Lue keskustelun säännöt.
Mä olen kyllästynyt elämääni
Kommentit (100)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äärimmäisen Sairaita ihmisiä. Menkää mielisairaalaan
Mitä. Miten. Eihän sinne pääse hoitoa saamaan.
Miten voi ihmiset olla näin sekasin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äärimmäisen Sairaita ihmisiä. Menkää mielisairaalaan
Mitä. Miten. Eihän sinne pääse hoitoa saamaan.
Mieti sitä lahopää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epäilen vahvasti että ap on mursu
Seuraava tähän ketjuun kommentoiva on norsu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin 2024 alussa täysin loppu elämääni, olin ollut jo usean vuoden. Sekä parisuhteessa että töissä että perhesuhteissa toiset osapuolet lupaili että kaikki vaikeudet helpottaa "sitten kun...".
Että hirveää sontaa pitää sietää ja tehdä kaikkea mitä oli luvattu, ettei enää painosteta tekemään, mutta "vain kunnes..."
Koin, etten voi päästä siitä enää ikinä pois, sairastuin vakavasti -21 ja tietenkin tuollaisten ihmisten ympäröimänä tuen sijasta sain lisää kyykytystä.
En ihan oikeasti tiedä miten saatoin ajatella niinkuin ajattelin silloin. Burnout, masennus, lapsuudesta asti todella sairaat perhesuhteet? Kuitenkin, jos joku olisi silloin sanonut minulle että SINÄ VOIT toteuttaa unelmasi, vaikka se olisi vaikeaa niin olisin varmasti saanut jonkun kohtauksen. Se olisi tuntunut toksistelta positiivisuudelta, mutta vain siksi koska en ollut oikeasti valmis luopumaan niistä ihmissuhteista tai tietystä varmuudesta tai sovinnaisuudesta. Enkä uskaltanut tai jaksanut enää mitään.
Lisäksi silloiset ns. läheiset lyttäsivät minua niistä vähistä omannäköisistä valinnoista mitä tein. Ajatus että jättäisin kaiken taakseni ja valitsisin 100% jotain epäsovinnaista ja järjetöntä mutta itselleni ihanaa, sai kädet tärisemään ja kurkun kuristumaan.
Aloitin eroamalla ja viilentämällä välejä mammaan ja mummuun. Sitten otin loparit vaikka tiesin ettei uutta työtä eikä oikein työkykyäkään ole.
Nyt kaksi vuotta myöhemmin asun pohjoisessa metsän keskellä ja kasvatan rakastamaani koirarotua. Töitäkin on osa-aikaisesti. Olen myös ~30kg kevyempi ja elämäni kunnossa 🤷
Entisen riippakiven sijasta minulla on vahva ja rakastava mies, joka hellii koiriani ja nikkaroi niille milloin koppia, milloin korotettua petiä tupaan. Ystävyyssuhteeni ovat lujittuneet ja yksi uusikin ystävä on löytynyt -kaksi, jos mies lasketaan.
En ole ihmeparantunut sairaudestani (joka tulee lyhentämään elinikääni...), eikä elämä ole aina helppoa, mutta nyt nautin elämästäni ja olen ensimmäistä kertaa aikuisiällä oikeasti hyvinvoiva.
Ihan kaikkia unelmia ei voi aina toteuttaa, eikä läheskään kaikki ole ihmisen omissa käsissä. Mutta moni elää ihan hirveän kurjaa elämää ajatuksella että sitten joskus. Tai ajatuksella, että mitä muutkin sanoo. Liian harva uskaltaa elää omannäköistään elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyppäääää kerrostalon katolta! Splätss!!! ( Anna mulle rahasi ensin)
Pelle hyppää ite
No en varmaan!!! Mutta sut heitän koska vittuilet!!
Tuu kokeilee onnees pelle
Sä et lusmu heikko työtön paskakasa.mahda mulle 195cm 150kg nyrkkeilevä ja painia harrastavalle mahtisonniduunarille MITÄÄN!!!! Hakkaan hampaasi kurkuun ja heitän seinän läpi!!!! Pelle!!!!!!!!!!!!!!!!!???? HahahahhahahahhahhahhHahahahahahahhHhHHahahajahahahAaaaaa
PersuPoika taas kännissä uhoaa 🤭
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos uskonasiat kiinnostaa niin tv7 tai Raamatun lukeminen voi auttaa
Vierailija kirjoitti:
Mä olin 2024 alussa täysin loppu elämääni, olin ollut jo usean vuoden. Sekä parisuhteessa että töissä että perhesuhteissa toiset osapuolet lupaili että kaikki vaikeudet helpottaa "sitten kun...".
Että hirveää sontaa pitää sietää ja tehdä kaikkea mitä oli luvattu, ettei enää painosteta tekemään, mutta "vain kunnes..."
Koin, etten voi päästä siitä enää ikinä pois, sairastuin vakavasti -21 ja tietenkin tuollaisten ihmisten ympäröimänä tuen sijasta sain lisää kyykytystä.
En ihan oikeasti tiedä miten saatoin ajatella niinkuin ajattelin silloin. Burnout, masennus, lapsuudesta asti todella sairaat perhesuhteet? Kuitenkin, jos joku olisi silloin sanonut minulle että SINÄ VOIT toteuttaa unelmasi, vaikka se olisi vaikeaa niin olisin varmasti saanut jonkun kohtauksen. Se olisi tuntunut toksistelta positiivisuudelta, mutta vain siksi koska en ollut oikeasti valmis luopumaan niistä ihmissuhteista tai tietystä varmuudesta tai sovinnaisuudesta. Enkä uskaltanut tai jaksanut enää mitään.
Lisäksi silloiset ns. läheiset lyttäsivät minua niistä vähistä omannäköisistä valinnoista mitä tein. Ajatus että jättäisin kaiken taakseni ja valitsisin 100% jotain epäsovinnaista ja järjetöntä mutta itselleni ihanaa, sai kädet tärisemään ja kurkun kuristumaan.
Aloitin eroamalla ja viilentämällä välejä mammaan ja mummuun. Sitten otin loparit vaikka tiesin ettei uutta työtä eikä oikein työkykyäkään ole.
Nyt kaksi vuotta myöhemmin asun pohjoisessa metsän keskellä ja kasvatan rakastamaani koirarotua. Töitäkin on osa-aikaisesti. Olen myös ~30kg kevyempi ja elämäni kunnossa 🤷
Entisen riippakiven sijasta minulla on vahva ja rakastava mies, joka hellii koiriani ja nikkaroi niille milloin koppia, milloin korotettua petiä tupaan. Ystävyyssuhteeni ovat lujittuneet ja yksi uusikin ystävä on löytynyt -kaksi, jos mies lasketaan.
En ole ihmeparantunut sairaudestani (joka tulee lyhentämään elinikääni...), eikä elämä ole aina helppoa, mutta nyt nautin elämästäni ja olen ensimmäistä kertaa aikuisiällä oikeasti hyvinvoiva.
Ihan kaikkia unelmia ei voi aina toteuttaa, eikä läheskään kaikki ole ihmisen omissa käsissä. Mutta moni elää ihan hirveän kurjaa elämää ajatuksella että sitten joskus. Tai ajatuksella, että mitä muutkin sanoo. Liian harva uskaltaa elää omannäköistään elämää.
Johan taas sadun sepitit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tällä palstalla koskaan ollut empaattisia keskusteluja mielenterveysongelmista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin 2024 alussa täysin loppu elämääni, olin ollut jo usean vuoden. Sekä parisuhteessa että töissä että perhesuhteissa toiset osapuolet lupaili että kaikki vaikeudet helpottaa "sitten kun...".
Että hirveää sontaa pitää sietää ja tehdä kaikkea mitä oli luvattu, ettei enää painosteta tekemään, mutta "vain kunnes..."
Koin, etten voi päästä siitä enää ikinä pois, sairastuin vakavasti -21 ja tietenkin tuollaisten ihmisten ympäröimänä tuen sijasta sain lisää kyykytystä.
En ihan oikeasti tiedä miten saatoin ajatella niinkuin ajattelin silloin. Burnout, masennus, lapsuudesta asti todella sairaat perhesuhteet? Kuitenkin, jos joku olisi silloin sanonut minulle että SINÄ VOIT toteuttaa unelmasi, vaikka se olisi vaikeaa niin olisin varmasti saanut jonkun kohtauksen. Se olisi tuntunut toksistelta positiivisuudelta, mutta vain siksi koska en ollut oikeasti valmis luopumaan niistä ihmissuhteista tai tietystä varmuudesta tai sovinnaisuudesta. Enkä uskaltanut tai jaksanut enää mitään.
Lisäksi silloiset ns. läheiset lyttäsivät minua niistä vähistä omannäköisistä valinnoista mitä tein. Ajatus että jättäisin kaiken taakseni ja valitsisin 100% jotain epäsovinnaista ja järjetöntä mutta itselleni ihanaa, sai kädet tärisemään ja kurkun kuristumaan.
Aloitin eroamalla ja viilentämällä välejä mammaan ja mummuun. Sitten otin loparit vaikka tiesin ettei uutta työtä eikä oikein työkykyäkään ole.
Nyt kaksi vuotta myöhemmin asun pohjoisessa metsän keskellä ja kasvatan rakastamaani koirarotua. Töitäkin on osa-aikaisesti. Olen myös ~30kg kevyempi ja elämäni kunnossa 🤷
Entisen riippakiven sijasta minulla on vahva ja rakastava mies, joka hellii koiriani ja nikkaroi niille milloin koppia, milloin korotettua petiä tupaan. Ystävyyssuhteeni ovat lujittuneet ja yksi uusikin ystävä on löytynyt -kaksi, jos mies lasketaan.
En ole ihmeparantunut sairaudestani (joka tulee lyhentämään elinikääni...), eikä elämä ole aina helppoa, mutta nyt nautin elämästäni ja olen ensimmäistä kertaa aikuisiällä oikeasti hyvinvoiva.
Ihan kaikkia unelmia ei voi aina toteuttaa, eikä läheskään kaikki ole ihmisen omissa käsissä. Mutta moni elää ihan hirveän kurjaa elämää ajatuksella että sitten joskus. Tai ajatuksella, että mitä muutkin sanoo. Liian harva uskaltaa elää omannäköistään elämää.
Johan taas sadun sepitit.
Aivan. On täysin mahdotonta muuttaa Suomen sisällä, ostaa halvin mahdollinen tönö jossa ei juoksevaa vettä ja tavata uusi mies koiraharrastuksen parissa 😅
No toisaalta jos tällainen tuntuu joltain aivan mahdottomalta saavuttaa niin sitten on melko kuopassa. Oikeasti varakkailla ihmisillä on unelmiensa taloja, arvoasuntoja kaupungissa, viisi unelmien hevosta ja upeita lomia ulkomailla.
Mutta olen kyllä tosi onnellinen koska tavallaan se, että saa elää omannäköistään elämää eikä tarvitse enää ottaa paskaa niskaan kaiken päivää on unelmaa<3
Onko tämän ketjun ainoa tarkoitus haukkua?
Runo?