suurperheelliset..
huomasin että meitä löytyy joilla lapsia useampia ja joilla vauvakuume taas nostaa päätään:)
Olisi mukava vaihdella kuulumisia samankaltaisten ihmisten kanssa.
Lähipiiristä kun ei löydy muita joilla useampi lapsi.
Itse kuumeilen 6 lapsesta..
Kommentit (80)
täällä lisää.
seitsämättä kuumeillaan,(todetkaa hulluks). Meillä lapset poika15, tyttö 14, poika 12, tyttö 10, tyttö 8 ja poika 2v10kk. tässä on haaveiltu jo maaliskuulta jolloin lopetin minipillerit. muita kun olen alkanut odottaa niin joko ensimmäisestä tai toisesta kierrosta olen raskautunut. Ensimmäinen oli vuoden ja toista täysimetin neljäkk(silloisen suos mukaisesti) lopetin imettämisen 11kk niin toisen ja kolmannen ikäeroksi tuli 1v 3kk 2vk.
Kävin jo tuossa viime viikolla gynen tarkistuksessa kun ei ole tärpänny ja sanoi ettei näin ollen mitään vikaa. mutta ikää on kohta 39 ja 35 jälkeen hedelmällisyys laskee vauhdilla. Ja meillä kun on luultu että minä tulen raskaaksi samassa sängyssa pelkälläNUKKUMISELLA.
Kun kävin lääkärissä toisessa munasarjassa oli eloa ja sen näkönen että mikä päivä irtoaa silloin oli kp 21. minulla on ollut yleensä lasketussa ajassa heittoa 1-2 vk. nyt sitten olis menossa kp 28/30-35
on se mukava kun teitä löytyy:)
Emme ole ainuita"hulluja" :)
Ukule laitto vielä paremmaksi kun 7 lasta yritätte.
Mites teidän lähipiiri on suhtaunut asiaan?Meille on sanottu ettei teidän tartte koko maailmaa täyttää lapsilla jne.Tulee tosi kiva fiiliis tuommosesta.
jos vielä raskaaksi tulisin en sano kellekkään olevani raskaana vain omalle perheelleni.Mehän ei vielä olla alettu yrittämään sitä pikkuista.Tässä sitä mietitään kovasti.Minulla pitäs alkaa kuukautiset ihan näinä päivinä ja sittenhän sitä tietty vois jättää pillerit pois;)
Onnea teille yritykseen!
Joskus meillä olikin kiva porukka täällä kuumeilemassa mutta jutut sitten hiipui pikkuhiljaa!
Itse en ole kuumeilija vaan jo odottaja->sitä seiskaa odotan syntyväksi muutaman kk päästä.
Tosin arvelen hyvinkin pian palaavani kuumeilemaan,sitä kasia.Eihän lukua voi jättää parittomaksi=)
Mutta peukkuja tulin teille kaikille pitämään ja tulkaa sitten tärpin kohdalle osuttua tuonne odotuspuolelle suurperheellisiin odottajiin=)
Petite ja seiska rv 30+ ja muksut 11v ,10v ,9v ,7v,4v ja 1,5v
Muksut ovat 6v, 5v, 2x3v ja 9kk. Vielä ei ole toivoakaan (hyvä!) raskautumisesta, mutta haave että kuuden vauva tulevaisuudessa siintää vahvana.
ihan olisin kiinostunut tietämään,että oletteko te äidit töissä kodin ulkopuolella?Itse teen iltatöitä 3-4h 6pv viikoossa.Tässä kunnassa kun ei makseta kuntalisää:(
Olen joskus miettinyt että jos pitäs viedä nuo kaikki 3 hoitoon,niin hoho hoh..
No,nyt ainakin pystyn hoitamaan lapset ite.
Olen miettinyt myös perhepäivähoitajan työtä,mutta tiiä sitten.
Nyt kotiaskareitten kimppuun!
Mä olen ollut kotona esikoisen syntymästä.Kakkosen ja kolmosen välillä tein 6kk töitä ja sama juttu 4. ja 5.välissä.
Parantaakseni hieman edes ä.päivärahoja.
Ensi syksynä kun tämä nuorin 9-10 kk tulee mulla 2 hoitolasta 4:nä päivänä viikossa!Eli mulla kotona omat 3 ja hoitolapset sekä iltapäivällä tietty omat 4 koululaista=)
Vasta viime vuoden lopulla siirryin suurperhekuumeilijoista odottajiin ja heinäkuussa odottajista pois ;).
Nelosen piti olla ehdottomasti viimeinen, mutta jo raskausaikana havittelin toista iltatähteä neloselle kaveriksi. Nuo haaveet ovat tässä vaan vahvistuneet, vaikka vauva ei mikään järin helppo kaveri ole ollutkaan.
Imetän vielä ja menkkoja ei ole näkynyt. Muutenkaan meillä ei tuo lapsenteko ole mitenkään helposti käynyt, joten tuskin tässä hirveitä toiveita raskautumisen suhteen on! Saahan sitä kuitenkin haaveilla :)
Vilkutus tuluille*
-Meriutu
Joo no mitäs minä täällä kun nykyinen kuopuskin vielä vatsassa!!!!!=)
Lykkyä sulle vaan kuumeiluun sitten!!
Petite(Leanna) ja nuput
Olen joskus aikasemmin ollut jossakin suurperheiden kuumeilijoiden pinossa ja muistaakseni ainakin sinä Leanna siellä olit.Minulla nut vaan eri nimimerkki.En edes muista mikä se silloin oli,olikohan lakka tai jotain:)
Eiköhän tänne saa kirjoittaa vaikka ei kuumeilisikaan,ei tämä niin vakavaa,)
Mukava vaan vaihtaa ajatuksia joilla useampi lapsi.
Minäkin vielä haaveilen eikä tosihommissa olla.Minulle tehty 2 sectiota ja sekin mietityttää,että mitäs jos taas tulis sectio?!Pysyykö maha enää kiinni kolmannen jälkeen...Joo,näin hulluja mietteitä täällä..
Mun vanhan nikin varmaan moni muistaakin,jos on aiemmin ollut suurperhekuumeilijoissa kuumeilemassa=)
Leanna nimellä ennen mutta kun nämä sivustot uusittiin ei vanhat tunnukset toimineet enkä saanut samaa nikkiä uusin tunnuksin,niinpä vaihdoin nimeä!
Mä oon käynyt täällä kyllä vähän väliä kurkkimassa onko suurperhe pinoa ja vanhoja tuttuja linjoilla!
Mahtaako Opemamma vielä täällä käydä?Vai pitääkö päätös "valmiista"perheestä?
Entä Rölli?Mitä sulle kuuluu?Onko jo tärpännyt?
Ja onhan niitä monia muitakin tuttuja nikkejä,nyt ei vaan tuu mieleen=)
Vilkutus vaan multa!
Tässä vielä(jos vaan osasin)linkki mukaville suurperhesivuille,missä voi höpistä kaikkea suurperheeseen liittyvää.
http://www.phpbbplanet.com/suurperhe/index.php?sid=0a03e7326f3d135fdfdb…
baby5 kyseli töissä käymisestä. Mä siis olen nyt mammiksella, mutta ennen sitä olin ihan kokopäivätöissä. Mutta ei meillä ollutkaan kuin yksi hoitoon raahattava, isommat olivat jo koulussa.
Petite-teltä olisin kysynyt, että oletko sä julkistanut tulokkaan sukupuolen? Alkoi kiinnostamaan ja en muista, onko asiasta ollut "puhtetta" :) ?
-Meriutu
Meriutu:Tyttöä meille odotellaan=)Ihan mukavaa kun se ikäero edelliseen tulee olemaan sen 1v8kk ja edellinenkin on tyttö.Vaatteet periytyy kivasti=)
Meillä sitten 3 tyttöä,2poikaa ja taas 2tyttöä.Tällä haavaa=)
Mitenkäs teillä meni noi sukupuolijakaumat?
Eli meillä on maatila, joten kotona olen lasten kanssa, vaikka samalla elantoa tienaankin.
Meillä on kaksi tyttöä ja kolme poikaa.
Meillä myös maatila, lypsykarja. Eli periaatteessa olen kotona lapset tai nyt nuorimmainen kotona, isommat koulussa.
Meillä vissiin neljännen jälkeen rupesi suku, tutut ja vähän vieraammat kauhisteleen ettäkö vielä, ei sitä koko maata tarvi täyttää, lapsilisen toivossa jne. Yksi miehen serkku kuudennen synnyttyä onnitteli kolmannen pojan johdosta, meinasin kyllä älähtää että mitäs ne tytöt sit on, mutta maltoin pitää suuni kiinni. Meillä ei ole kerrottu visiin neljännen jälkeen sit kun vasta on alkaneet muut epäillä eli 6-8kk vaiheilla.
Pakko on itsensä tähän pinoon tyrkätä, kun se kuume vaan ei ota häipyäkseen :) Siis kroonikko olen minäkin... Viisi lasta löytyy ennestään ja kuudes olisi nyt sitten kuumeilun alla. Mies on kuumeillut jo pidempään, minä oikeastaan vasta nyt olen lämmennyt ajatukselle. Meidän katraamme tällä hetkellä on tyttö -94, poika-97, poika -00, tyttö -04 ja tyttö -07. Kuopus nyt siis 1v3kk.
Minä olen ollut lasten aikana niin opiskelijana, työssä kuin kotiäitinäkin. Nyt viimeksi (ennen kuopusta) olen ollut opiskelijana, kun nelosen jälkeen päätin hakea uudelleen koulun penkille uutta ammattia opiskelemaan. Tänä syksynä oli tarkoitus jatkaa ja ehdin jo ilmoittautua läsnäolevaksikin, mutta koska pikkutyttöjen hoitoasiat eivät järjestyneet meidän toivomallamme tavalla, jäin vielä kotiin ja oikeastaan samalla heräsi tämä orastava vauvakuumekin :) Vai lieneekö tällä syksyllä jotain osuutta asiaan, meillä kun jo on neljä kesällä syntynyttä lasta... :)
Olipa mukava tosiaan löytää taas tältäkin puolelta suurperheellisten pino, minäkin kun täällä olen pruukannut aina kuumeillessa -ja odottaessakin- kirjoitella.
Nyt kuitenkin nukkumatti taitaa jo huhuilla, joten myöhempään!
M ja viisikko
Meillä on poika, tyttö, tyttö ja poika. Eli tasamäärä kumpaakin merkkiä.
Tänä aamuna taas kiroilin mielessäni, miksi en jo voisi lopettaa näitä vauva-haaveita ja pistää kaikki vauvaroinan menemään sitä myöden, kun ne vauvan käytöstä vapautuu. Neljä on kuitenkin ihan hyvä määrä....
Ja kun meillä ei se vauvanteko onnistu sormia napsauttamalla. Sitten kun menkat joskus alkaa, alan taas laskemaan kiertopäiviä, leikkimään ovistesteillä, tekemään turhia raskaustestejä.... Argh, pelkkä ajatuskin rasittaa.
Mutta silti olisi ihanaa saada iltatähdelle leikkikaveri :)
eilen illalla ajattelin, että en kyllä taida jaksaa enää.oli oikein väsy olo ja pienimmät keksivät kaikenlaista typerää,mutta niin taas täällä olen..hullun touhua:)
meillä on perheessä 4 tyttöä ja 1 poika, eli akkavalta talossa.
tuossa yritin vähän opiskella kun opiskelen etäopistossa kasvatustiedettä.haaveena oli että pyrkisin aikuisopiskelemaan sosionomiksi,mutta tiedä häntä.
Sitten taas laittasin kysymystä tulemaan,eli miten asutte, riittääkö asuintila:) ?
Meillä onneksi tilaa on,kun muutimme alkuvuodesta isompaan omakotitaloon.velkaa kyllä siitäkin edestä,mutta eipä sitä muuten tässä asuttas.asumme maaseudun rauhassa ja mukava kun ei tartte pelätä,että lapset ja koirat jäisivät heti auton alle kun pihalle laittaa.aikasemmin missä asuimme oli tie liian lähellä.
jahas,pikkuinen tuli tuohon viereen ja ihan silmiä kirvelee kun tulee niin mojovat hajut pöksyistä,eli ei kun vaipan vaihtoon!
moikka vaan, täällä tuli täti kylään, että se sitten siitä, taidan ruveta taas syömään noita minipillereitä on tuo elämäkin siloin paljon tasaisempaa. eikä tarvi oottela tuleeko se täti vai ei.
Juups, viidettä kuumeillaan. Meillä lapset tyttö 10v, tyttö 7v, poika 5v ja poika 2v. Ylläriraskaus päättyi viime toukokuussa keskenmenoon rv 9... Kesä meni toipuessa ja nyt elokuussa alkoi uusi yritys. Olen kuumeillut tuolla kesäkuisissa ja jussivauva olisi luvassa jos tästä kierrosta tärppää. Kaikki neljä lasta on tärpänneet heti, mutta eipä tuo näytä olevan ollenkaan itsestäänselvyys kun ikää tulee lisää. Saati sitten se, että pysyy raskaana sen 40 viikkoa.... Tsemppiä ja onnea yritykseen!
Muumiska kp17/26-28, yk2