Huh, eka kokemus lapsen ketoasidoosista.

Kaikki tutut diabeetikot, joilla joskus kun pumpput tulivat ovat siirtyneet pistoksiin takaisin.

En ymmärrä tätä.

alle esim. vatsaan/pakaraan/



Neula on pieni nastan kokoinen, joka otetaan pistämisen jälkeen pois, sinne nahan alle jää vaan pieni silikoniletkun pätkä/kanyyli.



Paikkaa ja sitä kanyyliä vaihdetaan noin kolmen päivän välein.

Teini-ikäisenä ei voinut pitää napapaitaa kun oli pumppu, aina piti heti muistaa laittaa pumppu paikalleen kun oli ollut vaikkapa uimassa jne.

Eikös se pumppu toimi tismalleen kuten on säädetty, eli ihan sama pistääkö itse insuliinit potilaaseen vai laittaako pumppu. Meille ainakin lääkäri sanoi, että aivan sama asia. Pumppu vaan säästää pistämisen vaivan, enkä kyllä itse halua koskaan siihen siirtyä jos on tuollaisia riskejä ettei insuliini menekään " perille" .



Pistäminen ei todella ole iso vaiva. Ja muutenkin koko ajan vartalossa kiinno oleva systeemi tuntuu hankalalle. Miksi mokomaa vekotinta niin hehkutetaan?



t. pienen diabeetikon äiti

hoitotasapaino on helpompi saavuttaa pumpun avulla. Eikö se ole aika selväkin asia, kun insuliinia menee elimistöön jatkuvasti pienissä erissä eikä suurempina pistoksina, eli siinä mielessä se todella lähemmin muistuttaa terveen elimistön omaa insuliinintuotantoa? Luin juuri jostain tutkimuksesta, jossa oli verrattu monipistoshoitoa ja pumppua, ja tutkimus oli jouduttu keskeyttämään koska tutkijat itse olivat pitäneet eettisesti arveluttavana pistohoidon jatkamista potilailla kun pumppuhoidon tulokset olivat niin paljon parempia.



Tämä ei tietysti poista pummpuhoitoon liittyviä ongelmia, joista ap:kin jo esitti yhden esimerkin. Joillekin pumppuhoito sopii, jotkut pistävät mieluummin itse. Tärkeää kai on se, että molemmilla hoitotavoilla päästään nykyinsuliinilla useimmiten ihan hyviin lopputuloksiin. Mutta siis tilanteissa, joissa hoitotasapainon saavuttaminen on erityisen vaikeaa, kannattaa pumppua ainakin kokeilla.