Jos alkaa vaan liikkua paljon ja ajatella positiivisesti, parantuuko masennus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Positiiviset ajatukset kyllä huijaa aivoja paremmalle mielelle, mutta jos masennuksen juurisyytä ei käsittele niin ei se sieltä katoa, helpottaa vaan väliaikaisesti.

Mitkä ajattelet olevan masennuksen juurisyitä ja miten niitä pitäisi käsitellä?

Tämä. Mielestäni masennus voi puhjeta ilman mitään syytä. Mutta masentunut usein haluaa osoittaa jonkun syyllisen hänen masennukseensa. Kumppanin, vanhemmat, työpaikan. Vaikka se olisi mennyt niin päin, että henkilölle tuli masennus, ja sitten asiat alkoivat mennä kumppanin kanssa tai töissä huonosti.

Kysyin asiaa siksi, että mä en ainakaan ole keksinyt mitään yksittäistä, psykologista syytä masennukselleni. Olen siis ihan nuoresta kärsinyt jaksottaisesta masennuksesta. Nuorena saattoi äityä pahemmaksikin, nyt olen oppinut elämään asian kanssa ja vaikuttamaan myös elämäntavoilla siihen. Mutta en tiedä, mikä se juttu on, jota mun pitäisi käsitellä.

 

En tietekään yritä sanoa, että tämä asia olisi kaikkien ihmisten kohdalla näin. Onhan olemassa ihmisiä, joilla ihan oikeasti on asioita, joiden käsittelemisestä he voisivat hyötyä. Mutta halusin nyt tuoda vain tätä toista näkökulmaa.

Näinhän se on, ei se masennus johdu välttämättä mistään tietystä ulkoisesta tekijästä. Voi niitä hankalia tunteita, hankalaa olotilaa, ahdostusta yms silti käsitellä terapiassa halutessaan ja löytää vaikka parempia keinoja selviytyä niiden tunteiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Liikunta on tehokkaampi kuin lääkkeet.

Syömishäiriötaustalla on vähän vaikea tämä ohje. Luoja jos lekuri kehottais vaan liikkumaan enemmän kun liikun tunnollisesti päivittäin muutenkin, olisin ylikunnossa muutamassa päivässä.

Vierailija kirjoitti:

Auttaa varmaan sellaiseen "masikseen", jossa sanotaan tyyliin "hitsi kun mua masentaa se ja se". Oikea masennus taas on inkapasitoivaa. Se vie täysin voimat ja halun tehdä yhtään mitään, lukuunottamatta ehkä itsensä vahingoittamista. 

No, olen eri mieltä ja olen kärsinyt jaksottaisesta masennuksesta koko aikuisen elämäni. Toki mulla ei ole ollut vaikeaa tai psykoottista masennusta, mutta keskivaikeaa, ja itsetuhoiset ajatukseni ovat seuranani silloinkin, kun en ole masentunut. Liikkuminen ja elämäntavat eivät ole mikään kertaparannus. Mutta tämän taipumuksen hallintaan auttaa se, että ymmärtää, mikä vaikutus sillä on, jos olen paljon paikallani, jos en nuku tarpeeksi, jos syön huonosti jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Positiiviset ajatukset kyllä huijaa aivoja paremmalle mielelle, mutta jos masennuksen juurisyytä ei käsittele niin ei se sieltä katoa, helpottaa vaan väliaikaisesti.

Mitkä ajattelet olevan masennuksen juurisyitä ja miten niitä pitäisi käsitellä?

Tämä. Mielestäni masennus voi puhjeta ilman mitään syytä. Mutta masentunut usein haluaa osoittaa jonkun syyllisen hänen masennukseensa. Kumppanin, vanhemmat, työpaikan. Vaikka se olisi mennyt niin päin, että henkilölle tuli masennus, ja sitten asiat alkoivat mennä kumppanin kanssa tai töissä huonosti.

Kysyin asiaa siksi, että mä en ainakaan ole keksinyt mitään yksittäistä, psykologista syytä masennukselleni. Olen siis ihan nuoresta kärsinyt jaksottaisesta masennuksesta. Nuorena saattoi äityä pahemmaksikin, nyt olen oppinut elämään asian kanssa ja vaikuttamaan myös elämäntavoilla siihen. Mutta en tiedä, mikä se juttu on, jota mun pitäisi käsitellä.

 

En tietekään yritä sanoa, että tämä asia olisi kaikkien ihmisten kohdalla näin. Onhan olemassa ihmisiä, joilla ihan oikeasti on asioita, joiden käsittelemisestä he voisivat hyötyä. Mutta halusin nyt tuoda vain tätä toista näkökulmaa.

Näinhän se on, ei se masennus johdu välttämättä mistään tietystä ulkoisesta tekijästä. Voi niitä hankalia tunteita, hankalaa olotilaa, ahdostusta yms silti käsitellä terapiassa halutessaan ja löytää vaikka parempia keinoja selviytyä niiden tunteiden kanssa.

Oon kokeillut terapiaa ja siinä ei vain ollut mulle mitään. En usko, että omalla kohdallani masennukseni syyt ovat psykologisia, vaikka masennusjakson puhkeamiseen saattaa löytyä psykologisia tekijöitä.

Eikö enempää mielipiteitä? Mun mielestä tää oli kiintoisa keskustelu.

Ei. T. Kilpaurheilua harrastanut

Ei masennus parane sillä että lähdenpä tästä nyt lienkille, mutta kyllä liikunnasta tulee välittömästi parempi olo ja liikunta tukee paranemista. Jos liikunnan ottaa osaksi ihan päivittäistä rutiinia niin kyllä se pitkällä aikavälillä on tosi merkittävässä roolissa masennuksesta toipumisessa. 

Liikunta ei auttanut minua yhtään masennuksen hoidossa.

Vierailija kirjoitti:

Ei masennus parane sillä että lähdenpä tästä nyt lienkille, mutta kyllä liikunnasta tulee välittömästi parempi olo ja liikunta tukee paranemista. Jos liikunnan ottaa osaksi ihan päivittäistä rutiinia niin kyllä se pitkällä aikavälillä on tosi merkittävässä roolissa masennuksesta toipumisessa. 

Eikä pelkästään itse liikunta, vaan se, että on saanut itsensä ylös sängystä ja pois kotoa. Monelle jo se on miltei mahdottomuus.

Kyllä. Masennus on mielikuvituksen tuotetta.

En usko, että masentuneella on paljon motivaatiota liikuntaan.

Masentumattomien mielestä kyllä. Lääkäri neuvoo lisäksi ottamaan pari buranaa sekä tarkkailemaan painoa. "... ja kassan kautta... Seuraava ! "

Kuunnelkaapa äänikirja "Aivovoimaa". Mulle liikunta oli hengen pelastus.

Vierailija kirjoitti:

Positiiviset ajatukset kyllä huijaa aivoja paremmalle mielelle, mutta jos masennuksen juurisyytä ei käsittele niin ei se sieltä katoa, helpottaa vaan väliaikaisesti.

Mitä väliä, ei aivot tunnista huijausta. Kunhan saa endorfiinit liikkeelle, se on tärkeintä. Liika vellominen negatiivisissa asioissa ei mitenkään paranna tilannetta, pahimpia ovat pitkät vuosia kestävät terapiat missä käydään kaikki negatiiviset ja tramaattiset kokemukset läpi. Viikko toisensa jälkeen ja maksetaan vielä tästä. Lyhytaikainen kriisiterapia on ainoa positiivinen ja järkevä poikkeus terapioista.

Vierailija kirjoitti:

En usko, että masentuneella on paljon motivaatiota liikuntaan.

Eipä niin. Siksi ei kannata odottaakaan sitä motivaatiota. Kannattaa ajatella myös ihmisen käyttäytymistarpeita. Eläinten kohdalla puhutaan käyttäytymistarpeista, ihmisen ei. Lyhyesti sanottuna käyttäytymistarve on joku eläimen luonnolliseen käyttäytymiseen liittyvä asia, jota sen täytyy päästä toteuttamaan, ja jos se ei pääse, käyttäytymistarve patoutuu ja voi näyttäytyä epätoivottuna käytöksenä. Liikkumista voi tässä yhteydessä pitää samanlaisen asiana. Jos ihminen ei liiku, on aika mahdollista, että se aiheuttaa kehossa epäsuotuisia asioita. Epäsuotuisat asiat vaikuttavat todennäköisesti mieleenkin.

Kun ajatellaan liikkumista, ei pidäkään ajatella automaattisesti jotain jumppaa tai juoksulenkkiä, vaan sitä, että ihmisen kehonosat liikkuvat, lihakset ja nivelet toimivat ja mahdollisesti ihminen vielä siirtyy eteenpäin. Olen sitä mieltä, että jos tämä jää puuttumaan, vaikutukset ovat epäsuotuisat.

Vierailija kirjoitti:

En usko, että masentuneella on paljon motivaatiota liikuntaan.

Minä jaksoin puoli vuotta yrittää parantua liikunnalla. Ei auttanut ja olen edelleenkin masentunut.

Vierailija kirjoitti:

En usko, että masentuneella on paljon motivaatiota liikuntaan.

Kenties ei kaikilla, mutta parempi olo kun saa itsensä liikkeelle. On myös olemassa masentuneita ihmisiä jotka elävät hyvinkin aktiivista elämää ja masennus ei edes näy ulospäin mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

https://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/vahainenkin-liikunta-ehkais…

Vähäinenkin liikunta ehkäisee masennusta

Jo tunti liikuntaa viikossa riitti ehkäisemään masennusta

Ei päde kaikkiin. Olen aina ollut liikkuvainen ja niin vain sairastuin vaikea-asteiseen masennukseen.

Se oikea masennus kun sitten aiheuttaa juuri sitä, ettei pysty lähtemään liikkeelle vaikka haluaisikin. Että sikäli aloitus on asetettu väärin.

Mun masennus hävisi pysyvästi, kun aloitin liikkumaan luonnossa päivittäin. Istuskelin kivillä ja kannoilla, kuuntelin ja katselin luontoa.

Anhedonia on kyvyttömyyttä tuntea mielihyvää, iloa tai kiinnostusta asioista, jotka ovat aiemmin tuottaneet nautintoa. Se on keskeinen masennuksen, skitsofrenian ja muiden mielenterveyshäiriöiden oire, johon liittyy usein vetäytymistä sosiaalisista suhteista ja toiminnan kapeutumista