Miten kutsua isän puolisoa ym kolumni. Ajatuksia?

Ilkeä äitipuoli niinkuin saduissa

Lokki

Miten olisi ihan etunimellä tai sitten vain isän puoliso.

Jätektör

useimmilla ihmisillä on nimi ja se on ihan hyvä puhuttelutapa. Muille esitellessä siihen voi lisätä jonkun ominaisuuden, joka joko selittää henkilön roolia tai tarjoaa keskustelunaiheen toisiinsa tutustuville ihmisille.

Tuossa kolumnissa oli mielestäni paljon sellaisia, mille en kyllä edes oikeasti kaipaa mitään erityistä nimeä. Kummiserkut?? Tai se lapsen aikuinen ystävä...

Mun äidillä on uusi mies, ja muille hänestä puhuttaessa viittaan häneen tutuille etunimellä tai vieraille äitini miehenä. Hän ei ole minulle isäpuoli, koska emme ole koskaan samassa taloudessa asuneet, muutin pois kotoa ennen kuin äiti miehensä tapasi. Sisko kutsuu ainakin joskus isäpuoleksi, koska ehti asua saman katon alla ennen kotoa muuttamistaan.

Mä olen siis itse sitä mieltä, että ei joka asialle aina ole tarve keksiä omaa nimitystä.

Minä kutsun isäni vaimoa etunimellä ja jos pitää tarkentaa, niin sitten mainitsen, että hän on isäni vaimo. En miellä häntä äitipuoleksi, koska en ole koskaan asunut hänen kanssaan samassa osoitteessa.

Kierrätyskeskus

Kolumni alkaa väitteellä, että perhe-elämän rooleja kuvaava sanasto on vanhentunut ja siitä siksi puuttuvat nämä uusperhesanat. Se on kyllä harhakuva. Ihmisen elinikä oli vielä 1800-luvulla niin paljon nykyistä lyhyempi, että uudelleenavioituneita leskiä oli paljon ja kun leskien lapset siirtyivät mukana, syntyi perheitä, joissa oli sinun lapsia ja minuna lapsia ja jopa entisen kuolleen puolison edellisestä avioliitosta syntyneitä lapsia, joilla ei siis samassa perheessä enää ollut yhtään (elossaolevaa) vanhempaa. Osa orvoksi jääneistä lapsista taas siirtyi samantien jonkn serkunkkumminkaiman perheeseen.

Tuolloin kaikkia ihmisiä kutsuttiin ja esiteltiin nimellä.

Vierailija wrote:

Kolumni alkaa väitteellä, että perhe-elämän rooleja kuvaava sanasto on vanhentunut ja siitä siksi puuttuvat nämä uusperhesanat. Se on kyllä harhakuva. Ihmisen elinikä oli vielä 1800-luvulla niin paljon nykyistä lyhyempi, että uudelleenavioituneita leskiä oli paljon ja kun leskien lapset siirtyivät mukana, syntyi perheitä, joissa oli sinun lapsia ja minuna lapsia ja jopa entisen kuolleen puolison edellisestä avioliitosta syntyneitä lapsia, joilla ei siis samassa perheessä enää ollut yhtään (elossaolevaa) vanhempaa. Osa orvoksi jääneistä lapsista taas siirtyi samantien jonkn serkunkkumminkaiman perheeseen.

Tuolloin kaikkia ihmisiä kutsuttiin ja esiteltiin nimellä.

 

puhumattakaan ottolapsista, jotka saattoivat olla vaikka kuolleen siskon lapset, jolta on molemmat vanhemmat kuolleet.

Luin tuon eilen ja toisaalta ymmärrän pointin. Vieraalle puhuessa voi olla tylsä jaaritella että neuloo sukkia vaikkapa oman isän nykyisen vaimon lapsenlapselle. Mutta tottahan se on joten.

Ja toisaalta kun ihmiset ajattelee asioista ja ihmisistä niin eri tavalla. Mieheni ollessa nuori, hänen lapsuusperheeseen muutti äitipuoli lapsineen. Niille lapsille mieheni on "ihan oikea veli", mutta he ovat miehelleni vain silloisen äitipuolen lapsia, eikä välitä olla missään tekemisissä heidän kanssaan. Mieheni biologinen sisko kutsuu tätä äitipuolta äidiksi, mutta miehelleni tämä on vain "entinen äitipuoli". Ei ole tekemisissä.

Kuka noissa nimityksissä edes pysyisi perässä, nytkään ei suuri osa ihmisistä tiedä kuka on nato. Jo lankokin alkaa olla monelle vieras.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Kolumni alkaa väitteellä, että perhe-elämän rooleja kuvaava sanasto on vanhentunut ja siitä siksi puuttuvat nämä uusperhesanat. Se on kyllä harhakuva. Ihmisen elinikä oli vielä 1800-luvulla niin paljon nykyistä lyhyempi, että uudelleenavioituneita leskiä oli paljon ja kun leskien lapset siirtyivät mukana, syntyi perheitä, joissa oli sinun lapsia ja minuna lapsia ja jopa entisen kuolleen puolison edellisestä avioliitosta syntyneitä lapsia, joilla ei siis samassa perheessä enää ollut yhtään (elossaolevaa) vanhempaa. Osa orvoksi jääneistä lapsista taas siirtyi samantien jonkn serkunkkumminkaiman perheeseen.

Tuolloin kaikkia ihmisiä kutsuttiin ja esiteltiin nimellä.

 

puhumattakaan ottolapsista, jotka saattoivat olla vaikka kuolleen siskon lapset, jolta on molemmat vanhemmat kuolleet.

Eikä välttämättä olleet edes kuolleet. Isäni tädin mies kuoli nuorena ja täti ei pärjännyt yksin maatilalla. Isäni oli silloin jotain 11-12v ja meni tädille ottopojaksi. Täti sai lapsen avukseen tilan töihin ja omilla vanhemmilla yksi suu vähemmän ruokittavana. "Win win".

"Tuossa kolumnissa oli mielestäni paljon sellaisia, mille en kyllä edes oikeasti kaipaa mitään erityistä nimeä. Kummiserkut?? Tai se lapsen aikuinen ystävä..."

Suurin osahan noista on selvästi keksittyjä esimerkkejä, että on saatu kolumni kasaan.

Vierailija wrote:

"Tuossa kolumnissa oli mielestäni paljon sellaisia, mille en kyllä edes oikeasti kaipaa mitään erityistä nimeä. Kummiserkut?? Tai se lapsen aikuinen ystävä..."

Suurin osahan noista on selvästi keksittyjä esimerkkejä, että on saatu kolumni kasaan.

Jep, paistaa kauas. Ei siksi kovin vakavasti otettava artikkeli.

En ole osannut kaivata uusnimityksiä, ja toisaalta mikään määrä nimityksiä ei tavoita joka tilannetta. Puhun ainakin itse sukulaislapsista, kun tarkoitan ketä tahansa siskon, serkun, siskon uuden miehen tai serkun vaimon bonuslasta. Sukulaislapsi = lapsi johon minulla on side sukulaisen kautta, ei välttämättä biologinen. Isovanhemmat tai appivanhemmat riittää, olkoon leskiä, eksiä tai nyksiä.

Ei meiltä puutu nimityksiä, vaan olemme ummehtuneen ydinperhekäsityksen vankeja, minkä takia kuvittelemme että tarvimme uusia lokeroita. Aletaan määrittelemään perhe ja suku laveammin, eikä normiteta tai udella niin paljon, niin ongelma ratkeaa sillä.

Perhemuodot muuttuu, mutta tarvinneeko kaikelle uutta nimeä keksiä. Enpä olisi osannut miehen isän puolisoa lastemme mummoksi kutsua, kun ei mieskään häntä äitipuoleksi mieltänyt. Eipä sitten tarvinnutkaan asiaa kummemmin pohtia.

Ei tarvita.

Pitäisikö lasteni maalla asuville kavereille olla joku oma nimityksensä, he kun eivät ole päiväkotikavereita eikä meillä ole sukulaissuhdettakaan kanssaan, meitä yhdistää vain se, että nämä lapset asuvat parhaan kaverini naapurissa. Entä hänen lapsena, pitäisikö olla nimitys erikseen?

Entä mieheni veljen exä, siis pelkkä avoexä, olisiko joku kutsumasana tarpeen? Emme ole ikinä tavanneet, mutta olen pari kertaa kuullut hänestä, miten siis nimitellä? Kummini puoliso - miten nimittää keskusteluissa, että neulon hänelle sukkia?

Tärkein kaikista: bonuslasteni sisaruksen sisarukset uusperheessä? Siis puolisoni lasten äidin nykyisen puolison lapset, joilla on eri äiti kuin puolisoni lapsilla, miten heitä tulisi kutsua?

Faijakka. Siinä olisi teinimäistä katu-uskottavuutta kaikentietäville junnuillekin, mutta riittävän vulgaari ex-puolison hyväksyttäväksi.

Vierailija wrote:

Miten olisi ihan etunimellä tai sitten vain isän puoliso.

Näin meillä, ei ole se ilkeä äitipuoli, se on vain katkerien eksien haukkumanimi.