Mies, huolisitko vaimoksesi naisen, joka on tehnyt niin paljon kauneusleikkauksia, että näyttää eri ihmiseltä kuin ennen niitä
Minusta alkaa olla jo huijausta. Itse ainakin haluan tietää minkä näköinen ihminen oikeasti on, jo tulevien lastenkin takia. Ja kauneusleikkauksissa joutuu myös kierteeseen. Silikonit pitää uusia, botoxia ottaa jatkuvasti ja huulitäytteitä samoin. Jos hiukset ovat feikit, se selviää jo aika pian seurustelun alettua.
Toisaalta myös sairaus voi muuttaa ihmisen ulkonäköä. Se on kuitenkin hieman eri asia kuin tarkoituksellinen muutos, joka useimmiten vielä on kulloisenkin muodin mukainen. Kissamaisten silmien leikkaus ei ehkä enää tunnukaan niin hyvältä idealta, kun muoti on muuttunut tai kun täyttää 60.
Saattaa kuitenkin olla, että olemme menossa suuntaan, jossa kauneusleikkaukset yms. toimenpiteet ovat jo normalisoituneet niin paljon, että on yksi ja sama miltä ihminen alun perin on näyttänyt.
Kommentit (103)
Vierailija kirjoitti:
Hyvinhän nuo näyttää kelpaavan miehille, vaikka olisi kuinka irvokas ja kiristetty jokerinaama turbohuulineen.
Kyllähän se laskee miehenkin arvoa, jos on saanut vain plastiikkakirurgin muovaaman muovinaaman, ja naisen, jonka persoona ja itsetunto johtavat raskaaseen omien kasvojen muokkaukseen. Ongelmatapaus.
Eihän kaikki kauneusleikkaukset ole pahasta, joitakin ei edes huomaa vakka ko. ihminen kertoo että tuota kohtaa on paranneltu.
Kukin toki tehköön keholleen mitä haluaa. Sitä silti ihmettelen suuresti kun alunperinkin nätti ja jopa todella kaunis alkaa muuttamaan ulkonäköään huomattavasti niin että lopputulos on ihan kamala. En ymmärrä mutta ei kai mun kaikkea tarvii ymmärtääkkään.

Niin ja kun ei muokata pelkästään kasvoja vaan muutakin kehoa niin että kokonaisuus on luonnottoman näköin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvinhän nuo näyttää kelpaavan miehille, vaikka olisi kuinka irvokas ja kiristetty jokerinaama turbohuulineen.
Kyllähän se laskee miehenkin arvoa, jos on saanut vain plastiikkakirurgin muovaaman muovinaaman, ja naisen, jonka persoona ja itsetunto johtavat raskaaseen omien kasvojen muokkaukseen. Ongelmatapaus.
Säälittävää se olikin seurata esim. Michael Jacksonin "muodonmuutosta", kun ei alkuperäisessäkään ollut ulkonäöllisesti mitään vikaa. Yleensä nämä ovat itsetunto- ja mt-ongelmia.
En huolisi mitään friikkiä. Naisen pitää olla tavallinen ja hyväksyä itsensä eikä mennä mihinkään leikkaukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melania kelpasi Trumpille. Turvat tulkoon kateelliset.
Tasaveroinen pari ulkoisesti.
Aijaa. Trumpin näköinen mies ilman miljoonia ja valtaa kilpailisi samassa sarjassa tavisten kanssa. Vai onko muualla maailmassa tarkat kriteerit, jotka miehen pitää täyttää kelvatakseen naisille?
Vierailija kirjoitti:
Eihän kaikki kauneusleikkaukset ole pahasta, joitakin ei edes huomaa vakka ko. ihminen kertoo että tuota kohtaa on paranneltu.
Kukin toki tehköön keholleen mitä haluaa. Sitä silti ihmettelen suuresti kun alunperinkin nätti ja jopa todella kaunis alkaa muuttamaan ulkonäköään huomattavasti niin että lopputulos on ihan kamala. En ymmärrä mutta ei kai mun kaikkea tarvii ymmärtääkkään.
Suomestakin löytyy näitä ankanhuulia. Hyväksyn kauneuskirurgisetmtoimenpiteet, jos niillä on oikeasti parannettu elämänlaatua esim roikkuvat silmäpussit ja silmäluomet tai ylimääräisen nahkan poisto suuren laihduttamisen jälkeen jne.

Silmäluomien roikkuminen ja ylimääräisen nahkan poistaminen eivät ole kauneustoimenpiteitä, jos ne todella roikkuvat. Ne siis tehdään julkisella, koska kyseessä on terveyttä vaarantava tai terveysongelmia aiheuttava asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Kauneusleikkauksissa käyvillä naisilla on ongelmia oman kehonkuvansa kanssa. Mitä voi hyväksyä, jos ei itseään omine pikku puutteineen?
Kaikilla naisilla on ongelmia kehonkuvansa kanssa. Ne joilla on rahaa parantavat sitä. Säälittävää sinisilmäisyyttä 😅
Ei mulla ainakaan ole ongelmia kehonkuvani kanssa eikä ole koskaan ollut. Rahaa on kyllä :)
Niin naiset aina ajattelevat narsistisesti. On merkityksetöntä jos SINÄ olet erilainen kuin 99,9 %
En ole harvinaisuus. Sinulla vain on sellainen luulo, että kaikilla naisilla olisi tuollainen ongelma. On tosi normaalia ja tavallista olla tyytyväinen itseensä, kehoonsa, kasvoihinsa jne. niiden joukossa, jotka itse tunnen. Mutta tiedän kyllä, että osa naisista on tyytymättömiä itseensä. Ehkä sinä olet törmännyt vain sellaisiin. Jokuhan voi oppia sellaisen jo äidiltään, että aina pitää arvioida ja arvostella itseään ja muita naisia.
Älä lässytä. Suurin osa ihmisistä ei ole tyytyväisiä kehoonsa oli mies tai nainen. Naisilla yleisempää.
Onneksi olet väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Kauneusleikkauksissa käyvillä naisilla on ongelmia oman kehonkuvansa kanssa. Mitä voi hyväksyä, jos ei itseään omine pikku puutteineen?
Kaikilla naisilla on ongelmia kehonkuvansa kanssa. Ne joilla on rahaa parantavat sitä. Säälittävää sinisilmäisyyttä 😅
Ei mulla ainakaan ole ongelmia kehonkuvani kanssa eikä ole koskaan ollut. Rahaa on kyllä :)
Niin naiset aina ajattelevat narsistisesti. On merkityksetöntä jos SINÄ olet erilainen kuin 99,9 %
En ole harvinaisuus. Sinulla vain on sellainen luulo, että kaikilla naisilla olisi tuollainen ongelma. On tosi normaalia ja tavallista olla tyytyväinen itseensä, kehoonsa, kasvoihinsa jne. niiden joukossa, jotka itse tunnen. Mutta tiedän kyllä, että osa naisista on tyytymättömiä itseensä. Ehkä sinä olet törmännyt vain sellaisiin. Jokuhan voi oppia sellaisen jo äidiltään, että aina pitää arvioida ja arvostella itseään ja muita naisia.
Meikkaatko ja meikkaako ystäväsi?
Meikkaan ja kaikki ystäväni meikkaavat ainakin joskus/välillä. Joku oli näemmä vastannut minuna esiintyen ja keskustelu jatkunut kun olin jo mennyt kauneusunille....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Kauneusleikkauksissa käyvillä naisilla on ongelmia oman kehonkuvansa kanssa. Mitä voi hyväksyä, jos ei itseään omine pikku puutteineen?
Kaikilla naisilla on ongelmia kehonkuvansa kanssa. Ne joilla on rahaa parantavat sitä. Säälittävää sinisilmäisyyttä 😅
Ei mulla ainakaan ole ongelmia kehonkuvani kanssa eikä ole koskaan ollut. Rahaa on kyllä :)
Niin naiset aina ajattelevat narsistisesti. On merkityksetöntä jos SINÄ olet erilainen kuin 99,9 %
En ole harvinaisuus. Sinulla vain on sellainen luulo, että kaikilla naisilla olisi tuollainen ongelma. On tosi normaalia ja tavallista olla tyytyväinen itseensä, kehoonsa, kasvoihinsa jne. niiden joukossa, jotka itse tunnen. Mutta tiedän kyllä, että osa naisista on tyytymättömiä itseensä. Ehkä sinä olet törmännyt vain sellaisiin. Jokuhan voi oppia sellaisen jo äidiltään, että aina pitää arvioida ja arvostella itseään ja muita naisia.
Meikkaatko ja meikkaako ystäväsi?
En viitsi sinulle vastata. Höpise yksinäsi.
Siinähän se vastaus tuli. Meikkaat ja meikkaavat. KOSKA ETTE OLE TYYTYVÄISIÄ ITSEENNE. Kiitos taas nauruista.
Hyvä jos olet tyytyväinen päätelmiisi. Tyytyväisyys omaan ulkonäköön kuitenkaan ei ole meikkaamisesta kiinni. Meikkaamaton on omien havaintojeni mukaan se, jolla on enemmän ongelmia eli joukossa on niitä, jotka eivät meikkaa, koska kokevat ulkonäkönsä olen joka tapauksessa liian huono. Tällä palstallakin olen törmännyt sellaiseen kommenttiin usein. Mutta toki myös meikkaamattomien joukossa on niitä, jotka ovat tyytyväisiä ulkonäköönsä. Se kantaa jopa suurten ulkonäkömuutosten yli, jotka ovat sairauden tuomia, koska tyytyväisyys ei lähde ulkonäöstä, vaan psyykkisistä asioista. Kauniilla voi olla huono itsetunto ja vaatimattoman näköisellä erinomainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen olen, mutta eiköhän se mene aika lailla niin, että komealle miehelle kelpaa vain luomukaunis.
Kaikki Hollywoodin naiset on kauneusleikattu, yleensä vähintään nenäleikkaus tehty jo nuorena. Mutta kuninkaalliset ovat usein luomuja.
Varmasti suurin osa, ja katso heidän miehiään... Toki tämä on vain mun mutua, mutta en itse ikinä näe komeaa miestä leikatun naisen kanssa. En julkisuudessa enkä muuallakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melania kelpasi Trumpille. Turvat tulkoon kateelliset.
Tasaveroinen pari ulkoisesti.
Aijaa. Trumpin näköinen mies ilman miljoonia ja valtaa kilpailisi samassa sarjassa tavisten kanssa. Vai onko muualla maailmassa tarkat kriteerit, jotka miehen pitää täyttää kelvatakseen naisille?
Tarkoitin sitä, että nuo molemmat ovat olleet naimisiin mennessään ulkoisesti samaa tasoa ja ovat edelleen. Trump on nyt komeampi kuin nuorempana, tummat hiukset tekivät hänestä tuhruisen näköisen. Melanie on tyypillinen leikattu nainen, joka on ollut kasvoiltaan hyvin tavallisen näköinen. Ei leikatuissa naisissa yleensä ole kaunottaria kuin harvoin, sillä kauneus on harvinaista.
Mulle on tehty face lift ja vähän muita pikku juttuja. Ja todellakaan en olisi voinut niitä rahoja paremmin käyttää. Suomessa ei saa sellaista kasvokirurgiaa, että alkaisi näyttää ihan toiselta mutta nuoremman ja freesimmän lookin saa. Eikä ole aviomiestä häirinnyt eikä poikaystävääkään.😎
Itseäni ei ulkomuodossa välttämättä haittaa ne kauneusleikkaukset, mutta jos niitä on tehty paljon ja mitään osaa itsestä ei ole "hyväksytty" sellaisenaan, niin siellä taustalla on jotain traumaa tai mielenterveyden ongelmaa, ja epäilen että muutenkaan arvomme kohtaisi, jos toinen on niin äärimmäisen ulkonäkökeskeinen.
Mietin juuri eilen kuinka omat osakkeet kohisten nousee kun olen luomu. Meitä on vähemmän ja vähemmän.
Kamppailin pitkään, kun kaikilla muilla naisilla on isot per seet, tehdyt hinkit, pumpatut huulet ja kauniit hiukset. (Asun etelässä, iskee 2x kamalammin)
Aloin tosissani miettimään, että jotain pitää tehdä, kun mieskin meni pettämään.
Mutta, sellaisia kuin minä onkin tosi vähän. Koska nekin jopa kauniina ja kohtuullisesti muodokkaina syntyneet ovat pumpanneet itsensä silikoonilla ja botoxilla.
Miehille kelpaa kaikki, eivät edes huomaa tehtyä työtä.
En ole täydellinen, mutta olen oma itseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvinhän nuo näyttää kelpaavan miehille, vaikka olisi kuinka irvokas ja kiristetty jokerinaama turbohuulineen.
Kyllähän se laskee miehenkin arvoa, jos on saanut vain plastiikkakirurgin muovaaman muovinaaman, ja naisen, jonka persoona ja itsetunto johtavat raskaaseen omien kasvojen muokkaukseen. Ongelmatapaus.
Älä läski puhu paskaa. Kaiket päivät määit täällä kauneusleikkauksia. Sinun mollaamisella ei ole mitään merkitystä. Jokainen itse päättää mitä itselleen tekee ja joka mies itse valitsee puolisonsa johon sinunlaisella ei ole mitään sanomista . YMMÄRRÄTKÖ????🐖
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauneusleikkaukset on samaa sarjaa kuin silikonit, tekoripset, kotkan kynnet, tekohiukset, tatuoinnit ja lävistyksetkin.
Ei todellakaan ole. Muut kaunistaa, pl. tatuoinnit ja ylenmääräiset lävärit. Tekohiuksia ei nyt niin muilla ole kuin lakuilla
Kyllä ovat. Mikään noista ei tee naista kauniimmaksi. Paitsi jotkut korvakorut ovat ok.
Vastaus kysymykseen: en huolisi. En huolisi naista joka on hankkinut edes yhden kauneusleikkauksen.
M34
No ehkä olet vailla kokemusta. Minulla on kaksi pidempää suhdetta joissa teetetyt rinnat paransi huomattavasti ulkonäköä.
Ja varsinkin toisen näyttivät niin luonnollista että naisetkin kuulivat aidoiksi vaikka koskivat.
Vaikea kyllä kertomasi perusteella uskoa, että olet lähikontaktissa ollut naiseen, jolla on kirurgisesti teetetyt rinnat! Sillä niitähän ei paikoilleen saa viiltämättä ihoa, johon jää arvet. Vaikka leikkaus tehtäisiin kainalon kautta (Suomessa harvinaista) tai kanyylipistoja (rasvansiirrolla tehty rinta). Yleisimmin viilto on rinnan alapoimussa eikä sitä kyllä voi olla huomaamatta, jos oikeasti on ollut kyseisen naisen kanssa tekemisissä. Hoikilla naisilla rinta on kuin ihon alle asennettu pallo, jonka rajat näkyvät selvästi. Lihavien naisten rinnat peittyvät paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ei ulkomuodossa välttämättä haittaa ne kauneusleikkaukset, mutta jos niitä on tehty paljon ja mitään osaa itsestä ei ole "hyväksytty" sellaisenaan, niin siellä taustalla on jotain traumaa tai mielenterveyden ongelmaa, ja epäilen että muutenkaan arvomme kohtaisi, jos toinen on niin äärimmäisen ulkonäkökeskeinen.
Olet se haukkuva ämmyli. Tekekeennyt miehenä....Eikö hävetä ? 😝
No sulla on joku häiriö.
Jos se nenä ei näytä pahalta isälläsikään, niin mikään ihan hirveä mutanttinenä se ei voi olla. Eli dramatisoit asian ja olet henkisesti jälkeenjäänyt noine "nenäni pilasi elämäni" -juttuinesi.
Ei pitäisi tehdä lapsia, jos on noin pieni ihminen. Lapset ansaitsevat hyvät roolimallit ja edes välttävän omanarvontunnon omaavan äidin.