Miksi monilla naiskasvoisilla miehillä on pitkät hiukset?
Eikä ole kyseessä trans. Ihan kulkee naisystävänsä tai lapsensa kanssa. Miehekkäitäkin löytyy varmaan.
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni aina totesi että todellinen miehekkyys katsotaan kehässä.
Montako kertaa nousi sinne vai jäikö aina känniuhon tasolle?
Mun isä oli nyrkkeilijä vapaa-ajalla ja puutarhuri. Hänet tunnettiin Suomessa kovista lyönneistä. Sitten se että hän oli nyrkkeilijäksi kaunis kasvoiltaan ja kukaan ei koskaan onnistunut lyömään nenää lyttyyn ja tuhoamaan hänen kauneutta. Siksi hänellä olikin se "tutut tietää" (pieni piiri) lempinimi.
Hän tosiaan hakkasi aika liudan miehiä kasaan ja ei epäröinyt ottaa haasteita vastaan.
Olen perinyt isäni kasvot ja nyrkkeilen myös, mutta ihan kuntoilun vuoksi, koska sen teveysvaikutukset on niin hyvät.
Olisi kiinnostavaa nähdä kuvanne.
Kauniita miehiä on liian vähän, vaikka yllättävän moni mies uskoo näyttävänsä hyvältä.
Mickey Rourke oli 1980-luvulla yksi Hollywoodin suurimmista seksisymboleista ja häntä pidettiin poikkeuksellisen kauniina miehenä. Nyrkkeilyuran ja epäonnistuneiden leikkausten jälkeen hänen ulkonäkönsä kuitenkin muuttui niin rajusti, että häntä oli vaikea tunnistaa samaksi ihmiseksi. Karisma: Elokuvien kuten 9 viikkoa (1986) ja Angel Heart (1987) jälkeen Rourke oli maailmankuulu herkkien, kapinallisten ja magneettisten piirteidensä ansiosta.
Piirteet: Hänen tavaramerkkejään olivat poikamainen hymy, vahva leukalinja ja mystinen, pehmeä katse.
Keskustellaanko me samasta ihmisestä?
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ”miehekkäitäkin löytyy varmaan”?
Millä tavalla kuvailemasi miehet ovat epämiehekkäitä? :D Eihän hiusten pituus tai kasvojen kauneus tai rumuus liity mitenkään miehekkyyteen (tai toisaalta myöskään naisellisuuteen).
Itse en voisi ikinä ihastua sellaiseen Bruce Willis -tyyppiseen rumamieheen, mutta en silti ajattele, että koska sen näköiset ei ole mun makuun, niin olisivat epämiehekkäitä..
Liittyy epävarmuuteen omasta maskuliinisuudesta ja/tai seksuaalisuudesta. Sellainen ei kestä nähdä perinteisestä poikkeavia. Sama selittää paljon homovihaa, koska oma epävarmuus heijastetaan silloinkin muiden vastuulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni aina totesi että todellinen miehekkyys katsotaan kehässä.
Montako kertaa nousi sinne vai jäikö aina känniuhon tasolle?
Mun isä oli nyrkkeilijä vapaa-ajalla ja puutarhuri. Hänet tunnettiin Suomessa kovista lyönneistä. Sitten se että hän oli nyrkkeilijäksi kaunis kasvoiltaan ja kukaan ei koskaan onnistunut lyömään nenää lyttyyn ja tuhoamaan hänen kauneutta. Siksi hänellä olikin se "tutut tietää" (pieni piiri) lempinimi.
Hän tosiaan hakkasi aika liudan miehiä kasaan ja ei epäröinyt ottaa haasteita vastaan.
Olen perinyt isäni kasvot ja nyrkkeilen myös, mutta ihan kuntoilun vuoksi, koska sen teveysvaikutukset on niin hyvät.
Olisi kiinnostavaa nähdä kuvanne.
Kauniita miehiä on liian vähän, vaikka yllättävän moni mies uskoo näyttävänsä hyvältä.
Ei kauniita naisiakaan ole sen enempää.
Suurin osa miehistä ja naisista on luomuina saunapuhtaina ihan tavallisen näköisiä, ja naisilla yleensä hieman feminiinisemmät eli pehmeämmät kasvonpiirteet kuin miehillä. Tätä AP vajukkina ei varmaankaan tajua, että niillä hänen mielestään ”naiskasvoisilla” miehillä on tosiasiassa miehekäs luusto. Jos laittaa palstapahvien naiskasvoksi haukkuman miehen kasvot tekoälylle, niin tulos on luultavasti: 99% mies. Ja jos laittaa palstapahvien mieskasvoksi/transkukksi haukkuman naisen kasvot, niin tulos on luultavasti: 99% nainen. Se kun tunnistaa nämä sinänsä aika selkeät erot.
Hyvännäköisen ihmisen tunnistaakin siitä, että sen piirteillä olisi hyvännäköinen lapsi riippumatta siitä olisiko lapsi tyttö vai poika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni aina totesi että todellinen miehekkyys katsotaan kehässä.
Niin katsotaan. Miehekäs mies ei nimittäin lähde uhoamaan eikä tappelemaan turhaan, vaan käyttää aikaansa paremmin kuin se "tosimies" jonka on pakko saada tapella kehässä.
Kyllä. Ei kannata sitten huudella tai tulee nokkaan. Päivän selviä asioita. Pää pidetään kiinni jos ei ole mitään järkevää tai asiallista sanottavaa tai sitten otetaan vastuu niistä sanoista. Perus miesten lait millä mennään.
Tosimies ei uhkaile väkivallalla vaan kestää sen etteivät kaikki ole samaa mieltä.
Kuvauksesi kuvaa juuri sellaisia "miehiä" joiden mieheys ei kestä mitään ja jotka alkavat heti riehua kun joku sanoo jossain jotain. Surkeaa porukkaa edustat.
Opin sen varhain peruskoulussa että nollatoleranssia huutelulle ja kiusaamiselle. Kerrasta poikki. Maailmaan mahtuu erinäköistä porukkaa. On lyhyttä tukkaa ja kaljua sekä pörröpäitä. Annetaan olla rauhassa ja pidetään mölyt mahassa niin ei satu kellekään pahasti.
Turpaanveto lopettaa vittuilun.
Aina voi vähän vittuilla.
Ihan miten on vanhemmat kasvattaneet. Minut on kasvatettu eritavoin. Omia lapsia kehoittaisin välttelemään sellaisia ihmisiä jotka vittuilee.
He itse varottaa omasta pimeästä puolesta muille. Se voi olla perheen kiero pimeä persoonallisuushäiriö taustalla. Ihan sama, mutta ei ole normaalia ja välttelee sellaisia.
Minä taas välttelen ihmisiä, jotka hakkaavat jokaisen joka vähän soittaa poskeaan tai edes uhkailee hakkaavansa. Pieni vittuilu on osa elämää, siltä ei voi välttyäkään ja ainoa järkevä tapa reagoida on kasvattaa henkinen nahka niin paksuksi ettei reagoi jokaiseen vittuiluun joko hajoamalla tai väkivallalla. Huono käytös ja toisen kiusaaminen ei ole koskaan ok, mutta paljon pahemmiksi asiat menevät jos niihin vastataan jatkuvasti turpasaunalla.
Suunsoittajat ovat kumminkin pienempi murhe kuin väkivaltarikolliset.
Sä nyt tykkäät jotain syystä puolustella tota sun pimeää puoltas. Tajuatko että et ole oikein terve jos nimittelet muita ja todennäköisesti lapses kanssa pilkkaat muita. Eihän toi ole mistään kotoisin että opetat lapsilleskin vittuilun.
Ihan turhaa riskin ottamista.
Jos joku tässä nyt esittelee pimeää puoltaan niin sellaiset, joiden mielestä väkivallalla vastaaminen suunsoittamiseen on ok ja jotka tulkitsevat tahallaan päin peetä toisten sanomiset. Kuten sen, että haluat nähdä "jatkuvan vittuilun ylistämisenä" sen miten huomautan ihmisten välisen naljailun kuuluvan elämään. Ei se ole mukavaa, mutta se on osa ihmisten välistä kanssakäymistä ja tiettyyn rajaan asti se on vain kestettävä. Väkivalta on kyvyttömien ensimmäinen tapa reagoida sellaiseen, vähänkään sivistyneemmillä se on vasta viimeinen. Ei ole mitään "turhaa riskinottoa" elää niin että voi puhua asioita ääneen. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa väkivalta kuuluu pitää kurissa. Sille ei ole perusteita ellei ole jonkun henki vaarassa.
Jos joku ei ole oikein terve niin sinä itse, koska jatkuvasti yrität kääntää asiat niin että väkivalta on ok ja jopa suotavaa ja kaikki muut syypäitä kun "haastavat riitaa". Sellaisen väkivaltaisen elukan paikka ei ole ihmisyhteisössä, jos ei pysty elämään nii ettei nyrkki viuhu heti ensimmäisenä tai ole heti keksimässä selityksiä luolamieskäytöksen puolustamiseksi.
Lyhyesti sanottuna: posken soittaminen on töykeää, mutta siihen vastaaminen väkivallalla puhtaasti tuomittavaa.
Olen haastatellut ihmisiä nauhoille ja kirjoittanutkin heistä. Niin eräskin joka istui tuomiota totesi, että hän vain kilahti. Sitten tapahtui se peruuttamaton. Ei lainkaan lähipiiri tai omaisetkaan olleet hänestä tämmöistä piirrettä nähneet. Suurin yllätys oli ihan tekijä, joka ei osanut lopulta sanoa miksi teki niin kuin teki.
Ei ihmisellä ole omaa tahtoa aina näissä asioissa ja asiat vain vääjäämättä menee esim työpaikkakiusaamisessa siten että "kilahti".
Näitä voi aina viisastella myöhemmin että miksi kilahti ja miten oltaisi vältytty kilahtamiselta. Elämän suuria mysteereitä, kun joku kilahtaa. Enitenhän näitä tapahtuu Suomessa alkoholin tai huumeiden alaisena päihtyneenä. Uusimpia kilahduksia on kannabispsykoosit. Näitä on paljon nyt tullut ja heidän haastattelu on mielenkiintoista, kun eivät muista ikinä mitä tuli tehtyä. Ihan mustaa on tapahtuman hetkellä.
Ihminen on aina vastuussa teoistaan. Jos tuolla tavalla kilahtaa, niin sitten ei ansaitse liikkua vapaana lainkaan. Muilla on oikeus elää turvassa tuollaiselta kilahtajalta.
Pointti oli se että sinäkin voit olla se kilahtaja. Ethän sinä järjelläsi nytkään ajattele, vaan ihan viettien vallassa kirjoittelet tähän ketjuun minulle, koska et voi muutakaan. Tilanne vie sinua kuin mäki pulkkaa alas päin.
Vähän näkemyseroja ja et ehkä osaa nähdä asioita kaikista kahdeksasta ilmansuunnasta kuten minä vanhempana ja älykkäämpänä ihmisenä koen.
Mulla on sitä paitsi suuri intuitio läsnä ja kykenen haastateltavien paikalle. Saatan itkeä ja tuntea voimakasta myötätuntoa heitä kohtaan ja tekoja kohtaan. Yhdessä itketään ja sitten näen asiat eri tavoin kuin sinä näet.
Siksi kykenen ymmärtämään että se lyöjä on itseasiassa uhri.
Ampua ne kilahtajat pitäisi.
Ne mitään miehiä oo jotain helvetin 7sukupuolta olevia hörhöjä.

Olen eri, mutta mielestäni sinäkin nyt vähän vedät mutkia suoriksi. Tuolla tuo väkivaltaa vastustava yrittää minun näkemykseni mukaan sanoa ettei väkivalta ole koskaan hyväksyttävää. Olen siinä samaa mieltä, vaikka kielensä onkin vähän karkeaa. Mutta vähän kyllä epäilen tuota väitettäsi että hän menisi vain viettiensä mukaan. Kyseessä on eri mieltä oleminen ja hän on kyllä ihan hyvin perustellut sen.
Sinullakin on pointteja, mutta et kyllä ole ihan niin oikeassa kuin luulet. Ihminen on paljon enemmän vastuussa teoistaan kuin eläin, koska eläin ei voi koskaan osata ajatella kuten ihminen. Ihmisen mieli on kognitiivisesti kehittyneempi ja siksi ihmiseltä on lupa odottaa enemmän. Ihminen ei siksi voi piiloutua viettien taakse vaan ihmisen on voitava hillitä itseään. Sellainen ihminen on vaarallinen joka ei siihen kykene. Pään aukomiseen ei vain voi järjestäytyneessä yhteiskunnassa vastata väkivallalla koska herää kysymys miksi se ei sitten olisi hyväksyttävää kaikille.
Et myöskään itse osaa ihan ajatella asioita muiden näkökulmista ainakin täällä olleiden juttujesi perusteella. On myös lievästi sanottuna ylimielistä alkaa uhota toisen olevan vain viettien ja häiriöiden vietävissä ja samaan hengenvetoon kehuskella olevasi älyllisesti kehittyneempi. Et ole, ainakaan et sitä kyllä kovin hyvin tuo esiin. olet ehkä oppinut, mutta et kovin sivistynyt etkä erityisen älykäs muihin verrattuna. Ikä ei myöskään siihen vaikuta, koska on jo ihan selvää ettei viisaus läheskään aina lisäänny iän myötä. Myöskään oma subjektiivinen intuitiosi ei ihan riitä perusteluksi sille, että väkivaltarikollinen olisi uhri. Lyöjä voi olla olosuhteiden uhri, mutta silti hän on lyöjä. Sitä lyöntiä ei saa tapahtua, vaikka mitä olisi taustalla.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Naisten mielestä seksikkäintä, mitä mies voi harrastaa, on kirjojen lukeminen. Lisäksi top tenistä löytyy puutarhanhoito, eläinten hoito, jonkin instrumentin soittaminen, maalaaminen ja valokuvaus. Siis luovat jutut ja älyä sekä empatiaa osoittavat jutut. Se, että mies käyttää yläpäätään monipuolisesti ja tekee hyvää.
Itse tykkään puhua sukupuolten sijaan ihan ihmisistä nyt modernissa ajassa missä ei tavallaan ole miehiä tai naisia, vaan jokainen voi olla millainen on. Mun puoliso on joinain päivinä mies ja joinain nainen.
Vierailija kirjoitti:
Ne mitään miehiä oo jotain helvetin 7sukupuolta olevia hörhöjä.
Kyllä he miehiä ovat. Yksi aikamme hyviä puolia on, että miehetkin voivat olla muutakin kuin yhdestä muotista valettuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni aina totesi että todellinen miehekkyys katsotaan kehässä.
Niin katsotaan. Miehekäs mies ei nimittäin lähde uhoamaan eikä tappelemaan turhaan, vaan käyttää aikaansa paremmin kuin se "tosimies" jonka on pakko saada tapella kehässä.
Kyllä. Ei kannata sitten huudella tai tulee nokkaan. Päivän selviä asioita. Pää pidetään kiinni jos ei ole mitään järkevää tai asiallista sanottavaa tai sitten otetaan vastuu niistä sanoista. Perus miesten lait millä mennään.
Tosimies ei uhkaile väkivallalla vaan kestää sen etteivät kaikki ole samaa mieltä.
Kuvauksesi kuvaa juuri sellaisia "miehiä" joiden mieheys ei kestä mitään ja jotka alkavat heti riehua kun joku sanoo jossain jotain. Surkeaa porukkaa edustat.
Opin sen varhain peruskoulussa että nollatoleranssia huutelulle ja kiusaamiselle. Kerrasta poikki. Maailmaan mahtuu erinäköistä porukkaa. On lyhyttä tukkaa ja kaljua sekä pörröpäitä. Annetaan olla rauhassa ja pidetään mölyt mahassa niin ei satu kellekään pahasti.
Turpaanveto lopettaa vittuilun.
Aina voi vähän vittuilla.
Ihan miten on vanhemmat kasvattaneet. Minut on kasvatettu eritavoin. Omia lapsia kehoittaisin välttelemään sellaisia ihmisiä jotka vittuilee.
He itse varottaa omasta pimeästä puolesta muille. Se voi olla perheen kiero pimeä persoonallisuushäiriö taustalla. Ihan sama, mutta ei ole normaalia ja välttelee sellaisia.
Minä taas välttelen ihmisiä, jotka hakkaavat jokaisen joka vähän soittaa poskeaan tai edes uhkailee hakkaavansa. Pieni vittuilu on osa elämää, siltä ei voi välttyäkään ja ainoa järkevä tapa reagoida on kasvattaa henkinen nahka niin paksuksi ettei reagoi jokaiseen vittuiluun joko hajoamalla tai väkivallalla. Huono käytös ja toisen kiusaaminen ei ole koskaan ok, mutta paljon pahemmiksi asiat menevät jos niihin vastataan jatkuvasti turpasaunalla.
Suunsoittajat ovat kumminkin pienempi murhe kuin väkivaltarikolliset.
Sä nyt tykkäät jotain syystä puolustella tota sun pimeää puoltas. Tajuatko että et ole oikein terve jos nimittelet muita ja todennäköisesti lapses kanssa pilkkaat muita. Eihän toi ole mistään kotoisin että opetat lapsilleskin vittuilun.
Ihan turhaa riskin ottamista.
Jos joku tässä nyt esittelee pimeää puoltaan niin sellaiset, joiden mielestä väkivallalla vastaaminen suunsoittamiseen on ok ja jotka tulkitsevat tahallaan päin peetä toisten sanomiset. Kuten sen, että haluat nähdä "jatkuvan vittuilun ylistämisenä" sen miten huomautan ihmisten välisen naljailun kuuluvan elämään. Ei se ole mukavaa, mutta se on osa ihmisten välistä kanssakäymistä ja tiettyyn rajaan asti se on vain kestettävä. Väkivalta on kyvyttömien ensimmäinen tapa reagoida sellaiseen, vähänkään sivistyneemmillä se on vasta viimeinen. Ei ole mitään "turhaa riskinottoa" elää niin että voi puhua asioita ääneen. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa väkivalta kuuluu pitää kurissa. Sille ei ole perusteita ellei ole jonkun henki vaarassa.
Jos joku ei ole oikein terve niin sinä itse, koska jatkuvasti yrität kääntää asiat niin että väkivalta on ok ja jopa suotavaa ja kaikki muut syypäitä kun "haastavat riitaa". Sellaisen väkivaltaisen elukan paikka ei ole ihmisyhteisössä, jos ei pysty elämään nii ettei nyrkki viuhu heti ensimmäisenä tai ole heti keksimässä selityksiä luolamieskäytöksen puolustamiseksi.
Lyhyesti sanottuna: posken soittaminen on töykeää, mutta siihen vastaaminen väkivallalla puhtaasti tuomittavaa.
Olen haastatellut ihmisiä nauhoille ja kirjoittanutkin heistä. Niin eräskin joka istui tuomiota totesi, että hän vain kilahti. Sitten tapahtui se peruuttamaton. Ei lainkaan lähipiiri tai omaisetkaan olleet hänestä tämmöistä piirrettä nähneet. Suurin yllätys oli ihan tekijä, joka ei osanut lopulta sanoa miksi teki niin kuin teki.
Ei ihmisellä ole omaa tahtoa aina näissä asioissa ja asiat vain vääjäämättä menee esim työpaikkakiusaamisessa siten että "kilahti".
Näitä voi aina viisastella myöhemmin että miksi kilahti ja miten oltaisi vältytty kilahtamiselta. Elämän suuria mysteereitä, kun joku kilahtaa. Enitenhän näitä tapahtuu Suomessa alkoholin tai huumeiden alaisena päihtyneenä. Uusimpia kilahduksia on kannabispsykoosit. Näitä on paljon nyt tullut ja heidän haastattelu on mielenkiintoista, kun eivät muista ikinä mitä tuli tehtyä. Ihan mustaa on tapahtuman hetkellä.
Ihminen on aina vastuussa teoistaan. Jos tuolla tavalla kilahtaa, niin sitten ei ansaitse liikkua vapaana lainkaan. Muilla on oikeus elää turvassa tuollaiselta kilahtajalta.
Pointti oli se että sinäkin voit olla se kilahtaja. Ethän sinä järjelläsi nytkään ajattele, vaan ihan viettien vallassa kirjoittelet tähän ketjuun minulle, koska et voi muutakaan. Tilanne vie sinua kuin mäki pulkkaa alas päin.
Vähän näkemyseroja ja et ehkä osaa nähdä asioita kaikista kahdeksasta ilmansuunnasta kuten minä vanhempana ja älykkäämpänä ihmisenä koen.
Mulla on sitä paitsi suuri intuitio läsnä ja kykenen haastateltavien paikalle. Saatan itkeä ja tuntea voimakasta myötätuntoa heitä kohtaan ja tekoja kohtaan. Yhdessä itketään ja sitten näen asiat eri tavoin kuin sinä näet.
Siksi kykenen ymmärtämään että se lyöjä on itseasiassa uhri.
Ampua ne kilahtajat pitäisi.
Älä sinä tunge väliin noilla väkivaltafantasioilla. Joku raja nyt tähänkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni aina totesi että todellinen miehekkyys katsotaan kehässä.
Niin katsotaan. Miehekäs mies ei nimittäin lähde uhoamaan eikä tappelemaan turhaan, vaan käyttää aikaansa paremmin kuin se "tosimies" jonka on pakko saada tapella kehässä.
Kyllä. Ei kannata sitten huudella tai tulee nokkaan. Päivän selviä asioita. Pää pidetään kiinni jos ei ole mitään järkevää tai asiallista sanottavaa tai sitten otetaan vastuu niistä sanoista. Perus miesten lait millä mennään.
Tosimies ei uhkaile väkivallalla vaan kestää sen etteivät kaikki ole samaa mieltä.
Kuvauksesi kuvaa juuri sellaisia "miehiä" joiden mieheys ei kestä mitään ja jotka alkavat heti riehua kun joku sanoo jossain jotain. Surkeaa porukkaa edustat.
Opin sen varhain peruskoulussa että nollatoleranssia huutelulle ja kiusaamiselle. Kerrasta poikki. Maailmaan mahtuu erinäköistä porukkaa. On lyhyttä tukkaa ja kaljua sekä pörröpäitä. Annetaan olla rauhassa ja pidetään mölyt mahassa niin ei satu kellekään pahasti.
Turpaanveto lopettaa vittuilun.
Aina voi vähän vittuilla.
Ihan miten on vanhemmat kasvattaneet. Minut on kasvatettu eritavoin. Omia lapsia kehoittaisin välttelemään sellaisia ihmisiä jotka vittuilee.
He itse varottaa omasta pimeästä puolesta muille. Se voi olla perheen kiero pimeä persoonallisuushäiriö taustalla. Ihan sama, mutta ei ole normaalia ja välttelee sellaisia.
Minä taas välttelen ihmisiä, jotka hakkaavat jokaisen joka vähän soittaa poskeaan tai edes uhkailee hakkaavansa. Pieni vittuilu on osa elämää, siltä ei voi välttyäkään ja ainoa järkevä tapa reagoida on kasvattaa henkinen nahka niin paksuksi ettei reagoi jokaiseen vittuiluun joko hajoamalla tai väkivallalla. Huono käytös ja toisen kiusaaminen ei ole koskaan ok, mutta paljon pahemmiksi asiat menevät jos niihin vastataan jatkuvasti turpasaunalla.
Suunsoittajat ovat kumminkin pienempi murhe kuin väkivaltarikolliset.
Sä nyt tykkäät jotain syystä puolustella tota sun pimeää puoltas. Tajuatko että et ole oikein terve jos nimittelet muita ja todennäköisesti lapses kanssa pilkkaat muita. Eihän toi ole mistään kotoisin että opetat lapsilleskin vittuilun.
Ihan turhaa riskin ottamista.
Jos joku tässä nyt esittelee pimeää puoltaan niin sellaiset, joiden mielestä väkivallalla vastaaminen suunsoittamiseen on ok ja jotka tulkitsevat tahallaan päin peetä toisten sanomiset. Kuten sen, että haluat nähdä "jatkuvan vittuilun ylistämisenä" sen miten huomautan ihmisten välisen naljailun kuuluvan elämään. Ei se ole mukavaa, mutta se on osa ihmisten välistä kanssakäymistä ja tiettyyn rajaan asti se on vain kestettävä. Väkivalta on kyvyttömien ensimmäinen tapa reagoida sellaiseen, vähänkään sivistyneemmillä se on vasta viimeinen. Ei ole mitään "turhaa riskinottoa" elää niin että voi puhua asioita ääneen. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa väkivalta kuuluu pitää kurissa. Sille ei ole perusteita ellei ole jonkun henki vaarassa.
Jos joku ei ole oikein terve niin sinä itse, koska jatkuvasti yrität kääntää asiat niin että väkivalta on ok ja jopa suotavaa ja kaikki muut syypäitä kun "haastavat riitaa". Sellaisen väkivaltaisen elukan paikka ei ole ihmisyhteisössä, jos ei pysty elämään nii ettei nyrkki viuhu heti ensimmäisenä tai ole heti keksimässä selityksiä luolamieskäytöksen puolustamiseksi.
Lyhyesti sanottuna: posken soittaminen on töykeää, mutta siihen vastaaminen väkivallalla puhtaasti tuomittavaa.
Olen haastatellut ihmisiä nauhoille ja kirjoittanutkin heistä. Niin eräskin joka istui tuomiota totesi, että hän vain kilahti. Sitten tapahtui se peruuttamaton. Ei lainkaan lähipiiri tai omaisetkaan olleet hänestä tämmöistä piirrettä nähneet. Suurin yllätys oli ihan tekijä, joka ei osanut lopulta sanoa miksi teki niin kuin teki.
Ei ihmisellä ole omaa tahtoa aina näissä asioissa ja asiat vain vääjäämättä menee esim työpaikkakiusaamisessa siten että "kilahti".
Näitä voi aina viisastella myöhemmin että miksi kilahti ja miten oltaisi vältytty kilahtamiselta. Elämän suuria mysteereitä, kun joku kilahtaa. Enitenhän näitä tapahtuu Suomessa alkoholin tai huumeiden alaisena päihtyneenä. Uusimpia kilahduksia on kannabispsykoosit. Näitä on paljon nyt tullut ja heidän haastattelu on mielenkiintoista, kun eivät muista ikinä mitä tuli tehtyä. Ihan mustaa on tapahtuman hetkellä.
Ihminen on aina vastuussa teoistaan. Jos tuolla tavalla kilahtaa, niin sitten ei ansaitse liikkua vapaana lainkaan. Muilla on oikeus elää turvassa tuollaiselta kilahtajalta.
Pointti oli se että sinäkin voit olla se kilahtaja. Ethän sinä järjelläsi nytkään ajattele, vaan ihan viettien vallassa kirjoittelet tähän ketjuun minulle, koska et voi muutakaan. Tilanne vie sinua kuin mäki pulkkaa alas päin.
Vähän näkemyseroja ja et ehkä osaa nähdä asioita kaikista kahdeksasta ilmansuunnasta kuten minä vanhempana ja älykkäämpänä ihmisenä koen.
Mulla on sitä paitsi suuri intuitio läsnä ja kykenen haastateltavien paikalle. Saatan itkeä ja tuntea voimakasta myötätuntoa heitä kohtaan ja tekoja kohtaan. Yhdessä itketään ja sitten näen asiat eri tavoin kuin sinä näet.
Siksi kykenen ymmärtämään että se lyöjä on itseasiassa uhri.
Olen eri, mutta mielestäni sinäkin nyt vähän vedät mutkia suoriksi. Tuolla tuo väkivaltaa vastustava yrittää minun näkemykseni mukaan sanoa ettei väkivalta ole koskaan hyväksyttävää. Olen siinä samaa mieltä, vaikka kielensä onkin vähän karkeaa. Mutta vähän kyllä epäilen tuota väitettäsi että hän menisi vain viettiensä mukaan. Kyseessä on eri mieltä oleminen ja hän on kyllä ihan hyvin perustellut sen.
Sinullakin on pointteja, mutta et kyllä ole ihan niin oikeassa kuin luulet. Ihminen on paljon enemmän vastuussa teoistaan kuin eläin, koska eläin ei voi koskaan osata ajatella kuten ihminen. Ihmisen mieli on kognitiivisesti kehittyneempi ja siksi ihmiseltä on lupa odottaa enemmän. Ihminen ei siksi voi piiloutua viettien taakse vaan ihmisen on voitava hillitä itseään. Sellainen ihminen on vaarallinen joka ei siihen kykene. Pään aukomiseen ei vain voi järjestäytyneessä yhteiskunnassa vastata väkivallalla koska herää kysymys miksi se ei sitten olisi hyväksyttävää kaikille.
Et myöskään itse osaa ihan ajatella asioita muiden näkökulmista ainakin täällä olleiden juttujesi perusteella. On myös lievästi sanottuna ylimielistä alkaa uhota toisen olevan vain viettien ja häiriöiden vietävissä ja samaan hengenvetoon kehuskella olevasi älyllisesti kehittyneempi. Et ole, ainakaan et sitä kyllä kovin hyvin tuo esiin. olet ehkä oppinut, mutta et kovin sivistynyt etkä erityisen älykäs muihin verrattuna. Ikä ei myöskään siihen vaikuta, koska on jo ihan selvää ettei viisaus läheskään aina lisäänny iän myötä. Myöskään oma subjektiivinen intuitiosi ei ihan riitä perusteluksi sille, että väkivaltarikollinen olisi uhri. Lyöjä voi olla olosuhteiden uhri, mutta silti hän on lyöjä. Sitä lyöntiä ei saa tapahtua, vaikka mitä olisi taustalla.
-eri
Onko sulla uusinta tietoa tai tiedettä siitä että ihminen on todellakin kongnitiivisesti muita eläimiä ylempänä ja kykenee omaan tahtoon?
Ihminen on ainut eläin maapallolla joka sotii ja tekee ihan hirveitä asioita, kun taas se mitä sanot eläimen tasolle menemiseksi, nin näkisin parempana kuin ihmisen tasolle menon. Eläimet ei ole tehnyt tiedettä tai urheilua lyömisestä. Simpansseilla toki on ollut lähiaikoina Kongon alueella isoja pitkäaikaisia sotia ja heillä se kantautuu ihan pienestä kinasta.
Hekin osaa sotia kuten nyt Ukrainassa soditaan.
Sun on ihan turha taistella vastaan sitä tunnetta, koska itsekin rakastat khatarsista. Se tunne kun kusipää saa palkkansa. Nämä on meihin kirjoitettuja koodeja ja ne elää geeneissä. Sun ideologia kertoo vain että olet nuorehko henkilö. Lyöminen on väärin, mutta kynä on terävä kuin miekka.
Olen ihan rehellisen lyömisen puolella kuin ylimielisyyden ja älykkyyden taakse turvautuvan pimeän voiman käytön puolella. Lyöminen on puhdasta ja rehellistä.
Siinä mielessä olen idealisti myös ja nuori sydämeltäni. Uskon sotimiseen koska olen mies. Odotan kovasti jos sota syttyy Venäjän ja Suomen välille.
Tehdään somessa kaikkemme ulkomaalaisilla saiteilla että saamme hyvän riidan ja syyn aikaiseksi sodalle. Suomen ja Venäjän välit ei koskaan puhdistuneet oikein aikoinaan. Meillä jäi paljon hampaanväliin putsattavaa. Nyt on aika vuodattaa verta ja NATO on puolellamme sekä isämmaallnien ryhmittymä!
isämmaallinen röyhmittymä ilmöittäytyy päikälle! Kyllö herrä, kylö herä!
ASetöö lepööö!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni aina totesi että todellinen miehekkyys katsotaan kehässä.
Niin katsotaan. Miehekäs mies ei nimittäin lähde uhoamaan eikä tappelemaan turhaan, vaan käyttää aikaansa paremmin kuin se "tosimies" jonka on pakko saada tapella kehässä.
Kyllä. Ei kannata sitten huudella tai tulee nokkaan. Päivän selviä asioita. Pää pidetään kiinni jos ei ole mitään järkevää tai asiallista sanottavaa tai sitten otetaan vastuu niistä sanoista. Perus miesten lait millä mennään.
Tosimies ei uhkaile väkivallalla vaan kestää sen etteivät kaikki ole samaa mieltä.
Kuvauksesi kuvaa juuri sellaisia "miehiä" joiden mieheys ei kestä mitään ja jotka alkavat heti riehua kun joku sanoo jossain jotain. Surkeaa porukkaa edustat.
Opin sen varhain peruskoulussa että nollatoleranssia huutelulle ja kiusaamiselle. Kerrasta poikki. Maailmaan mahtuu erinäköistä porukkaa. On lyhyttä tukkaa ja kaljua sekä pörröpäitä. Annetaan olla rauhassa ja pidetään mölyt mahassa niin ei satu kellekään pahasti.
Turpaanveto lopettaa vittuilun.
Aina voi vähän vittuilla.
Ihan miten on vanhemmat kasvattaneet. Minut on kasvatettu eritavoin. Omia lapsia kehoittaisin välttelemään sellaisia ihmisiä jotka vittuilee.
He itse varottaa omasta pimeästä puolesta muille. Se voi olla perheen kiero pimeä persoonallisuushäiriö taustalla. Ihan sama, mutta ei ole normaalia ja välttelee sellaisia.
Minä taas välttelen ihmisiä, jotka hakkaavat jokaisen joka vähän soittaa poskeaan tai edes uhkailee hakkaavansa. Pieni vittuilu on osa elämää, siltä ei voi välttyäkään ja ainoa järkevä tapa reagoida on kasvattaa henkinen nahka niin paksuksi ettei reagoi jokaiseen vittuiluun joko hajoamalla tai väkivallalla. Huono käytös ja toisen kiusaaminen ei ole koskaan ok, mutta paljon pahemmiksi asiat menevät jos niihin vastataan jatkuvasti turpasaunalla.
Suunsoittajat ovat kumminkin pienempi murhe kuin väkivaltarikolliset.
Sä nyt tykkäät jotain syystä puolustella tota sun pimeää puoltas. Tajuatko että et ole oikein terve jos nimittelet muita ja todennäköisesti lapses kanssa pilkkaat muita. Eihän toi ole mistään kotoisin että opetat lapsilleskin vittuilun.
Ihan turhaa riskin ottamista.
Jos joku tässä nyt esittelee pimeää puoltaan niin sellaiset, joiden mielestä väkivallalla vastaaminen suunsoittamiseen on ok ja jotka tulkitsevat tahallaan päin peetä toisten sanomiset. Kuten sen, että haluat nähdä "jatkuvan vittuilun ylistämisenä" sen miten huomautan ihmisten välisen naljailun kuuluvan elämään. Ei se ole mukavaa, mutta se on osa ihmisten välistä kanssakäymistä ja tiettyyn rajaan asti se on vain kestettävä. Väkivalta on kyvyttömien ensimmäinen tapa reagoida sellaiseen, vähänkään sivistyneemmillä se on vasta viimeinen. Ei ole mitään "turhaa riskinottoa" elää niin että voi puhua asioita ääneen. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa väkivalta kuuluu pitää kurissa. Sille ei ole perusteita ellei ole jonkun henki vaarassa.
Jos joku ei ole oikein terve niin sinä itse, koska jatkuvasti yrität kääntää asiat niin että väkivalta on ok ja jopa suotavaa ja kaikki muut syypäitä kun "haastavat riitaa". Sellaisen väkivaltaisen elukan paikka ei ole ihmisyhteisössä, jos ei pysty elämään nii ettei nyrkki viuhu heti ensimmäisenä tai ole heti keksimässä selityksiä luolamieskäytöksen puolustamiseksi.
Lyhyesti sanottuna: posken soittaminen on töykeää, mutta siihen vastaaminen väkivallalla puhtaasti tuomittavaa.
lain mukaan on tuomittavaa, lakia voi muuttaa
Miten voi olla naiskasvot jos on mies? Ap kokee miehen kasvot naiskasvoisiksi?
En ymmärtänyt aloitusta.