä muutkaan; meillä vallitsi pelon ilmapiiri, oli fyysistä ja henkistä väkivaltaa, ajoittain talouskin tiukilla vaikka sitä ei kerrottu kenellekään, meillä lapsilla oli aivan äärimmäisen tiukat säännöt eikäe juurikaan saatu vapaa-ajalla edes tavata ketään. 

Koska kukaan ei oikein kunnolla tuntenut minua, olin sosiaalisesti vähän kömpelö ja vaikka yritin olla kiva, se ei koskaan riittänyt. 

Olen kärsinyt ulkopuolisuuden tunteesta koko ikäni ja muutin 16 vuotiaana kotipaikkakunnalta pois, se oli elämäni paras päätös. 

Rakensin nuorena itseni ja identiteettini uudestaan, se oli osittain rakentunut sen perusteella mitä joku kiusaamiseni oukeuttanut pas*iainen oli minulle vuosikaudet huudellut- min kun olin hänen silmissään se "helpolla päässyt kermaperze" 

Et voi sanoa, että joku olisi päässyt helpolla jos hän ei ole kertonut sinulle elämästään mitäån etkä ole ollut osa hänen perhettään.

Minua kiusasi yläasteikäisenä yksi poika. Nyt aikuisena hän sanoi, että oli ihastunut minuun ja halusi huomiotani. Kerroin, että ihan juttelemaan tulo olisi ollut parempi keino huomion saamiseen. Kiusaaminen satutti pitkään. En edelleenkään voi sietää hänen etunimisiä miehiä. Hullua mutta totta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä kiusatut eivät tiedä mitään oikeista vastoinkäymisistä, he on saaneet elää huoletonta elämää joten heissä ei ole sellaista vahvuutta mitä meissä vanhempamme menettäneissä tai vaikka eroperheistä tulevissa on ollut. Olin peruskoulussa kun koin elämäni tragedian menettäessäni molemmat vanhempani. Huomasin kouluun palaamisen jälkeen että sen kyllä tunnistaa kuka on kokenut samankaltaisia vastoinkäymisiä ja kuka ei, kenellä on oikeasti kokemusta elämästä.

Voihan v**u nyt sentään. "Oikeiden" vastoinkäymistenkö perusteella sitä valitaan ketä "saa" kiusata?

Minulla oli varmaan monenkin mielestä edellytykset olla se "kiusatuksi valikoituminen", koska ulospäin oli asiat hyvin ja koska opettajatkin sallivat kiusaamiseni kun eivät millään tavalla puuttuneet asiaan vaikka näkivät mitä tapahtui vuosikaudet. 

Olin ja olen siis ihan perusnätti, koulumenestys keskinkertaista ja osittain melko hyvääkin. Asuimme isossa kauniissa talossa, meillä oli lemmikkejä ja reissasimme jonkun verran. Toinen vanhemmista oli paikkakunnan yksi vailutusvaltaisimmista ihmisistä.

Mutta... Se mistä kukaan ei tiennyt, ei kiusaajat eikä muutkaan; meillä vallitsi pelon ilmapiiri, oli fyysistä ja henkistä väkivaltaa, ajoittain talouskin tiukilla vaikka sitä ei kerrottu kenellekään, meillä lapsilla oli aivan äärimmäisen tiukat säännöt eikäe juurikaan saatu vapaa-ajalla edes tavata ketään. 

Koska kukaan ei oikein kunnolla tuntenut minua, olin sosiaalisesti vähän kömpelö ja vaikka yritin olla kiva, se ei koskaan riittänyt. 

Olen kärsinyt ulkopuolisuuden tunteesta koko ikäni ja muutin 16 vuotiaana kotipaikkakunnalta pois, se oli elämäni paras päätös. 

Rakensin nuorena itseni ja identiteettini uudestaan, se oli osittain rakentunut sen perusteella mitä joku kiusaamiseni oukeuttanut pas*iainen oli minulle vuosikaudet huudellut- min kun olin hänen silmissään se "helpolla päässyt kermaperze" 

Et voi sanoa, että joku olisi päässyt helpolla jos hän ei ole kertonut sinulle elämästään mitäån etkä ole ollut osa hänen perhettään.

Lisään tähän- kaikki yritykseni "olla kuin muutkin"- eli samantyylisten muotivaatteiden käyttö tai muu vastaava tulkittiin minun kohdallani aina niin, että "se on niin olevinaan"- "se on sitä tai se on tätä" - koskaan en ollut oikeanlainen kotona enkä koulussa.

Koin ja koen edelleen olevani aina vääränlainen, huono, kelpaamaton, riittämätön, liian ruma, liian kaunis... Ikinä en ollut täysin tyytyväinen itseeni ja tämä johtui kokemastani "etuoikeutettuna" olemisen kirouksesta, kukaan ei ole koskaan välittänyt minun todellisista kokemuksistani tai todellisesta minusta, paitsi sisarukseni, puolisoni ja lapseni.  

Mistä Stubb mahtoi olla kateellinen kiusatessaan näkövammaista?

Vierailija kirjoitti:

Mistä Stubb mahtoi olla kateellinen kiusatessaan näkövammaista?

Niin. Ei se vaan ole kateus vaan joku laumakäyttäytyminen. Minun kanssa kiusaajat joutui aina vääntämään. Kun joukolla saivat hakattua, niin hiljenin ja itkin, mutta en koskaan antautunut. Seuraavana päivänä tappelin uudestaan. Tietenkin opettaja aina rankaisi minua koska olin asiasta tuohtunut ja kovaääninen. Minä sain syyt niskoille ja epäsosiaalisen statuksen. 

Vierailija kirjoitti:

Minua kiusasi yläasteikäisenä yksi poika. Nyt aikuisena hän sanoi, että oli ihastunut minuun ja halusi huomiotani. Kerroin, että ihan juttelemaan tulo olisi ollut parempi keino huomion saamiseen. Kiusaaminen satutti pitkään. En edelleenkään voi sietää hänen etunimisiä miehiä. Hullua mutta totta.

Tiedätkö mitä tytöt tuolloin sanovat juttelemaan tulevalle pojalle? Siis sille, joka ei ole se koulun/luokan hottis?

"Hyi saatana! Painu vttuun!"

Hieman kärjistäen

Eli eipä tuolla ole mitään väliä