Kummilapset muistaminen - Mitä tekisitte tilanteessani?

Luin että maustaminen..

Minä jatkaisin muistamista. En alentuisi samalle tasolle kuin se oman lapsesi pönttöpää kummi. 

On kyllä aika ikävän kuuloista. Ja se että kummi ignooraa rippijuhlatkin kokonaan… Tuleeko sieltäpäin kiitosta silloin kun muistat? 

En tiedä mitä itse tekisin. Sanoisin että sinun ei ole mikään pakko muistaa kun ei teillä melkein minkäänlaista kanssakäymistä vaikuta olevan, mutta toisaalta muistamalla voit osoittaa olevasi fiksu aikuinen. Ja kuten sanoit, ei tuo ole sen kummilapsesi syy. Jos jatkat muistamista niin mielestäni se kertoo sinusta jotain positiivista mutta jos et jatka muistamista niin sekään ei kerro sinusta negatiivista.

Lapsi ei ole syyllinen siihen että äitinsä ei omista minkäänlaisia käytöstapoja. Mä muistaisin lasta, mutta en käyttäisi tähän kuitenkaa hirveästi aikaa ja vaivaa. Ehkä laittaisin paketin postiin ja ilmoittaisin että juhliin en ehdi. 

 Minä lopetin kummilapsen muistamisen siinä vaiheessa, kun tiesin, että he olivat muuttaneet, eivätkä vanhempansa kysymyksestäni huolimatta ilmoittaneet uutta osoitetta (no tuli se joskus viikkojen päästä, kun joulu oli mennyt jo ajat sitten ja lahjani oli jäänyt odottamaan laatikkoon...). Tulkitsin tuon niin, että eivät halunneet pitää yhteyttä eivätkä kaivanneet minun korttejani ja lahjojani, joita olin monta vuotta tunnollisesti jouluna ja synttäreinä lähettänyt.  

Muistaisin edelleen. Ei tämä ole lapsen vika.

Mulla on täysin välit poikki veljeni kanssa, mutta hänen lapsiin pidän yhteyttä.

Jatkaisin muistamista.

Kaverien pyytäminen kummeiksi voi tuntua siinä hetkessä hyvältä, mutta hyvin usein nämä suhteet katkeavat tai ainakin laimenevat vuosien myötä. Ihmiset muuttavat, elämäntilanteet muuttuvat, kasvetaan eri suuntiin, joku opiskeluaikojen paras ystävä voi tuntua ihan vieraalta ihmiseltä kymmenen vuoden päästä. 

Sukulaisia sentään yleensä näkee säännöllisesti ja suhde pysyy, vaikka se ei mitään superläheistä sielujen sympatiaa olisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaverien pyytäminen kummeiksi voi tuntua siinä hetkessä hyvältä, mutta hyvin usein nämä suhteet katkeavat tai ainakin laimenevat vuosien myötä. Ihmiset muuttavat, elämäntilanteet muuttuvat, kasvetaan eri suuntiin, joku opiskeluaikojen paras ystävä voi tuntua ihan vieraalta ihmiseltä kymmenen vuoden päästä. 

Sukulaisia sentään yleensä näkee säännöllisesti ja suhde pysyy, vaikka se ei mitään superläheistä sielujen sympatiaa olisikaan.

Olen läheisempi vanhojen kavereiden kuin sukulaisten kanssa. 

Minä olen eri mieltä. Lakkaisin muistamasta tai korkeintaan laittaisin kortin. Jos ei edes kiitetä muistamisesta, eikä pidetä vastavuoroisesti yhteyttä, niin antaisin olla. 

Ja mitä se lapsi tekee sillä, että äärimmäisen etäinen kummi muistaa häntä? Jos et ole lapsen arjessa läsnä vanhemman toiveesta, miksi sinun pitäisi olla muistamisautomaatti? Keskivertomuksu saa kyllä lahjoja kaverisynttäreiltä eli ei jää ilman lahjoja.

Ei ole lapsen vika, mutta toisaalta miksi pitää yhteyttä keinotekoisesti yllä. Ehkä kortin voisi laittaa. Onko aiemmista lahjoista edes kiitetty?

No tätä minäkin mietin, että jos ette ole tavanneet vuosiin, niin eihän se lapsi sua edes tunne! En usko, että jää kaipaamaan jotain hoplop--lahjakorttia tai legopakettia ihmiseltä, joka ei hänelle ole kuin vieras nimi. Lapset saa aika paljon lahjoja muutenkin lähisuvulta ja kavereilta.

Ei kannata enää yrittää. Jos kerran hän ei muista sun lastasi millään tavalla, älä tee säkään sitä. Se on mun neuvoni. 

Tämän takia koko kummiussysteemin voisi heittää roskakoriin. Kummit ovat pelkkiä lahja-automaatteja. Omalla kummilapsella on 9 kummia. 9!!!! 

Koita jaksaa lapsen tähden. Olet itse luvannut ja koen että lupaus on annettu lapselle, hän ei vain vauvana voinut kysyä. Ymmärrän kyllä että yksisuuntaisuus ottaa päähän.

Ihmettelin itse alunperinkin miksi eräs henkilö pyysi minua kummiksi. Emme todellakaan olleet läheisiä. En kehdannut kieltäytyä. Oma vikani siinä kohtaa.

Olen uskollisesti muistanut lasta, vaikka ei meillä ole mitään yhteistä vanhempansa kanssa. Lapsi on lapsi. 

Konfirmaation jälkeen lopetan tämän pakko-ostamisen. Hänhän on silloin kummikelpoinen itse. 

Lapsi on vielä pieni koululainen ja kun äitinsä ei pidä sovituista tapaamisista ikinä kiinni niin vaikea minun on ollut antaa lapselle aikaani. 

Milloin joku kirjoittaisi tänne: "olen kaverin lapsen kummi ja hän on minun lapsen kummi. Hän muistaa aina lastani ja lähettää lahjoja, mutta minä en muista omaa kummilastani". 

Aina on vain kun minä ja toinen ei. Nyt yrittää taas saada syyn olla muistamatta kummilastaan vain siksi ettei lapsen äiti muista omaa kummilastaan. No voihan sitä kostaa lapsellekin, mikäs siinä jos on pikkusieluinen 

Kysytään näin: jatkaisitko jossakin muussa ihmissuhteessa toiselle lahjan ostamista, jos toinen ei koskaan kiittäisi lahjasta, ei koskaan näkisi kanssasi eikä vastavuoroisesti muistaisi mitenkään ikinä? Siitä voit vetää johtopäätöksen, kannattaako tuota liiallista kiltteyttä jatkaa.

Lahjoita mieluummin johonkin järjestön tai seurakunnan joululahjakeräykseen paketti pienituloiselle lapselle/nuorelle. Osaa varmasti arvostaa sitä enemmän.

Minä sitkeästi muistin kummilastani merkkipäivinä, vaikka sieltäpäin vanhempien käytös oli erittäin viileää perhettäni kohtaan. Tajusin lopulta, kun minua ei kutsuttu edes hänen rippijuhliin, että ehkäpä tämä oli sit tässä. 

Lopeta siinä vaiheessa muistaminen, kun muistat tuttavasi lopettaneen sen. Kummin tehtävä on uskonnollinen kasvatus. Voitte lopettaa lahjat ja vaihtaa sen tarjoukseen viemään kummilapsen sunnuntaipalvelukseen tai muuhun uskonnolliseen tapahtumaan.