Miksi niin monen miniän ja anopin suhde on hankala?

Vierailija kirjoitti:

Kaksi toisilleen vierasta ihmistä joutuu hyvin läheiseen suhteeseen ilman omaa valintaansa, ainoa yhdistävä tekijä on yksi ja sama mies. Se vaatii poikkeuksellisen paljon joustavuutta ja tunneälyä molemmilta.

Kiitos tästä! Lakkasi omatunto kolkuttamasta, että oliko minussa vikaa kun en osannut anoppia rakastaa. Toimeen tulimme kyllä hyvin.

Meillä tilanne rauhottui vasta kun erään sattumuksen jälkeen päädyimme sänkyyn ja meillä oli yhteinen yö. Sen jälkeen on ystävystytty ja harrastetaan yhdessä aktiivisesti ja myös seksiä.

Äiti kokee poikansa puolison jollain tavalla kilpailijaksi. Hän ei olekaan enää yksin lapsensa elämän tärkein nainen, vaan poika huomioi myös toista naista, asettaa sen toisen naisen toiveet etusijalle, viettää enemmän aikaa sen toisen naisen kanssa, ei enää raportoi kaikista asioistaan äidille, vaan sille toiselle naiselle. Se toinen nainen tuo omalta äidiltään opitut kodinhoito-, juhla- ym. - ja pahinta - lastenhoitotavat. Pojan ja miniän kotona ei toimitakaan pojan äidin tavoilla, vaan miniän tavoilla (jos miehelle on se ja sama). Joillakin anopeilla on myös luotuna mielikuva siitä, mikä on kyllin hyvä puoliso sille omalle pojalle: koulutus, työpaikka, sukutausta, luonne, ulkonäkö. 

Itselleni sattui tällainen anoppi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se vässykkämäistä, jos mies kunnioittaa ja rakastaa äitiään?

 

Ja muuten, tuossa viestissä, mihin vastasit, ei ollut minkäänlaista mainintaa siitä, miten poika suhtautuu äitiinsä.  Siinä kirjoitettiin vain, mitä äiti tuntee poikaansa kohtaan.

 

Ja sinä alat syyttää poikaa siitä, että roikkuu äitinsä esiliinassa...  millä perusteella?  

 

Ja tuohon tapaanko aiot kasvattaa mahdollisen oman poikasi?  Että sitten kun tämä löytää itselleen puolison, niin sinulla ei saa sen jälkeen olla enää mitään sijaa poikasi elämässä?

Kommentissa luki "Tästä syystä miehen äiti ja miehen puoliso riitelee eikä miniä tule anopin kanssa toimeen."

Kunnolla kasvatettu poika osaa valita itselleen hyvän puolison eikä anopilla ole mitään syytä riidellä miniänsä kanssa. Jos anoppi alkaa huseerata poikansa parisuhteessa, niin miehen täytyy pitää puolisonsa puolta. Kas kun parisuhteessa on kaksi ihmistä, ei kolmea.

Omilla pojilla on jo puolisot ja minulle on itsestäänselvää, että he ovat toisilleen ne tärkeimmät. Meillä on hyvät välit enkä ole ruvennut mestaroimaan heidän elämäänsä, niin välit ovat pysyneet hyvinä.

Olet viisas anoppi, toivottavasti minustakin tulee, ja kunpa omakin anoppini olisi ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini kuoli ennenkuin lapsenlapset syntyivät, joten omakohtaista kokemusta ei ole kuin anopista. Ehkä kyse on siitä, että oman äidin tavat on tuttuja mutta anopin vieraita. Lisäksi omalle äidille on helpompi sanoa asioista suoraan. Ainakin itse pelkään loukkaavani anoppia, jos neuvon liikaa ja määrään sääntöjä ja sitten harmittaa, kun he toimivat eri tavalla. Esimerkiksi antavat lasten katsoa koko ajan telkkaria vaikka ruutuaikaa on sovittu 20 minuuttia, eivätkä ulkoile ollenkaan. Sitten kotona saa seinille hyppivän lapsen joka kitisee koko ajan telkkarin perään. 

Eipä ole käynyt edes mielessä, että lapset menisivät mummolaan ilman minua. Varhaiskasvatus on jokaiselle lapselle, jos hoitopaikkaa tarvitaan.

Olen mukana mummolassa, siellä ei katsella telkkaria eikä syödä herkkuja ja anopin kanssa on ihan kiva jutella. Lasten päiväuniaikaan voidaan vaikka leipoa yhdessä tai haravoida pihaa. Vastuu lapsista on minun eikä kukaan hypi seinille.

Et päästä lapsiasi kertaakaan 18 vuoden aikana mummolaan yökylään? Tai käy puolisosi kanssa treffeillä? Vastuu lapsista on tietenkin vanhemmilla mutta joskus sitä liekaa on pidennettävä. Toki kaikki eivät voi luottaa isovanhempien hoivaan tai se ei ole mahdollista muista syistä mutta monelle isovanhemmat ovat hyviä hoitajia vaikka tavat olisivatkin erilaisia.

Olen naimisissa, ei ole mitään tarvetta käydä treffeillä. Rakkaalleen voi jutella vaikka keittiön pöydän ääressä illalla, ei siihen tarvita baaria tai hotelliyötä.

Yökyläily mummolassa ilman vanhempia ei ole mikään ihmisyyden mittari, ilman sitäkin pärjää elämässä ihan hyvin. Jos lapsille tarvitaan hoitajaa, saa sellaisen maksamalla, isovanhempien ei tarvitse olla hoitajia. Heille riittää, että ovat yhdessä lastenlasten kanssa, leikkivät ja lukevat satuja, mutta ei heillä ole mitään hoitovelvollisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini kuoli ennenkuin lapsenlapset syntyivät, joten omakohtaista kokemusta ei ole kuin anopista. Ehkä kyse on siitä, että oman äidin tavat on tuttuja mutta anopin vieraita. Lisäksi omalle äidille on helpompi sanoa asioista suoraan. Ainakin itse pelkään loukkaavani anoppia, jos neuvon liikaa ja määrään sääntöjä ja sitten harmittaa, kun he toimivat eri tavalla. Esimerkiksi antavat lasten katsoa koko ajan telkkaria vaikka ruutuaikaa on sovittu 20 minuuttia, eivätkä ulkoile ollenkaan. Sitten kotona saa seinille hyppivän lapsen joka kitisee koko ajan telkkarin perään. 

Eipä ole käynyt edes mielessä, että lapset menisivät mummolaan ilman minua. Varhaiskasvatus on jokaiselle lapselle, jos hoitopaikkaa tarvitaan.

Olen mukana mummolassa, siellä ei katsella telkkaria eikä syödä herkkuja ja anopin kanssa on ihan kiva jutella. Lasten päiväuniaikaan voidaan vaikka leipoa yhdessä tai haravoida pihaa. Vastuu lapsista on minun eikä kukaan hypi seinille.

Et päästä lapsiasi kertaakaan 18 vuoden aikana mummolaan yökylään? Tai käy puolisosi kanssa treffeillä? Vastuu lapsista on tietenkin vanhemmilla mutta joskus sitä liekaa on pidennettävä. Toki kaikki eivät voi luottaa isovanhempien hoivaan tai se ei ole mahdollista muista syistä mutta monelle isovanhemmat ovat hyviä hoitajia vaikka tavat olisivatkin erilaisia.

Olen naimisissa, ei ole mitään tarvetta käydä treffeillä. Rakkaalleen voi jutella vaikka keittiön pöydän ääressä illalla, ei siihen tarvita baaria tai hotelliyötä.

Yökyläily mummolassa ilman vanhempia ei ole mikään ihmisyyden mittari, ilman sitäkin pärjää elämässä ihan hyvin. Jos lapsille tarvitaan hoitajaa, saa sellaisen maksamalla, isovanhempien ei tarvitse olla hoitajia. Heille riittää, että ovat yhdessä lastenlasten kanssa, leikkivät ja lukevat satuja, mutta ei heillä ole mitään hoitovelvollisuutta.

Monet isovanhemmat haluavt lapsenlapsensa yökylään ihan säännöllisesti, toim. huom.

Vierailija kirjoitti:

Naiset nyt vaa on hankalia.

Onneksi mun ei tartte viettää sekuntiakaa sellasten seurassa joista en pidä. Jos joku anoppi tai appi tulis ovelle koputtelee niin käskisin painua vidduun.

Sun elämässä ei taida olla kumpaakaan?