"Oikeasti akateemisen ja fiksun ihmisen kotoa pitää löytyä iso kirjahylly"
Sain otsikon kommentin eräältä kaveriltani, kun hän tuli käymään perheemme kotona. Hämmästeli kovaan ääneen, miten meillä ei ole kirjahyllyä kotona, kun perheessämme on kaksi yliopiston käynyttä aikuista. Lapsen huoneessa toki on, mutta olohuoneessa ei ole. Samainen kaveri myös kommentoi, miten kirjahyllyn puuttuminen kertoo akateemisesta ihmisestä paljon. Hän itse on myös yliopiston käynyt ja vanhempansa myös.
En ymmärrä, miksi kirjahylly tekisi minusta yhtään fiksumman? Olen aina suosinut kirjastoa ja en mielelläni ole ostanut kirjoja itselleni. Iso osa kotiin kertyneistä kirjoista meni viimeisimmässä muutossa roskiin, kun kirjoihin oli varastossa tarttunut homeen tuoksua. Ei kirjahyllyn puuttuminen tarkoita, ettenkö sivistäisi itseäni. Luen paljon, kuuntelen äänikirjoja/podcasteja, seuraan uutisia.
Mikä siinä fyysisessä kirjahyllyssä on niin ihmeellistä?
Kommentit (53)
Vain työttömällä tai eläkeläisellä on oikeasti aikaa lukea kirjoja. Jokainen voi tykönään miettiä kauanko työssäkäyvältä lapsiperhettä pyörittävältä ihmiseltä menee lukea yksi hyllymetrillinen kirjoja, saatika useampia.
Minulla on tohtorintutkinto ja iso kirjahylly. Se on täynnä sarjakuvia ja koriste-esineitä.
Meillä nyt vielä kirjahylly on, mutta niissä on enimmäkseen levyjä. Uudiskohteisiin varsinkaan ei enää kirjahyllyä saa, eli emme voi ostaa niitä. Kirjahyllyssä on kirjoja joihin palaan vuodesta toiseen sekä käsitöihin liittyviä ohjekirjoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivistynyt ihminen ei heitä kirjoja roskiin.
Odotapas kun sivistynyt vanhempasi kuolee ja sinulla on tuhansien niteiden kokoelma, josta mietit että mitä mä tällä teen.
Helpompaa ne on myydä tai lahjoittaa. Kiinnostuneet voivat tulla itse hakemaan pois.
Ei tarvitse nähdä edes kuljettamisen vaivaa.
Myös kirjastot ottavat vastaan kirjoja, jos ne ovat kohtuullisessa kunnossa.
Laitat myyntiin jonnekin nettiin. Kuvaat, hinnoittelet, vastaat joutaviin kyselyihin. Sovit noutoja, olet kotona, joku ei tule, joku peruu, toinen siirtää. Aikaa kuluu. Saat muutaman killingin.
Ei, kyllä se pois heittäminen on helpointa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivistynyt ihminen ei heitä kirjoja roskiin.
Odotapas kun sivistynyt vanhempasi kuolee ja sinulla on tuhansien niteiden kokoelma, josta mietit että mitä mä tällä teen.
Tarjoat divariin. Vanhoja kirjoja ostetaankin. Saattaisikohan noiden arvo vielä noustakin?
Ei mullakaan ole kirjahyllyä, kirjoja on vähän vitriinikaapissa olohuoneessa mutta vain yksi hylly näkyy lasin läpi jossa kirjoja, loput on sitten makkarissa toisessa vitriinikaapissa ja yöpöydän alahyllyllä..
Löytyy vähän kaikenlaista, perintönä saadut esim. kalevala ja vanhempien vihkiraamattu sekä omat aivot narikkaan lukemiset, tolkienit ja työhön liittyvät ja vapaa-ajan opiskelukirjat. Sekä jopa muutamat klassikkoDVDt taitaa löytyä myös sieltä (jotain musiikki/livetaltiointeja ja muita joita ei helpolla nää toistopalveluista).
Sillä on joku ihmeellinen alemmuuskompleksi eli jätä kommentoida omaan arvoonsa äläkä muuta mitään kotonasi. Sun koti saa ja sen pitää olla juuri niin kuin sinulle on mukavaa ja mielekästä!
Divarit maksavat nollasta eurosta pariin euroon tavallisista kirjoista, joita suurin osa sinne tarjottavista kirjoista on.
Mikä sinua vaivaa, jos otat yhden ihmisen kommentin noin raskaasti?
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla aloilla esim. ammattikirjallisuus ei vanhene. Sitten taas on aloja, joissa 10 v vanha kirja on auttamatta vanhentunut, eikä sisällä enää ollenkaan ajankohtaista tietoa. Miksi pitäisi hillota hyllyssä sellaista, mistä aika on ajanut ohi?
Turha minusta valittaa kirjahyllyn puutteesta. Tiedän useamman, jolla on iso kirjahylly kotonaan, mutta eivät todellakaan istu iltaisin lukemassa. Näön vuoksi se kirjahylly monilla on.
Näön vuoksiko? On taas mahtavan tietäväistä porukkaa, kun tiedetään että ihmiset pitävät kirjahyllyjä statussymboleina tai näön vuoksi.
Mitä, jos ihmiset rakastavat kirjoja ja haluavat hankkia tai säilöä mieleisiään teoksia, vaikkeivät kaikissa elämänvaiheissa ehdikään iltaisin istua niitä lukemassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivistynyt ihminen ei heitä kirjoja roskiin.
Odotapas kun sivistynyt vanhempasi kuolee ja sinulla on tuhansien niteiden kokoelma, josta mietit että mitä mä tällä teen.
Luet tietenkin. Ei tule kesälomalla tylsää kun pistää Iijoki-sarjaa lukien.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ennen kirjoja.
Mutta nyt mielestäni kirjoja käytetään vain nykyhetkessä. Hän ajattelee, että nykyhetkessä on enemmän kirjoja, ei menneisyydessä.
Mutta nykyhetkessä on vain kirjoja, ei.
Mutta sitten nykyhetkessä on enemmän kirjoja nykyhetkessä.
Mutta nyt nykyhetkessä on enemmän kirjoja nykyhetkessä.
Ota lääkkeesi.
Mun vanhemmat olivat köyhiä kouluttamattomia (kansakoulu) duunareita mutta meillä oli kirjahylly ja satoja kirjoja. Politiikkaa, historiaa, klassikkoromaaneja, matkakertomuksia, ammattikirjallisuutta yms upeita teoksia joita kaikki akateemisetkaan eivät varmaan ole lukeneet.
Monte Criston kreivin luin minäkin 9 vuotiaana.
Kaikilla ei ole edelleenkään mahdollisuutta kouluttautua älykkyydestä huolimatta. Kirjahyllyssä voi olla vaikka muovisia matkamuistoja Teneriffalta eikä se ole tae älykkyydestä...
Kirjahylly kirjoineen löytyy vaikka viimeisimmässä muutossa laitettiin yli 400 kirjaa kiertoon mutta sen ovia en ole avannut vuosiin koska kuuntelen kaiken äänikirjoina nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Sivistynyt ihminen ei heitä kirjoja roskiin.
Tuo koskee vain pergamenttikirjoja. Paperikirjat ovat kertakäyttökirjoja, senkin barbaarinen juntti.
Minä rakastan kirjoja. Lapsesta saakka olen ollut sellainen lukutoukka ja kiinnostunut kirjoista,
Ja kyllä - kirjahylly löytyy olohuoneesta. KIrjahyllyssä säilytän rakkaimmat kirjaklassikkoni, joiden pariin palaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Minulle maailman paras keino rentoutua on ottaa kirja käteen ja lukea.
Ei kiitos älytöntä määrää kirjoja kotiin. Ei ole kirjahyllyäkään mutta se ei estä lukemista ja loputonta kiinnostusta eri asioihin. Ihan tilanhukkaa moinen
Ymmärrän kuunnelmat, mutta nykyiset äänikirjat muille kuin näkövammaisille ovat kyllä omituinen keksintö. Tykkään fyysisen kirjan tunnusta lädessä, sivujen kääntelystä, kuvitella myös henkilöiden äänet mielessäni, jne...
Meillä on kirjoja joka paikassa ja hyllymetrejä on palkon. Tällä hetkellä varmaan n. 1100 kirjaa (tottakai kaikki luetteloitu insinöörimäisesti). Haaveilen omasta kirjastohuoneesta. Itse tykkään käyttää kirjastoa ja omistaa vain ikisuosikkini, mutta mieheni on oikea hamstraaja. Hänen lukemiaan kirjoja ei löydy kirjastosta eikä äänikirjoina.
Vierailija kirjoitti:
Ei kiitos älytöntä määrää kirjoja kotiin. Ei ole kirjahyllyäkään mutta se ei estä lukemista ja loputonta kiinnostusta eri asioihin. Ihan tilanhukkaa moinen
Jotkut kerää muumimukeja hyllyyn ja rakentavat jopa lasivitriinejä niitä varten. Nauttivat katsella kokelmaansa.
Toiset säilyttävät helposti saatavilla lempikirjojaan kirjahyllyssä, kirjoja, joiden pariin palaavat yhä uudelleen ja uudelleen.
Mulla on akateeminen tutkinto, mutta kirjahyllyssä on vaan jotain nuoruusajan kirjoja. Luen e-kirjoja. Myöskään opinnoissa ei tarvinnut lukea yhden yhtä fyysistä kirjaa. Kirjahyllyssä on lähinnä pelejä ja muita tavaroita. Ei kiinnosta mitä kertoo minusta.
T. 25v
Ehkä sun adhd ei kannata ostaa niitä kirjoja ollenkaan. Mulla on add ja oon todennut jo pitkän aikaa sitten tämän omalla kohdalla että en jaksa kiinnostua kirjoista loppuun asti. Tai pitää olla täydellisesti omiin mielenkiinnon kohteisiin sopiva aihe. Mun taktiikka on ostaa yksi kirja ja uutta en osta ennen kuin edellinen on luettu.