Kirkko vahvasti mukana Helsinki Pridessa
"Vuoden 2026 Helsinki Priden teemana on ”Vapaus kasvaa” ja keskiössä nuoret.
– Teema haastaa kirkkoja ja seurakuntia pohtimaan omaa toimintaansa, sanoo Espoon seurakuntien sateenkaaritoiminnan koordinaattori Matti Peiponen.
– Asetummeko sateenkaarinuorten ja kaikkien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien rinnalle ja ymmärrämmekö heidän tilanteensa? Saako jokainen kasvaa sellaisena Jumalan luomana ihmisenä kuin on, vai odotetaanko hänen muuttuvan joksikin muuksi, kyselee Peiponen.
Samoilla linjoilla on nuorisotyönohjaaja Antti Kotinurmi Vantaankosken seurakunnasta.
– On surullista, jos uskontoa käytetään toisten kontrollointiin. Siinä ei ole mitään kristillistä.
– Kasvatuksen ja nuorisotyön tehtävä on neuvoa ja auttaa nuorta tekemään oikeita asioita ja tukea elämisen taitojen oppimista. Meidän kuuluu auttaa lapsia ja nuoria kasvamaan omaksi itsekseen, eikä muokata heitä meidän oman makumme mukaan, Kotinurmi korostaa."
https://www.helsinginseurakunnat.fi/uutiset/nuortenoikeuskasvaanakyykir…
Kommentit (107)
Yksi kysymys: Jos kerran omilla teoilla ei voi päästä taivasten valtakuntaan, mitä merkitystä silloin synnin tekemisellä on?
Vierailija kirjoitti:
Aavikon vihakultin valkopesua. Näillä on tainnu jäädä aavikon kultistin manuaali lukematta. Se aavikon jumala ei rakasta ketään.
Nykyinen kauna-syyttely-röyhkeys- ja katkeruususkonto ei nouse Raamatusta.
Vierailija kirjoitti:
Yksi kysymys: Jos kerran omilla teoilla ei voi päästä taivasten valtakuntaan, mitä merkitystä silloin synnin tekemisellä on?
Jos aikoo he*vet tiin, niin ei mitään.
Jos haluaa taivaaseen, tarvitaan usko. Usko ei säily jos elää synnissä.

Mutta eihän teoilla pitänyt olla merkitystä?
Vierailija kirjoitti:
Yksi kysymys: Jos kerran omilla teoilla ei voi päästä taivasten valtakuntaan, mitä merkitystä silloin synnin tekemisellä on?
Teoilla ei voi ansaita pelastusta, mutta luuletko todella, ettei ihminen voisi sulkea itse itseään pelastuksen ulkopuolelle osoittamalla suurta piittaamattomuutta Jumalan tahtoa kohtaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi kysymys: Jos kerran omilla teoilla ei voi päästä taivasten valtakuntaan, mitä merkitystä silloin synnin tekemisellä on?
Jos aikoo he*vet tiin, niin ei mitään.
Jos haluaa taivaaseen, tarvitaan usko. Usko ei säily jos elää synnissä.
Siinä tulee moraalikato.
Tuttu sanoo, että Jumala rakastaa kaikkia, eikä ihmisen teoilla ole merkitystä (kunhan ei tee rikoksia jne.)
Mistä me tiedetään joku Jumalan tahto? Asioita on pikkuisen vaikeaa ratkoa ikivanhojen tekstien ja monien tulkintojen pohjalta. Silti ihmiset höyryää niiden satujen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Yksi kysymys: Jos kerran omilla teoilla ei voi päästä taivasten valtakuntaan, mitä merkitystä silloin synnin tekemisellä on?
Sitä merkitystä että synnillisen eli paheellisen, himojen ohjaaman elämän karttaminen on keskeinen osa kristillistä elämäntapaa. Pyritään hillitsemään omaa alhaista petopuolta.
Ni, näyttääkö siltä että edes ev lut koettaa hillitä petoja pääsemästä kirkkoon, kun kaikkea pitää vaan rakastaa. Ei, pahaa ja valhetta saa ja pitää vihata! Koko uskolta putoaa pohja ilman hyvän ja pahan tajua. Voi tuota omatunnoksikin kutsua. Valheen luonne on petollinen eli se kykenee naamioitumaan puhtaimpaan hyvyyteen kuten nykyisessä hyveteeskentelyssä, jonka ainoa tavoite on saada ihmiset sokeutumaan ajettavalle pahuudelle. Rikkaiden pahojen ihmisten vallalle, johon meidät täytyy saada uskomaan ja mukautumaan heidän vähitellen lisääntyviin komentoihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi kysymys: Jos kerran omilla teoilla ei voi päästä taivasten valtakuntaan, mitä merkitystä silloin synnin tekemisellä on?
Teoilla ei voi ansaita pelastusta, mutta luuletko todella, ettei ihminen voisi sulkea itse itseään pelastuksen ulkopuolelle osoittamalla suurta piittaamattomuutta Jumalan tahtoa kohtaan?
Kunhan Jumala nyt eka huomaisi sen pienen ihmisen 😔
Vierailija kirjoitti:
Se on kyllä kiva että kirkko on mukana. Monelle on tärkeää että saa suhteelleen Jumalan hyväksynnän 💖
Miksi menevät hakemaan hyväksyntää Jumalalta, joka ei heidän touhuaan hyväksy?
Vierailija kirjoitti:
Mistä me tiedetään joku Jumalan tahto? Asioita on pikkuisen vaikeaa ratkoa ikivanhojen tekstien ja monien tulkintojen pohjalta. Silti ihmiset höyryää niiden satujen kanssa.
Jumala ei ainakaan halua ihmisten orjuuttavan ja tuhoavan toisiaan. Saatana haluaa tuhota hyvän ihmisessä ja ihmisyyden yleensä kumoamalla Raamatun Pyhän Sanan. Tuosta voi lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu sanoo, että Jumala rakastaa kaikkia, eikä ihmisen teoilla ole merkitystä (kunhan ei tee rikoksia jne.)
Jokainen synti on rikos Jumalaa vastaan.
Ilman Herran pyhää henkeä ihminen ei tahdo tehdä parannusta synneistään, vaan jatkaa perkeleen viitoittamalla tiellä lopulta musertuen syntitaakkansa alle, jonka hän itse kantaa harteillaan.
Menikö Jeesus köyhien, huårien yms joukkoon vai menikö Jeesus rikkaiden, fariseusten, keisareiden joukkoon?
Aivan. Mutta tekopyhyys on loppumatonta.

Ei ole hääviä kun rinnan päällä on 1000kg paino, ettei henkeä kunnolla meinaa saada.
Vierailija kirjoitti:
Mistä me tiedetään joku Jumalan tahto? Asioita on pikkuisen vaikeaa ratkoa ikivanhojen tekstien ja monien tulkintojen pohjalta. Silti ihmiset höyryää niiden satujen kanssa.
Kummasti kirkon liberaalisiipi omaa sujuvan lukutaidon kun pitää etsiä Raamatusta ne mukavat kohdat.
Sit alkaa lukutaidottomuus kun siellä kielletään homostelu, hyvin selkein sanakääntein vieläpä.
Sit kiemurrellaan "ei nyt voi olla varma että tarkoittiko tekstin kirjoittaja noin, kai se on kreikkalais-latinalais-bulgarialaisen käännöstyön vika, ähhh."
Vierailija kirjoitti:
Tuttu sanoo, että Jumala rakastaa kaikkia, eikä ihmisen teoilla ole merkitystä (kunhan ei tee rikoksia jne.)
Tavallaan, mutta ei usko ole jotain mistä voit tinkiä ja neuvotella loputtomasti. Uskon takia edes yritetään luopua sellaisesta mikä on kristillisesti väärää ja/tai pahaa.
Valintoja, valintoja. Oltaisiin edes reilusti satanisteja, tuokin olisi rehdimpää kuin nykyinen pohjaton kusettaminen ja päällekirjoittaminen.
Vierailija kirjoitti:
Menikö Jeesus köyhien, huårien yms joukkoon vai menikö Jeesus rikkaiden, fariseusten, keisareiden joukkoon?
Aivan. Mutta tekopyhyys on loppumatonta.
Luepa joskus Raamattua.
Jeesus antoi syntiselle synnit anteeksi, mutta sanoi "mene, äläkä enää syntiä tee."
Raamattuhan käskee tappamaan homot, mutta sen suorittaa toinen petovalta, niin kristityt voivat rauhassa keskittyä popkornin syömiseen.