ero avoliitosta ja avioliitosta on kaukana toisistaan..

avioliitossa erotessa täytyy vaan hoitaa muutama juridinen paperi ja maksaa.



t: avioeronnut

ei eroprosessin rankkuudella ole kyllä noita paria lappusta lukuunottamatta mitään eroa.

avioliitos ku luvataan että ollaan yhdes kuolemaan saakka.. siit ei niin kevytkenkäsesti lähdetä. . . avoliitos harvemmin tehdään mitään lupauksia.

Meillä on takana 20 vuoden avoliitto ja kovasti toivomme ja haluamme olla yhdessä lopun ikämme, vaikka emme ole mitään seurakunnan edessä menneet lupaamaankaan. Eihän sitoutuminen ole pelkkiä sanoja...

ja tarvitseeko toisten kokemusta omasta suhteesta vähätellä (avoliitosta). Jokainen tietää itse, millä vakavuudella on suhteessa.



Oletko nyt avioeroamassa ja haluat symppausta sun todella rankalle prosessille ja joku on kehdannut verrata sitä omaan avoeroonsa? Vai miksi muuten yrität toisten parisuhteita väheksyä?

En todellakaan ollut kahdeksaa vuotta avoliitossa sillä ajatuksella, että katsellaan viitsiikö tuon tyypin kanssa olla. Ihan yhtä sitoutunut olin kuin olisin ollut naimisissa. Eikä ero todellakaan ollut helppo.

Ei ole suhde kovin vankalla pohjalla, jos ei ton enempää asioista ole kyetty puhumaan.

Mulle ainakin merkittävämpää kuin juridiikka on parisuhde, yhdessä asuminen ja se onko lapsia. Ei sillä ole minulle henkistä väliä, onko naimisissa vai ei. Yhtä rankka se eroaminen olisi kuitenkin.



Ja me siis ollaan naimisissa, se on juridisesti järkevää. Lapsiakin on.

En näe itse siinä mitään eroa, että oletko asunut miehen kanssa yhdessä avioliitossa 10 vuotta vai oletko asunut miehen kanssa yhdessä ilman papin aamenta sen 10 vuotta. Kyllä siinä joka tapauksessa on hynttyyt yhteen lyöty ja yhteistä elämää rakennettu.



Ei se sormus takaa suhteen kestävyyttä tai onnellisuutta. Minä ja mieheni rakastamme toisiamme, ja olemme luvanneet toisillemme olla yhdessä ikuisesti. Emme ole naimisissa (vaikka asia on aina välillä ollut esillä), ja loppujen lopuksi en kaipaa avioliittoa siinä mielessä, että sitten olisi jotenkin turvallisempaa rakentaa tulevaisuutta. Loppujen lopuksi ainoa millä on merkitystä, on minun ja mieheni välinen rakkaus. Ja jos joskus menemme naimisiin, niin se ei ole mikään sitoutumisriitti (sitoutuminen on jo tapahtunut), vaan ehkä ennemminkin juhla rakkautemme kunniaksi, jonka haluaisimme ystävillemme järjestää. Häät eivät kuitenkaan lähivuosina suunnitelmissa, talon rakentaminen syö rahat aika tehokkaasti..

Toki se, että on lapsia on merkityksellisempi asia kuin liiton juridinen muoto.



Mutta lapsettomissa liitoissa kyllä sillä iillä on merkitystä. Jos se ii siihen liittoon yhteisestä sopimuksesta lisätään, niin kyllä siitä liitosta eroamine sitten on henkisesti huomattavasti hankalampaa kuin ilman iitä. Enkä tällä ota kantaa ikuisen avoliiton kannattajiin, vaan viittaan lähinnä siihen, että suurin osa suomalaisista kuitenkin edelleen ajattelee, että suhde tulisi jossain vaiheessa virallistaa, jos tosissaan ollaan.

Ja tässä yhteydessä tuo avoliitto on ihan sama asia kuin avioliitto todistelu on lähinnä surkuhupaisan naurettavaa.



Itse olen myös 8-vuotta ollut avoliitosa ja sen jälkeen päätimme mennä naimisiin (aiemmin ei edes suuremmin asiasta puhuttu). Ja kyllä sillä vaan on eroa onko sitä naimisissa vai ei :).



Ei ehkä paras mahdollinen vertaus, mutta jos menet johonkin pikku-firmaan osa-aikatöihin määräaikaiseksi vielä, niin riittääkö sulle, että työsopimus tehdään suullisena? Vai onko ehkä parempi olo, jos saat mustaa valkoisella? Kumpi sopimus lienee helpompi rikkoa?...

Avoeroa ei noteerata mitenkään....

Vierailija:

eli kun ihmiset eroaa ja olisivat eroamassa niin kertokaa toki oletteko avio vai avoliitossa! nimittäin avoliitosta ero on aika paljon pienempi sessio ku avioliitosta ero! että näin.

Äsken avoeron yhdeksän yhteisen vuoden jälkeen kokeneena voisi sanoa että enpä usko että olisi henkisesti rankempaa voinut olla ero vaikka oltaisiin naimisissa oltu.

Muutama paperi sinne tänne ja ajokortti uusiks tmv.

voi vallan rehellisesti sanoa, ettei tunne mitään tarvetta lisätä liittoonsa sitä iitä. Ero on varmasti aina rankka, joten onnea ja menestystä kaikenmoisiin liittoihin toivon näin rakkauden vuodenaikana...

Sen verran monta eroa olen lähipiirissäni nähnyt, että ei tulisi mieleenikään lähteä kenekään eroa ja sen tuottamaa tuskaa väheksymään, ei vaikka ystävän entinen kumppani olisi ollut minkälainen paskaläjä.

En kuitenkaan kaipaa häitä siinä mielessä, että sitten olisin jotenkin oikeutetumpi olemaan osa miehen sukua, tai että sitten suhteemme olisi jotenkin vakavampi. Kyllä se suhde joko on vakaalla pohjalla ja kestävä, tai sitten ei ole; ja siinä ei sormuksilla ole virkaa (ainakaan minulle). Kuten viime kesänä naimisiin mennyt ystäväni sanoi, niin mikään ei kotona muuttunut muutoin, kuin sen osalta, että hänellä on nyt toinen sormus sormessaan. Jotenkin näissä keskusteluissa aina joku naimisissa oleva tulee osoittelemaan sormella, että " Lälläslää, SINÄKIN haluat naimisiin!" , mikä on mielestäni omituista. Ei rakkaus siitä haalistu, vaikka emme naimisiin menisikään -tai jos haalistuu, niin se olisi joka tapauksessa joskus tapahtunut. Enkä minä ole ihminen, joka haluaa sen päivän prinsessana ihan välttämättä :)

En tiedä, millainen suhde sinulla miehesi kanssa on, joten on vaikeaa ottaa kantaa, miksi sinä ajattelet avioliiton olevan jotenkin mullistava suhteen kannalta (toki itselläni ei vastaavasti ole kokemusta avioliitosta ;).

Lainaan tässä pätkän tekstistäsi:

Vierailija:

Ei ehkä paras mahdollinen vertaus, mutta jos menet johonkin pikku-firmaan osa-aikatöihin määräaikaiseksi vielä, niin riittääkö sulle, että työsopimus tehdään suullisena? Vai onko ehkä parempi olo, jos saat mustaa valkoisella? Kumpi sopimus lienee helpompi rikkoa?...

Niin. Parisuhde perustuu luottamukselle, ja ennen kaikkea rakkaudelle. Luotan täysin siihen, kun mieheni sanoo, että hän minua rakastaa ja haluaa kanssani elää. En haluaisi, että mieheni jäisi kanssani elämään vain velvollisuudentunnosta tai sen vuoksi, että " kun se nyt on kirjallisena.." Rakkautta ei voi pakottaa. Ja ei se avioliitostakaan eroaminen tätä nykyä ole niin vaikeaa, vanhempani erosivat hiljattain, joten pääsin läheltä tutustumaan prosessiin. Lopulta avioliitossakin on kyse ihan samasta asiasta kuin avoliitossa: haluatko jakaa elämäsi toisen ihmisen kanssa ja haluatko rakastaa silloinkin, kun toinen ei välttämättä olisi rakkauttasi ansainnutkaan.

Kuten sanottu, eihän sitä tiedä, vaikka mekin menisimme vielä joskus naimisiin. Never say never! Kuitenkin nyt olemme naimisissa taloprojektimme kanssa, se vähän vie ajatuksia pois näistä asioista muutenkin. Mutta kuten sanottu, rakastamme toisiamme, ja itselleni avioliitto ei ole koskaan ollut mitenkään siinä mielessä pyhä asia, että sen tarvitsisin jotta voisin toista sydämestäni kunnioittaa ja rakastaa.

terveisin 11

Tai ainakin tällä hetkellä tuntuu ettei koskaan, eihän sitä voi tietysti olla varma mitä mieltä on kymmenen vuoden päästä. Me olemme lupautuneet toisillemme ihan kahden kesken. Meidän mielestämme siihen ei tarvitse ketään ulkopuolisia todistamaan tai mitään paperia sen todisteeksi. Rakastamme toisiamme ja aiomme elää yhdessä loppuelämämme. Rakkautemme tai päätöksemme olla yhdessä ei ole riippuvainen jostain paperista.



Avoliitto ei siis mielestäni tarkoita sitä että ei ota suhdetta tosissaan.

taloudellisesti kylläkin! Harva avoliitossa ollut on osannut varautua siihen tekemällä omistuksesta virallisia papereita ja voi mennä hyvin veemäiseksi jos toinen heittäytyy epäreiluksi (tai on kusettanut raha-asioissa ja toienn ei pysty sitä todistamaan)



Avioero on säädellympää.

ei kai sitä kukaan vahingossa yhteen muuta?