Palauttaako SDP oikeasti Orpon hallituksen leikkaamat tuet ja avustukset?
Kaupungilla kerrotaan niin ihan vakavalla naamalla. Vai onko kyseessä pelkkä katteeton vaalilupaus?
Kommentit (36)
Tottakai palauttaa! Nousukausi alkaa jo nykyhallituksen aikana. Rahaa on! Taas.
Ovat sitoutuneet säästöihin, jos palauttavat nuo, niin sitten pitää tietysti josstain muusta veroilla rahoitetuista toimista säästää.
Kuten julkinen sairaanhoito, vanhustenhoito, koulutus, työssäkäyvien palkat, kansaneläkkeet jne
Tietysti näkevät unta, että #rikkailta" peritään, mutta kun niitä ei oikein ole tässä velkaantuneessa Suomessa, niin paljon, eikä niitä vähiä kannattaisi ajaa muualle ja viemään rahansa mennessään.
Vierailija kirjoitti:
Vappusatanen
Se siis tulee vihdoinkin maksuun? Onpa reilua.
Eivät palauta. Ei ole mikään hallitus palauttanut kertaakaan mitään edellisen leikkaamia takaisin. Muistan miten odotin Marinin hallituksen aloittamista ja Sipilän hallituksen keksimän pakkotyönhaun päättymistä. Vähän muutettiin lievemmäksi mutta sama paska kyttääminen jatkuu. Eikä taida seuraavakaan sitä poistaa vaikka olisi Vasemmistoliitto pääministeripuolue. Lupauksiin en usko enää.
Lähes kaikki faktoilla (ei tunteilla) puhuvat asiantuntijat ovat sitä mieltä, että nämä säästöt ja leikkaukset ovat vasta pientä alkua sille, mitä seuraavalla kaudella tullaan näkemään, koska kulut kasvavat ja rahat vähenevät.
Jaettavaa ei siis yksinkertaiseesti enää riitä kaikille kuten ennen.
Vierailija kirjoitti:
Ovat sitoutuneet säästöihin, jos palauttavat nuo, niin sitten pitää tietysti josstain muusta veroilla rahoitetuista toimista säästää.
Kuten julkinen sairaanhoito, vanhustenhoito, koulutus, työssäkäyvien palkat, kansaneläkkeet jne
Tietysti näkevät unta, että #rikkailta" peritään, mutta kun niitä ei oikein ole tässä velkaantuneessa Suomessa, niin paljon, eikä niitä vähiä kannattaisi ajaa muualle ja viemään rahansa mennessään.
Suurin osa ei pysty käsittämään miksi on järkevämpää keventää "rikkaiden" verotusta, kuin antaa köyhille enemmän rahaa. Kaikkein tärkein argumentti talouskasvun puolesta on lopulta hyvin yksinkertainen. Talouskasvu lisää tuloja, ja tulojen kasvu tavallisesti kasvattaa kaikkien tuloja.
Miten olisi vaikka sopeutumisrahojen leikkaus? Ai miksei?
Poliitikko joka lupaa lisää uutta hyvää voittaa aina, vaikka kansalaiset "tietäisivät", ettei lupaus voi pitää paikkaansa.
No tietenkin palauttaa höpsöt, koska SDP ja Tuppurainen: 'oma kansa ensin ajattelu -on vahingollsita.'
Jos demarit menevät hallitukseen kovien oikeistopuolueiden kepun ja kokoomuksen kanssa niin silmittömät leikkaukset jatkuvat pieni- ja keskituloisille suuryritysten ja hyvätuloisten jäädessä leikkausten ulkopuolelle. Tämän hallitusyhteistyön jälkeen demareiden kannatus on lähellä viittä prosenttia.
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi vaikka sopeutumisrahojen leikkaus? Ai miksei?
En minä ainakaan halua eduskuntaan pelkkiä "persuja" Eli hakisitko itse duuniin jossa kasvojen menetys on varmaa ja et kelpaa enää 4 vuoden jälkeen mihinkään tehtävään?
Sillä ei ole mitään merkitystä tänä vuonna, mitä vasta ensi vuonna tapahtuu.
No, kun katsoo tätä nykyhallitusken sopeutusten lopputulosta, joka murto-osa siitä mitä piti olla ja leikkaukset tulleet maksuun jostain muualta tai vähentäneet tuloja, toivon ainakin että näiden järkevyys käydään läpi ja palautetaan ne, joista ollut jopa ennemmän kuluja kuin säästöä.
Ainoastaan mamuille.....ai mutta eihän heiltä ole mitään vietykään.
Kokkaripersuja jo pelottaa, kun vasemmisto parantaa köyhälistön asemaa, ja nostaa Suomen uuteen kukoistukseen:DD
Vierailija kirjoitti:
Poliitikko joka lupaa lisää uutta hyvää voittaa aina, vaikka kansalaiset "tietäisivät", ettei lupaus voi pitää paikkaansa.
Ei seuraavissa vaaleissa tarvitse luvata yhtään mitään kenenkään. :D Seuraavien vaalien tulos kertoo minulle siitä että Suomessa on niin paljon kaikilla valtion tukitoimilla eläviä että tulos on mahdollinen. Kaikki verovaroilla töissä olevat ja muut tukien saajat voivat määrällään ratkaista kaikki vaalit, ikiliikkuja on luotu.

Äänestämisestä on tullut entistä selvemmin vain keino kasvattaa omia tulojaan. Ei ole mitään ”ideologioita”, on vain kyse siitä, voinko saada lisää rahaa jonkun toisen taskusta.
Vierailija kirjoitti:
Kokkaripersuja jo pelottaa, kun vasemmisto parantaa köyhälistön asemaa, ja nostaa Suomen uuteen kukoistukseen:DD
hih hih, Suomi nousuun köyhien rahoilla.
Vappusatanen