Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Aikuisten illanviettoon mukaan tuotu lapsi

Vierailija
12.04.2026 |

Eilen vietettiin vähän naisten iltaa erään ystävän kotona. Ohjelmassa oli sellaista aikuisten asioista juttelemista, hyvää ruokaa, naksuja ja pari juomaa kuka haluaa ottaa.

Yksi naisista toi 8v. lapsen mukanaan. Ei saanut hoitopaikkaa, ei kai haittaa, hän meitä häiritse, piirtelee ja saa olla puhelimella. 
En tiedä, kyllä minua häiritsi. Piti miettiä juttujen tasoja lapsen korville sopiviksi, vaikka hän ei näyttänyt kuuntelevan, niin kyllä ne kuuntelevat, Lapsella oli asiaa äidille monta kertaa ja aikuisten jutut keskeytyivät. Vähän näytti lapsella tylsääkin olevan ja odotti kotiin lähtemistä. Vaikka ei nyt tarkoitus ollut muutenkaan ottaa paria juomaa enempää, niin yhteen jäi kun oli minusta jotenkin kiusallista juoda lapsen läsnä ollessa, vaikkei omani ollutkaan. Ei oikein päässyt juttelemaan aikuisten juttuja aikuisten seurassa kun juuri sellanen oli illan tarkoitus. Syödessä keskusteltiin asioita, jotka sopivat 8-vuotiaalle ja myöhemmin se yksin nurkassa kyyhöttävä 8v. oli aika kiusallinen fiiliksentappaja.

Mitä mieltä muut olette, millaisia fiiliksiä, jos joku ottaa lapsen mukaan aikuisten iltaan?

Kommentit (135)

Vierailija
41/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

aikuisten asioista juttelemista🤣 Suunnittelette etukäteen, että tänään puhutaan vaihdevuosista ja peräpukamista?🤣 

En pystynyt lukemaan repemättä tätä pidemmälle. Onko sitä viikkoja hehkutettu, että päästään yhdessä juttelemaan aikuisten asioita? 
Kun ystävät alkoi saamaan lapsia, lapsista tuli osa meidän porukkaa. Ja kun halutaan ns aikuisten iltoja, kun ne kodinseinät kaatuu päälle mennään ravintolaan.  Ei meistä kukaan jaksa arjen keskellä emännöidä omassa kodissaan. 

Vierailija
42/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

8-vuotias ei voi olla iltaa yksin kotona. 

Sinun 8-vuotiaasi tarvitsee varmaan äitinsä apua vessassakin. Jää siis kotiin lapsesi kanssa, se on kaikille parempi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Kyllähän tuollaisessa tilanteessa se lapsi pilaa tunnelmaa, mutta toisaalta, ihmisillä nyt on lapsia. Yhdellä kaverilla on 12v. lapsi joka ei pysty olemaan yhtään yksin kotona, hän kulkee aina äidin mukana kun tavataan. Kyllä se ystävyyteen vaikuttaa kun ei voi koskaan puhua mitään aikuisten juttuja ja huomio on lapsessa koko ajan. En ihmettele, miksi pienten lasten vanhemmat eroaa niin paljon. Eihän vanhemmatkaan voi kotona puhua mistään. Ei ihme, että siinä etääntyy. 

Mun kaveri raahasi vielä yläasteikäistäkin mukaan lenkeille ym. Miksi ihmeessä? Kai tuon ikäinen pyörii jo ennemmin omien kavereidensa kanssa kuin äidin kavereiden?

No, kaikki ei pyöri. On esim masennusta, kiusaamista, yms.

Vierailija
44/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pari kertaa meillä sattunut sama. Olen ollut vielä illan emäntä. Meidän ja muiden pariskuntien lapset jo muuttaneet opiskelemaan. Yhdellä pariskunnalla sellainen 7-vuotias ADHD-tapaus. Ja kaiken kukkuraksi se lapsen paimentaminen jäi minun vastuulle. Sen vanhemmat juttelivat ja tissuttelivat muiden aikuisten kanssa koko illan ja kun minulla oli muutenkin tekemistä tarjoilujen kanssa, niin piti välillä etsiä varastosta sille omien lapsien vanhoja leluja ja keksiä mitä se söisi ja joisi, kun tarjoiluja ei ollut lapsille suunniteltu. Ja sitten kun sillä oli tylsää, niin se tuli aina minulle selittämään mitä ihmeellisempiä asioita ja kyselemään onko legoja, onko sellaista limppari, on nälkä saisinko lämpimiä voileipä. Ja se siis kävi ensin vanhempiensa luona ja vanhemmat ohjasi minun luokse. Päälle se jätti tietenkin valtavan sotkun. Oli sitten meidän varastosta kantanut kaiken maailman leluja ympäri meidän kämppää. Ja penkonut tylsyydessään muutenkin koko kämppämme varmaan joka ikisen lipaston ja kaapin. Mulla meni varmaan kolmasosa ajasta sen lapsen kanssa. Ja tämä tapahtunut pari kertaa.

Vierailija
45/135 |

Miksi suostuit? Itse olisi laittanut vieraan lapsineen pihalle, jos lapsi alkaa penkoa ja sotkea kotiani.

Vierailija
46/135 |

Olit siis lapsen tasolle typistetty uhri?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

niitä aikuisia ei kutsuta enää toiste aikuisten iltoihin, jotka ovat tuoneet alaikäisiä mukanaan

Vierailija
48/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaveri kysyy siellä whatsapp ryhmässä onko ok ottaa lapsi mukaan. Kaikki vastaa joo joo ota vaan. Ja tämän jälkeen vähintään yksi tulee ajanvietteenä käytettävälle palstalle kertomaan kuinka perseestä tämä on. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

niitä aikuisia ei kutsuta enää toiste aikuisten iltoihin, jotka ovat tuoneet alaikäisiä mukanaan

Älä jaksa olla lapsellinen. Kaikki ei ole samanlaisia kuin sinä. Suurin osa aikuisista ymmärtää ne aikuisuuden haasteet. 

Vierailija
50/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan vain kommenttina, että omassa ystäväpiirissä ei ole enää aikoihin otettu alkoholia illanviettojen yhteydessä. Joten on luonnollista että lapsetkin voivat joskus olla mukana. Me saunotaan, pelataan jotain, syödään hyvin, kuunnellaan musaa, jutellaan aikuisten juttuja.

Miksi jokaiseen ketjuun pitää aina tulla sinun kaltaisesi jeesustelija leijumaan? Te voitte lukea keskenänne raamattua ja leikityttää lapsia ihan rauhassa illanvietoissanne, se ei tarkoita että muiden ihmisten pitäisi toimia yhtä askeettisesti.

No täällä puhutaan siis perskänneistä illanvietoissa sun muusta. Kai teidän junttien on ihan hyvä tiedostaa, että tuo ei enää oo normaalia kaikissa piireissä, vaan se kännääminen jää monilla sinne nuoruuteen? Jos tän kuuleminen jotenkin kirpaisee, niin ehkä kannattaa miettiä miksi.

En minä ole mitenkään erityisesti kännännyt nuoruudessani. Enkä kännää edelleenkään. Sivistyneesti voin juoda alkoholia juhlissa ja illanvietoissa. Onko sivistyneesti juominen sinulle jotenkin vieras asia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaveri kysyy siellä whatsapp ryhmässä onko ok ottaa lapsi mukaan. Kaikki vastaa joo joo ota vaan. Ja tämän jälkeen vähintään yksi tulee ajanvietteenä käytettävälle palstalle kertomaan kuinka perseestä tämä on. 

Sehän kertoo siitä, että tämä yhden pitäisi ihan itse tajuta, että tuo ei ole ok, ja muut eivät vain kehtaa sanoa.

52/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oisitte sanoneet, ettei haittaa että piipahditte, mutta voitte olla vain puoli tuntia ja sitten jatketaan vain aikuisten kesken. 

Fiksu vanhempi tajuaisi tämän sanomatta. Voi käydä lapsen kanssa vaikka syömässä, mutta viimeistään parin tunnin jälkeen voi lähteä kotiin ja jättää muut juhlimaan. 

🇺🇦🇮🇱

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yks akka toi lapsensa työpaikalle riekkumaan, huutamaan ja juoksemaan ympyrää, on kyllä muutenkin omituinen ja ruma 

Lehmä 

Vierailija
54/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

niitä aikuisia ei kutsuta enää toiste aikuisten iltoihin, jotka ovat tuoneet alaikäisiä mukanaan

Älä jaksa olla lapsellinen. Kaikki ei ole samanlaisia kuin sinä. Suurin osa aikuisista ymmärtää ne aikuisuuden haasteet. 

Kaikki ei pyöri sinun lapsosesi ympärillä, yritä nyt ymmärtää se. Suurinta osaa aikuisista ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä teet lapsellasi, kunhan et raahaa sitä aikuisten illanviettoon pilaamaan toisten juhlia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveri kysyy siellä whatsapp ryhmässä onko ok ottaa lapsi mukaan. Kaikki vastaa joo joo ota vaan. Ja tämän jälkeen vähintään yksi tulee ajanvietteenä käytettävälle palstalle kertomaan kuinka perseestä tämä on. 

Sehän kertoo siitä, että tämä yhden pitäisi ihan itse tajuta, että tuo ei ole ok, ja muut eivät vain kehtaa sanoa.

Jos tilanne on etukäteen tiedossa sitä voisi yhdessä pohtia mitä sille voisi tehdä. Mun mies on pari kertaa ottanut mökille mukaan ystäväni lapsen. 

Vierailija
56/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Me olemme jo aikuisia ihmisiä ja ymmärrämme ettei sitä lapsenvahtia aina vaan saa. Ja nuo illat ei myöskään ole enää mitään teinimäistä hihittelyä, kun joku sanoi pippeli. Ihan ruokaa ja juomaa, eikä mitään överikännejä. 

Ei tarvitse olla pippelijuttuja, jotkut aiheet ei vaan sovi lasten korville. Lapsilla ei myöskään ole tajua siitä, mitä voi puhua muille. Jos avautuu jostain itselle tärkeästä, henkilökohtaisesta aiheesta, porukan aikuiset tajuavat, että niistä ei puhuta ulkopuolisille, mutta lapsi ei sitä tajua. On tosi kiva kuulla serkun puolisolta, että teilläkö on ero tulossa, kun Pinja siitä puhui mummolassa.

Vierailija
57/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

niitä aikuisia ei kutsuta enää toiste aikuisten iltoihin, jotka ovat tuoneet alaikäisiä mukanaan

Älä jaksa olla lapsellinen. Kaikki ei ole samanlaisia kuin sinä. Suurin osa aikuisista ymmärtää ne aikuisuuden haasteet. 

Kaikki ei pyöri sinun lapsosesi ympärillä, yritä nyt ymmärtää se. Suurinta osaa aikuisista ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä teet lapsellasi, kunhan et raahaa sitä aikuisten illanviettoon pilaamaan toisten juhlia.

Heh, mulla ei ole lasta. 

58/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pari kertaa meillä sattunut sama. Olen ollut vielä illan emäntä. Meidän ja muiden pariskuntien lapset jo muuttaneet opiskelemaan. Yhdellä pariskunnalla sellainen 7-vuotias ADHD-tapaus. Ja kaiken kukkuraksi se lapsen paimentaminen jäi minun vastuulle. Sen vanhemmat juttelivat ja tissuttelivat muiden aikuisten kanssa koko illan ja kun minulla oli muutenkin tekemistä tarjoilujen kanssa, niin piti välillä etsiä varastosta sille omien lapsien vanhoja leluja ja keksiä mitä se söisi ja joisi, kun tarjoiluja ei ollut lapsille suunniteltu. Ja sitten kun sillä oli tylsää, niin se tuli aina minulle selittämään mitä ihmeellisempiä asioita ja kyselemään onko legoja, onko sellaista limppari, on nälkä saisinko lämpimiä voileipä. Ja se siis kävi ensin vanhempiensa luona ja vanhemmat ohjasi minun luokse. Päälle se jätti tietenkin valtavan sotkun. Oli sitten meidän varastosta kantanut kaiken maailman leluja ympäri meidän kämppää. Ja penkonut tylsyydessään muutenkin koko kämppämme varmaan joka ikisen lipaston ja kaapin. Mulla meni varmaan kolmasosa ajasta sen lapsen kanssa. Ja tämä tapahtunut pari kertaa.

Juuri tällaisten tilanteiden takia en ikinä kutsu lapsia kotiini. Kavereiden lasten ollessa pieniä tapasimme aina ravintolassa tai jonkun kotona, mutta ei minun. 

🇺🇦🇮🇱

Vierailija
59/135 |
12.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

niitä aikuisia ei kutsuta enää toiste aikuisten iltoihin, jotka ovat tuoneet alaikäisiä mukanaan

Älä jaksa olla lapsellinen. Kaikki ei ole samanlaisia kuin sinä. Suurin osa aikuisista ymmärtää ne aikuisuuden haasteet. 

Lapsen mukana tuova äiti ymmärtää soittaa etukäteen juhlien järjestäjälle ja kysyä, etät onko ok, jos tuo lapsensa mukaan. EI ole mitään ydinfysiikkaa. SItten myös ymmärtää, jos juhlien järjestäjä sanoo ei. Itse en päästä lapsia mukaan tilanteisiin, joissa joku juhlan jäsen voisi olla sen verran humalassa, että lapsikin huomaa ja jos tuollainen tapahtuisi omissa järjestämmissä juhlissa, että tuleelapsen kanssa ilmoittamatta, niin ihan varmasti sanoisin että ei onnistu, ajattele vähän lastasi. 

Vierailija
60/135 |

Naiset ovat niin nössöjä ettei ne sano ei.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi yhdeksän