" Suomi esitellään viisukatsojille huumorilla" -yle
Euroviisu-lähetyksissä nähtävät postikortit eli isäntämaata esittelevät videot kuvaavat Suomea huumorin keinoin. Euroviisujen vastaavan tuottajan Heikki Seppälän mukaan pienet esittelyvideot antavat aihetta hymyyn ja jopa nauruun. Osa naurusta kohdistunee suomalaisiin.
Toimittajille tänään esitellyissä kahdeksassa videossa naurua kaivettiin muun muassa hiljaisten suomalaisten kännykkäinnosta ja avantouinnista. Yhdessä videossa vaiti aterioiva perhe puhuu vain kännykän soidessa. Toisessa haitaria soittava mies pulahtaa avantouinnille.
Tiistaina esitellyistä videoista hellyttävimmässä pieni poika kaivautuu valtavan lumikasan halki päästäkseen toisella puolella odottavan ystävänsä, pienen tytön luo. Tarinan lopussa lapset syövät eväitä suuren lumisydämen sisällä.
Postikortit ovat suurimmaksi osaksi tuotantoyhtiö Tarinatalon käsialaa. 52:sta videosta Tarinatalo teki 47. Loput viisi ovat YLE:n tekemiä.
- Koska meillä on neljä vuodenaikaa, työ piti saada alkuun heti. YLE kuvasi ensimmäiset postikortit jo kesän alussa, kertoo Heikki Seppälä.
Elokuussa puikkoihin hyppäsi Tarinatalo. Videoita kuvattiin ympäri Suomea. Kuvauksia tehtiin muun muassa Nurmeksessa, Turussa, Helsingissä, Utsjoella, Hyrynsalmella ja Savonlinnassa.
Videot tuottaneen Tarinatalon Kari Tervon mukaan esittelyvideot eivät ole mitään perinteisiä matkailumainoksia, vaan draaman kautta tarinan kertovia lyhytelokuvia.
- Tarinat kertovat suomalaisista ihmisistä ja kansanluonteesta. Ne ovat samaan aikaan sekä totta että tarua, maalailee Tervo. Päähenkilöt ovat aitoja ja intohimoisia ihmisiä. Heidän tarinansa esittelevät alkuvoimaista Suomea ja suomalaisuutta pilke silmäkulmassa ja pähkähulluutta kaihtamatta.
Joulupukki esiintyy vain yhdessä videossa. Siinä hän tapaa ensimmäistä kertaa toisen suuren suomalaisen, Muumipeikon.
Videoissa kuultava musiikki on Tuomas Kantelisen käsialaa. Jokainen postikortti on kestoltaan 35 sekuntia. Videot esitetään Euroviisujen semifinaalissa ja finaalissa aina artistien vaihdon aikana.
Kommentit (13)
Miksei ne voinut laittaa siihen ketään hyvää mainoselokuvaohjaajaa tekemään niitä. Ne oli surkean näköisiä ja kuvallisesti latteita. Juonet oli viisivuotiaan tekemiä.
meillä on lahjakas kaarti, joka osaa tehdä hyviä lyhyitä spotteja!
Ihan sama, mitä niistä muualla ajatellaan.
Harvoin muualla nauretaan toisten hölmöydelle, vaan ihastutaan aitouteen, huumoriin ja sille että osataan vitsailla itsestäkin.
Suomi antaa näin aidon, pintaa syvemmän ja vilpittömän kuvan!
IHANAA, odotan malttamattomana videoita...
Ei niitä iänikuisia matkailumainoksia jaksaisikaan katsoa.
Ollaan vaan ylpeitä maastamme eikä oteta kaikkea aina niin vakavasti. Sama se mitä " ne muut" meistä ajattelee.
ja tunnistan p*skan konvehdeista! Olen ollut alalla vuodesta 95 ja voin väittää tietäväni mille tasolle lahjakkaat pääsevät.
Pidän todellakin oikeutenani kommentoida asiaa.
Minä veikkaan, että olisi ne tehnyt IHAN mikä tahansa taho, ne kriittisen suomalaisen silmissä vaikuttavat kököiltä.
Tylsiä olivat ja visuaalisesti huonoja.
Vierailija:
Tylsiä olivat ja visuaalisesti huonoja.
i ole mitenkään humoristinen vaan mauton. tai sitten mä olen vaan tosikko
nyt huonosti esim juontajavalinta mutta ei nyt morkata ennen kuin on kisat nähty.
Se on oikeasti alan paras, niin miksi alan paras ei tee niitä postikortteja?
Jään odottomaan innolla miten nuo pätkät mollataan täällä ja tunnetaan häpeää olla suomalainen.