Katkeran keski-ikäistyneen tyttäreni jutut kyllästyttävät. En oikein haluaisi häntä enää kylään.

Tytär ei ole menestynyt elämässä kaksisesti ja tuntuu syyttävän meitä vanhempia kaikesta. Ei suoraan, mutta sellainen marttyyriasenne välittyy. Olisi pitänyt olla aina hienommat harrastukset ja koulut ja puitteet kotona. Lisäksi suunnilleen kaikki, mitä me vanhemmat edustamme, on noloa ja junttia. Ymmärtäisin tällaisen asenteen angstiselta teiniltä, mutta aikuiselta ihmiseltä se suututtaa. Vierailut ovat hänen puoleltaan ihmeellistä hössöttämistä, aina ohimennen tekee selväksi, mikä riesa käyminen on. Tekisi mieli sanoa, että ei tarvitse tulla, mutta tuntuu että ei omalle jälkeläiselle voi niin sanoa.