En ymmärrä miksi jotkut murtuvat täysin jos petetään

Vierailija kirjoitti:

Jos kuviossa on lapsia, ero on usein rankka. Myös lapsille, ja on sydäntäsärkevää nähdä lasten kärsimys. Usein seuraa myös kodin menetys. Voi seurata huolto-, tapaamis-, ja elatuskiistoja ja oikeudenkäyntejä, jotka voivat kestää vuosikausia. Siksi. 

Lapsena jonka vanhemmat eivät eronneet niin pakko sanoa että ihan yhtä haavoittavaa tai jopa pahempaa oli todistaa sitä kun oma isä on pahantahtoinen äitiä kohtaan ja pettää. Siihen pettämiseen liittyi hyvin sairaita, perverssejä ja sadistisia piirteitä, joita me lapsetkin jouduttiin todistamaan vahingossa (luullen ettei lapset huomaa/tajua). Uskon että se on se syy mikä vammautti minutkin sosiaalisesti niin etten pysty luottamaan kehenkään ja luomaan terveitä ihmissuhteita. Isälleni en luonnollisesti ole antanut anteeksi sitä että satutti äitiä, mutta myös meitä lapsia. Eikä tarvitsekaan. Ymmärsin sen jo silloin että hän ei rakastanut äitiäni eikä meitä lapsia vaikka itse lapsia hankki, eikä olisi edes antanut äitin lähteä kun tämähän oli narsistin omaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On yksi asia, mitä pettämisessä en ymmärrä. Jos on pakko panna toista, miksi ei käytä viittä sekuntia siihen, että vaikkapa lähettää viestin, että ero astuu voimaan nyt. Tai edes pettämisen jälkeen voisi nähdä sen vaivan, että lopettaa suhteen. Sillä voisi pelastaa edes pienen palan omasta moraalistaan.

Pettäjä on suhteessa todennäköisesti vain taloudellisista tai muista omaa etua tukevista syistä. Ei esimerkiksi halua erota ja hoitaa lapsiaan vuoroviikoin tai luopua asunnosta, autosta jne.

Pettäjä on varmaan aika poikkeuksetta kohtalaisen itsekeskeinen ihminen, huono itsetunto hyvänä kakkosena. Näin ainakin omassa kaveripiirissä. Hyvän itsetunnon ja itsetuntemuksen omaavat, ryhdikkäät ihmiset eivät petä, vaan hoitavat suhteen ongelmia toisilla tavoin.

Hyvänen aika, miten ihminen voi olla sinisilmäinen.

Tämä väite, että pettäjällä olisi huono itsetunto, on yhtä tosi kuin että koulukiusaajalla olisi huono itsetunto. Joskus asia on näin, mutta useammin päinvastoin, eli pettäjän itsetunto on erittäin hyvä. Tai mahdollisesti kyseessä on näennäisen hyvä itsetunto, joka ääritapauksissaan on narsistinen persoonallisuushäiriö.

Narsisti nimenomaan on sairaalloisen epävarma, suorastaan tyhjiö. Käsitys itsestä seilaa täydellisen ja aivan surkean väliä ja oma hyvinvointi on muiden ihmisten ulkoisen pönkityksen varassa.

Kyllä kaikenlainen epävarmuus ja heikkoitsetuntoisuus ovat riskejä pettämiselle. Välttelevä kiintymystyyli, epävarmuus, pakonomainen tarve vältellä konfliktia tai kontrolloida tilanteita...

Harvoin täysin itsevarma ja vakaa, normaalin empatiakyvyn omaava alkaa pettämään. Mutta iso osa ihmisistä ei omaakaan tervettä itsetuntoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa kertoa, miltä tuntui ja miten vaikutti, kun mies 20 aviovuoden ja neljän lapsen jälkeen kohtasi elämänsä naisen ja rakastui.  Tuhosin tämän naisen henkisesti.

Reagoit siis kuin lapsi: tuo tönäisi minua, joten löin häntä kirveellä. Ja varmaan tunnet itsesi paremmaksi ihmiseksi.

Sivusta kommentoin että usein siinä vaiheessa kun ihmiseltä on viety kaikki ja nöyryytetty sen viimeisen kerran, niin harva jaksaa enää välittää siitä kuka on "parempi ihminen". Kun on itse tyrkätty sinne mutaan niin on vain luonnollista repiä se tönijä mukanaan, ja karman toteutuminen tosiaan tuntuu hyvältä. Se voi olla jopa terveellistä, jos on aiemmin ollut vaikeuksia vetää rajoja sille miten huonosti antaa muiden kohdella itseään. Niin kauan kuin ei lapset kärsi ja kosteta jollekin osattomalle niin ok. Rapatessa roiskuu.

Ei miestä, ei sydänsuruja. Suosittelen. Yksin on ihmisen hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse on heikosta itseluottamusta, ja siitä että henkilön idetiteetti rakentuu toisten ihmisten varaan. Usein nämä henkilöt eivät itse ymmärrä tätä. Tästä osoituksena tämäkin kommentti tulee saamaan runsaasti alapeukkuja, ja todennäköisesti myös aggressiivisia vastakommentteja. Hyvän itsetuntemuksen omaavan ihmisen miekenrauhaa ei toisen ihmisen valinnat saa raiteiltaan, vaikka pahalta tuntuisivatkin. Hyvän itsetuntemuksen omaava ihminen ei pyöri egonsa ympärillä. 

Mielenkiintoinen näkökulma! Miksi murentua siksi että joku toinen on törttöillyt? Asiaan voi suhtautua käytännöllisesti, ja poistaa väärin tekijän elämästään ilman turhanaikaista draamaa. 

Siihen toki pyritään, mutta kun on oltu liitossa kymmeniä vuosia ja on yhteisiä lapsia, niin täydellisen pesäeron tekeminen on mahdotonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa kertoa, miltä tuntui ja miten vaikutti, kun mies 20 aviovuoden ja neljän lapsen jälkeen kohtasi elämänsä naisen ja rakastui.  Tuhosin tämän naisen henkisesti.

Reagoit siis kuin lapsi: tuo tönäisi minua, joten löin häntä kirveellä. Ja varmaan tunnet itsesi paremmaksi ihmiseksi.

Sivusta kommentoin että usein siinä vaiheessa kun ihmiseltä on viety kaikki ja nöyryytetty sen viimeisen kerran, niin harva jaksaa enää välittää siitä kuka on "parempi ihminen". Kun on itse tyrkätty sinne mutaan niin on vain luonnollista repiä se tönijä mukanaan, ja karman toteutuminen tosiaan tuntuu hyvältä. Se voi olla jopa terveellistä, jos on aiemmin ollut vaikeuksia vetää rajoja sille miten huonosti antaa muiden kohdella itseään. Niin kauan kuin ei lapset kärsi ja kosteta jollekin osattomalle niin ok. Rapatessa roiskuu.

Vankiloissa istuu paljon porukkaa, joka selittelee itselleen juuri noin. Minä saan tehdä muille mitä vaan, kun minuaminuaminua on satutettu. 

Sinä et ole ollut oikeasti rakastunut vaikka niin väittäisit.Olet nyky nuoria-aikuisia jotka eivät ymmärrä elämän kestävästä parisuhteesta mitään.Nykyään kaikki vaihdetaan kun kyllästyttää ja ahdistaa ja ja ja .Niin parisuhde ,työpaikka kuin lemmikkikin.Ei sitouduta mihinkään, siksi eroaminen tai pettäminenkään ei teistä tunnu miltään.

Sitähän vaan etsii sitten seuraavan...vai mitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisihan se menetys. Jokainen minuutti antamaani aikaa, jokainen teko, jokainen kosketus, jokainen keskustelu. Kaikki muuttuu tappioksi ja kuvotukseksi. Sitten jo se, että on erehtynyt päästämään lähelleen saastaisen sian. On itselläkin saastunut olo.

Ihan sama ihminenhän se on edelleen, ja kaikki mikä on ollut hyvää, on ollut hyvää. En siis mitenkään väheksy etteikö pettäminen sattuisi, mutta tuollainen reagointi on jo itsepetosta.

Ei tietenkään ole sama ihminen. On olemassa tekoja, joiden jälkeen ihminen ei ole sama. Pettämisen lisäksi vaikkapa henkirikoksen tekeminen. Ei ole enää sama ihminen minulle. Ei oikeastaan edes ihminen.

Pettämisen ja murhan välillä on aika laaja skaala tekoja, ja niiden rinnastaminen hiukan ontuu. Ja pettämistäkin on useita eri tasoja. Vrt. vuosien salasuhde ja toinen perhe vs. joku seksilinjalle soittaminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa kertoa, miltä tuntui ja miten vaikutti, kun mies 20 aviovuoden ja neljän lapsen jälkeen kohtasi elämänsä naisen ja rakastui.  Tuhosin tämän naisen henkisesti.

Reagoit siis kuin lapsi: tuo tönäisi minua, joten löin häntä kirveellä. Ja varmaan tunnet itsesi paremmaksi ihmiseksi.

Sivusta kommentoin että usein siinä vaiheessa kun ihmiseltä on viety kaikki ja nöyryytetty sen viimeisen kerran, niin harva jaksaa enää välittää siitä kuka on "parempi ihminen". Kun on itse tyrkätty sinne mutaan niin on vain luonnollista repiä se tönijä mukanaan, ja karman toteutuminen tosiaan tuntuu hyvältä. Se voi olla jopa terveellistä, jos on aiemmin ollut vaikeuksia vetää rajoja sille miten huonosti antaa muiden kohdella itseään. Niin kauan kuin ei lapset kärsi ja kosteta jollekin osattomalle niin ok. Rapatessa roiskuu.

Vankiloissa istuu paljon porukkaa, joka selittelee itselleen juuri noin. Minä saan tehdä muille mitä vaan, kun minuaminuaminua on satutettu. 

Yleensä ne eron yhteydessä vankilaan päätyvät ovat miehiä joita ei ole edes satutettu. Juuri näitä narsku pettäjiä jotka ei anna naisen edes lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kuviossa on lapsia, ero on usein rankka. Myös lapsille, ja on sydäntäsärkevää nähdä lasten kärsimys. Usein seuraa myös kodin menetys. Voi seurata huolto-, tapaamis-, ja elatuskiistoja ja oikeudenkäyntejä, jotka voivat kestää vuosikausia. Siksi. 

Lapsena jonka vanhemmat eivät eronneet niin pakko sanoa että ihan yhtä haavoittavaa tai jopa pahempaa oli todistaa sitä kun oma isä on pahantahtoinen äitiä kohtaan ja pettää. Siihen pettämiseen liittyi hyvin sairaita, perverssejä ja sadistisia piirteitä, joita me lapsetkin jouduttiin todistamaan vahingossa (luullen ettei lapset huomaa/tajua). Uskon että se on se syy mikä vammautti minutkin sosiaalisesti niin etten pysty luottamaan kehenkään ja luomaan terveitä ihmissuhteita. Isälleni en luonnollisesti ole antanut anteeksi sitä että satutti äitiä, mutta myös meitä lapsia. Eikä tarvitsekaan. Ymmärsin sen jo silloin että hän ei rakastanut äitiäni eikä meitä lapsia vaikka itse lapsia hankki, eikä olisi edes antanut äitin lähteä kun tämähän oli narsistin omaisuutta.

Lasten kärsimys on pahinta ja se on usein se pahin asia sille välittävälle vanhemmallekin. Pettämistilanteissa lapsi usein kärsii tavalla tai toisella, joko erossa tai eroamattomuudessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin kyse on rakkaudesta, järkytys on ihan luonnollinen reaktio.

Mutta tunnistan kyllä tietyn ihmistyypin joilla petetyksi joutuminen voi johtaa jopa psykoosiin, nimittäin ne naiset jotka rakentavat koko elämänsä miehen varaan. Ovat usein valmiiksi traumataustaisia ja yhteiskunta tuputtaa sellaista parisuhdemallia oikeana, joten vaikea heitä siitä syyttää.

Itse olisin toivonut että ero johtuisi pettämisestä tai mieluummin jopa väkivallasta, mutta syynä olikin miehen pedofilia. Se oli kyllä sellainen matonveto jalkojen alta, ettei mitään rakkautta koskaan ollutkaan, vaan mies huijasi minut avioliittoon asti ja vielä perustamaan perheenkin, eikä koskaan ole pystynyt selittämään miksi.

Väärin, kyse ei ole ollut rakkaudesta. Huomaat sen itse, jos tutkit asiaa sisälläsi totuudenmukaisesti. Aito rakkaus ei halua omistaa.

Ei tuossa ole kyse halusta omistaa, vaan siitä, voiko toiseen luottaa vai ei. Pettäjä toimii nimensä mukaisesti petollisesti, eli valehdellen ja erehdyttäen. Hän rikkoo luottamuksen, joka on parisuhteen perusta. Hän riskeeraa perheen ja lasten turvan, mahdollisesti puolison terveyden, ja avaa yksipuolisesti liiton intimiteetin vieraille ihmisille.

Kukaan ei estä pettäjää olemasta rehellinen ja sopimasta suhteen säännöistä puolison kanssa. Jos molemmat ovat samaa mieltä, mitään pettämistä ei ole. Yllättävän moni kuitenkin mieluummin eroaisi kuin hyväksyisi puolison sivusuhteet.

En minäkään ymmärrä. Suomen lain mukaan pettäminen on sallittua. Jos sinä et pysty rauhallisesti (ilman henkistä romahdusta) hyväksymään puolisosi syrjähyppyjä, niin älä mene naimisiin. Älä elä avoliitossa. Asu yksin ja pysy sinkkuna. Problem solved.

Itse voisin järkyttyä jos oma puoliso paljastuisi sarjamurhaajaksi. Ja tässäkin minulla herää huoli vain omasta turvallisuudestani. Ei siitä, miten uhreille kävi. Kuolleita ovat, joten heitä ei voi auttaa. Puolisolle yrittäisin saada lisää vankilavuosia niin että pysyy lukkojen takana mahdollisimman pitkään. Lähestymiskielto voimaan heti, kun vapautuu vankilasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin kyse on rakkaudesta, järkytys on ihan luonnollinen reaktio.

Mutta tunnistan kyllä tietyn ihmistyypin joilla petetyksi joutuminen voi johtaa jopa psykoosiin, nimittäin ne naiset jotka rakentavat koko elämänsä miehen varaan. Ovat usein valmiiksi traumataustaisia ja yhteiskunta tuputtaa sellaista parisuhdemallia oikeana, joten vaikea heitä siitä syyttää.

Itse olisin toivonut että ero johtuisi pettämisestä tai mieluummin jopa väkivallasta, mutta syynä olikin miehen pedofilia. Se oli kyllä sellainen matonveto jalkojen alta, ettei mitään rakkautta koskaan ollutkaan, vaan mies huijasi minut avioliittoon asti ja vielä perustamaan perheenkin, eikä koskaan ole pystynyt selittämään miksi.

Väärin, kyse ei ole ollut rakkaudesta. Huomaat sen itse, jos tutkit asiaa sisälläsi totuudenmukaisesti. Aito rakkaus ei halua omistaa.

Ehkä sun pitäisi mennä jauhamaan tota johonkin vapaan rakkauden orgiaan eikä normaaleille ihmisille? Pettäminen, petos on ihan oikea olemassa oleva ilmiö. Yhteisten sopimusten rikkominen ja toisen huijaaminen on toisen tahallista satuttamista, ja luonnollisesti tuntuu kurjalta siitä petoksen uhrista jolla on ollut kaikki syyt olettaa että se toinen ei halua hänelle pahaa, että hyväntahtoisuus oli vastavuoroista.

 

Sen lisäksi petetyksi tulemiseen voi liittyä vahvasti terveyteen tai talouteen liittyvä shokki. Epätietoisuus siitä onko mahdollisesti tartutettu joku seksitauti, pahimmillaan elämänpilaava sellainen kuten HIV. Ja taloudellinen vahinko mikä tulee erosta, varsinkin jos on lapsia, ja vielä enemmän jos miehen resurssit menee lehtolastenkin elättämiseen. Tämä kaikki on osa pettämisen väkivaltaa.

Taloudellista väkivaltaa on esimerkiksi se, että joutuu pois kodistaan, jossa on valmistautunut elämään vaikka lopun elämäänsä. Sen joutuu myymään pakon edessä, huonolla markkinalla (kuten nyt), suunnittelematta ja nopeasti. Silloin siitä saa yleensä suunniteltua huonomman hinnan, jolloin pettäjä sabotoi puolisoaan taloudellisesti.

Voi myös olla, että uusi koti pitää löytää nopeasti ja niin ikään huonoilla ehdoilla. Ei ehkä ole voimavaroja tehdä hyviä ja harkittuja kauppoja, eikä ryhtyä remontteihin jne.

Pettäjä pistää kaikea sileäksi ja porhaltaa eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin kyse on rakkaudesta, järkytys on ihan luonnollinen reaktio.

Mutta tunnistan kyllä tietyn ihmistyypin joilla petetyksi joutuminen voi johtaa jopa psykoosiin, nimittäin ne naiset jotka rakentavat koko elämänsä miehen varaan. Ovat usein valmiiksi traumataustaisia ja yhteiskunta tuputtaa sellaista parisuhdemallia oikeana, joten vaikea heitä siitä syyttää.

Itse olisin toivonut että ero johtuisi pettämisestä tai mieluummin jopa väkivallasta, mutta syynä olikin miehen pedofilia. Se oli kyllä sellainen matonveto jalkojen alta, ettei mitään rakkautta koskaan ollutkaan, vaan mies huijasi minut avioliittoon asti ja vielä perustamaan perheenkin, eikä koskaan ole pystynyt selittämään miksi.

Miten tämä ilmeni? Ja miten ilmaisit asian lapsille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse on heikosta itseluottamusta, ja siitä että henkilön idetiteetti rakentuu toisten ihmisten varaan. Usein nämä henkilöt eivät itse ymmärrä tätä. Tästä osoituksena tämäkin kommentti tulee saamaan runsaasti alapeukkuja, ja todennäköisesti myös aggressiivisia vastakommentteja. Hyvän itsetuntemuksen omaavan ihmisen miekenrauhaa ei toisen ihmisen valinnat saa raiteiltaan, vaikka pahalta tuntuisivatkin. Hyvän itsetuntemuksen omaava ihminen ei pyöri egonsa ympärillä. 

Toivottavasti kohtaat paljon kaltaisiasi ja kohtelette toisianne arvonne mukaisesti.

Kiitos! Minulle sopii loistavasti se, että kohtaan itseni kaltaisia ihmisiä. Henkisesti kypsiä, itsenäisiä, sinkkuelämästä nauttivia ihmisiä jotka ovat valmiita myös sitoutumaan. Suhde ei kaadu siihen, että oma kumppani ihastuu vieraaseen tai harrastaa seksiä vieraan kanssa.

N32, biseksuaali, polyamorinen, yksinasuva

Jos et ymmärrä, älä ainakaan ylpeile sillä, että et ymmärrä. Jos jotakin tunnetta voisit itsellesi toivoa, niin häpeä. Häpeä, että herkkyytesi, kykysi rakastaa ja empatiakykysi on noin alhainen. 

Ei kiinnosta tippaakaan mikään "lasten kärsimys". Jos toinen vanhempi pettää, niin siitä EI puhuta lapsille. Lapsille sanotaan vain, että isä ja äiti ovat nyt päättäneet, että meillä ei enää ole kiva asua yhdessä. Oman hyvinvoinnin takia erotaan, ja lasten hyvinvoinnin takia.

Ei meillä yksikään lapsi kärsinyt pettämisestä vasn siitä, että vanhemmat riitelivät vuosikausia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, miksi? Hyvä kysymys. 

Kyllä siinä on vähän sama tilanne että jos hyvä sydänystävä jonka kanssa olet tuntenut aina, kerrottu kaikki asiat toiselle, luotettu toiseen ym pettää sinut jollain todella ikävällä tavalla, esimerkiksi nyt vaikka yrittää iskeä pitkällisesti ehkä avoimesti sinun miestäsi. Kyllähän se on niin shokeeraava tunne jota et olisi ikinä toivonut kokevasi. Se pettymyksen ja epäuskoisuuden tunne "ei helv..ti tää voi olla ees totta" fiilis on ihan hirveä. Siinä menee jotain niin pahasti rikki ettei sitä voi korjata.

 

Olen itse tullut petetyksi ja jätetyksi 2x. Tunne oli molemmilla kerroilla hirveä, mutta eri tavalla riippuen siitä mitä ja miten paljon tunsin pettäjää kohtaan. 

1x oli rakkaus, syvä sellainen, tunne oli: menetys, syvä loukatuksi ja hylätyksi tuleminen, ikävä, kaipaus, suru ja HÄPEÄ. Huom, häpeä oli nuorena hirveä, en kertonut varmaan 5 v että avomieheni petti ja jätti, sepitin vain tarinan että "mä lähdun kun en enää jaksanut katella sitä ryyppäämistä ja joka viikonlopun saunailtoja peliporukan kanssa". Halusin säilyttää kasvoni.

 

2.x tyyppi oli laastarisuhde, 1.korvike, ihan ok mut toisaalta vain seuraa ja ajankulua jotta. Kun hän sitten petti ja jäi kiinni nopeasti koska olen hyvin hoksaavainen ja nokkelaälyinen ja tunnistan naistennaurattajapersoonan, se tunne oli silkkaa halveksuntaa, haukuin sen niin pahasti kun ikinä voi miehen haukkua, keräsin sen vähät tavarat muovipussiin ja heitin rappukäytävään sanoin "kuka sun kaltasta mitättömyyttä jää edes kaipaamaan, älä ikinä ota enää yhteyttä".  En jäänyt häntä henkilönä kaipaamaannkoska en rakastanut häntä. 

Tässäkin casessa 1.pettämis- ja jätetyksitulemis kerran tunne nousi pintaan ja kun itkin, huomasin itkeväni sitä nuorena rakastamaani miestä ja sitä tunnetta minkä hän aiheutti joskus 15 v sitten. Itkin hänen ikäväänsä. Itkin sitä että minulle kävi taas näin ja että miten tunnevammaisia miehet ovatkaan. Mutta pääsin hyvin nopeasti yli tuosta, niin koska en rakastanut häntä, hän oli kuin joku kaveri jonka kanssa parin vko välein vietettiin yö yhdessä ja joskus sai pusun ja halauksen, ihan kiva mut ihan yhdentekevä mies kuitenkin. 

Molemmat miehet ovat kuitenkin jälkikäteen olleet ruikuttamassa takaisin pitkänkin ajan jälkeen. 

ja mikä kummallisinta, asia jota en vieläkään ymmärrä 25 v jälkeenkään oli se että molemmissa näissä  suhteissa miehet oli melko matalalipitoisia, minä olisin ollut huomattavadti aktiivisempi, aloitteellisempi, taitavampi ja estottomampi, eli seksin puutteesta ei kummassakaan tapauksessa ollut kyse. 

 Olen tulkinnut jopa tilanteet niin että juuri minulla tuo fyysisen läheisyyden puute ja sen heikko laatu ei tyydyttänyt minua emotionaalisesti, siitä aiheutui minulle ärtyisyyttä, turhaantumista, etääntymistä, emotionaalista tunnevajetta ym ym, joka kulminoituu ennen pitkää siihen että en osoita kumppanilleni arvostusta, huomiota, hyväksyntää jopa ihailua JOTA MIEHET TUNTUU TARVITSEVAN PALJON meitä naisia huomattavasti enemmän. Kun he eivät minulta saa enää tuota he hakee sen jostain muualta. Pettämisessä ei siis välttämättä ole kyse pelkästään seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisestä vaan siitä että saa tarvitsemaansa hyväksyntää, ihailua, viehättävyyden tunnetta jostain muualta. 

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän minä ajattelen, että miehet janoavat arvostusta aivan älyttömästi. Ja kun vaimo ei jaksa arvostaa roskapussin viemisestä, niin mies lankeaa tosi helposti siihen, että joku katsoo ylöspäin. 

Miehet ovat tässä suhteessa suorastaan naurettavia. Jostain tulee joku höpsö opiskelijatyttö, joka haluaa hyviä arvosanoja ja edetä, ja katsoo tähtisilmin vanhempaa miestä ja lausuu kehuja. Mies lankeaa välittömästi. Niin helppoa se on.

Vierailija kirjoitti:

Jos et ymmärrä, älä ainakaan ylpeile sillä, että et ymmärrä. Jos jotakin tunnetta voisit itsellesi toivoa, niin häpeä. Häpeä, että herkkyytesi, kykysi rakastaa ja empatiakykysi on noin alhainen. 

Mikäs narsisti siellä huutelee ja yrittää leimata muita ihmisiä narsisteiksi? 🤣

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmät ihmiset jää kiinni pettämisestä. Ei siinä sen kummenpaa. Kyllähän pettämistä tapahtuu ihan koko ajan, se että se sitten tulee toisen osapuolen tietoom on tyhmyyttä ja taktiikkaa, että pettäjä jätettäisiin

Ootteko ihan tosissanne, että yks "pettäminen" ja heti ero. Voihan sen niinkim kai tehdä..aika naiivia ajatella, että se oli eka kerta ja nyt otan eron ja seuraavassa suhteessa tällaista ei saa tapahtua. Sitä tapahtuu ihan koko ajan!

Hyvä kirjoitus. Vaimoni petti ja kyllähän se muutaman päivän harmitti. Ero ei tullut mieleenkään. Naiset nyt lähes kaikki ovat niin heikkoja henkisestikin etteivät kestä. Silläkin lienee omassa tapauksessa merkitystä että olen jo nuorena oppinut olemaan luottamatta naisiin.

Siinähän se on, että useimmat ihmiset eivät halua elää tuollaista elämää, että eivät luottaisi.

Jos on päättänyt elää sikalassa, niin eihän se sianpaskan käry silloin haittaa.