Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Aikuisten illanviettoon mukaan tuotu lapsi

Vierailija
12.04.2026 |

Eilen vietettiin vähän naisten iltaa erään ystävän kotona. Ohjelmassa oli sellaista aikuisten asioista juttelemista, hyvää ruokaa, naksuja ja pari juomaa kuka haluaa ottaa.

Yksi naisista toi 8v. lapsen mukanaan. Ei saanut hoitopaikkaa, ei kai haittaa, hän meitä häiritse, piirtelee ja saa olla puhelimella. 
En tiedä, kyllä minua häiritsi. Piti miettiä juttujen tasoja lapsen korville sopiviksi, vaikka hän ei näyttänyt kuuntelevan, niin kyllä ne kuuntelevat, Lapsella oli asiaa äidille monta kertaa ja aikuisten jutut keskeytyivät. Vähän näytti lapsella tylsääkin olevan ja odotti kotiin lähtemistä. Vaikka ei nyt tarkoitus ollut muutenkaan ottaa paria juomaa enempää, niin yhteen jäi kun oli minusta jotenkin kiusallista juoda lapsen läsnä ollessa, vaikkei omani ollutkaan. Ei oikein päässyt juttelemaan aikuisten juttuja aikuisten seurassa kun juuri sellanen oli illan tarkoitus. Syödessä keskusteltiin asioita, jotka sopivat 8-vuotiaalle ja myöhemmin se yksin nurkassa kyyhöttävä 8v. oli aika kiusallinen fiiliksentappaja.

Mitä mieltä muut olette, millaisia fiiliksiä, jos joku ottaa lapsen mukaan aikuisten iltaan?

 

Kommentit (135)

Vierailija
61/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

aikuisten asioista juttelemista🤣 Suunnittelette etukäteen, että tänään puhutaan vaihdevuosista ja peräpukamista?🤣 

No esimerkiksi, ei näitä nyt mihinkään agendalle kerätä, mutta ystäväporukassa voi tällaisetkin tulla  puheeksi. Samoin avioerot tai -kriisit, lasten ongelmat, sairaudet, seksi. Ei sovi lapsille.

Vierailija
62/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaveri kysyy siellä whatsapp ryhmässä onko ok ottaa lapsi mukaan. Kaikki vastaa joo joo ota vaan. Ja tämän jälkeen vähintään yksi tulee ajanvietteenä käytettävälle palstalle kertomaan kuinka perseestä tämä on. 

En pääse, en saa lapsenvahtia. Kaikki komppaa, että ota se lapsi mukaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ei saa lapselle hoitajaa/hoitopaikkaa, silloin äiti jää lapsen kanssa kotiin. En ikinä kutsuisi toise tommosta henkilöä aikuisten illanviettoon.

Vierailija
64/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveri kysyy siellä whatsapp ryhmässä onko ok ottaa lapsi mukaan. Kaikki vastaa joo joo ota vaan. Ja tämän jälkeen vähintään yksi tulee ajanvietteenä käytettävälle palstalle kertomaan kuinka perseestä tämä on. 

En pääse, en saa lapsenvahtia. Kaikki komppaa, että ota se lapsi mukaan. 

Kaikki? Ihan kaikkiko siinä ryhmässä?

Vierailija
65/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä se voi vähän sapettaa, jos itse laittaa lapset hoitoon ja lähtee hippafiiliksellä liikkeellä naisten iltaan. Sitten joku tuo oman lapsensa mukaan ja naisten ilta muuttuu kahvikutsuiksi.

Vierailija
66/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuollaiset lapselliset Äitii mull on tylsää Äitii koska lähdetään kotiin Äitii miks täällä ei oo mitään tekemistä/ohjelmaa/syötävää lapsille -pennut ovat todella rasittavia. Tehkää palvelus ja jättäkää ne kotiin jos haluatte toisten illanviettohin tulla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaffebulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari kertaa meillä sattunut sama. Olen ollut vielä illan emäntä. Meidän ja muiden pariskuntien lapset jo muuttaneet opiskelemaan. Yhdellä pariskunnalla sellainen 7-vuotias ADHD-tapaus. Ja kaiken kukkuraksi se lapsen paimentaminen jäi minun vastuulle. Sen vanhemmat juttelivat ja tissuttelivat muiden aikuisten kanssa koko illan ja kun minulla oli muutenkin tekemistä tarjoilujen kanssa, niin piti välillä etsiä varastosta sille omien lapsien vanhoja leluja ja keksiä mitä se söisi ja joisi, kun tarjoiluja ei ollut lapsille suunniteltu. Ja sitten kun sillä oli tylsää, niin se tuli aina minulle selittämään mitä ihmeellisempiä asioita ja kyselemään onko legoja, onko sellaista limppari, on nälkä saisinko lämpimiä voileipä. Ja se siis kävi ensin vanhempiensa luona ja vanhemmat ohjasi minun luokse. Päälle se jätti tietenkin valtavan sotkun. Oli sitten meidän varastosta kantanut kaiken maailman leluja ympäri meidän kämppää. Ja penkonut tylsyydessään muutenkin koko kämppämme varmaan joka ikisen lipaston ja kaapin. Mulla meni varmaan kolmasosa ajasta sen lapsen kanssa. Ja tämä tapahtunut pari kertaa.

Juuri tällaisten tilanteiden takia en ikinä kutsu lapsia kotiini. Kavereiden lasten ollessa pieniä tapasimme aina ravintolassa tai jonkun kotona, mutta ei minun. 

Me ei olla koskaan oltu kenenkään kotona. Nämä ovat niitä ns arjen irtiottoja. Sama kun hoitaisi kakaralaumaa omassa kodissaan ottaa ryhmä vankilasta vapautuneita naisia kotiinsa. Kuka parkuu ja tappelee mistäkin pikkuhiprakassa.😂 Ja emäntä passaa ja palvelee, minä en sitten syö sitä ja tätä. 

Vierailija
68/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

aikuisten asioista juttelemista🤣 Suunnittelette etukäteen, että tänään puhutaan vaihdevuosista ja peräpukamista?🤣 

No esimerkiksi, ei näitä nyt mihinkään agendalle kerätä, mutta ystäväporukassa voi tällaisetkin tulla  puheeksi. Samoin avioerot tai -kriisit, lasten ongelmat, sairaudet, seksi. Ei sovi lapsille.

tai kuolemat, saattohoidot, rankat syöpähoidot, leikkaukset...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme jo aikuisia ihmisiä ja ymmärrämme ettei sitä lapsenvahtia aina vaan saa. Ja nuo illat ei myöskään ole enää mitään teinimäistä hihittelyä, kun joku sanoi pippeli. Ihan ruokaa ja juomaa, eikä mitään överikännejä. 

8-vuotias tarvitsee lastenvahdin?

ei tuon ikäistä saa jättää yksin kotiin!

Naapuri näkee ja tekee lasun!

Alle 12v ei ole vastuussa itsestään!

 

Esimerkkejä oikeuden päätöksistä:

6-vuotias yksin kotona: Sakkoja ja korvausvelvollisuus.

Pariviikkoinen vauva yksin: Äiti sai sakkoja.

8- ja 10-vuotiaat yksin yli vuorokauden: Sakkoja. 

Tuossa ap:n tilanteessa lapsi olisi voinut olla 2 tuntia yksin kotona alkuillasta, tai kysytty voiko olla esim. kaverin luona 2 tuntia, ja äiti menee illanviettoon selvin päin 2 tunniksi, ja hakee lapsen kaverin luota. Näin muiden ilta ei mene pilalle. 

Kyllä 8v voi olla 18-21 välillä 2t yksin kotona nyt kun illat ovat jo valoisia. Puhuu esim. isän tai mummon tai kummin kanssa puhelimessa/ videopihelun sen viimeisen puoli tuntia, jos jännittää yksin olo, kun ulkona alkaa hämärtyä. 

Vierailija
70/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole ok. Meillä vietetään erikseen perheiden kesken tapaamisia, mutta aikuisten illanviettoihin ei oteta lapsia mukaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveri kysyy siellä whatsapp ryhmässä onko ok ottaa lapsi mukaan. Kaikki vastaa joo joo ota vaan. Ja tämän jälkeen vähintään yksi tulee ajanvietteenä käytettävälle palstalle kertomaan kuinka perseestä tämä on. 

En pääse, en saa lapsenvahtia. Kaikki komppaa, että ota se lapsi mukaan. 

naisten maailmassa ei olisi sallittua sanoa ei, vaikka kaikki ajattelisi, että nyt menee illanvietto p a s kaksi

Vierailija
72/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari kertaa meillä sattunut sama. Olen ollut vielä illan emäntä. Meidän ja muiden pariskuntien lapset jo muuttaneet opiskelemaan. Yhdellä pariskunnalla sellainen 7-vuotias ADHD-tapaus. Ja kaiken kukkuraksi se lapsen paimentaminen jäi minun vastuulle. Sen vanhemmat juttelivat ja tissuttelivat muiden aikuisten kanssa koko illan ja kun minulla oli muutenkin tekemistä tarjoilujen kanssa, niin piti välillä etsiä varastosta sille omien lapsien vanhoja leluja ja keksiä mitä se söisi ja joisi, kun tarjoiluja ei ollut lapsille suunniteltu. Ja sitten kun sillä oli tylsää, niin se tuli aina minulle selittämään mitä ihmeellisempiä asioita ja kyselemään onko legoja, onko sellaista limppari, on nälkä saisinko lämpimiä voileipä. Ja se siis kävi ensin vanhempiensa luona ja vanhemmat ohjasi minun luokse. Päälle se jätti tietenkin valtavan sotkun. Oli sitten meidän varastosta kantanut kaiken maailman leluja ympäri meidän kämppää. Ja penkonut tylsyydessään muutenkin koko kämppämme varmaan joka ikisen lipaston ja kaapin. Mulla meni varmaan kolmasosa ajasta sen lapsen kanssa. Ja tämä tapahtunut pari kertaa.

Juuri tällaisten tilanteiden takia en ikinä kutsu lapsia kotiini. Kavereiden lasten ollessa pieniä tapasimme aina ravintolassa tai jonkun kotona, mutta ei minun. 

Me ei olla koskaan oltu kenenkään kotona. Nämä ovat niitä ns arjen irtiottoja. Sama kun hoitaisi kakaralaumaa omassa kodissaan ottaa ryhmä vankilasta vapautuneita naisia kotiinsa. Kuka parkuu ja tappelee mistäkin pikkuhiprakassa.😂 Ja emäntä passaa ja palvelee, minä en sitten syö sitä ja tätä. 

Ja joku kaataa viinit sohvalle, jne. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän kaveriporukassa ei edes alkoa käytetä, mutta silti aikuisten illat on tarkoitettu aikuisille ja kyllä itseäni ärsyttäis, jos joku sinne toisi lapsensa kysymättä, kun itse on nähnyt sen lastenhoidon järjestämisen vaivan ja meilläkään lastenhoidon järjestäminen ei ole aina helppoa, joten sitä ei tapahdu kovin usein. Erikseen järjestetään niitäkin iltoja että otetaan lapset mukaan ja silloin ajatuksena on nimenomaan se, että lapset pääsee leikkimään yhdessä ja lasten ehdoilla mennään. Aikuisten illoissa sitten taas pelaillaan lautapelejä ja pääasiassa jutellaan mitä halutaan, miettimättä sitä onko pieniä korvia kuulemassa vai ei :)

Vierailija
74/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

aikuisten asioista juttelemista🤣 Suunnittelette etukäteen, että tänään puhutaan vaihdevuosista ja peräpukamista?🤣 

No esimerkiksi, ei näitä nyt mihinkään agendalle kerätä, mutta ystäväporukassa voi tällaisetkin tulla  puheeksi. Samoin avioerot tai -kriisit, lasten ongelmat, sairaudet, seksi. Ei sovi lapsille.

tai kuolemat, saattohoidot, rankat syöpähoidot, leikkaukset...

Eli äiti on äiti naisten illoissakin vaikka kaikki lapset olisi hoidossa. Lapsen sijaan he paapoo aikuisia. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi mun kavereilla on itsestäänselvyys että aikuisten tyttöjen iltoihin ei tule lapset eikä puolisot mukaan. Koko perheen illanistujaisia pidetään erikseen. 

Vierailija
76/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari kertaa meillä sattunut sama. Olen ollut vielä illan emäntä. Meidän ja muiden pariskuntien lapset jo muuttaneet opiskelemaan. Yhdellä pariskunnalla sellainen 7-vuotias ADHD-tapaus. Ja kaiken kukkuraksi se lapsen paimentaminen jäi minun vastuulle. Sen vanhemmat juttelivat ja tissuttelivat muiden aikuisten kanssa koko illan ja kun minulla oli muutenkin tekemistä tarjoilujen kanssa, niin piti välillä etsiä varastosta sille omien lapsien vanhoja leluja ja keksiä mitä se söisi ja joisi, kun tarjoiluja ei ollut lapsille suunniteltu. Ja sitten kun sillä oli tylsää, niin se tuli aina minulle selittämään mitä ihmeellisempiä asioita ja kyselemään onko legoja, onko sellaista limppari, on nälkä saisinko lämpimiä voileipä. Ja se siis kävi ensin vanhempiensa luona ja vanhemmat ohjasi minun luokse. Päälle se jätti tietenkin valtavan sotkun. Oli sitten meidän varastosta kantanut kaiken maailman leluja ympäri meidän kämppää. Ja penkonut tylsyydessään muutenkin koko kämppämme varmaan joka ikisen lipaston ja kaapin. Mulla meni varmaan kolmasosa ajasta sen lapsen kanssa. Ja tämä tapahtunut pari kertaa.

Juuri tällaisten tilanteiden takia en ikinä kutsu lapsia kotiini. Kavereiden lasten ollessa pieniä tapasimme aina ravintolassa tai jonkun kotona, mutta ei minun. 

Me ei olla koskaan oltu kenenkään kotona. Nämä ovat niitä ns arjen irtiottoja. Sama kun hoitaisi kakaralaumaa omassa kodissaan ottaa ryhmä vankilasta vapautuneita naisia kotiinsa. Kuka parkuu ja tappelee mistäkin pikkuhiprakassa.😂 Ja emäntä passaa ja palvelee, minä en sitten syö sitä ja tätä. 

Ja joku kaataa viinit sohvalle, jne. 

Ja seuraavana aamuna sotkut siivottava kuunneltuasi ensin koko illan naisvalitusta. Olipa rentouttavaa.

Vierailija
77/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme jo aikuisia ihmisiä ja ymmärrämme ettei sitä lapsenvahtia aina vaan saa. Ja nuo illat ei myöskään ole enää mitään teinimäistä hihittelyä, kun joku sanoi pippeli. Ihan ruokaa ja juomaa, eikä mitään överikännejä. 

8-vuotias tarvitsee lastenvahdin?

ei tuon ikäistä saa jättää yksin kotiin!

Naapuri näkee ja tekee lasun!

Alle 12v ei ole vastuussa itsestään!

 

Esimerkkejä oikeuden päätöksistä:

6-vuotias yksin kotona: Sakkoja ja korvausvelvollisuus.

Pariviikkoinen vauva yksin: Äiti sai sakkoja.

8- ja 10-vuotiaat yksin yli vuorokauden: Sakkoja. 

Tuossa ap:n tilanteessa lapsi olisi voinut olla 2 tuntia yksin kotona alkuillasta, tai kysytty voiko olla esim. kaverin luona 2 tuntia, ja äiti menee illanviettoon selvin päin 2 tunniksi, ja hakee lapsen kaverin luota. Näin muiden ilta ei mene pilalle. 

Kyllä 8v voi olla 18-21 välillä 2t yksin kotona nyt kun illat ovat jo valoisia. Puhuu esim. isän tai mummon tai kummin kanssa puhelimessa/ videopihelun sen viimeisen puoli tuntia, jos jännittää yksin olo, kun ulkona alkaa hämärtyä. 

Kyllähän tuon ikäisenä pitäisi osata olla jo pari yötä yksin. 

Vierailija
78/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

aikuisten asioista juttelemista🤣 Suunnittelette etukäteen, että tänään puhutaan vaihdevuosista ja peräpukamista?🤣 

No esimerkiksi, ei näitä nyt mihinkään agendalle kerätä, mutta ystäväporukassa voi tällaisetkin tulla  puheeksi. Samoin avioerot tai -kriisit, lasten ongelmat, sairaudet, seksi. Ei sovi lapsille.

tai kuolemat, saattohoidot, rankat syöpähoidot, leikkaukset...

Ei minusta kyse ole edes keskustelunaiheista. Kaikki eivät halua jotain lapsia illanviettoihinsa, ja sitä ei tarvitse selitellä kenellekään.

Vierailija
79/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme jo aikuisia ihmisiä ja ymmärrämme ettei sitä lapsenvahtia aina vaan saa. Ja nuo illat ei myöskään ole enää mitään teinimäistä hihittelyä, kun joku sanoi pippeli. Ihan ruokaa ja juomaa, eikä mitään överikännejä. 

8-vuotias tarvitsee lastenvahdin?

ei tuon ikäistä saa jättää yksin kotiin!

Naapuri näkee ja tekee lasun!

Alle 12v ei ole vastuussa itsestään!

 

Esimerkkejä oikeuden päätöksistä:

6-vuotias yksin kotona: Sakkoja ja korvausvelvollisuus.

Pariviikkoinen vauva yksin: Äiti sai sakkoja.

8- ja 10-vuotiaat yksin yli vuorokauden: Sakkoja. 

Tuossa ap:n tilanteessa lapsi olisi voinut olla 2 tuntia yksin kotona alkuillasta, tai kysytty voiko olla esim. kaverin luona 2 tuntia, ja äiti menee illanviettoon selvin päin 2 tunniksi, ja hakee lapsen kaverin luota. Näin muiden ilta ei mene pilalle. 

Kyllä 8v voi olla 18-21 välillä 2t yksin kotona nyt kun illat ovat jo valoisia. Puhuu esim. isän tai mummon tai kummin kanssa puhelimessa/ videopihelun sen viimeisen puoli tuntia, jos jännittää yksin olo, kun ulkona alkaa hämärtyä. 

Ei nykyään saa jättää lasta edes tuoksi ajaksi yksin. Tai näin olen ymmärtänyt. Itse olen 30v ja vielä omassa lapsuudessani tuossa iässä joutui olemaan kyllä pidempiäkin aikoja yksin, jos ei olisi osannut niin olisi pidetty todella outona. Mutta niin ne ajat muuttuu.

Vierailija
80/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei nykyään saa jättää lasta edes tuoksi ajaksi yksin. Tai näin olen ymmärtänyt. Itse olen 30v ja vielä omassa lapsuudessani tuossa iässä joutui olemaan kyllä pidempiäkin aikoja yksin, jos ei olisi osannut niin olisi pidetty todella outona. Mutta niin ne ajat muuttuu.



Miten niin ei saa? Aikuiset ihmiset päättävät itse, miten perheensä elämän hoitavat. Toisten täytyy käydä töissäkin, ei sinne voi lasta mukaan raahata.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kolme kolme