Kuka ihme muka tykkää jazzista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatsia on monenlaista. Kuunteleppa 1930-1950 lukujen klassista jatsia.

Ei sekään uppoa. Jazz on kuin joku tehosekotin tai linkousohjelma, pistää melodiat sekasin. 

Tai se tunnelma on sekava ja ankea.

Eli et ole kuunnellut tuon aikakauden jatsia ollenkaan. :D Ei ole sekavaa ja ankeaa ollenkaan. Päinvastoin. Hyvin hidasta, viettelevää ja turvallista. Jopa seksikästä.

Itselle kävi jazzin kanssa niin, että parikymppiseksi asti en saanut siitä mitään otetta. Yritin kuunnella sitä keskittyneesti eikä siitä mitään tullut. Siihen aikaan hevi, räppi ja tekno määritti. 

Kerran sitten eräiden bileiden jäljiltä siivosin hirveässä krapulassa opiskelija-asuntoani, ja huomasin että joku oli unohtanut Miles Davisin cd-levyn kämpilleni. Kyseessä oli 'Agharta', 70-luvun sähköistä Miles Davisia. Katsoin että jaaha, biisit kestää n. 20 min että pistetääs taustalle kun siivoan tässä samalla. Se levy jotenkin omituisella tavalla osui ja upposi. Sen jälkeen en ole yrittänyt kuunnella jazzia, laitan vaan levyn soimaan ja suhtaudun siihen aivan kuten katsoisin jotain maalausta. Sen aiheuttama tunnetila puhuttelee tai ei. 

Jokaisella levyllä on oma viba, sielu. Aina se ei ole miellyttävää. Esim. Charles Mingusin 'The Black Saint and the Sinner Lady ' herättää aluksi levottomuutta, ärtyisyyttä. Ehkä jopa pientä ahdistusta. Kunnes tajuaa, että sehän on sen levyn tarkoituskin. Kuuntelemalla levyä voi ymmärtää missä mielentilassa Charles Mingus oli säveltäessään tuon musiikin. En usko että mitkään lyriikat, kertosäkeet sun muut perinteisen pop-kappaleen rakenteet olisivat millään kyenneet samaan. Jazz on täydellistä vapautta, ja mitä enemmän siihen pääsee sisälle sitä ontommalta ja tylsemmältä perinteinen listamusiikki alkaa kuulostamaan. Ja suoraan sanottuna hevikin, vaikka välillä on ihan kiva luukuttaa jotain Cannibal Corpsea. 

Tietysti ne jotka luulevat sitäkin oikeaksi musiikiksi. Luullanha räppiäkin musiikiksi. Ja wanha wiisaushan on, että " tasan ei käy älynlahjat ". Molempia siis tarvitaan tarpeiden tyydyttämiseen. Oopperaakin sekä Jätkän humppaa. Ja virsiä. Summa summarum: vesipäitä piisaa.

Minä tykkään, mutta ehkä enemmän sellaisesta rauhallisemmasta. En tykkää sellaisesta todella sekavasta ja nopeasta joka kuulostaa siltä kuin olisi tulipalo eläintarhassa :D 

Lapsena kattelin Porin Jazzin esiintyjiä telkkarista ja silloin mietin, että onko tämäkin musiikkia. Hyvinkin sekavaa ja pimpelipom vaan... Ei kiitos, lupaan vihata tätä koko ikäni.

Sitten aikuisena (30-40v) opin, että jazzissakin on alagenrensä ja esim Frank Sinatran "fly me to the moon" - on jazzia. 

Kuten myös diggailemani New Orleansilainen hautajaismusiikki on nimeltään jazzfunreals.. 

Lapsuuden kuplasta, kun uskalsin poistua, avautui aivan uusi maailma musiikin suhteen. 

N54

Jazzia on niin paljon erilaista. Monet musiikinlajit kääntyvät osittain jazziin. Itseä viehättää sellainen säännöttömyys ja instrumentaalimusiikki ylipäätään, mutta en jaksa kuunnella kovin syvän päädyn jazzia. Varmaan kukaan jazzinvihaaja ei ota tätä onkeensa, mutta jo mainitut Miles Davis ja John Coltrane nyt ainakin ovat oikein kaunista musiikkia. 

Jazz on älykkyystesti.

Jos joku sanoo, ettei voi sietää tai ymmärtää jazzia, kertoo se minulle, että kyseinen henkilö on todennäköisesti älyllisesti vähän yksinkertainen ja kaavoihin kangistunut.

Kertokaa jatkossakin avoimesti mitä mieltä olette jazzista :)

Vierailija kirjoitti:

Jazz on vähän kuin klassinen musiikki, se vaatii kuuntelijalta selvästi enemmän kuin pop-musiikki. Pitäisi tietää ainakin yleisimmät standardit, säveltäjät ja soittajat eri yhtyeineen. Lisäksi pitäisi olla jonkinlainen ymmärrys musiikin teoriasta, sointukäännöksistä, liidaamisesta jne. Jazz on enemmänkin muusikoiden toisille muusikoille säveltämää musiikkia 😊

Eei. Jazz on kuin mikä tahansa musiikki. Korvat auki ja mieli avoimena: mitä tämä minulle sanoo? Jos ei sano mitään, niin ei siitä ole pakko pitää.