Puoliso haluaa muuttaa paikkakunnalta

Vierailija kirjoitti:

Voiko miehellä olla nyt esimerkiksi psykoosi vai onko tällainen hänelle normaalia käytöstä? Käyttäytyykö hän arjessa kuin aikuinen vai lapsi? Onko hän pyytänyt anteeksi sitä, että kaikki aikuisten velvollisuudet ovat nyt yksin sinun harteillasi?

Hänen itsekkyytensä vaikuttaa sairaalloiselta. En todellakaan lähtisi jonkun mt-ongelmaisen vuoksi pilaamaan omaa elämääni, enkä varsinkaan lasten elämää. Ja ongelmana ei ole muuttaminen, vaan täysin epärealistiset "suunnitelmat" tai pikemminkin kuin pikkulapsen vaatimukset. Miksi hyppäisin tuollaiseen lihamyllyyn?

Tämä minullakin tuli mieleen. Ikäkriisi? Joku muu kriisi? Onko mies työelämässä?

Mitä sillä nykyisellä asuinpaikkakunnalla on tapahtunut kun noin kauheasti ahdistaa? Jos ei mitään ihmeellistä niin taustalla on jokin muu syy.

Minä en muuttaisi noin epävakaan miehen perässä minnekään. Sitten kun koko elämä on siirretty uuteen paikkaan, iskeekin taas uusi kriisi ja kaikki pitää taas rakentaa jollain tavalla uusiksi. Ellei siinä kohtaa mies jätä perhettä yksin sinne korpeen ja keksii omalle elämälleen tarkoituksen jostain muualta taas. En luottaisi ollenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä sillä nykyisellä asuinpaikkakunnalla on tapahtunut kun noin kauheasti ahdistaa? Jos ei mitään ihmeellistä niin taustalla on jokin muu syy.

Esimerkiksi trolli?

Jospa se ei olekaan paikka vaan etäisyys lapsiarkeen, joka helpottaa häntä...

:(

Vierailija kirjoitti:

Jospa se ei olekaan paikka vaan etäisyys lapsiarkeen, joka helpottaa häntä...

 

:(

Tuokin on valitettavan yleistä, kun on niin paha olla vastuista.

Mielestäni mies kaipaa ennemmin terapiaa jossa käsittelee ahdistustaan sen syitä ja keskittyy paranemiseen. En muuttaisi lasten kanssa koska teillä on elämä järjestyksessä. Mies ei vaikuta sitoutuneelta perhe-elämään. Piilohomo?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän molempia osapuolia! Aloittaja älä suostu muuttamaan ilman tarkkaan harkittua ja suunniteltua tietoa. Pysy lasten kanssa siellä missä olette kunnes jotain valmista on. Olen itse ollut se jota ahdisti pikkukaupungin elo ja nurkkakuntaisuus ja mistä mies ei missään tapauksessa halunnut muuttaa pois. Se on hänen lapsuudenkotikaupunki. Meillä tuli ero enkä ole katunut kuitenkaan. Asunto oli minun, myin sen, muutto meni hieman liiankin vauhdikkaasti työpaikkani sisäisen siirron takia, mutta se henkinen vapaus oli huumaava. Oli kuin vuosien kivikuorma olisi otettu niskasta painamasta. Kaikki asiat järjestyivät uudessa kaupungissa nopeasti, päiväkoti ja koulu, harrastukset löytyivät, kaverit löytyivät, ihan kaikki. 

Oliko sinulla lapsia siis? Ja muutit lapsien kanssa, kun erositte? Jäikö lapset sinulle vai yhteishuoltajuus, muutitko kauas?

Sinänsä en siis ole muuttoa vastaan ja ymmärrän miehen ahdistuksen, meillä vähän samankaltainen tilanne. Silti pitää olla jotain järkeä mihin muuttaa ja pakkohan siinä on joku suunnitelma olla muutenkin, eikä lapsiakaan noin vain voi ottaa koulusta ja hoidosta pois, jos ei edes tiedä minne niitä siirtää.

Ap

Kyllä, muutin lasten kanssa. Siksi sanoinkin, että jää sinne ja muuttakaa vasta sitten kun on selvillä mihin, miten, missä työt ja muut. Jos siis päädyt, että haluat muuttaa. En halunnut painostaa miestä muuttoon vaikka siitä puhuinkin useasti. Koska hän ei lämmennyt ajatukselle tein oman ratkaisuni. Se pikkukaupungin ympäristö ei vain sopinut minulle, se nurkkakuntaisuus, sisäänpäinlämpiäväisyys, tapahtumattomuus, pakollinen kaksi autoa, pienet kaupat, jne. Miehelle se oli tuttua ja turvallista elämää, ja on edelleen. Sovussa (ja surussakin tietysti) erottiin, yhteishuoltajuus on. Välimatkaa toki on mutta sopimalla ja järjestelemällä kaikki on sujunut ilman suuria ongelmia. Lapset itseasiassa innostuivat kun oli muutettu ja löysivät uusia kivoja kavereita läheltä. Tuolla on iso leikkipuisto ja siellä pakosti tutustuu samanikäisiin. Isänsä luona ollessa tapaavat entisiä kavereitaan. Maailma ei pyörähtänyt ympäri meillä, mutta elämässä on nyt värejä enemmän eikä lähes jokainen vastaantulija tai kaupan kassa ole puolituttu jonka nähdessään huokaisee, että "älä vain nyt jää juttelemaan, tänään en jaksa."

Kiitos vastauksesta! Kuulostaa, että sinulla asiat meni hyvin. Meillä tilanne ehkä juuri toisinpäin, eli mies haluaa lapset selkeästi kauemmas palveluista kuin itse. Eäilen hieman, että lapset olisi teineinä innoissaan, kun kavereita ei ole lähimmän 20km päässä ja koulutkin 40km päässä. Minunkin luultavasti vaikeampi saada töitä vastaavilla etäisyyksillä. Ja siitähän tulisi minullekin entistä kuormittavampaa, koska matkat lisääntyy ja miehelle tosiaan jo nyt on hieman vaikeaa välillä osallistua esim. lasten harrastuksiin viemisissä.

ap

Totta, meillä meni hyvin ja yksi syy siihen oli varmaankin tuo, että olimme niin pitkään keskustelleet muutosta. Kummallakin oli oma kanta asiaan selkiytynyt ja varmistunut se mitä haluaa. Toinen iso syy oli työpaikkani jossa pystyin tekemään vain sisäisen siirron.

Jos teillä tosiaan tulisi noin pitkät matkat kouluun ja kavereille niin epäilyittäisi kyllä muutto. Toki jos koko perhe on maalaiselämään halukkaita ja siellä kotona voi harrastaa ja pitää vaikka eläimiä niin sitten tilanne on harkittavissa. Jätä asia miehen kypsyteltäväksi ja odota jos sieltä jotain valmista suunnitelmaa tulee. 

Kaalin hoitoa hän tarvitsee. Muutto ei sekaiseen päähän auta. 

Vierailija kirjoitti:

JSS.

Ukko on sekaisin ja haluaa sotkea teidän muidenkin elämän. 

Ettei vaan olisi joku toinen muija taustalla? Koittaa lavastella tilannetta.

Antaisin muuttaa, koska selvästi haluaa pois. Sanoisin, että me muut tullaan perässä. Ja sitten ei tultaisi.

Ei se muuttaminen mitään auta. Samat ongelmat vain seuraavat mukana.

Näitä on nähty. Pahimmillaan alkaa viina maistua, kun uudessa paikassa ei edes tunne ketään.

Jos katsastatte sopivan lähellä olevat paikkakunnat ja niiden rauhallisimmat sopukat.

Vähintä mitä puolisosi  nyt voisi tehdä olisi jonkinlainen konkretia ja suunnitelma tämän haaveen toteuttamiseen. Eihän hän voi sinulle myydä ajatustaan, kun vastaus on vain "emmä tiiä".  Kuulostaa siltä nimittäin, että loppujen lopuksi kaikki oikea suunnitelma jäisi sinun hoidettavaksesi ja puoliso vain raahautuisi mukana. Näin sen ei nyt kuuluisi mennä kerran hän on se, joka sitä muutosta kaipaa. Ja siis totta kai te teette mahdolliset lopulliset päätökset ja suunnitelmat yhdessä, mutta kyllä hänen täytyisi nyt ottaa tuosta vetovastuuta eikä tavallaan sysätä vastuuta omasta ahdistuksestaan sinun harteillesi.

Olennaisintahan tässä on nimenomaan se, että miehellä ei ole minkäänlaista konkreettista suunnitelmaa, joka ottaisi huomioon myös muun perheen tarpeet.

Mitä jos käykin niin, että muutatte jonnekin syrjempään, ja siitä huolimatta mies on edelleen ahdistunut? Jos se ahdistus tuleekin perhe-elämästä, haluaako sittenkin vain vapautta? Mitä jos muuton jälkeen mies haluaakin erota?

Joku jo kommentoikin, että järkevin ratkaisu olisi alkuun se, että mies muuttaisi yksin jonnekin ja katsoisi miltä tuntuu. Toisaalta, jos se jatkuva mökillä olokaan ei vie ahdistusta pois, niin miksi muutto muualle auttaisi? Järkevintä nyt olisi miehen hakea apua ja käydä ammattilaisen tykönä juttelemassa ahdistuksestaan. Tilanne on pitemmän päälle kestämätön ja vaikuttaa myös lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Jos katsastatte sopivan lähellä olevat paikkakunnat ja niiden rauhallisimmat sopukat.

Tarkoitit siis, että mies alkaa kartoittamaan näitä paikkoja ja mietti, että miten lasten hoito- ja koulupaikat menisi jne. 

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni mies kaipaa ennemmin terapiaa jossa käsittelee ahdistustaan sen syitä ja keskittyy paranemiseen. En muuttaisi lasten kanssa koska teillä on elämä järjestyksessä. Mies ei vaikuta sitoutuneelta perhe-elämään. Piilohomo?

Kyllä. Ehtona, että menee purkamaan ahdistustaan terapeutin luo ennen kuin mikään muutto tulee kyseeseen. Jos senkin jälkeen on varma, että muutto on ratkaisu keskustelette asiasta uudelleen ja hän konkreettisesti myös suunnittelee sen.

Vierailija kirjoitti:

Minä en muuttaisi noin epävakaan miehen perässä minnekään. Sitten kun koko elämä on siirretty uuteen paikkaan, iskeekin taas uusi kriisi ja kaikki pitää taas rakentaa jollain tavalla uusiksi. Ellei siinä kohtaa mies jätä perhettä yksin sinne korpeen ja keksii omalle elämälleen tarkoituksen jostain muualta taas. En luottaisi ollenkaan. 

Mä oon tällainen nainen. Elämä on minusta tehty elettäväksi ja lapset saavat sitten isompana päättää miten elämäänsä elävät. Jos uudet työkuviot vievät rahakkaamman pestin perässä niin miksei lähtisi. Jo pian kuolisin tylsyyteen jos tietäisin että pitää samassa torpassa kykkiä seuraavat 50 vuotta eikä muka olisi sallittua lähteä koska lapset. Jos ajattelisin oman äitini kohdalle niin tottakai haluaisin hänen elävän omaakin elämäänsä! Nainen saattaa häivyttää oman itsensä perheensä taustalle velvollisuudentunnosta, ja se on surullisin kohtalo mitä naiselle on tarjolla. Silti jotkut sitä toteuttavat vielä tässä maailmanajassa. Maailma on täynnä marttyyriakkoja jotka pyytämättä uhranneet oman elämänsä muiden hyysäykseen! Minä en tällainen ole ja siitä on ukollakin tieto. Saattaa tulla lähtö ja minut saa tästä arvaamattomuudesta vapaasti jättää jos tahtoo.

Vierailija kirjoitti:

Olennaisintahan tässä on nimenomaan se, että miehellä ei ole minkäänlaista konkreettista suunnitelmaa, joka ottaisi huomioon myös muun perheen tarpeet.

Mitä jos käykin niin, että muutatte jonnekin syrjempään, ja siitä huolimatta mies on edelleen ahdistunut? Jos se ahdistus tuleekin perhe-elämästä, haluaako sittenkin vain vapautta? Mitä jos muuton jälkeen mies haluaakin erota?

Joku jo kommentoikin, että järkevin ratkaisu olisi alkuun se, että mies muuttaisi yksin jonnekin ja katsoisi miltä tuntuu. Toisaalta, jos se jatkuva mökillä olokaan ei vie ahdistusta pois, niin miksi muutto muualle auttaisi? Järkevintä nyt olisi miehen hakea apua ja käydä ammattilaisen tykönä juttelemassa ahdistuksestaan. Tilanne on pitemmän päälle kestämätön ja vaikuttaa myös lapsiin.

Tuossa vain on epäreilua se, että puoliso tuolla tavalla pääsee luistamaan kaikesta perhevastuista ja jättää kaiken ap:n hoidettavaksi. Väärin jo nytkin se, että mies luuhaa kaiken vapaa-aikansa mökillä, hän on käytännössä ulkoistanut itsensä perheestään jo nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en muuttaisi noin epävakaan miehen perässä minnekään. Sitten kun koko elämä on siirretty uuteen paikkaan, iskeekin taas uusi kriisi ja kaikki pitää taas rakentaa jollain tavalla uusiksi. Ellei siinä kohtaa mies jätä perhettä yksin sinne korpeen ja keksii omalle elämälleen tarkoituksen jostain muualta taas. En luottaisi ollenkaan. 

Mä oon tällainen nainen. Elämä on minusta tehty elettäväksi ja lapset saavat sitten isompana päättää miten elämäänsä elävät. Jos uudet työkuviot vievät rahakkaamman pestin perässä niin miksei lähtisi. Jo pian kuolisin tylsyyteen jos tietäisin että pitää samassa torpassa kykkiä seuraavat 50 vuotta eikä muka olisi sallittua lähteä koska lapset. Jos ajattelisin oman äitini kohdalle niin tottakai haluaisin hänen elävän omaakin elämäänsä! Nainen saattaa häivyttää oman itsensä perheensä taustalle velvollisuudentunnosta, ja se on surullisin kohtalo mitä naiselle on tarjolla. Silti jotkut sitä toteuttavat vielä tässä maailmanajassa. Maailma on täynnä marttyyriakkoja jotka pyytämättä uhranneet oman elämänsä muiden hyysäykseen! Minä en tällainen ole ja siitä on ukollakin tieto. Saattaa tulla lähtö ja minut saa tästä arvaamattomuudesta vapaasti jättää jos tahtoo.

Ok, olet silti itsekäs.