Lue keskustelun säännöt.
Havahduin ajattelemaan kuinka mulle ei kukaan koskaan sano mitään lohduttavaa
08.05.2026 |
Siis ei ole mistään elämän suurista murheista kyse vaan jos vaikka jännitän jotain asiaa ja sanon siitä niin kommentit on lähinnä tyliin "taasko sä stressaat tollaisia" ja nauru päälle. Mulle ne on kuitenkin aitoja murheita. Muutenkin tuntuu että mun stressaantuminen on yleinen "pilkanaihe" ei siis ihan pilkkaa mutta just sellaista "taasko stressaat" tai "sä olisit kuollut stressiin jos olisit ollut mukana koska tapahtui...". Siksi tänään kun kerrankin mun yksi läheisimmistä sanoi ihan oikeasti lohduttavaa kun oli pikku murhe jota jännitin, niin sydämessä ihan muljahti lämmöstä, että niin pienestä se on kiinni saada toinen rauhalliseksi ja luottavaiseksi. Ja itse olen kova lohduttamaan muita ja tsemppaamaan. En vain saa takaisin sellaista.
Kommentit (6)
Ai ei koskaan? Juuri sanoit että lohdutettiin! Niin sitä halutaan vaan velloa pahassa mielessä ja keskittyä siihen ettei KOSKAAN IKINÄ, vaikka juuri äsken ja vielä joku läheisimmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ai ei koskaan? Juuri sanoit että lohdutettiin! Niin sitä halutaan vaan velloa pahassa mielessä ja keskittyä siihen ettei KOSKAAN IKINÄ, vaikka juuri äsken ja vielä joku läheisimmistä.
Niin tämän ainoan kerran ja sen takia se oikein pysäytti kuinka harvinaista se on kuten selostin. Ap
No ketä täällä muka muutenkaan lohdutetaan paitsi miesvauvoja ja pikkulapsia? Ja sen näkee, mitä liika lohduttaminen ja myötätunto niille tekee. Jäävät ikuisiksi vauvoiksi eikä kasva sisu eikä oma tahto tippaakaan.
Miksi sua tai ketään pitäis "lohduttaa"?
Pitäskö taputtaa päätä ja sanoa "ei se siitä"?
Voivoi. Kyllä se siitä. Leuka ylös. Niskasta kiinni. Kaikki menee hyvin.
Ikävä juttu. Kannattaa ehkä puhua läheisten kanssa tuosta.