Miksi Mika Poutalan osallistuminen Erikoisjoukkoihin ei aiheuttanut kohua?
Mika Poutala osallistui Erikoisjoukkoihin juuri ennen nousuaan ministeriksi. Siitä ei aiheutunut mitään kohua, päinvastoin Poutalaa kehuttiin. Nyt kunnon mediamylläkkä päällä. Ainoa ero on, että Sofia Virta on nuori ja rohkea nainen. Ei ole tehnyt mitään väärää.
Kommentit (247)
Vierailija kirjoitti:
Hän ei valehdellut, ei nostanut palkkaa siltä ajalta ja osa käyttämistääk päivistä oli lomapäiviä
Oli rivikansanedustaja. Ja etukäteen haettu lupa oli swkä puolueelta että eduskunnasta.
Kaikki tiesivät missä hän oli. Virrasta ei edes oma puoluejohto tiennyt😂😂😂
Miksi hän sitten ilmoitti palauttavansa palkkansa eduskunnalle, jos ei muka nostanut palkkaa ollenkaan. Sofialla näyttää olevan samanlainen tomppeleista koostuva fanikerho kuin marinilla aikoinaan, voi olla, että jopa täsmälleen sama porukka
Onko kansanedustajan työ sun mielestäsi jotain tositeevee-pilaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän ei valehdellut, ei nostanut palkkaa siltä ajalta ja osa käyttämistääk päivistä oli lomapäiviä
Oli rivikansanedustaja. Ja etukäteen haettu lupa oli swkä puolueelta että eduskunnasta.
Kaikki tiesivät missä hän oli. Virrasta ei edes oma puoluejohto tiennyt😂😂😂Miksi hän sitten ilmoitti palauttavansa palkkansa eduskunnalle, jos ei muka nostanut palkkaa ollenkaan. Sofialla näyttää olevan samanlainen tomppeleista koostuva fanikerho kuin marinilla aikoinaan, voi olla, että jopa täsmälleen sama porukka
Onko kansanedustajan työ sun mielestäsi jotain tositeevee-pilaa?
Ei Poutala nostanut palkkaa. Oli muu syy poissaololle jolloin siltä ajalta ei maksettu sitä palkkaa. Virta taas ruksasi henk koht syy ja nosti palkan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän on oikeistomiäs ja urheilija. Sillä saa kaiken anteeksi.
Hullu lahkolainen joka jakeli toisille hulluille lahkolsisille veroeuroja.
Jakoi rahaa yhdistykselle, joka vastustaa naispappeutta ja lähettää siksi lahkosaarnajia Venäjälle pappisvihkimykseen.
Sellainen Poutala meillä.
Pääsi muuten tässä asiassa aivan liian helpolla. Ainakin suhteessa Sofia Virtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäis pysyä niissä tehtävissä, joihin kansa on antanut valtakirjan. Kaikkien kansanedustajien. Nyt on turha vinkua, kun on myrskyn alla.
Lain mukaan kansanedustajaksi pääsee jos: "Hänen on esiinnyttävä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä."
Jokaikiselle persulle siis potkut. Välittömästi.
Tällaista lakia ei ole. Laki, jossa näin lukee, koskee ministereitä. Tai tarkemmin ajateltuna ei koske edes niitä, koska onhan meillä valittu ministeriksi lahjonnasta tuomittu Kaikkonen, groomaaja Rydman ja koulukiusaaja Stubb.
Mut ku Sanna, mut ku Sofia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän ei valehdellut, ei nostanut palkkaa siltä ajalta ja osa käyttämistääk päivistä oli lomapäiviä
Oli rivikansanedustaja. Ja etukäteen haettu lupa oli swkä puolueelta että eduskunnasta.
Kaikki tiesivät missä hän oli. Virrasta ei edes oma puoluejohto tiennyt😂😂😂Miksi hän sitten ilmoitti palauttavansa palkkansa eduskunnalle, jos ei muka nostanut palkkaa ollenkaan. Sofialla näyttää olevan samanlainen tomppeleista koostuva fanikerho kuin marinilla aikoinaan, voi olla, että jopa täsmälleen sama porukka
Onko kansanedustajan työ sun mielestäsi jotain tositeevee-pilaa?
Ei Poutala nostanut palkkaa. Oli muu syy poissaololle jolloin siltä ajalta ei maksettu sitä palkkaa. Virta taas ruksasi henk koht syy ja nosti palkan.
Totta. Lisäksi Virta on ahnehtinut valtuustopaikkoja kaikista mahdollisista paikoista mistä pystyy. Aluehallinnon kokoukseen on osallistunut peräti yhden kerran. Rahanahne ihminen, jolle pankkitili tärkeämpi kuin vihreiden niin kutsutut aatteet. Siksi hänen mielestään oli ihan hyvä vaan, kun miehensä kaatoi satoja hehtaareja metsää paljaaksi, siitä ne isot massit taas sofian silmissä viuhui
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäis pysyä niissä tehtävissä, joihin kansa on antanut valtakirjan. Kaikkien kansanedustajien. Nyt on turha vinkua, kun on myrskyn alla.
Lain mukaan kansanedustajaksi pääsee jos: "Hänen on esiinnyttävä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä."
Jokaikiselle persulle siis potkut. Välittömästi.
Tällaista lakia ei ole. Laki, jossa näin lukee, koskee ministereitä. Tai tarkemmin ajateltuna ei koske edes niitä, koska onhan meillä valittu ministeriksi lahjonnasta tuomittu Kaikkonen, groomaaja Rydman ja koulukiusaaja Stubb.
Mut ku Sanna, mut ku Sofia.
Vasemmiston kannatus tosiaan perustuu trumppilaiseen "servataan vastapuoli rikkomalla kaikkia sääntöjä ja lakeja ja olemalla saamatta mitään seurauksia ikinä" taktiikkaan.
Toki vasurijohto pumppaa jatkuvasti omia äänestäjiäänkin hanuriin mutta äänestäjät ei välitä kunhan vastapuolta servataan. Näkee niin marinin kuin virrankin asenteessa saatuun kritiikkiin taas kerran. Ilmeisesti virta tosiaan yrittää olla uusi mariini muttei tajua mistä mariinin kannatus tuli. Ei, se ei tullut järjettömälle tasolle nostetusta ylimielisyydestä.
Ei varmaan kusettanut ja laittanut poissaoloksi henkilökohtaiset syyt. Olis rehellisesti kertonut miksi on pois.
Vierailija kirjoitti:
Eikö viime vuoden lopulla juuri tehty uusi linjaus poissaoloista eduskunnassa. Virta toimi tämän linjauksen vastaisesti, itseaiheutettu "kohu"
Nimenomaan, vihervassarit ei seuraa politiikka kun räksyttävät vauvapalstalla keskenään ja näyttävät tyhmyytensä,
Vierailija kirjoitti:
Hieno esikuva. Ahne, härski, ylimielinen valehtelija.
Puhut poutalasta?
Kaupallinen media on aloittanut uuden oikeistohallituksen lobbaamisen. Tulette näkemään näitä juttuja vielä enemmänkin. Onko kansa niin yksinkertaista että menee jälleen kerran lankaan jää nähtäväksi. Todennäköisesti on.
Vierailija kirjoitti:
Sofia Virta on puoluejohtaja. Poutala oli kansanedustaja.
Vähän eri asemassa ovat.
Vihreiden puheenjohtaja, joten kritiikki kuuluu vain vihreille. Sen sijaan tästä pitää eniten vinkunaa puutteessa elävät persuturhakkeet.
Täysi myrsky vesilasissa.
Tosi-tv on vetänyt vuosien saatossa valtavan määrän poliitikkoja eri pituisiin ohjelmiin. Aikasyöpöin on Tanssii tähtien kanssa, jossa kuukausi tolkulla treenataan monta tuntia päivässä. Sen ohjelman osallistujapoliitikot ne varmasti on poissa edustajan työstään kuvausten aikana.
Sofia saa nyt samaa kohtelua kun Sanna aikoinaan: on roviolla jutuista, jota muutkin tekee. Persu-Halla-aho maalittaa vielä lisää, mutta on hipihiljaa kun oman puolueen ukot tekee samaa, vrt. Poutala.
Suomalaiset on maamme historian pahimmassa talouskurimuksessa, mutta eivät osaa vaatia poliitikoilta sen puolen osaamista ja toimia. Sen sijaan raivostutaan oppositiopoliitikon muutaman päivän poissaolosta. Koska nainen ja nuori.
Kyllä se todellinen kähmintä on jossain piilossa, esim. tänään oli juttua miten rikollinen on Helsingin piispa Laajasalo, jonka suhmurointi ja välinpitämätön valtapeli ei kiinnosta ketään ja saa siksi jatkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sofia Virta on puoluejohtaja. Poutala oli kansanedustaja.
Vähän eri asemassa ovat.Vihreiden puheenjohtaja, joten kritiikki kuuluu vain vihreille. Sen sijaan tästä pitää eniten vinkunaa puutteessa elävät persuturhakkeet.
Ihanaa kun vihervassukoilla on joka päivä aihetta känkkäränkkäpäivään, ihan parasta viihdettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö viime vuoden lopulla juuri tehty uusi linjaus poissaoloista eduskunnassa. Virta toimi tämän linjauksen vastaisesti, itseaiheutettu "kohu"
Nimenomaan, vihervassarit ei seuraa politiikka kun räksyttävät vauvapalstalla keskenään ja näyttävät tyhmyytensä,
Lukekaa tämä, tässä syy, Sofia itse mokasi, ettekä vihervassukat voi sitä valheillanne muuksi muuttaa vaikka kuinka haluaisitte.
Siellä etsitään jo uutta puheenjohtajaa. Vihreiden tilanne ei näytä hyvältä. Olisko jo miehen vuoro?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mika Poutala ajoitti kuvaukset ajankohtaan, jolloin ne eivät häirinneet kriittisimpiä eduskuntatöitä ja hänellä ei vielä ollut ministerin vastuita.
Ei Virta ole ministeri.
No ei ole, mutta on puolueensa puheenjohtaja.
Vierailija kirjoitti:
Täysi myrsky vesilasissa.
Tosi-tv on vetänyt vuosien saatossa valtavan määrän poliitikkoja eri pituisiin ohjelmiin. Aikasyöpöin on Tanssii tähtien kanssa, jossa kuukausi tolkulla treenataan monta tuntia päivässä. Sen ohjelman osallistujapoliitikot ne varmasti on poissa edustajan työstään kuvausten aikana.
Sofia saa nyt samaa kohtelua kun Sanna aikoinaan: on roviolla jutuista, jota muutkin tekee. Persu-Halla-aho maalittaa vielä lisää, mutta on hipihiljaa kun oman puolueen ukot tekee samaa, vrt. Poutala.
Suomalaiset on maamme historian pahimmassa talouskurimuksessa, mutta eivät osaa vaatia poliitikoilta sen puolen osaamista ja toimia. Sen sijaan raivostutaan oppositiopoliitikon muutaman päivän poissaolosta. Koska nainen ja nuori.
Kyllä se todellinen kähmintä on jossain piilossa, esim. tänään oli juttua miten rikollinen on Helsingin piispa Laajasalo, jonka suhmurointi ja välinpitämätön valtapeli ei kiinnosta ketään ja saa siksi jatkua.
Tämä ei ole mikään nuori nainen-asetelma, vaikka varmasti sillä on hyvä hälventää sitä tosiseikkaa, että oppositiopuolueen puheenjohtaja katoaa kesken istuntokauden tosi-tv- kuvauksiin.
Virta:
"Erityisesti toivon, että joku nuori tyttö näkee tämän ja ajattelee: minäkin voin yrittää. Ja lähdin tähän prosessiin toivoen, että voin olla omalle tyttärelleni se supersankari, joka jokaisella pienellä pitäisi olla."
😁🤡🏆
Ei tiennyt. Sehän tuota asiaa pahentaakin.
Ensin yritetään vaan olla pois ilman ilmoitusta, koska minä minä minä.
Sitten, kun jäädään kiinni, niin alkaa hätävalheiden sarja.