Uskallatko käyttää ulkomaalaisia pakkasmarjoja nykyään?
Olen huomannut että nuoret laittavat näitä käsittelemättä smoothieen tai mihin vaan. TikTokissa olen nähnyt useita videoita. Ihmettelevät miksi kukaan käyttäisi kalliita suomalaisia marjoja kun halvempiakin on.
Itse olen sitä sukupolvea kun varoitettu että on keitettävä ensin tai saa noroviruksen.
Onko se kuumentaminen siis liiottelua, pitäisikö itsekin uskaltaa ja päästä halvemmalla.
Olisi se mukava saada terveellistä välipalaa halvalla, suomalaisiin marjoihin ei ole varaa enkä pääse enää poimimaan.
Kommentit (23)
Olen nuorena saanut noron ulkomaisista pakastevadelmista. Oli muuten sellainen tauti että luulin kuolevani, pahinta mitä ikinä olen fyysisesti kokenut. Eli ei, en todellakaan käytä enää ikinä ulkomaisia marjoja. Koska laitan niitä smoothieen, kuumentaminen ei käy joten maksan kiskurihintaa suomalaisista marjoista. Valitettavasti.
Ihmiset ovat tietämättömiä, joten siksi käyttävät kuumetamatta. Ulkomaisista pakastetuista marjoista löydetään säännööllisen epäsäännöllisesti terveydelle haitallisia aineksia ja säännöllisen epäsäännöllisesti myös muistutetaan, että kunnollinen kuumennus on tärkeää, joten kyllä ne on syytä kuumentaa - ellei sitten tieten tahtoen halua kokeilla onneaan ja päästä jonottamaan päivystykseen.
Vierailija kirjoitti:
Olen nuorena saanut noron ulkomaisista pakastevadelmista. Oli muuten sellainen tauti että luulin kuolevani, pahinta mitä ikinä olen fyysisesti kokenut. Eli ei, en todellakaan käytä enää ikinä ulkomaisia marjoja. Koska laitan niitä smoothieen, kuumentaminen ei käy joten maksan kiskurihintaa suomalaisista marjoista. Valitettavasti.
Marjoja ei voi itse poimia ja pakastaa, koska...?

Joo ulkomaisista vadelmista, vaikka muka kuumensin. En osta mitään ulmaista marjaa enää, nos Espanjassa ostin mansikoita.
tykkäsin tuosta kuningasmarja sekoituksesta. se maksoi 3 euroa nyt yli 5 euroa joten alkoi olla liian suolainen mun makuun.
Poimin itse marjani.en oo ikinä ostanut ulkomaisia marjoja ja kotimaisista ainoastaan mansikat ostan,niitä kun ei tuolla metsissä villinä kasva.nekin mielellään paikalliselta viljelijältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nuorena saanut noron ulkomaisista pakastevadelmista. Oli muuten sellainen tauti että luulin kuolevani, pahinta mitä ikinä olen fyysisesti kokenut. Eli ei, en todellakaan käytä enää ikinä ulkomaisia marjoja. Koska laitan niitä smoothieen, kuumentaminen ei käy joten maksan kiskurihintaa suomalaisista marjoista. Valitettavasti.
Marjoja ei voi itse poimia ja pakastaa, koska...?
No en tosiaankaan lähde itse poimimaan. 😂 Kesäisin ostan mansikoita ja mustikoita pakastimeen mutta meinaavat aina loppua kevään kieppeillä. Sitten joutuu siirtymään kaupan pakastealtaisiin. Mutta siis suomalainen mansikka 500g maksaa 8€! Törkeä hinta. Ulkomaiset ovat puoli-ilmaisia joten ymmärrän houkutuksen.
Vierailija kirjoitti:
Olen nuorena saanut noron ulkomaisista pakastevadelmista. Oli muuten sellainen tauti että luulin kuolevani, pahinta mitä ikinä olen fyysisesti kokenut. Eli ei, en todellakaan käytä enää ikinä ulkomaisia marjoja. Koska laitan niitä smoothieen, kuumentaminen ei käy joten maksan kiskurihintaa suomalaisista marjoista. Valitettavasti.
Kerää itse metsästä marjasi, ihan ilmaiseksi saat sen tehdä. Älä heittäydy avuttomaksi. Minä olen ratkaissut asian niin, että jos en kerää marjoja itse, en myöskään syö niitä. Vitamiineja saa ihan tarpeeksi kasviksistakin.
En uskaltaisi mutta meillä syödäänkin vain kotimaisia itse poimittuja marjoja.
Vierailija kirjoitti:
tykkäsin tuosta kuningasmarja sekoituksesta. se maksoi 3 euroa nyt yli 5 euroa joten alkoi olla liian suolainen mun makuun.
Onpa outoa että kun hinta nousee niin muuttuu suolaiseksi. Minä en ainakaan lopeta jonkin pitämäni tuotteen ostamista vaikka hinta nouseekin.
Vierailija kirjoitti:
Olen nuorena saanut noron ulkomaisista pakastevadelmista. Oli muuten sellainen tauti että luulin kuolevani, pahinta mitä ikinä olen fyysisesti kokenut. Eli ei, en todellakaan käytä enää ikinä ulkomaisia marjoja. Koska laitan niitä smoothieen, kuumentaminen ei käy joten maksan kiskurihintaa suomalaisista marjoista. Valitettavasti.
Voihan ne kuumentaa ja sitten jäähdyttää jääkaapissa, pitää vaan vähän ennakoida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nuorena saanut noron ulkomaisista pakastevadelmista. Oli muuten sellainen tauti että luulin kuolevani, pahinta mitä ikinä olen fyysisesti kokenut. Eli ei, en todellakaan käytä enää ikinä ulkomaisia marjoja. Koska laitan niitä smoothieen, kuumentaminen ei käy joten maksan kiskurihintaa suomalaisista marjoista. Valitettavasti.
Marjoja ei voi itse poimia ja pakastaa, koska...?
Terveys ei salli. Kaikki eivät ole terveitä ja/tai nuoria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nuorena saanut noron ulkomaisista pakastevadelmista. Oli muuten sellainen tauti että luulin kuolevani, pahinta mitä ikinä olen fyysisesti kokenut. Eli ei, en todellakaan käytä enää ikinä ulkomaisia marjoja. Koska laitan niitä smoothieen, kuumentaminen ei käy joten maksan kiskurihintaa suomalaisista marjoista. Valitettavasti.
Kerää itse metsästä marjasi, ihan ilmaiseksi saat sen tehdä. Älä heittäydy avuttomaksi. Minä olen ratkaissut asian niin, että jos en kerää marjoja itse, en myöskään syö niitä. Vitamiineja saa ihan tarpeeksi kasviksistakin.
Metsästä ei mansikoita löydy. Ratkaise sinä miten haluat tai jätä vaikka marttyyrinä syömättä, minä ostan marjani kaupasta. Mutta hintoja silti ihmettelen ulkomaisiin verrattuna.
En söisi. Ymmärtääkseni niistä voi saada ja usein saakin noron tai vastaavaa, koska ne on pesty ennen pakastamista siellä ulkomailla. Ne pöpöt ovat siinä vedessä.
Ostan vain suomalaisia pakastemarjoja. Syön niitä joka päivä joten tulee aika kalliiksi, mutta säästän siinä että teen itse kaikki ruoat.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
En kuumentamatta. Suomalaisia marjoja saa ilmaiseksi luonnosta. Jos ei pysty itse keräämään, ostaa vaikka torilta pakastimen täyteen. Paljon halvempaa kuin kaupasta.