Koulujen kesälomien siirto
a käsittelevä, tällä palstalla suht asiallinen keskustelu poistettiin, kun suurin osa oli sitä mieltä, että nykyinen ajankohta on hyvä. Lisäksi moni oli sitä mieltä, että heiltäkin pitäisi kysyä, joita asia koskee eli opettajilta.
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Jos uudistus menee läpi matkailualan painostuksesta, niin laitan suomalaisen matkailualan boikottiin. Ihan periaatteesta en osta mitään palveluitanne, jos lasten lomia siirretään huhtikuulle teidän vuoksi. Ja perheemme lomamatkat suuntautuvat jatkossa ainoastaan ulkomaille. Siinähän nuolette näppejänne. Ja aion markkinoida tätä kaikille ystävilleni ja sukulaisilleni.
Ja turisteille näytän keskisormea. Siinähän myytte matkojanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vanhemmilta!
Juuri näin ja opettajien ja vanhempien lisäksi myös oppilailta heidän kehitystasonsa mukaisesti ilman johdattelua.
Muissakin työpaikoissa työnantaja päättää milloin lomia pidetään. Ei sitä sanele työntekijät taikka näiden lapset, vaikka toiveita saakin esittää. Koulumaailmassa työskentelevät eivät siis ole hekään oikeutettuja itse sanelemaan lomiensa ajankohtaa. Ja niitä lomiahan niillä on jo paljon ja kesäloma on pitkä. Ihme ruikutusta kahdesta viikosta...
Tässä nyt on kuitenkin kyse lapsista ja heidän eduistaan.
Tässä on kyse paljon muustakin kuin vain lapsista. Ja niitä etujakin voi ja pitää tarkistella monesta kulmasta, ei ne ole mitään yksioikoisia. Lapset itse harvoin tietävät tai ainakaan osaavat tehdä itse päätöksiä laaja-alaisesti omat edut ja koko ikäryhmän edut huomioiden. Kyllä ne on aikuiset, jotka päättää, ja aikuisilla ei tarkoiteta vanhempia tai pelkkiä opettajia.
Vierailija kirjoitti:
Jos uudistus menee läpi matkailualan painostuksesta, niin laitan suomalaisen matkailualan boikottiin. Ihan periaatteesta en osta mitään palveluitanne, jos lasten lomia siirretään huhtikuulle teidän vuoksi. Ja perheemme lomamatkat suuntautuvat jatkossa ainoastaan ulkomaille. Siinähän nuolette näppejänne. Ja aion markkinoida tätä kaikille ystävilleni ja sukulaisilleni.
🙄
Ja minkähän ikäinen sä olitkaan? 12 vee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan kukaan ei ole antanut järkevää perustetta sille että mitä hyötyä siitä siirrosta olisi. Lomakohteiden kesätyöntekijät ovat korkeakouluopiskelijoita, joiden opiskeluvuosi alkaa muutenkin vasta syyskuun alusta joten lomien siirrolla ei lisätyövoimaa saada.
No se perustehan on se, että tällä hetkellä sekä alku- että loppukesä on matkailualalla haasteellinen. Alkukesästä on vain vähän kotimaan turisteja ja loppukesästä vain vähän ulkomaisia turisteja. Jos nämä saadaan kohdistettua paremmin päällekkäin, voidaan satsata koko lomasesonkiin, joka on sitten kesäkuun puolivälistä elokuun lopulle. Ne koululaiset tuo mukanaan vanhempia ja isovanhempia ynnä muita ja nimenomaan kotimaan matkailu on vilkkainta koululaisten loma-aikoina. Tämä on siis ainoa oikea perustelu asialle, mutta sitten siihen yritetään keksiä jotain sumutusta, ettei nyt ihan kuulostaisi siltä, että "ei meitä kiinnosta lapset, opettajat tai vanhemmat, kun me halutaan muutos vain talouden näkökulmasta".
Tajuatko itsekään mitä selität? Jos alkukesän lomat siirrettäisiin elokuulle, niin sitä vähemmän alkukesällä eli kesäkuun alussa olisi kotimaisia matkailijoita. Ei ne kotimaan matkailijat siitä lisäänny yhtään, vaikka lomaa siirrettäisiin. Matkailuyritysten on nyt otettava lusikka kauniiseen käteen ja alettava miettiä, mistä niitä matkailijoita saisi tänne Suomeen lisää. Ei voi olla niin, että lapset joutuvat pitämään matkailualaa pystyssä.
Tajuan, mutta sinä et tajunnut. Jos lomat siirtyvät elokuulle, sinne saadaan lisää kotimaan matkailijoita ja silloin on mahdollisuuksia pitää paremmin kesäsesonki käynnissä siellä loppupäässä. Sesonki vaan käynnistyy vähän myöhemmin. Katsos kun nyt ongelma on sekä alku- että loppupäässä, mutta täällä muutoksella loppupään ongelma korjaantuu (tai näin ainakin uskotaan), kun lomat kohdistuvat yhdenmukaisesti muun Euroopan kanssa, eikä ole paineita vielä kesäkuun alussa saada kaikkia mara-alojen paikkoja auki, kun lomalaisiakin on vähemmän. Tämä muutoshalu ei johdu siitä, että haluttaisiin lisää matkailijoita ulkomailta, vaan siitä, että haluttaisiin saada kohdistettua omien kansalaisten lomat paremmin niiden muualta tulevien, loppukesäpainotteisten matkailijoiden kanssa, mikä auttaisi tilannetta juurikin loppukesästä.
Aika monessa muussa maassa saattaa olla kesäkuussa lämmintä, mutta vain meillä täällä pohjoisessa on valoa pitkälle iltaan. Valon lisääntyminen keväällä saa nuorissa aikaan aikamoista levottomuutta. Nykyinen kellojen siirtely aiheuttaa ensimmäisen huomattavan väsymysnotkahduksen ja siitä tahti sitten kiihtyy. Miksi mennä nukkumaan kun aurinkokaan ei mene. Aamulla armoton herätyskello soi, vaikka et olisi tarpeeksi nukkunutkanan.

Aikuisilla tarkoitetaan tässä kohtaa vain ja ainoastaan lasten vanhempia ja opettajia. Muille lasten koulunkäyntiin liittyvät asiat eivät kuulu, eivätkä he siitä myöskään mitään ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua vastaväitettä, että vanhemmat eivät saa automaattisesti lomaa elokuussa. Kuulostaa aivopieruvasta-argumentilta, kun ei mitään kunnollista keksitä. Kuka vanhempi muka saa nykyäänkään automaattisesti lomaa heti kesäkuun alusta lähtien? Ja vieläpä sinne elokuun alkupuolelle asti, jonne ne kesälomat nykyään kestää? Sitä paitsi heinäkuun lomakuukausi ei ole katoamassa yhtään mihinkään.
Suurin osa ei saa itse päättää lomiaan, joten kaikki argumentit siitä, miten "lyhyempi kesäloma helpottaa lomajärjestelyjä" on pelkkää manipuloivaa propagandaa. Vaikka kesälomaa kuinka siirreltäisiin elokuupainotteiseksi, jollain on silti loma kesäkuussa. Tai jopa touko- tai syyskuussa.
Kesäloma ei edes lyhenisi tässä ehdotuksessa, ajankohta vain pikkasen siirtyisi.
Kesäloma nimenomaan lyhenisi, koska huhtikuu ei ole kesäkuukausi.
Ei lyhenesi. Mitä sä et muka tajua??? Kesälomaa vain SIIRRETTÄISIIN vähän myöhemmäksi. Vain kaksi viikkoa alusta ja VASTAAVASTI MYÖS sieltä lopusta. Tuo huhtikuu on YLIMÄÄRÄINEN UUSI lomaviikko.
Lukutaito, hoi!!!
Vierailija kirjoitti:
Jos uudistus menee läpi matkailualan painostuksesta, niin laitan suomalaisen matkailualan boikottiin. Ihan periaatteesta en osta mitään palveluitanne, jos lasten lomia siirretään huhtikuulle teidän vuoksi. Ja perheemme lomamatkat suuntautuvat jatkossa ainoastaan ulkomaille. Siinähän nuolette näppejänne. Ja aion markkinoida tätä kaikille ystävilleni ja sukulaisilleni.
Oottepas ankeita vanhempia. Kaikki muut lasten kaverit tekee Suomessakin kivoja juttuja ja teidän penskat kököttää vaan kotona melkein koko vuoden, kun ei niitä ulkomaan matkoja nyt joka lomalla ja pitkinä vapaina ole.
Äiti kiukuttelee, kun ei saa tahtoaan läpj a pistää omat lapset kärsijöiksi. Mitä pahaa ne sun lapset on muka tehneet, jotta niille pitäisi tuollein kostaa?

Minulta meni maku koko matkailualaan. En aio tukea teitä. En osta palveluitanne. Aion pysyä kotona tai suunnata ulkomaille.

Meillä on varaa lomailla ulkomaillakin. Onneksi on ulkomaanreissu jo ostettu täksi kesäksi, niin ei tarvitse kuluttaa rahoja kotimaassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vanhemmilta!
Juuri näin ja opettajien ja vanhempien lisäksi myös oppilailta heidän kehitystasonsa mukaisesti ilman johdattelua.
Muissakin työpaikoissa työnantaja päättää milloin lomia pidetään. Ei sitä sanele työntekijät taikka näiden lapset, vaikka toiveita saakin esittää. Koulumaailmassa työskentelevät eivät siis ole hekään oikeutettuja itse sanelemaan lomiensa ajankohtaa. Ja niitä lomiahan niillä on jo paljon ja kesäloma on pitkä. Ihme ruikutusta kahdesta viikosta...
Tässä nyt on kuitenkin kyse lapsista ja heidän eduistaan.
Tässä on kyse paljon muustakin kuin vain lapsista. Ja niitä etujakin voi ja pitää tarkistella monesta kulmasta, ei ne ole mitään yksioikoisia. Lapset itse harvoin tietävät tai ainakaan osaavat tehdä itse päätöksiä laaja-alaisesti omat edut ja koko ikäryhmän edut huomioiden. Kyllä ne on aikuiset, jotka päättää, ja aikuisilla ei tarkoiteta vanhempia tai pelkkiä opettajia.
Aikuisilla tarkoitetaan tässä kohtaa vain ja ainoastaan lasten vanhempia ja opettajia. Muille lasten koulunkäyntiin liittyvät asiat eivät kuulu, eivätkä he siitä myöskään mitään ymmärrä.
Koulujärjestelmä on yhteiskunnallinen asia ja vaikuttaa laajasti moneen asiaan, eli kyllä kuuluu. Jokainen vähänkään fiksu ja ajatteleva sen ymmärtää. Miksi lähetät noin lapsellisia tinttarella kommentteja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua vastaväitettä, että vanhemmat eivät saa automaattisesti lomaa elokuussa. Kuulostaa aivopieruvasta-argumentilta, kun ei mitään kunnollista keksitä. Kuka vanhempi muka saa nykyäänkään automaattisesti lomaa heti kesäkuun alusta lähtien? Ja vieläpä sinne elokuun alkupuolelle asti, jonne ne kesälomat nykyään kestää? Sitä paitsi heinäkuun lomakuukausi ei ole katoamassa yhtään mihinkään.
Suurin osa ei saa itse päättää lomiaan, joten kaikki argumentit siitä, miten "lyhyempi kesäloma helpottaa lomajärjestelyjä" on pelkkää manipuloivaa propagandaa. Vaikka kesälomaa kuinka siirreltäisiin elokuupainotteiseksi, jollain on silti loma kesäkuussa. Tai jopa touko- tai syyskuussa.
Kesäloma ei edes lyhenisi tässä ehdotuksessa, ajankohta vain pikkasen siirtyisi.
Koululaisen kesäloma kyllä lyhenisi. Ei ole ihan "pikkanen" siirto, jos kesäloma siirtyy räntäsateiden aikaan huhtikuulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan kukaan ei ole antanut järkevää perustetta sille että mitä hyötyä siitä siirrosta olisi. Lomakohteiden kesätyöntekijät ovat korkeakouluopiskelijoita, joiden opiskeluvuosi alkaa muutenkin vasta syyskuun alusta joten lomien siirrolla ei lisätyövoimaa saada.
No se perustehan on se, että tällä hetkellä sekä alku- että loppukesä on matkailualalla haasteellinen. Alkukesästä on vain vähän kotimaan turisteja ja loppukesästä vain vähän ulkomaisia turisteja. Jos nämä saadaan kohdistettua paremmin päällekkäin, voidaan satsata koko lomasesonkiin, joka on sitten kesäkuun puolivälistä elokuun lopulle. Ne koululaiset tuo mukanaan vanhempia ja isovanhempia ynnä muita ja nimenomaan kotimaan matkailu on vilkkainta koululaisten loma-aikoina. Tämä on siis ainoa oikea perustelu asialle, mutta sitten siihen yritetään keksiä jotain sumutusta, ettei nyt ihan kuulostaisi siltä, että "ei meitä kiinnosta lapset, opettajat tai vanhemmat, kun me halutaan muutos vain talouden näkökulmasta".
Tajuatko itsekään mitä selität? Jos alkukesän lomat siirrettäisiin elokuulle, niin sitä vähemmän alkukesällä eli kesäkuun alussa olisi kotimaisia matkailijoita. Ei ne kotimaan matkailijat siitä lisäänny yhtään, vaikka lomaa siirrettäisiin. Matkailuyritysten on nyt otettava lusikka kauniiseen käteen ja alettava miettiä, mistä niitä matkailijoita saisi tänne Suomeen lisää. Ei voi olla niin, että lapset joutuvat pitämään matkailualaa pystyssä.
Tajuan, mutta sinä et tajunnut. Jos lomat siirtyvät elokuulle, sinne saadaan lisää kotimaan matkailijoita ja silloin on mahdollisuuksia pitää paremmin kesäsesonki käynnissä siellä loppupäässä. Sesonki vaan käynnistyy vähän myöhemmin. Katsos kun nyt ongelma on sekä alku- että loppupäässä, mutta täällä muutoksella loppupään ongelma korjaantuu (tai näin ainakin uskotaan), kun lomat kohdistuvat yhdenmukaisesti muun Euroopan kanssa, eikä ole paineita vielä kesäkuun alussa saada kaikkia mara-alojen paikkoja auki, kun lomalaisiakin on vähemmän. Tämä muutoshalu ei johdu siitä, että haluttaisiin lisää matkailijoita ulkomailta, vaan siitä, että haluttaisiin saada kohdistettua omien kansalaisten lomat paremmin niiden muualta tulevien, loppukesäpainotteisten matkailijoiden kanssa, mikä auttaisi tilannetta juurikin loppukesästä.
Minulta meni maku koko matkailualaan. En aio tukea teitä. En osta palveluitanne. Aion pysyä kotona tai suunnata ulkomaille.
Ole hyvä. Muista pitää lupauksesi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua vastaväitettä, että vanhemmat eivät saa automaattisesti lomaa elokuussa. Kuulostaa aivopieruvasta-argumentilta, kun ei mitään kunnollista keksitä. Kuka vanhempi muka saa nykyäänkään automaattisesti lomaa heti kesäkuun alusta lähtien? Ja vieläpä sinne elokuun alkupuolelle asti, jonne ne kesälomat nykyään kestää? Sitä paitsi heinäkuun lomakuukausi ei ole katoamassa yhtään mihinkään.
Suurin osa ei saa itse päättää lomiaan, joten kaikki argumentit siitä, miten "lyhyempi kesäloma helpottaa lomajärjestelyjä" on pelkkää manipuloivaa propagandaa. Vaikka kesälomaa kuinka siirreltäisiin elokuupainotteiseksi, jollain on silti loma kesäkuussa. Tai jopa touko- tai syyskuussa.
Kesäloma ei edes lyhenisi tässä ehdotuksessa, ajankohta vain pikkasen siirtyisi.
Kesäloma nimenomaan lyhenisi, koska huhtikuu ei ole kesäkuukausi.
Ei lyhenesi. Mitä sä et muka tajua??? Kesälomaa vain SIIRRETTÄISIIN vähän myöhemmäksi. Vain kaksi viikkoa alusta ja VASTAAVASTI MYÖS sieltä lopusta. Tuo huhtikuu on YLIMÄÄRÄINEN UUSI lomaviikko.
Lukutaito, hoi!!!
Lue itse huolella tämänpäiväinen uutinen aiheesta, esim. Ylen sivuilla pääset lukemaan eikä ole maksumuuria. Mitään ylimääräistä lomaviikkoa ei ole tulossa, vaan kesälomasta siirrettäisiin yksi viikko huhtikuulle. Näin ollen koululaisten kesäloma lyhenisi.

Matka ulkomaille on jo varattu. Muistan pitää varmasti tämän lupauksen.
Vierailija kirjoitti:
Aika monessa muussa maassa saattaa olla kesäkuussa lämmintä, mutta vain meillä täällä pohjoisessa on valoa pitkälle iltaan. Valon lisääntyminen keväällä saa nuorissa aikaan aikamoista levottomuutta. Nykyinen kellojen siirtely aiheuttaa ensimmäisen huomattavan väsymysnotkahduksen ja siitä tahti sitten kiihtyy. Miksi mennä nukkumaan kun aurinkokaan ei mene. Aamulla armoton herätyskello soi, vaikka et olisi tarpeeksi nukkunutkanan.
"Miksi mennä nukkumaan kun aurinkokaan ei mene."
Kuulostaa puhtaasti kasvatukseen liittyvältä ongelmalta/laiminlyönniltä.
Kellojen siirtelyn voisi jo lopettaa täysin turhana kuormitustekijänä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää miten suomalaiset lapset ei jaksa olla kesäkuun alussa koulussa kun muissa maissa jaksavat. Miksi juuri suomalaiset eivät jaksa?
Ja jos olette yhtään viime vuosien säitä seuranneet niin on entistä yleisempää se, että kesäkuu on kylmä ja elokuu lämmin.
Aikuisilla kesälomakausi on toukokuusta syyskuuhun. Kyllä harmittaa olla lomalla elokuussa ja syyskuussa kun kaikki Suomen kesänatkailukohteet ja jäätelökioskit suljetaan sillä viikolla kun peruskouluissa alkaa koulu.
Suomessa on valoisampaa kuin monessa muussa maassa, lisäksi kontrasti talveen on sään puolesta radikaalimmin erilainen. Suomen sää on hyvä ja miellyttävä lähinnä juuri nykyisen koulujen kesäloman aikaan, joten turha vertailla sellaisiin maihin, joissa meikäläisittäin kesäinen sää alkaa vaikkapa jo maaliskuussa. Pitkän, pimeän ja kylmän talven jälkeen lyhyestä kesästä haluaa nauttia, ei sitä aikaa halua istua luokahuoneessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan kukaan ei ole antanut järkevää perustetta sille että mitä hyötyä siitä siirrosta olisi. Lomakohteiden kesätyöntekijät ovat korkeakouluopiskelijoita, joiden opiskeluvuosi alkaa muutenkin vasta syyskuun alusta joten lomien siirrolla ei lisätyövoimaa saada.
No se perustehan on se, että tällä hetkellä sekä alku- että loppukesä on matkailualalla haasteellinen. Alkukesästä on vain vähän kotimaan turisteja ja loppukesästä vain vähän ulkomaisia turisteja. Jos nämä saadaan kohdistettua paremmin päällekkäin, voidaan satsata koko lomasesonkiin, joka on sitten kesäkuun puolivälistä elokuun lopulle. Ne koululaiset tuo mukanaan vanhempia ja isovanhempia ynnä muita ja nimenomaan kotimaan matkailu on vilkkainta koululaisten loma-aikoina. Tämä on siis ainoa oikea perustelu asialle, mutta sitten siihen yritetään keksiä jotain sumutusta, ettei nyt ihan kuulostaisi siltä, että "ei meitä kiinnosta lapset, opettajat tai vanhemmat, kun me halutaan muutos vain talouden näkökulmasta".
Tajuatko itsekään mitä selität? Jos alkukesän lomat siirrettäisiin elokuulle, niin sitä vähemmän alkukesällä eli kesäkuun alussa olisi kotimaisia matkailijoita. Ei ne kotimaan matkailijat siitä lisäänny yhtään, vaikka lomaa siirrettäisiin. Matkailuyritysten on nyt otettava lusikka kauniiseen käteen ja alettava miettiä, mistä niitä matkailijoita saisi tänne Suomeen lisää. Ei voi olla niin, että lapset joutuvat pitämään matkailualaa pystyssä.
Tajuan, mutta sinä et tajunnut. Jos lomat siirtyvät elokuulle, sinne saadaan lisää kotimaan matkailijoita ja silloin on mahdollisuuksia pitää paremmin kesäsesonki käynnissä siellä loppupäässä. Sesonki vaan käynnistyy vähän myöhemmin. Katsos kun nyt ongelma on sekä alku- että loppupäässä, mutta täällä muutoksella loppupään ongelma korjaantuu (tai näin ainakin uskotaan), kun lomat kohdistuvat yhdenmukaisesti muun Euroopan kanssa, eikä ole paineita vielä kesäkuun alussa saada kaikkia mara-alojen paikkoja auki, kun lomalaisiakin on vähemmän. Tämä muutoshalu ei johdu siitä, että haluttaisiin lisää matkailijoita ulkomailta, vaan siitä, että haluttaisiin saada kohdistettua omien kansalaisten lomat paremmin niiden muualta tulevien, loppukesäpainotteisten matkailijoiden kanssa, mikä auttaisi tilannetta juurikin loppukesästä.
Tuohon ei vaikuta koulujen loman siirrot mitenkään. Aika harvassa työpaikassa saa itse valita oman loma-ajan. Jos EK pystyy vaikuttamaan SIIHEN asiaan, niin mikäpä siinä sitten.
EK:n mielestä 6-päiväinen työviikko tuo työntekijästä parhaat puolet esiin ja nyt halutaan työelämässå stressaantuneet ihmiset tungeksimaan samoihin matkailukohteisiin yhtäaikaa ulkomaisten turistien kanssa. Mitäpä jos suomalaiset eivät halua lomailla tungoksessa? Ihan kaikkea EK:n propagandaa ei kannatta niellä kritiikittä.
Jos hölmöläinen ottaa peiton toisesta päästä palan pois, niin ei se peitto sieltä toisesta päästä pidenny, vaikka sen palan sinne ompelisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua vastaväitettä, että vanhemmat eivät saa automaattisesti lomaa elokuussa. Kuulostaa aivopieruvasta-argumentilta, kun ei mitään kunnollista keksitä. Kuka vanhempi muka saa nykyäänkään automaattisesti lomaa heti kesäkuun alusta lähtien? Ja vieläpä sinne elokuun alkupuolelle asti, jonne ne kesälomat nykyään kestää? Sitä paitsi heinäkuun lomakuukausi ei ole katoamassa yhtään mihinkään.
Suurin osa ei saa itse päättää lomiaan, joten kaikki argumentit siitä, miten "lyhyempi kesäloma helpottaa lomajärjestelyjä" on pelkkää manipuloivaa propagandaa. Vaikka kesälomaa kuinka siirreltäisiin elokuupainotteiseksi, jollain on silti loma kesäkuussa. Tai jopa touko- tai syyskuussa.
Kesäloma ei edes lyhenisi tässä ehdotuksessa, ajankohta vain pikkasen siirtyisi.
Kesäloma nimenomaan lyhenisi, koska huhtikuu ei ole kesäkuukausi.
Ei lyhenesi. Mitä sä et muka tajua??? Kesälomaa vain SIIRRETTÄISIIN vähän myöhemmäksi. Vain kaksi viikkoa alusta ja VASTAAVASTI MYÖS sieltä lopusta. Tuo huhtikuu on YLIMÄÄRÄINEN UUSI lomaviikko.
Lukutaito, hoi!!!
Lue itse huolella tämänpäiväinen uutinen aiheesta, esim. Ylen sivuilla pääset lukemaan eikä ole maksumuuria. Mitään ylimääräistä lomaviikkoa ei ole tulossa, vaan kesälomasta siirrettäisiin yksi viikko huhtikuulle. Näin ollen koululaisten kesäloma lyhenisi.
Mutta siinähän just on järkeä, että yhtä pitkää lomapätkää lyhennetään ja raskasta aikaa kevennetään viikon lomalla. Hiihtoloma on helmikuussa, joten nyt se kevät on aika pötköä lukuunottamatta pääsiäisen pyhiä. Kevätlomalla tuetaan palautumista.
En ymmärrä tätä vastustusta. Koulun kesäloma on nykyisellään liian pitkä ja lyhyempi kesäloma ajaa ihan saman asian palautumisessa.