Liekinheittimestä puuttuu se kaikki kupliva ilo, mikä on euroviisuilun ydintä
Masentava mollissa kulkeva, kieli poskessa väsätty, looseri-beetamiehen ruikutus, niin nähtyä.
Toista oli Käärijän keväänä. Koko kevät oli yht kipinää ja odotusta ja riemua!
Sääli, koska Peten ja Lindan kyvykkyys on ilmeistä.
Kommentit (169)
Silti silloin 90-luvulla olisi mieluummin pannut Vanessa Maeta
Ei kukaan vihaa Patea ! Sehän on aina ollut naisten mieleen .
Upea esitys.
Näistä venäjämielispersujen itkuvirstistä pystyy ennustamaan, että pisteitä ropisee. Tänä vuonna katkeruutta varmaan lisää se, ettei pystykään katsomaan MM-lätkää suorana koska tuli leikatuksi YLEn rahoituksesta ja kisojen esitysoikeus meni norjalaisen Shibsted median omistamalle MTV3:lle.
Ei ne iloa kuplivat kappalleet läheskään aina ole voittaneet.
Vollotus saattaa tosiaan johtua siitäkin, ettei Venäjä saa osallistua kisoihin.
Kyllä Euroviisuissa on ollut ja on paljon muunkinlaisia kuin kuplivan ilon kappaleita ja silti niistäkin on pidetty, esim. Rim tim tagi tim. Myöskään vaikkapa Ruotsin tämän vyoden esityksessä en sitä havaitse.
Käärijän jälkeen on Euroviisuissa esiintynyt muutama käärijä-kopio. Kreikan karvalapikas on tänä vuonna samaa kopiokastia.
Liekinheitin on aivan ylivoimainen ekan semifinaalin perusteella (jossa piti olla ne suosikit). Narisijat, saattepa nähdä että menestystä tulee.
Itse tiesin heti ekalla kuuntelulla että tässä on hittibiisi ja mahdollisuus menestyä Euroviisuissa. Ja Petelle ja Lindalle aivan huikea uramahdollisuus!
Nyt on musiikkia. Tosi hyvä kappale. Lähiedellisvuosien suomalaisten lähettämät ovatkin olleet aika korneja, pellenaamarit vain puuttuivat. Ihme väkerryksiä esim. käärijältä ja viimevuotinen. Ei kaikkia tarvitse tehdä lapsenmielisille. On meitä muitakin kuuntelijoita.
Vierailija kirjoitti:
Käärijän jälkeen on Euroviisuissa esiintynyt muutama käärijä-kopio. Kreikan karvalapikas on tänä vuonna samaa kopiokastia.
Samaa katsoin, aivan täysin Käärijä-kopio.
Kreikka voisi osallistua lasten Euroviisuihin. Jos sellaiset olisivat. Tulee mieleen lastenkutsut ja sinne pyydetty "hassunhauska" esiintyjä. Ei mitään uutta auringon alla, kaikki vanhat yleisöön vetoavaksi luullut kliseet koottu Kreikan esitykseen.
Vierailija kirjoitti:
Mitä kuplivaa iloa oli Itävallan voittobiisissä viime vuonna? Tai vaikkapa Conchita Wurstin viisussa joskus vuosia sitten? Niinpä.
Eihän ap mistään voitosta puhunut, vaan kuplivasta viisuilosta. Käärijän vuonna koko kevöt oli täynnä iloa ja odotuksen riemua, hauskaa oli myös windowsmanin kanssa. Viime vuonna oli kivat viisut kun baby lasagna ja käärijä (kansan suosikit) veti sen yhteisrallin välinumerona ja Viron kahvibiisi oli kansan suosikki..
Ei viisuilo ole voitosta kiinni, voittajia on yleensä ne kaikkein ankeimmat ruikutusbiisit, kansan suosikit on niitä oikeesti viihdyttäviä.
Tänä vuonna ei taida olla mitään viihdepläjäytystä, se hehkutettu kreikkahan on täyttä sontaa, ei mitään viihdyttävää, ois pitäny tippua pois.
Ei oo tosiaan tänä keväänä saatu kuolivaa viisuiloa.
Kannustan tietenkin Suomea, mutta liekinheittimestä on jo potku kadonnut 10 kuuntelukerran jälkeen, liika on liikaa jos ei ole huippubiisi. Cha cha chata pystyy kuuntelemaan 100 kertaa eikä laimene siltikään.
Niin puuttuu, mutta puuttuu se myös mm. Serbian, Kroatian ja Liettuan edustajalta.
Romania puolestaan laulaa kuristusseksin iloista.
Vierailija kirjoitti:
Paljonko kuplivaa iloa oli Lordissa?
Paljon. Se oli ihana viisukevät ja viisut oli yhtä riemujuhlaa. 🎉
Ei unohdu ikinä. Parhaat viisut ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä kuplivaa iloa oli Itävallan voittobiisissä viime vuonna? Tai vaikkapa Conchita Wurstin viisussa joskus vuosia sitten? Niinpä.
Wursti olisi voinut edes ajaa partansa .
Miksi? Etkö vieläkään tajua, että viisut on sateenkaaritapahtuma?
Vierailija kirjoitti:
Liekinheitin on aivan ylivoimainen ekan semifinaalin perusteella (jossa piti olla ne suosikit). Narisijat, saattepa nähdä että menestystä tulee.
Itse tiesin heti ekalla kuuntelulla että tässä on hittibiisi ja mahdollisuus menestyä Euroviisuissa. Ja Petelle ja Lindalle aivan huikea uramahdollisuus!
Samaa mieltä ovat vedonlyöntitoimistot:
https://eurovisionworld.com/odds/eurovision
(tällä hetkellä voiton todennäköisyys jo 37%)
Ja Suomen ilmavoimat:
https://www.instagram.com/reel/DYR7NzGoX4W/?utm_source=ig_web_button_sh…
Vierailija kirjoitti:
Jaahas, en olekaan huomannut, että voittoviisun pitäisi olla jotain kuplivaa iloa. Onko itse asiassa ikinä ollut? Ai niin, joku Ruotsin duudelipuudeli dei 70-luvulla. Diggi-loo diggi-ley tais olla.
Kuka voitosta on puhinut. Kuoliva viisuilo on ihan eri asia. Jotkut viisut vaan on niin töynnä iloa ja odotusta, että ovat parempia kuin toiset. Tänä keväänä ei oikein ole ollut mitään kuplivaa jännitystä saati iloa ilmassa. 2 perfektionistia vaan harjottelee ja kättelee ja tekohymyilee jossain klipeissä, ei oikein tunnu miltään kuten joinain vuosina.
Öönestin kyllä peteö ja lindaa, ja aluksi olin töysin myyty biisistä, mutta ei ny ole se vaikutus kestäny.
Ai että. Persut kitisee YLEn kilpailusta jossa sekä yleisö että osallistujat on sateenkaari-ideologian kannattajia :D
Kupliva ilo vallitsee tosiaan kisoissa mutta myös persukuplan ulkpuolella :DDDDD
Vierailija kirjoitti:
Käärijän jälkeen on Euroviisuissa esiintynyt muutama käärijä-kopio. Kreikan karvalapikas on tänä vuonna samaa kopiokastia.
Niin. Lordin voiton jälkeen oli muutama vuosi aina joku hirviö lavalla. Ihmisten mielikuvituksettomuus ja matkiminen järkyttää välillä.
Wursti olisi voinut edes ajaa partansa .