Lue keskustelun säännöt.
Ystävät kyllästyvät minuun parin vuoden ystävyyden jälkeen - voiko tätä jotenkin välttää?
24.05.2026 |
Ystävyyden alussa minuun ihastutaan ystävänä. Olen toisen mielestä mitä hauskinta ja mukavinta seuraa. Minulle puhutaan asioista, asioistani ollaan kiinnostuneita. Luonnettani arvostetaan ja sanotaan, miten ihana ystävä olen. Eli kyse ei ole siitä, että itse kuvittelisin meidän olevan ystäviä, vaan toinen on ystävyyden myös todennut.
Tiedän kyllä itsekin, että osaan olla hyvä ja luotettava ystävä. En ole mikään räiskyvä rämäpää, vaan rauhallinen ja tasaista elämää elävä perheenäiti. Minua ihan harmittaa, kun toinen nostaa minut alussa jollekin jalustalle ja pitää minua upeana ihmisenä. Sen nimittäin tietää, että tuollaiselta jalustalta tullaan rytisten alas. Haluaisin, että minut nähtäisiin hyvänä, tasaisena ystävänä.
Kun on mennyt pari vuotta ystävyyttä, niin ihastus minuun lakkaa, ystävä kyllästyy minuun, ottaa etäisyyttä ja häviän johonkin "ö-luokan tuttu" osastoon. Minä jään hoomoilasena ihmettelemään, että miksi hyvä ystävyyteni ei riittänyt. Eli vähän sama kuin seurustelusuhteiden rakastumisvaihe ei koskaan syvene rakkaudeksi, vaan parin vuoden yhdessäelon jälkeen laitetaan lusikat jakoon. Minulle käy ystävänä samoin. En ole enää toisen silmissä mielenkiintoinen. Ja tämä on tapahtunut minulle monta kertaa.
Miten voisin välttää tämän kohtalon tulevissa ystävyyssuhteissa? Voisinko tehdä itse jotain toisin?
Kommentit (46)
Hirveää sanoa näin, mutta ehkä kannattaisi esittää hieman etäistä ja viileää. Jos on aina 100 % saatavilla, auttavainen, lämmin ja ihana, niin toisaalta sitä aletaan pitämään itsestäänselvyytenä ja toisaalta se voi käydä tylsäksi. Kun on etäämmällä, niin säilyy kiinnostavampana.
Itse aion vastaisuudessa ystävystyessäni ottaa sen logiikan, etten halua lähelleni ketään, joka on jotenkin aivan ihastunut minuun ja haluaa superläheiset välit. Ne superläheiset välit eivät koskaan näytä kestävän, vaan toinen tulee lopulta sieltä pilvilinnoistaan alas. Minulle riittäisi arkisempikin ihminen ystäväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä et keskity tarpeeksi omaan elämääsi ja tee siitä mielenkiintoista. Sinulla ei ole riittävästi annettavaa muille ehkä.
En ole ikinä ymmärtänyt, miksi ihmisen pitäisi olla "mielenkiintoinen" saadakseen ystävät pidettyä? Ja ihmisille mielenkiintoisia ovat eri asiat. Joku nauttii boulderoinnista, sukeltamisesta ja patikoinnista kaukaisissa maissa. Joku toinen taas nauttii arjesta kotona, kirjojen lukemisesta ja puutarhatöistä. Kai niillä kotihiirilläkin ystäviä on, eikä vain menevillä tapauksilla.
Täysin samaa mieltä! Jos en kelpaa jollekin omana itsenäni, niin sitten hän ei varmaan ole oikea ihminen minun ystäväkseni. En tosiaankaan yritä muuttua tehdäkseni itsestäni jotenkin mielenkiintoisemman, eikä kenenkään muunkaan pidä niin tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä et keskity tarpeeksi omaan elämääsi ja tee siitä mielenkiintoista. Sinulla ei ole riittävästi annettavaa muille ehkä.
En ole ikinä ymmärtänyt, miksi ihmisen pitäisi olla "mielenkiintoinen" saadakseen ystävät pidettyä? Ja ihmisille mielenkiintoisia ovat eri asiat. Joku nauttii boulderoinnista, sukeltamisesta ja patikoinnista kaukaisissa maissa. Joku toinen taas nauttii arjesta kotona, kirjojen lukemisesta ja puutarhatöistä. Kai niillä kotihiirilläkin ystäviä on, eikä vain menevillä tapauksilla.
Täysin samaa mieltä! Jos en kelpaa jollekin omana itsenäni, niin sitten hän ei varmaan ole oikea ihminen minun ystäväkseni. En tosiaankaan yritä muuttua tehdäkseni itsestäni jotenkin mielenkiintoisemman, eikä kenenkään muunkaan pidä niin tehdä.
Tämä. Ja jos olen nyt vain ihmisenä sellainen, että tykkään mummojen vesijumpasta, ristikoiden tekemisistä, lukemisesta ja muusta tylsästä, niin mitä sitten? En minä muutu yhtään sen jännittävämmäksi. Olen aina ollut persoonaltani "tylsä", olin jo lapsena tällainen. Teininä oli parin vuoden ajanjakso, jolloin join ja juhlin, mutta noistakin ajoista on jo muutama vuosikymmen aikaa.
Tänään mietin tätä asiaa. Somesta sain lukea, että ystävä oli mennyt tänään naimisiin. Minulle ei ollut hääpäiväänsä paljastaa (kihloistakin luin somesta ja onnittelin). Kyllä kirvelee. En käsitä, miten joudun aina ulkokehälle läheisenä olon jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyys kuihtuu aika helposti, jos ei ole tunnetasolla tarttumapintaa. Liika kiltteys voi pitemmän päälle kyllästyttää. Olen itsekin aika kiltti ja minulla on ystävä, joka on vielä kiltimpi. Huomasin vähän aikaa sitten, etten oikeastaan kovin usein jaksaisi viettää aikaa yhdessä. Syynä se, että on niin kovin tylsää. Pieni annos rämäpäisyyttä ja yllätyksiä pitää ystävyyden elävänä. Tämä siis minun kohdallani, muilla voi olla toisin.
Minä tunnistan itsessäni sen, etten ole rämäpäinen, enkä yllätyksellinen. Elämäntilannekaan ei anna oikein myöten, kun on hektinen työ ja lapsen päiväkotirumba. Ei ole oikein mahdollisuutta sanoa, että lähdetäänpäs nyt illaksi ulos/mennään extempore lähikaupunkiin tai jäädäänkin nyt pidemmäksi aikaa kävelylle.
Minä kaipaisin niitä monien mielestä tylsiä ystäviä (kotona viihtyviä perheenäitejä, joilla elämä täyttyy pitkälti työstä ja perhearjesta), mutta kaltaisillani ei näytä olevan tarvetta tai aikaa ystäville.
Yllätykdellisyys voi olla hyvä ajatus tai havainto.
Esim jos huomaa kävelyllä tai jossaim jotain pientä.
Näistä on kiva jutella ja saada uusia ajatuksia.
Ihastumisvaihe? Outo termi ystävyyssuhteista puhuttaessa. Ystävyyteen kasvetaan hitaasti. Nämä alatko minun ystäväksi jutut on päiväkotilasten juttuja