Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset eivät tee vastavuoroisesti ystävällisiä tekoja tai tee jotakin läheisensä iloksi?
25.04.2026 |
Nyt en tarkoita sellaisia tilanteita, joissa anoppi lupia kyselemättä tulee pesemään poikansa perheen verhot ja olettaa vastineeksi, että miniä kuuraa anoppilan lattian. Puhun tilanteista, joissa ihmisillä on hyvät välit ja kyse on läheisistä ihmissuhteista (perhe, sukulaiset, ystävät). Todella paljon törmää siihen, että ihmiset eivät tee toisille vastavuoroisesti ystävällisiä tekoja tai kieltäytyvät tekemästä asioista läheistensä iloksi. Muutamia esimerkkejä:
-Miia ja Mikko ovat parisuhteessa. Miia tykkää suukottelusta, mutta Mikko ei ole asiasta kiinnostanut. Suukottelua oli parisuhteen alkuhuumassa, mutta sittemmin se jäi. Sinällään suukottelu ei ole Mikosta vastenmielistä, häntä ei vain kiinnosta suukottelu ollenkaan. Miia toivoisi, että Mikko voisi hänen mielikseen suukotella pikaisesti kerran päivässä. Mikko ei ole tähän suostunut. Miksi Mikko ei voisi joustaa Miian mieliksi ja suukotella, kun se tekisi Miian iloiseksi?
-Tuulikki ja Kyllikki ovat ystäviä. Kyllikin täyttäessä vuosia Tuulikki on hankkinut Kyllikille lahjaksi herkkukorin täynnä Kyllikin suosikkiherkkuja. Kyllikki ilahtuu tästä. Kun Tuulikki täyttää vuosia, Kyllikki ei muista Tuulikkia mitenkään. Kun Tuulikin syntymäpäivä tulee muussa yhteydessä puheeksi, Kyllikki toteaa, ettei hänellä ole tapana muistaa toisia lahjoilla eikä hän välitä syntymäpäivistä. Miksi Kyllikki ei voisi opetella muistamaan Tuulikkia, joka on muistanut häntä? Tai jos Kyllikki ei ole mikään lahjakorien ostelija, miksei Kyllikki voisi lahjana viedä Tuulikkia vaikka kahvilaan tai elokuviin?
Miksi ihmiset eivät tee vastavuoroisesti ystävällisiä tekoja, jos joku läheinen on heille ystävällinen? Miksi ei tehdä jotakin läheisen iloksi? Kaikki ei ole välttämättä itselle luontevinta, mutta miksi ei voisi opetella uudenlaisia toimintatapoja? Hämmentää, kun todella monien ajatus on, ettei läheisille tarvitse olla ystävällinen eikä mitään tehdä toisten iloksi, jos se vaatii itseltä vähänkin vaivannäköä/joustamista.
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
"Antajan kädet väsyy, ottajan ei milloinkaan,"
Tämä vanha sanonta tuli mieleeni tästä aloituksesta.
Hyvä sanonta.
Kun antaja väsyy yksipuoliseen antamiseen, silloin ottaja vasta huomaa, mitä menetti.
Usein se on vaan liian myöhään eikä uutta tilaisuutta muuttaa tapojaan tule enää. Ei kukaan jaksa olla loputtomiin kiltti, jos toinen vain loisii eikä tee mitään vastavuoroisesti. Se on loissuhde eikä sellaista tarvitse sietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Antajan kädet väsyy, ottajan ei milloinkaan,"
Tämä vanha sanonta tuli mieleeni tästä aloituksesta.
Hyvä sanonta.
Kun antaja väsyy yksipuoliseen antamiseen, silloin ottaja vasta huomaa, mitä menetti.
Usein se on vaan liian myöhään eikä uutta tilaisuutta muuttaa tapojaan tule enää. Ei kukaan jaksa olla loputtomiin kiltti, jos toinen vain loisii eikä tee mitään vastavuoroisesti. Se on loissuhde eikä sellaista tarvitse sietää.
Oma kokemus on ollut, että eivät nämä yksipuoliset vastaanottajat ole koskaan tuohon heränneet, mitä menettivät. Kohauttavat vain olkiaan ja jatkavat elämäänsä, yleensä etsien jonkun uuden auttajan. Eivät tippaakaan arvosta ja kunnioita sitä auttavaa osapuolta.
Vierailija kirjoitti:
Oma mutu on, että nämä "en halua joustaa muiden takia" ihmiset eivät ole saaneet lapsena osakseen vilpitöntä rakkautta ja hyväksyntää. Eivät osaa antaa sitä muille, vaan pitävät tiukasti kiinni omista oikeuksistaan.
Eli eivät kykene kasvamaan aikuisiksi ja ottamaan omasta käytöksestään vastuuta.
Sellaisten ihmisten ystävät lähtevät yksi toisensa jälkeen ja parisuhteet hajoavat. Ketään ulkopuolista ei voi rangaista siitä, että on ollut "huono" lapsuus.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ainakaan halua mitään lahjoja, enkä niitä myöskään muille hanki.
sulla on varmaan laaja ystäväpiiri.
Not!
Vierailija kirjoitti:
Koska ovat yksinkertaisesti itsekkäitä ja pihejä. Jos vaimo ja kaveri roikkuvat kaikesta huolimatta mukana niin miksi vaivautua on monen mielenmaailma tässä asiassa.
Niin aina siihen asti, että se vaimo ja kaveri lähtee pois.
Sitten alkaa itku-potkuraivarit ja uhriutuminen ja valitus, että ihan yllättäen tuli ero.
Miksi eivät puhuneet mitään. YHYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYY.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisistä ihmisistä on kyse?
Uskoisin että nuorista. Tänään matkustin bussilla ja näin lattialla jokun esineen. Kolmeen kertaan jouduin kyykistelemään koska mulla oli painava reppu ja sitten tää vieressä istuva teekkari totesi että se on hänen ja nappasi sen mun kädestä. Eikö olisi voinut auttaa kumartelussa? Eikä olisi voinut edes kiittää? N59
Tuollainen ns. ystävä saattaa olla neurokirjoilla, eikä yksinkertaisesti ymmärrä toimintaansa, ennenkuin sen hänelle suoraan kertoo. Hän vaihtaa yleensä seuraavaan uhriin mutta näissä asioissa on pakko olla itsekäs, jotta ei hukkaa omaa elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen ns. ystävä saattaa olla neurokirjoilla, eikä yksinkertaisesti ymmärrä toimintaansa, ennenkuin sen hänelle suoraan kertoo. Hän vaihtaa yleensä seuraavaan uhriin mutta näissä asioissa on pakko olla itsekäs, jotta ei hukkaa omaa elämäänsä.
Musta neuroon on turha vedota. Oon itsekin ja kyllä sitä oppii kohteliaat ja soveliaat käytöstavat muita seuraamalla.
Jotkut ovat vain sen verran itsekkäitä, etteivät he auta muita, elleivät hyödy siitä jotenkin samalla itse. "Voin lähteä Minnalle makutuomariksi kauppaan, kun saan autottomana Minnalta kyydin ja pääsen itse samalla ostoksille."
Ja sitten on ihmisiä, jotka ajattelevat, ettei ystävälliselle ihmiselle tarvitse olla ystävällinen. Paras oli, kun törmäsin ihmiseen, jonka logiikka oli, että hyvä kiertää. Jos Tiina oli auttanut häntä, niin Tiinan vastavuoroisen auttamisen sijaan hän auttoikin Liisaa ja ajatteli avun palaavan jonkun mutkan kautta Tiinalle. Ei huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika tein ja annoin anteeksi huonon kohtelun, mutta joka kerta tuli puukkoa selkään ja lunta tupaan.
Kaikki käännettiin joko niin, että olen täysi tolvana, joka yrittää "ostaa itselleen ystäviä" tai että olen itse gold digger, lokki tai maksullinen nainen, jos liikun sellaisessa seurassa, joka ei ainakaan suoraan hyödy minusta. Jos tein hyviä tekoja, yritin vain esittää parempaa kuin muut, ja jos annoin takaisin samalla mitalla, olin muita huonompi ja selvä narsisti. Jos annoin anteeksi huonon kohtelun, olin kynnysmatto, lammas, lapamato, räsynukke tms. Ja jos en antanut, olin itsetuhoinen hullu, joka leikki omalla mielenterveydellään.
Niin tai näin, aina väärinpäin.
Ego, itsekeskeisyys, omahyväisyys ja ylpeys. Salaa kiusataan toista omalla huomioimattomuudella.
Ajatellaan itsensä olevan niin merkittäviä, tärkeitä ja mahtavia että ansaitsevat kaiken huomioimisen ja lahjat.
Mutta ylpeyden vuoksi ei itse taivuta muistamaan toista. Uskon tämän olevan myös salakavala vallankäytön ja kiusaamisen muoto kun ei vastavuoroisesti muisteta toista: Ostit minulle synttäreinä herkkukorin, kun olen sinulle niin tärkeä, minäpä en muista sinua mitenkään, koska et ole minulle yhtä tärkeä! Häähhää!
Saituus ja kitsaus monilla myös takana, ei haluta ostaa toiselle mitään. Saita on saita ja kitsas myös kiintymysten osoituksessa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun arvomaailma, ajatustoiminnot ja sanavarasto kattavat vain yhden sanan: minä, ei voi odottaa vastavuoroisuutta. Vähemmällä pääsee kun vain hyväksyy tämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sekin kertoo paljon, ettei monilla ole mitään intoa tehdä läheisiään iloiseksi. Ei kiinnosta toisen tunteet, vaan kaikki pyörii oman navan ympärillä.
Tämä ihmetyttää itseäni. Mulle tulee hyvä mieli siitä, kun näen läheiseni iloisena.
Sitten aika monien ajatusmalli on, ettei kiinnosta ollenkaan tehdä toista iloiseksi. Varsinkaan, jos se vaatisi itseltä jotakin vaivannäköä.
Tai sitten vaan ajattelevat että joku teki ensin hänet onnelliseksi pyytettömästi. Sinun tapauksessa näin ei olekaan. Et ole pyyteetön.
Mikä tässä elämässä on pyyteetöntä? Äärimmäisen harva asia.
Mitä virkaa ystävällisyydellä, jos se ei ole pyyteentöntä?
(sama)
Sitä että se ilahduttaa sitä toista. Kyllä voi olla ystävällinen jopa ihmisille, joista ei pidä. Jos siis on aikuinen, kypsä ihminen joka kykenee kontrolloimaan itseään ja tunne-elämäänsä. Mutta monethan ovat aikuisia vauvoja, jotka odottavat että vain heitä hoivataan, kaikki ovat heitä varten ja heille vain annetaan kaikkea ja he vain ottavat ja ottavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika tein ja annoin anteeksi huonon kohtelun, mutta joka kerta tuli puukkoa selkään ja lunta tupaan.
Kaikki käännettiin joko niin, että olen täysi tolvana, joka yrittää "ostaa itselleen ystäviä" tai että olen itse gold digger, lokki tai maksullinen nainen, jos liikun sellaisessa seurassa, joka ei ainakaan suoraan hyödy minusta. Jos tein hyviä tekoja, yritin vain esittää parempaa kuin muut, ja jos annoin takaisin samalla mitalla, olin muita huonompi ja selvä narsisti. Jos annoin anteeksi huonon kohtelun, olin kynnysmatto, lammas, lapamato, räsynukke tms. Ja jos en antanut, olin itsetuhoinen hullu, joka leikki omalla mielenterveydellään.
Niin tai näin, aina väärinpäin.
Minulla samaa kokemusta, että kaikki hyvä halutaan nähdä negatiivisessa valossa. Että antaminen on vain sitä, että "yrittää ostaa ystäviä" ja ystävällisyys on sitten jotain epätoivoisuutta, typeryyttä tai merkki yksinäisyydestä tms.
Pahat teot tuottavat 5 kertaa nopeammin mielihyvää kuin hyvät teot. Hyvät teot eivät välttämättä palkitse kovinkaan nopeasti jos lainkaan ja sen takia tämä maailma on tällainen.
Vierailija kirjoitti:
Ego, itsekeskeisyys, omahyväisyys ja ylpeys. Salaa kiusataan toista omalla huomioimattomuudella.
Ajatellaan itsensä olevan niin merkittäviä, tärkeitä ja mahtavia että ansaitsevat kaiken huomioimisen ja lahjat.
Mutta ylpeyden vuoksi ei itse taivuta muistamaan toista. Uskon tämän olevan myös salakavala vallankäytön ja kiusaamisen muoto kun ei vastavuoroisesti muisteta toista: Ostit minulle synttäreinä herkkukorin, kun olen sinulle niin tärkeä, minäpä en muista sinua mitenkään, koska et ole minulle yhtä tärkeä! Häähhää!
Saituus ja kitsaus monilla myös takana, ei haluta ostaa toiselle mitään. Saita on saita ja kitsas myös kiintymysten osoituksessa!
Tämä. Uskon, että tuo on ihan tarkoituksellista. Ja vaikka ei olisi mikään herkkukorin ostelija itse, niin ihan varmasti jostain lähikaupasta saa noudettua kortin, kukkapuskat tai vaikka leivokset. Minusta on ihan tekopyhää esittää, ettei osaa muistaa toisia. Pieni lapsikin osaa. Eikä muistamiset oikeasti ole mitään mahdottomia juttuja opetella, opetteleehan ihmiset paljon vaikeampiakin taitoja.
Pahimmat tapaukset sanovat oikein ääneen sen, että eivät muista ja vähättelevät sitä muistanutta tyyliin "kun en mä Paula ole missään vaiheessa sanonut, että haluaisin sulta mitään lahjaa." Mulle eräs entinen ystävä jopa totesi "ihan ilman v'ttuilua sanon, että jos tulee paha mieli siitä, etten osta sulle lahjaa, niin älä tuo mulle lahjoja". Eikä ollut mistään teinistä kyse, vaan keski-ikäisestä naisesta.
"Mutta ylpeyden vuoksi ei itse taivuta muistamaan toista. Uskon tämän olevan myös salakavala vallankäytön ja kiusaamisen muoto kun ei vastavuoroisesti muisteta toista: Ostit minulle synttäreinä herkkukorin, kun olen sinulle niin tärkeä, minäpä en muista sinua mitenkään, koska et ole minulle yhtä tärkeä! Häähhää!"
Kuulostaa niin tutulta. Itselleni on tullut vastaan mm. näin älytöntä käytöstä:
-Ystävä esitteli minulle hienoja lahjoja, joita oli ostanut "lähemmille ystävilleen ja erityisille ihmisille". Kertasi minulle tavaroita esitellessään inside-tarinoita lahjojen taustalla. Kun lähdin ystävän luota, sain lahjaksi suklaarasian. Rasia oli ihan eri kaliiberia muiden lahjojen kanssa. Toki mietin, miksi ihmeessä koki tarpeelliseksi esitellä hienompia lahjoja minulle ja oliko vallankäyttöä tuo, että lopuksi ojensi minulle muutaman euron suklaarasian.
-Muistin ystävää antamalla hänelle syntymäpäivälahjan etukäteen. Otti lahjan käteensä, halasi eikä sanonut kiitos. Kun täytin hieman myöhemmin itse vuosia, ei ystävä vaivautunut edes onnittelemaan. Totesi vain, ettei muista ihmisten synttäreitä hyvin. Seuraavassa lauseessa muisti kyllä mainita, että olihan tuona päivänä kahden hänen ystävänsä synttärit, mutta ei muistanut myös minun täyttävän vuosia samana päivänä. Olihan tuo aivan selkeä kuitti, että älä vain kuvittele merkitseväsi minulle mitään.
Ja kun joku kysyy. En ole mikään ilkeä, vaan päinvastoin muistan ystäviä heille sopivilla lahjoilla (tiedän luottotuotteet, joista ystäväni tykkäävät).
Ihmiset osaa olla todella taitavia tuossa v_ttuilussa. Esimerkiksi tämä, kun jotkut väittävät olevansa huonoja ostamaan ystävilleen lahjoja. Oikeasti? Ihminen, jonka kotona olet käynyt lukuisia kertoja, tiedät toisen sisustusmaun, vaatemaun, suosikkiruoat jne.
Olen itse saanut tällaisen lahjan, jossa minut hyvin tuntenut ystävä osti lahjaksi eräästä kaupasta alennushintaisen sateenkaarenkirjavan pyyhkeen. Mietin, mitä hemmettiä oikein ajatteli, kun en koskaan pukeudu väreihin (pukeutumiseni on luokkaa farkut ja harmaa paita) ja kotikin on maltillisesti sisustettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen ns. ystävä saattaa olla neurokirjoilla, eikä yksinkertaisesti ymmärrä toimintaansa, ennenkuin sen hänelle suoraan kertoo. Hän vaihtaa yleensä seuraavaan uhriin mutta näissä asioissa on pakko olla itsekäs, jotta ei hukkaa omaa elämäänsä.
Musta neuroon on turha vedota. Oon itsekin ja kyllä sitä oppii kohteliaat ja soveliaat käytöstavat muita seuraamalla.
Ja jos ei opi, niin on kuin ap:n kuvailema ystävä.
Minkä ikäisistä ihmisistä on kyse?