Lue keskustelun säännöt.
Pienten lasten äidit uupuvat nyt entistä enemmän. Syynä muuttunut isovanhemmuus.
Nyt on taas äidit uhrautumassa. Miten se muka voi isovanhempien syy olla, jos ei äidit omia lapsiaan jaksa hoitaa. Eläköön isovanhemmat sellaista elämää kuin elävät ja matkustelkoon niin paljon kuin sielu sietää.
Itsekin äitinä olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi tehdä tasan sen verran lapsia kuin itse jaksaa/pystyy hoitamaan. Ilman muiden apua. Sen takia meilläkin lapsimäärä on tasan 2.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/86266614-d828-47d8-bd40-781392fd654a
Kommentit (3289)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työelämän raskaudesta. Itse olen ammatissa, joka on ollut olemassa jo 40 vuotta sitten. Kyseessä siis ns. asiantuntija-ammatti. Viime vuosina ok jäänyt eläkkeelle kollegoita, joista osa on tehnyt työtä parhaimmillaan 40 vuotta. Kyseessä on ns. projektityö, jossa on samanaikaisesti meneillään useampia projekteja.
Silloin kun eläköityneet kollegat ovat aloittaneet hommat, olinolemassa sihteerit ja tekstinkösittelijät, jotka olivat apuna projektissa, nyt kaikki työ tehdään itse. Vielä 15 vuotta sitten riitti, että projekteja oli vuodessa noin 10, eivätkä projektit menneet päällekkäin. Nyt projekteja pitää olla vuodessa lähes sata ja useampia yhtä aikaa. Toki tietotekninen kehitys on helpottanut asiaa, mutta samalla toimintaympäristö on muuttunut mm. kansainvälistymisen takia monimutkaisemmaksi ja projektit ovat vaikeutuneet.
Meiltä eläköityneet henkilöt ovat ihan poikki! Eivätkä he voi millään käsittää että miten oma sukupolveni jaksaa tällaista työelämää.Kuitenkin arvelen että suurin osa nuorista äiti-iässä olevista tekee ihan tavistyötä, työtunteja kai saisi monella olle enemmänkin kuin mitä saavat.
Eikä kansainvälisiä projekteja.
Niissäkin on tahti koventunut ja ehdot heikentyneet. Ota nyt vaikka kaupan kassa. Ennen kauppa oli auki kello 9-17/18 arkisin ja lauantaisin 9-/10-13/14. Vakituisen työpaikan sai keskikoulu-peruskoulu-todistuksella.
Nykyään on täysin erilaiset aukioloajat, koulutusvaatimukset ja työn ehdot.
Tapasin kerran eläkeläisen, joka oli pankinjohtajaksi päässyt suoraan opistosta. Merkonomin papereilla. Nykyään ne paperit riittää juuri ja juuri kaupan kassalle.
Pankinjohtajaksi? Huutonaurua! Ei ihme että Suomi kyykkäsi ysärin lamassa ja pankkeja kaatui oikealta ja vasemmalta.
Otit sitten täällä kertomani tarinan enostani oikein omaksi tuttavaksesi! Oikein olette tavanneet ja kaikkea!😁🥳🥳🥳🙃 Olisi tosi mielenkiintoista kuulla mitä sille enoskalle kuului. Osaat varman kertoa! 😎😎😎
Enoni kuoli noin viisikymppisenä, ei päässyt koskaan siis eläkkeelle.
Enosi lisäksi Suomessa on ollut muitakin merkonomin tutkinnolla pankinjohtajaksi päätyneitä, hän ei ollut ainoa.
Taisi olla niitä aikoja, kun hyvin harvalla oli kansakoulun lisäksi muuta koulutusta. Ja jokaisessa kirkonkylässä oli useampi pankkikonttori ja jokaisessa niistä johtaja.
Kyllä ne oli pieniä konttoreita, vähän päätösvaltaa, enemmänkin niiden kahden virkailijan esimiehiä.
Silloin oli ekonomeja tilintarkastajat ja suuryritysten taloushenkilöt.
En tiedä sivukonttoreista, mutta appeni oli aikoinaan pankinjohtaja. Todella menestynyt sellainen. Auttoi monia myös ohessa, taloussotkuissa. Mm. Yhden, edelleen toimivan, kirkkokunnan, joka olisi siis kaatunut ilman tämän apua. Hän jäi varhaiseläkkeelle kahdesta syystä: koska hän menestyi hyvin, alettiin tavoitteet laittaa aina korkeammalle. Päätösoikeus vietiin yksittäisten konttorien johtajilta. Hän ei suostunut siihen, ettei saa itse päättää yrityslainoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
"Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen. "
Tuokin on aika merkillistä, mökkeilybuumihan alkoi 60 - 70-luvuilla kun kaupunkeihin muuttaneet suuret ikäluokat alkoivat rakentaa kotipaikkakuntiensa rannoille pikkiriikkisiä lautahökkeleitä. Rakentajat eivät siis silloin olleet mitkään isovanhempien ikäluokan edustajat, vaan paljon nuoremmat. Teillä on ollut todella kummallinen kunta/kylä kun tuokin on tehty ihan valtavirtaa vastaan. Vasta paljon myöhemmin, 80 - 90-luvuilla mökkiläisyys profiloitui enemmän vanhempien ihmisten puuhaksi.
Se riippuu kuule täysin paikkakunnasta. Meillä oli paljon vuosisadan alun huviloita. Ja ne uusien mökkienkään rakentajat ei mitään nuoria olleet. Mekin myytiin kolme mökkiä eläkeläisille 70 vee. Ja niillä isoilla huviloilla taas majaili monta sukupolvea.
Ihan tavallinen kylä se oli. Sulla on vaan todella kapea maailma.
Hei, palsta päättää mikä on totta ja mikä ei. Luulet tietäväsi omasta elämästäsi, mutta ehei, palsta tietää AINA paremmin. Ni!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
"Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen. "
Tuokin on aika merkillistä, mökkeilybuumihan alkoi 60 - 70-luvuilla kun kaupunkeihin muuttaneet suuret ikäluokat alkoivat rakentaa kotipaikkakuntiensa rannoille pikkiriikkisiä lautahökkeleitä. Rakentajat eivät siis silloin olleet mitkään isovanhempien ikäluokan edustajat, vaan paljon nuoremmat. Teillä on ollut todella kummallinen kunta/kylä kun tuokin on tehty ihan valtavirtaa vastaan. Vasta paljon myöhemmin, 80 - 90-luvuilla mökkiläisyys profiloitui enemmän vanhempien ihmisten puuhaksi.
Se riippuu kuule täysin paikkakunnasta. Meillä oli paljon vuosisadan alun huviloita. Ja ne uusien mökkienkään rakentajat ei mitään nuoria olleet. Mekin myytiin kolme mökkiä eläkeläisille 70 vee. Ja niillä isoilla huviloilla taas majaili monta sukupolvea.
Ihan tavallinen kylä se oli. Sulla on vaan todella kapea maailma.
Ihan varmasti myitte, oliko se 60-luvulla, monta mökkiä yli seitsekymppisille. Ja he tulivat sitten mökkeilemään järjestään lastenlastensa ja varmaan vielä lastenlastenlastenkin kanssa. Sellaista teräsjoukkoa aikakautena, jolloin kuusikymppisistä oli elossa enää 30 %. Mutta teillä oli ihan erilainen väestö kuin muualla.
Kyllä myimme. Isäni osti vuonna 1959 ison alueen järvenrantaa ja metsää. Myi siitä yhden kuivanmaanmökin paikan ja kolme mökkiä. Ostajat eläkeläisiä kaikki. Muut mökkinaapurit asui Terijoelta kuskatuissa isoissa huviloissa, siellä oli sitten just kolme sukupolvea, vanhin eläkeläisiä.
En tiedä mistä ihmeestä temmot nuo lukusi. Kyllä 60-luvulla oli vanhempaa polvea ihan runsaasti, ja he nimenomaan vielä sitten oli niillä mökeillä, myös muutenkin kuin heinäkuun.
Vuonna -60 mun isoisä oli 60v. Oli työelämässä ja eli 84v. Ei ollut todellakaan mikään poikkeus tai harvinaisuus. Vaimonsa oli pari vuotta nuorempi ja sama homma hänellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
"Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen. "
Tuokin on aika merkillistä, mökkeilybuumihan alkoi 60 - 70-luvuilla kun kaupunkeihin muuttaneet suuret ikäluokat alkoivat rakentaa kotipaikkakuntiensa rannoille pikkiriikkisiä lautahökkeleitä. Rakentajat eivät siis silloin olleet mitkään isovanhempien ikäluokan edustajat, vaan paljon nuoremmat. Teillä on ollut todella kummallinen kunta/kylä kun tuokin on tehty ihan valtavirtaa vastaan. Vasta paljon myöhemmin, 80 - 90-luvuilla mökkiläisyys profiloitui enemmän vanhempien ihmisten puuhaksi.
Se riippuu kuule täysin paikkakunnasta. Meillä oli paljon vuosisadan alun huviloita. Ja ne uusien mökkienkään rakentajat ei mitään nuoria olleet. Mekin myytiin kolme mökkiä eläkeläisille 70 vee. Ja niillä isoilla huviloilla taas majaili monta sukupolvea.
Ihan tavallinen kylä se oli. Sulla on vaan todella kapea maailma.
Ihan varmasti myitte, oliko se 60-luvulla, monta mökkiä yli seitsekymppisille. Ja he tulivat sitten mökkeilemään järjestään lastenlastensa ja varmaan vielä lastenlastenlastenkin kanssa. Sellaista teräsjoukkoa aikakautena, jolloin kuusikymppisistä oli elossa enää 30 %. Mutta teillä oli ihan erilainen väestö kuin muualla.
Kyllä myimme. Isäni osti vuonna 1959 ison alueen järvenrantaa ja metsää. Myi siitä yhden kuivanmaanmökin paikan ja kolme mökkiä. Ostajat eläkeläisiä kaikki. Muut mökkinaapurit asui Terijoelta kuskatuissa isoissa huviloissa, siellä oli sitten just kolme sukupolvea, vanhin eläkeläisiä.
En tiedä mistä ihmeestä temmot nuo lukusi. Kyllä 60-luvulla oli vanhempaa polvea ihan runsaasti, ja he nimenomaan vielä sitten oli niillä mökeillä, myös muutenkin kuin heinäkuun.
60-luvulla Suomi oli vielä maatalousyhteiskuntaa pääasiallisesti. Omat kotimökit olivat niitä mökkejä joissa asuttiin kesät talvet. Vasta kaupungistumisen myötä alkoi kesämökkibuumeilu.
"Suomalaismökkeily sai alkunsa 1800-luvun lopulla. Silloin varakas porvaristo alkoi rakentaa kaupunkien läheisyyteen huviloita. Varsinainen koko kansan mökkibuumi käynnistyi toisen maailmansodan jälkeen, ja mökkeilystä tuli kaikkien ulottuvilla olevaa kansanhuvia 1950–1960-luvuilla."
Yle
1800-luvulla huvila-asuminen oli Suomessa varakkaan porvariston ja säätyläisten kesänviettoa. Kesäelämään kuului luonnon ihailu, seurustelu, kylpeminen ja purjehdus. Asuminen maaseudulla ja saaristossa oli mukavuuksiltaan alkeellista, mutta sosiaaliselta elämältään vilkasta
Huvila-asuminen 1900-luvulla jakautui kahteen päätrendiin: varakkaan yläluokan kesänviettoon ja kaupunkien esikaupunkialueiden ympärivuotiseen työläisasumiseen. 1900-luvun alussa huvilaelämä muuttui luksuksesta käytännönläheisemmäksi, ja vuosisadan puolivälissä termi vakiintui nykyiseksi mökkielämäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiarjesta on tehty suorittamista. Siitä se jakamattomuus johtuu. Ei ennen illat kuluneet harrastuksesta kymmenenteen hyppäämistä.
Olen 60-luvulla syntynyt ja ei todellakaan isovanhemmat osallistuneet arkeen muuta kuin yhden viikon ajan kesällä kun käytiin heitä tapaamassa. Toiset isovanhemmat asuivat lähellä mutta heilläkin käytiin kerran pari kuukaudessa tapaamassa ja päiväkahvittelun merkeissä.
Tuon ajan perheet olivat myös monilapsisia ja isovanhemmilla oli itsellään oli monta lasta joilla jokaisella lapsenlapsia useita ja serkkulauma oli noin 30 henkilöä. Ei siinä isovanhemmilla aikaa ja voimia riittänyt lapsilauman kaitsemiseen. Elivät omaa elämäänsä ja pitivät huolta toisistaan.Eli teilläkin isovanhemmat auttoivat paljon enemmän jo kuin mistä tässä ketjussa on kyse.
Kuinka?
Kerran kesässä vierailulla isovanhemmilla viikon ajan. Meitä ei sinne heidän huostaansa jätetty vaan vanhemmat olivat mukana ja olimme siellä vierailulla. Vastuu meistä oli koko ajan meidän omilla vanhemmilla, ei isovanhemmilla.
Toiset isovanhemmat tarjosivat kerran pari kuukaudessa päiväkahvit koko perheelle. Silloinkin kävimme isovanhempiamme tapaamassa yhdessä vanhempiemme kanssa. Vanhemmat ottivat lähtiessään mukaansa heidän pyykkinsä, joka pestiin ja palautettiin puhtaana.Niin. Enemmän paljonkin kuin mitä ketju käsittelee.
No en ole kahlannut koko ketjua enkä aio kahlata.
Joka tapauksessa sen ajan isovanhemmat eivät osallistuneet lastenlapsista huolehtimiseen. Isovanhempia tavattiin harvakseltaan ja silloinkaan ei vastuuta sälytetty heille.
Heitä autettiin, jos apua tarvitsivat.
Yoiset osallistui, toiset ei. Hassua, miten täällä hyväksytään vain yksi totuus. Jos joku kertoo muuta, valehtelee.
Terijokelaishuvilat ovat Karjalan kannakselta, erityisesti Terijoen seudulta, muualle Suomeen 1920- ja 1930-luvuilla purettuja ja siirrettyjä puisia huvilarakennuksia. Alun perin ne muodostivat Pietarin varakkaan väestön loisteliaan Terijoen huvilayhdyskunnan 1870-luvulta ensimmäiseen maailmansotaan saakka
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisi ottaa mallia vl-äideistä, pari lasta ei ole juuri mitään, tusinan jumalan lahjan kanssakin helposti pärjää, kyse on asenteesta ei mistään isovanhemmista, jo nyt on selitykset keksitty.
Ai heistä väsyneistä ja ennenaikaisesti harmaatuneista? Tosin kun kapsia syntyy viides, ovat ne vanhemmat lapset jo apuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole itsekkyyttä että isovanhempi ei auta. Jokaisella on oikeus omaan aikaan, omaan elämään ja hyvinvointiin. Tuolla logiikallasi sinäkin olet äärimmäisen itsekäs kun syöt ruokaa, koska voisit antaa ruokasi toiselle, käyt töissä koska voisit antaa työpaikkasi toiselle, jne...
Ei ole itsekästä elää omaa elämää. Isovanhemmat eivät ole itse valinneet hankkia oasta, joten heidän pakottaminen omaan perheleikkiin ON itsekästä. "Toiveen esittäminen" vingutaan apua ja aletaan puhua paskaa selän takana *kun ne ei auta".
Pitäisikö nämä asiat miettiä ENNEN lapsen hankkimista? Kaikki maailma ei pyöri oman lapsen ympärillä.
Jokainen tietenkin tekee itse omat päätöksensä. Ei tietenkään ketään voi pakottaa mihinkään perheleikkiin. Mutta yksinäiseen vanhuuteen on syytä varautua jos tuollaisen "ei kuulu mulle pätkääkään" valinnan tekee. Lastenlapset jäävät todennäköisesti etäisiksi. Eikä itsellekään vanhana tule apua myöskään niiltä omilta lapsilta.
Miksi vanhuus olisi yksinäistä, jos ei suostu ilmaistyöhön, johon toinen yrittää pakottaa tai "pyytää".
Sitä varten ihmisillä on puoliso ja ystäviä, että ei ole yksinäistä.
Lisäksi yksin oleminen ei tarkoita yksinäisyyttä. Moni ihminen nauttii siitä, kun saa olla itsekseen.
Siksi että jos elää vanhaksi, ne puoliso ja ystävät ovat usein kaikki jo kuolleet sinua ennen.
Kaikki ? No ei .Sitäpaitsi vanhanakin saa uusia ystäviä
Minun äitini eli 98-vuotiaaksi. Isäni kuoli liki viisikymmentä vuotta ennen, sisarukset kuoli kaikki nuorempina, viimeisinä kymmenenä vuonna ei ollut oikein enää yhtään ystävääkään hengissä. Hänellä oli ihan ok välit lapsiin, lapsenlapsiin, miniöihin ja vävyihin. Muuten olisi ollut ihan yksin ja yhtään kukaan ei olisi hänen puoliaan pitänyt. Vanhuksen elämä täällä "sivistysvaltio Suomessa" on nykyään sellaista, että on ihan hirveää jos ketään ei löydy puolia pitämään.
Ikää kun tulee, ihan jokaisen piiri ympärillä pienenee. Pienenee myös se rinki missä liikkuu. Vanhana on tosi vaikea löytää uusia ystäviä.
Joillekin näy näin. Mutta ei se silti tarkoita että jos hoivaa lapsenlapsia, ne tulevat olemaan ilmaisia kodinhoitajia. Ei sellaista voi keneltäkään odottaa saati vaatia. Sitä varten säästetään rahaa että on varaa maksaa yksityisestä hodinhoidosta, julkisen päälle.
Enkä muuten tarkoittanut, että lapsenlapset olisivat ilmaisia kodinhoitajia. Meillä on sellainen vanhustenhoito, että siinä on yksinäisen vanhuksen todella vaikea saada ylipäätään mitään hoitoa. Tarvitaan väliin ne yleensä nuoremmat sukulaiset, jotka pystyvät vanhuksen etua ajamaan.
Vanhuksen etua ajaa myös yleinen edunvalvoja. Sellaista voi hakea itselleen jos huomaa että muisti alkaa heikentyä.
Yleinen edunvalvoja pitää kyllä useimmissa tapauksissa huolta mahdollisesti muistisairaan rahoista, mutta se ei paini asiakkaansa puolesta esimerkiksi hoiva-asioissa tai vie häntä lääkärille. Eikä tarvitse Suomessa vanhuksen olla edes muistisairas, kun ei pärjää yhteiskunnan byrokratian kanssa. Etenkin terveydenhoidon asiakkaalta odotetaan nykyään vähintään sairaanhoitajan tai lääkärin pätevyyttä päästäkseen edes vastaanotolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä valehtelit toistuvasti. Huomautin siitä. Ikävää että olet jo lapsena ollut valehtelija.
Kenelle ketjun monista kirjoittajista osoitat tämän? Vai kaikille kollektiivisesti?
Hän on vänkääjätrolli. Palstan vakikamaa. Ei kannata reagoida.
Vierailija kirjoitti:
Ajatus siitä että joku random ihminen on velvollinen hoitamaan omaa lasta koska itseä väsyttää tms, on absurdi. Olkoot sukulainen tai ei. Ihmisillä on vapaa tahto.
Onko joku vaatinut tällaista velvollisuutta? Toive ei ole velvollisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En odota omien vanhempieni osallistuvan lastenlastensa hoitoon, eikä heitä usein arjessa apuna näykään, mutta huvittavaa tässä on se, että he kyllä surutta hyödynsivät omia vielä työssäkäyviä vanhempiaan, kun veljeni kanssa olimme pieniä.
Vaippaikäisinä olimme usein mummon ja vaarin hoivissa, myös yökylässä. Mummo haki päivähoidosta, koulun jälkeen menimme aina mummolaan, jossa syötiin ja odotettiin vanhempia töistä, käytiin yhdessä kesälomamatkoilla jne.jne. Ei puhettakaan, että "tarjoaisivat" samanlaisen mahdollisuuden omille lapsille ja samalla mahdollisuuden tutustua lähemmin omiin lastenlapsiinsa.
Olen todella onnellinen omista ihanista, jo osittain edesmenneistä isovanhemmistani. Paljon, paljon lämpimiä muistoja ajasta heidän kanssaan. Erityisesti äidin isän kanssa olimme kuin "paita ja peppu", rakastin häntä suuresti ja hänen menetyksensä on ollut tähän astisen aikuiselämäni kovin paikka. <3
En ota kantaa siihen, pitääkö vai eikö pidä auttaa. Mutta kyllä tässä tuli esille se rikkaus, mitä se voi olla, kun saa isovanhempien kanssa aikaa viettää. Minusta kuulostaa omituiselta, kun monet ketjussa ovat kertoneet, etteivät usein tapaa. Ymmärrän pitkät välimatkat, mutta en muuta syytä. Huonot välit?
Olen isoäiti ja mielelläni otan lapsenlapsia hoitooni silloin kun jaksan. Aikanaan äitini synnytti yhdeksän lasta joista kaksi menehtyi jo syntyessään mutta sen jälkeen synnytetyt seitsemän lasta jäivät elämään.
Siihen aikaan mummo asui kotonamme omassa huoneessa joka hänelle oli rakennettu kotiimme. Mummosta oli paljon apua varmasti äidille jolla oli kädet täynnä työtä ja lapsille mummon mukana perheessä eläminen oli myöskin hyväksi. Miniän osa äidillä ei aina liene ollut niin hyvä kaikessa mutta apua mummolta varmasti myös sai.
Tämän ajan ongelma on se että isovanhemmat asuu usein kaukana ja vaikka haluaisi ei aina voi olla apuna. '
En lainkaan ihmettele sitä jos nykyäidit uupuu, etenkin jos lapsia on useita. Itse synnytin kaksi lasta ja syy siihen oli juuri se että halusin tehdä vain niin monta lasta kuin itse jaksan hoitaa ansiotyön ohella.
En luottanut siihen että mies olisi rinnallani koska avioerot alkoivat yleistyä. Halusin pärjätä omin avuin tarpeen tullen. Katson että tämä aika on vieläkin pahempi tässä asiassa kun avioliitosta lähdetään aivan liian heppoisin perustein kunnioittamatta puolisoa ja perheen yhtenäisyyttä.
Äitien hartioille kasataan liikaa taakkoja. On jaksettava ansaita kodin yhteiseen kassaan ja vaatimukset ovat kovempia muutenkin. Monet isät jättää äidin hartioille vieläkin esimerkiksi kodin siisteydestä huolehtimisen tai ruuan laittamisen ansiotyönkin päälle. Ilokseni näen että jotkut isät tekee ruokaa ja huolehtiikin eri tavalla myös kodista mitä omassa lapsuudessani. Kovilla olivat isätkin suuren perheensä kanssa ja työ vei heitä pois kotoa. He nostivat Suomen lapsimäärillä sodan jälkeen joten annan heille kunnioituksen koska juuri he synnyttivät tähän maahan uusia veronmaksajia ja työntekijöitä. Jotkut uupuivatkin, mutta isoäidit ja isoisät olivat varmasti suuri apu myös asuessaan lähellä. Toki perhe olisi tarvinnut enemmän omaa rauhaakin ilman huolta isovanhemmista.
Oltiin aika vaatimattomia ja ilosempi vähemmäsätäkin. Tämän ajan vaatimukset ovat kasvaneet suuriksi.
En ymmärrä miksi isoäitejä ja isiä ei voi kutsua lastensa luokse, se tuo iloa lapsillekin. He kyllä itse kertovat jaksavatko auttaa ja lapsenlapsia hoitaa mutta lepoa he tottakai tarvitsee enemmän. Jatkuva lasten hoitaminen on taas toinen asia, voimavarat on jo useilla menneet oman perheen kanssa ja he haluaa välillä myös omaa aikaa ja elämää pois huolista. Yhä autamme lapsiamme omien voimavarojemme mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi selkeä syy miksi me emme esimerkiksi kutsu appivanhempia luoksemme on se, että se kuormittaa meitä. Jatkuva ateriatarjoilu hyvin nirsoille, työhuoneeni menetys heille makuuhuoneeksi, kuskaaminen ja viihdyttäminen. Ja siihen päälle sitten se kaiken kyseenalaistaminen ja tauoton puuttuminen ja neuvominen.
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläisillä on usein myös perittyä omaisuutta. Ei kaikki ole pelkän eläketulon varassa. Ei ollut eikä ole.
Meidän suvussa on pappeja, opettajia, taiteilijoita, tehtailijoita ja suurmaanomistajia. Uskotteko, et vaikka ei ihan kaikilla, osalla on ollut varaa lähes mihin tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vatvominen eläkeläisten tuloista, terveydestä yms on turhaa koska se ei liity aiheeseen. AP:n aiheena oli se että vanhemmat vaativat isovamhempia hoitamaan lapsia, vaikka sellaista velvoitetta ei ole olemassa. He eivät ole elatusvelvollisia. Sitten siitä saatetaan suuttua, jos kieltäytyy avun antamisesta.
Pitäisikö nämä asiat miettiä ennen lapsen hankkimista, että ehkä muut ihmiset eivät halua osaksi omaa perheleikkiä, vaan se on ratkaistava ihan itse? Siinäpä vasta kysymys. 🤭
Ap kylläkin sanoo sen, mitä jankattu koko ketjun läpi, ettei kenelläkään muulla ole velvollisuutta lapsiasi hoitaa, eikä ole oikeutta apua edes pyytää. Erikoista on se, että sitä samaa pitää jankuttaa ja jankuttaa...
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole itsekkyyttä että isovanhempi ei auta. Jokaisella on oikeus omaan aikaan, omaan elämään ja hyvinvointiin. Tuolla logiikallasi sinäkin olet äärimmäisen itsekäs kun syöt ruokaa, koska voisit antaa ruokasi toiselle, käyt töissä koska voisit antaa työpaikkasi toiselle, jne...
Ei ole itsekästä elää omaa elämää. Isovanhemmat eivät ole itse valinneet hankkia oasta, joten heidän pakottaminen omaan perheleikkiin ON itsekästä. "Toiveen esittäminen" vingutaan apua ja aletaan puhua paskaa selän takana *kun ne ei auta".
Pitäisikö nämä asiat miettiä ENNEN lapsen hankkimista? Kaikki maailma ei pyöri oman lapsen ympärillä.
No pyöriihän, just vaadit, et pitää miettiä etukäteen. Ja silloin pitää ymmärtää, että se elämä pyörii vain sen oman lapsen ympärillä niin kauan, kuin se lapsi sitä tarvitsee.
Aikusena on toki eri tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole itsekkyyttä että isovanhempi ei auta. Jokaisella on oikeus omaan aikaan, omaan elämään ja hyvinvointiin. Tuolla logiikallasi sinäkin olet äärimmäisen itsekäs kun syöt ruokaa, koska voisit antaa ruokasi toiselle, käyt töissä koska voisit antaa työpaikkasi toiselle, jne...
Ei ole itsekästä elää omaa elämää. Isovanhemmat eivät ole itse valinneet hankkia oasta, joten heidän pakottaminen omaan perheleikkiin ON itsekästä. "Toiveen esittäminen" vingutaan apua ja aletaan puhua paskaa selän takana *kun ne ei auta".
Pitäisikö nämä asiat miettiä ENNEN lapsen hankkimista? Kaikki maailma ei pyöri oman lapsen ympärillä.
Jokainen tietenkin tekee itse omat päätöksensä. Ei tietenkään ketään voi pakottaa mihinkään perheleikkiin. Mutta yksinäiseen vanhuuteen on syytä varautua jos tuollaisen "ei kuulu mulle pätkääkään" valinnan tekee. Lastenlapset jäävät todennäköisesti etäisiksi. Eikä itsellekään vanhana tule apua myöskään niiltä omilta lapsilta.
Miksi vanhuus olisi yksinäistä, jos ei suostu ilmaistyöhön, johon toinen yrittää pakottaa tai "pyytää".
Sitä varten ihmisillä on puoliso ja ystäviä, että ei ole yksinäistä.
Lisäksi yksin oleminen ei tarkoita yksinäisyyttä. Moni ihminen nauttii siitä, kun saa olla itsekseen.
Nnno..
Appivanhemmat vei lapsensa mummolaan koko kesäksi, kun itse menivät autolomille Eurooppaan. Vanhemmiten he vaihtoivat auton muihin kulkupeleihin, mutta viettivät edelleen lomat ulkomailla, ja eläköidyttyään puolisen vuotta vuodesta olivat poissa. Kerran kesässä saattoi tulla kortti missä Mumma valitti kun oli ikävä lapsenlapsia.
No, nyt alkaa olla ystävät ja sisarukset manan mailla ja ihmetellään, kun lapsenlapset ei käy.
Eli jos vanhaksi elät, varmistat yksinäisyytesi kun ignooraat lapsenlapset heidän ollessaan pieniä.
Meillä lapset olivat paljon isoäitinsä kanssa (muidenkin, mutta tämä ainoa elossa oleva), ja nyt kun hän lähentelee yhdeksääkymmentä, lapset ovat edelleen läheisiä. Auttavat kaikessa, missä voivat. Omat lapset auttavat aina, jos ikinä mitään tarvitsen. Tosin ne toiveet on tosi pieniä ja harvoin, mutta asenne heillä kohdillaan. Poika jopa ylihuolehtii. Tilailee takseja ym. antaa lahjoja. Tiedän, ettei minulla huolta vanhuudesta.
Vastaavasti pyrin olemaan niin paljon kuin mahdollista lapsenlasten kanssa. Heidän seuransa on parasta maailmassa, kuten on ollut omien lasteni seura myös.
Meillä kukaan ei vaadi mitään. Asioita tarvittaessa pyydetään, ja kieltäytyä saa, jos ei onnistu.
Kuulostaa varmaan toisten korviin ällöihanteelliselta. Mutta en ymmärrä, miksi eläisimme toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se syy jaksamattomuuteen on se, että ennen ei raadettu itseä kuoliaaksi töissä ja ylitöissä ennenkuin tultiin kotiin raatamaan itsensä siellä hengiltä.
Eiks ole jänskää ettei yksikään lafka edes puhu mistään kotitalousrobotin kehittämisestä. Mutta terminaattorituhosotaroboteista kyllä puhutaan mikä keretään.
Kyllä minä raadoin monta vuosikymmentä yrittäjänä 365 pv vuodessa, muutama lapsi siinä ohessa tuli hoidettua, ilman isovanhempia. Äiti asui kaukana, miehen vanhemmat eivät lapsiin edes koskeneet
Ihme ruikutusta nykyään.
Saattaa olla vain yksi lapsi ja ollaan kotona, ruikutetaan kuinka raskasta on , hyi hemmetti mitä vellihousuja
Niin, mikähän meni sinun sukupolven lapsilla pieleen, kun nykyään ovat tuollaisia "ruikuttavia vellihousuja". Ei uskois, et tuollaisista työnsankareista seuraa näin "epäonnistunut sukupolvi". Itse olen toki heistä eri mieltä.
Omituista äitivihaa. Miksi?