Vanhan ystävän näkeminen välirikon jälkeen

Oisit sanonut haista v…ttu. Ja jättänyt töllistelemään. Sinulla on tuskin mitään menetettävää.

Ehkä se olit sinä, jonka olisi pitänyt laittaa tuo ystävyys hyllylle ensin 

Ei kannata jäädä roikkumaan kehenkään. Sä et voi tehdä mitään, yritit jo kerran. Anna olla.

En olisi moikannut. Mun järkeeni ei käy se, että ei halua sopia asioita, mutta voi moikkailla

Joskus ei tarvita edes välirikkoa siihen, että ystävyys hiipuu

Ystävällinen ele, ole kiitollinen siitä ja mene eteenpäin. Voit olla ystävällinen myös muille kuin "ystävillesi", olemme kaikki ihmisiä ja puhumme samaa kieltä. Suomalaisilla on jotenkin tosi outo tapa vihata kaikkia, naapureitaankin, mutta sitten pitäisi esim. panna tuntemattomia. Melko tärähtänyt meininki

Mun bestis teki aikoinaan mulle tylyt ja pistin välit poikki. Kerran sattumalta hänet näin ja ajattelin olla ystävällinen ja menin juttelemaan. Nihkeää oli hänen puileltaan. Nyt jos hänet vielä näen niin moikkaan ja siinä kaikki ellen voin olla häntä "näkemättä". 

Mun ystävä puhui musta paskaa mun miehelle ja oli aina palveluksia vailla ilman vastapalveluksia. Ei kiitos, sain tarpeekseni. En edes haikaile peräänsä. 

Ystävyydetkin voivat hiipua ja loppua. Eikä siihen aina liity sen suurempaa draamaa. Väsyy, etääntyy vaan eikä ole enää mitään yhteistä. 

Peruskouluaikaan minulla oli ihana ystävä, mutta kasilla hän hylkäsi minut ja alkoi kaveraamaan ns. paremman perheen tytön kanssa. 2 vuotta olin ilman ystävää, mutta roikuin koulupäivinä kolmantena pyöränä, vaikka tiesin ettei läsnäoloni ollut suotavaa. Oli ihan kamalaa. Lukiossa sain uuden ystävän, mutta sekin ystävyys oli vain koulupäivien aikaan yhdessä notkumista, sillä muutoin hänellä oli ne paremmat kaverit joiden kanssa olla ja mennä. Sama jatkui yliopistossa eli päivisin oli seuraa, mutta iltaisin ja viikonloppuisin ei. Mikä ihme minussa oikein oli vikana? 

Ekassa työpaikassa sama jatkui, tosin kyllä minut otettiin mukaan perjantaisin syömään ja oluelle, mutta ei enää jatkoille yökerhoon. Pari kertaa tungin mukaan, mutta taas sain huomata etten ollut ihan tervetullut. Toisessa työpaikassa sama juttu, tosin silloin en päässyt mukaan mihinkään töiden ulkopuoliseen vaikka alkuun yritinkin ehdotella vaikkapa sitä syömään ja oluelle menoa. Aikansa sitä yrittää päästä porukoihin mukaan, mutta lopulta luovuttaa. Nyt olen ollut jo vuosia ilman sen kummempaa seuraa kuin päivisin ei-niin-läheiset työkaverit. 

Yksinäisyyteen tottuu, mutta silti pakko miettiä miksi minä en kelvannut? Onneksi kotona odottaa 2 hännänheiluttajaa jotka ovat mitä parhainta seuraa ja jotka pakottavat minut ylös, ulos ja lenkille, jopa vaelluksille. 

Tunnustan, olen katkaissut välit 4 ystävääni ja toivon että jäljellä olevat 2 antaisivat minun olla rauhassa. En tarvitse ystäviä joihin ei voi luottaa. Tiedän, olen liian tarkka rehellisyyden suhteen 🤷

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua jäi mietityttämään mikä teidän ystävyytenne katkaisi. Mun aikanaan silloisen bestikseni ystävyys katkesi siihen, että hän oli liian kiinnostunut omasta miehestäni kuin omastaan. Epäilin jo kauan ja tuli tilanne ,joka vahvisti epäilykseni. 

Myöhemmin sain kuulla, että se olikin vielä pahempaa. Myöskin hän koitti pokailla ex-miestä eromme jälkeen. En ole katunut ystävyyden katkaisemista, enkä tule koskaan enää pitämään mitään yhteyttä. 

Voin kyllä tervehtiä jos hän tulee vastaan ja ehkä jopa hymyillä. Olen päässyt tapahtuman yli, mutta se mitä hän ystävänä teki minulle, se ei unohdu koskaan. 

No. Meillä kävi niin, että tämä ystävä alkoi selkäni takana ottaa yhteyttä muutamiin minun ystäviini, joita hän ei tuntenut aiemmin. Aloin kuulla , mitä hän puhui minusta muille ja otin asian puheeksi ja tästä loukkaantui. 

Lopulta hän päätti, että on parempi olla ilman minua. Hänellä oli vähän erikoinen tapa. Ei oikein halunnut suoraan keskustella, mutta keksi kyllä viestein ottaa vaikeita asioita puheeksi. Väitti myös, että mieheni ei pidä hänestä jne. Vähän huono itsetunto. Tiedostan kyllä , että ei meidän ystävyys ehkä täysin terveellä pohjalla ollut, mutta jäi sellainen olo, että hän ei ollut valmis ottamaan vaikeita asioita puheeksi ja halusi lakaista kaiken maton alle.

Jaa,a. Nytkö kaikki onkin kaverin syytä? Aloituksessa annoit ymmärtää, että kaipaat tätä ystävää ja se oli nimenomaan hänen päätös, ettette ole tekemisissä, vaikka antoi sinulle sen verran myöten, että ei halua vihanpitoakaan.  Tästä sai kyllä sen kuvan, että olet itse vaikuttanut tähän hänen päätökseen, että on parempi päättää yhteydenpito. "Kunpa olisit vielä ystäväni. " kirjoitit. Miksi ihmeessä, jos hän oli mielestässi joku selän takan kieroilija?

Vierailija kirjoitti:

En olisi moikannut. Mun järkeeni ei käy se, että ei halua sopia asioita, mutta voi moikkailla

Miksei voisi moikata? Moikataanhan naapureitakin, vaikkei muuten olla tekemisissä. Omituista on se, jos on tuntenut vuosia ja sitten leikitään ettei tunnetakaan. Se taas on ihan normaalia, että läheisetkin välit voivat muuttua etäisiksi ja olemattomiksi, mutta kyllähän silti voi toisen naaman tunnistaa kadulla ja osoittaa sen.

Surullista tämä. Mulle käynyt myös. Kaikin tavoin koitan, ettei hylkääjiin tartte enää törmätä. Tämä maailma ei ole paratiisi. Pahuutta paljon. Ei ole helppo maallinen vaellus kellekkään. Minua auttaa usko Jumalaan. Tämän maailman ajan jälkeen kaikki on paremmin. Synti on poissa ja kaikki hyviä toisilleen.