Keskustelua rahasta. Olisin kaivannut ennakkoperintöä tai lainaa vanhemmiltani noin 25 vuotiaana, mutta en saanut

Pyysin, mutta vanhempani eivät olleet tarpeeksi luottavaisia eivätkä yrittäjähenkisiä. Kyse oli 50 000 mk:sta.  Pitivät minua jopa röyhkeänä, kun pyysin "valmista" heiltä. No, enpä saanut valmista alkua heiltä muutenkaan, mutta ei  se haittaa enää.

Olisin aloittanut yritystoiminnan ja osakkaiksi olisin voinut ottaa myös vanhempani siihen asti, kun he olisivat saaneet varansa takaisin.  Se olisi silloin muuttanut elämäni suunnan. Olisin päässyt vaurastumisen alkuun. Tuttuni aloitti yrityksen, mitä olin suunnitellut, toimii edelleen, on laajentanut ja menestynyt. Liiketilat parhaalla sijainnilla, joiden vuokraamiseen olisin tarvinnut varoja, menivät siis hänelle, kun en reagoinut riittävän nopeasti.

Minusta ei siis tullut ilman alkupääomaa yrittäjää, kun rohkeuteni ei riittänyt lainanottoon vierailta, mutta kouluttauduin eteenpäin ja olin ahkera palkkatöissä. En ottanut  opintolainaa, kun elätin itseni opiskelijana. Opiskelinhan aina omin varoin, tehden samalla matalapalkkaista työtä, kun vanhempanikaan eivät tukeneet taloudellisesti.

Olen ansainnut sijoituksillani työni ohessa. Aloitin sijoittamisen 18-vuotiaana hankkimalla  puhelinosakkeen, niinkuin moni muukin siihen aikaan, mutta minä vain olin silloin köyhä opiskelija, joka tahtoi pienentää juoksevia kulujaan omistamalla vuokraamisen sijaan, niinpä laitoin säästöni osakkeeseen. Puhelinlaskuni madaltui, kun ostin. Moni vain ei innostunut ostamaan pörssiosakkeita. Puhelinyhtiönikin listautui myöhemmin pörssiin. En ole tavoitellut nopeaa mielihyvää. Minulla on ollut aikaa odottaa, että raha tienaa puolestani.

Sain perintöni  noin 50 vuotiaana ja sijoitin nekin. Jos olisin saanut varallisuuden haltuuni nuorempana, olisi se ehtinyt tuottaa enemmän, kuin vanhempieni säästötilillä.  En tavoitellut nuorenakaan rikastumista kulutusmahdollisuuksien vuoksi, vaan vapauden, jonka varallisuus tuo. Kun on varaa, voi sanoa mielipitensä avoimemmin, kun ei tarvitse pelätä heti toimeentulonsa menettämistä. Olen muutaman kerran irtisanoutunut töistä. Nykyisessä työssänikin sanon sanottavani ääneen ilman pelkoa ja viivyn niin kauan kuin viihdyn, saan mielenkiintoisia tehtäviä  ja kehityn.

Olen joskus tehnyt kokeiluja taloudellisesti holtittomien tuttavieni kanssa. Esim. maksan heille ruokakasseja, niin mihin he sen jälkeen laittavat varojaan? Maksavatko kulutusluottojaan pois? Ei, vaan jatkavat kohti luottotietojen menetystä.  Sama meno on jatkunut, joten olen jättänyt heidät oman onnensa varaan. Toista kertaa en auta ihmisiä, jotka eivät kanna vastuuta taloudenpidostaan itse. Olen myös antanut pientä käteislainaa ja pyytänyt maksamaan kuukauden kuluttua takaisin ja jos on maksanut  ja pyytänyt lainaa taas, olen lainannut rahan uudestaan ja taas uudestaan, mutta sitten yhtenä päivänä olenkin todennut, että en enää lainaa uudestaan, kun on omia tarpeita rahalle.  Ilman korkoa nämä ja eivät he ymmärrä, että minulla on varallisuutta eli ei varsinaista tarvetta lainaamalleni rahalle. 

Minua kiinnostaa ihmisluonne ja siinä turvallisuuden ja turvattomuuden tunne. En tahdo luoda turvattomuutta, mutta en myöskään ymmärrä, miten luottavaisesti jotkut tuhlaavat viimeiset senttinsäkin tietämättä mistä seuraava ruoka-annos ja katto pään päälle tulevat. En aina ymmärrä, että miksi osalla ihmisistä on riippuvuuksia ja toiset vain tavoittelevat turvaa ja vapautta  Miten joillakin ei jää säästöön. Miten joillain ei ole läheisiä pelastamassa pulasta ja silti uskaltavat kuluttaa kaiken. Miten jotkut vain kokevat, että on selvittävä viimeiseen asti yksin.