En ymmärrä miksi jotkut murtuvat täysin jos petetään
Tiedättehän nämä tyypit, joiden koko maailma romahtaa kun saa tietää puolison pettämisestä. Se pettäjähän siinä on sössinyt eikä petetty. Miksi te otatte sen niin raskaasti. Lisäksi kai puolet miehistä pettää. En tajua miksi se tulee aina niin järkytyksenä. Varmaan ne jotka eivät ole pettäneet, eivät ole vaan saaneet sopivaa tilaisuutta tai ovat libidosta matalia. Viriili mies joka ei petä on tosi harvinainen.
Kommentit (38)
Kyse on heikosta itseluottamusta, ja siitä että henkilön idetiteetti rakentuu toisten ihmisten varaan. Usein nämä henkilöt eivät itse ymmärrä tätä. Tästä osoituksena tämäkin kommentti tulee saamaan runsaasti alapeukkuja, ja todennäköisesti myös aggressiivisia vastakommentteja. Hyvän itsetuntemuksen omaavan ihmisen miekenrauhaa ei toisen ihmisen valinnat saa raiteiltaan, vaikka pahalta tuntuisivatkin. Hyvän itsetuntemuksen omaava ihminen ei pyöri egonsa ympärillä.
Minua petettiin.en tiennyt kolmeen vuoteen et miehellä oli uusi nyt viisi vuotta myöhemmin satuttaa eniten se et pettäminen ei riittänyt alkoi samalla minua henkisesti kohdela huonosti.kommentoùi ulkonäköäni.kommentoi seksuaalisuuttani.se satuttaa vieläkin et luotin 25 vuotta.ei riittänyt se et petti vaan ei voinut sitä suoraselkäsesti kertoa et on toinen vaan alkoi vaivihkaa itsetuntoani murentaa.luulin silti useamman vuiden et ollaan yhdessä aidosti oli seksiä ja normaali avioelämä.luotin se luottamus rikottiin..en arvosta tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisihan se menetys. Jokainen minuutti antamaani aikaa, jokainen teko, jokainen kosketus, jokainen keskustelu. Kaikki muuttuu tappioksi ja kuvotukseksi. Sitten jo se, että on erehtynyt päästämään lähelleen saastaisen sian. On itselläkin saastunut olo.
Ihan sama ihminenhän se on edelleen, ja kaikki mikä on ollut hyvää, on ollut hyvää. En siis mitenkään väheksy etteikö pettäminen sattuisi, mutta tuollainen reagointi on jo itsepetosta.
Pettämisen jälkeen on eri ihminen. Joku, johon luotit, on petturi.
Toinen tapa ajatella asiaa on tietysti se, että pettäjä on ollut alusta saakka pettäjä.
Vierailija kirjoitti:
Kyse on heikosta itseluottamusta, ja siitä että henkilön idetiteetti rakentuu toisten ihmisten varaan. Usein nämä henkilöt eivät itse ymmärrä tätä. Tästä osoituksena tämäkin kommentti tulee saamaan runsaasti alapeukkuja, ja todennäköisesti myös aggressiivisia vastakommentteja. Hyvän itsetuntemuksen omaavan ihmisen miekenrauhaa ei toisen ihmisen valinnat saa raiteiltaan, vaikka pahalta tuntuisivatkin. Hyvän itsetuntemuksen omaava ihminen ei pyöri egonsa ympärillä.
Toivottavasti kohtaat paljon kaltaisiasi ja kohtelette toisianne arvonne mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
On yksi asia, mitä pettämisessä en ymmärrä. Jos on pakko panna toista, miksi ei käytä viittä sekuntia siihen, että vaikkapa lähettää viestin, että ero astuu voimaan nyt. Tai edes pettämisen jälkeen voisi nähdä sen vaivan, että lopettaa suhteen. Sillä voisi pelastaa edes pienen palan omasta moraalistaan.
Olet siis olettanut, että pettäjällä olisi jonkinlainen moraali? Ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisihan se menetys. Jokainen minuutti antamaani aikaa, jokainen teko, jokainen kosketus, jokainen keskustelu. Kaikki muuttuu tappioksi ja kuvotukseksi. Sitten jo se, että on erehtynyt päästämään lähelleen saastaisen sian. On itselläkin saastunut olo.
Ihan sama ihminenhän se on edelleen, ja kaikki mikä on ollut hyvää, on ollut hyvää. En siis mitenkään väheksy etteikö pettäminen sattuisi, mutta tuollainen reagointi on jo itsepetosta.
Ei todellakaan ole sama ihminen. Osa läheisestä suhteesta on perustunut valheeseen.
Käytännössä se ihminen, johon on luottanut eniten paljastuukin vihamieheksi. Tottakai se syö.
Vierailija kirjoitti:
Kyse on heikosta itseluottamusta, ja siitä että henkilön idetiteetti rakentuu toisten ihmisten varaan. Usein nämä henkilöt eivät itse ymmärrä tätä. Tästä osoituksena tämäkin kommentti tulee saamaan runsaasti alapeukkuja, ja todennäköisesti myös aggressiivisia vastakommentteja. Hyvän itsetuntemuksen omaavan ihmisen miekenrauhaa ei toisen ihmisen valinnat saa raiteiltaan, vaikka pahalta tuntuisivatkin. Hyvän itsetuntemuksen omaava ihminen ei pyöri egonsa ympärillä.
Mielenkiintoinen näkökulma! Miksi murentua siksi että joku toinen on törttöillyt? Asiaan voi suhtautua käytännöllisesti, ja poistaa väärin tekijän elämästään ilman turhanaikaista draamaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On yksi asia, mitä pettämisessä en ymmärrä. Jos on pakko panna toista, miksi ei käytä viittä sekuntia siihen, että vaikkapa lähettää viestin, että ero astuu voimaan nyt. Tai edes pettämisen jälkeen voisi nähdä sen vaivan, että lopettaa suhteen. Sillä voisi pelastaa edes pienen palan omasta moraalistaan.
Osalla ihmisistä ei kai ole sisäistä moraalikoodistoa.
Joo, näillä on itselleen aivan omat säännöt.
Vierailija kirjoitti:
Miten voit olla noin helvetin tyhmä?
Pystytkö nyt olemaan vai tarvitaanko ambulanssia?
Vierailija kirjoitti:
Kyse on heikosta itseluottamusta, ja siitä että henkilön idetiteetti rakentuu toisten ihmisten varaan. Usein nämä henkilöt eivät itse ymmärrä tätä. Tästä osoituksena tämäkin kommentti tulee saamaan runsaasti alapeukkuja, ja todennäköisesti myös aggressiivisia vastakommentteja. Hyvän itsetuntemuksen omaavan ihmisen miekenrauhaa ei toisen ihmisen valinnat saa raiteiltaan, vaikka pahalta tuntuisivatkin. Hyvän itsetuntemuksen omaava ihminen ei pyöri egonsa ympärillä.
Olet ihan oikeassa. Itseluottamus saisi kyllä olla paljon vahvempi, kun pettämisen jälkeen yrittää yksin huolehtia lapsista ja muutosta sekä toipua pettäjän tartuttamasta taudista. Tuollainen tilanne jättää kyllä itseluottamuksen vajaaksi.
Toisaalta, jos hyvä itsetunto saa pettämään, niin voin elää tällä vajaammallakin itsetunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Kyse on heikosta itseluottamusta, ja siitä että henkilön idetiteetti rakentuu toisten ihmisten varaan. Usein nämä henkilöt eivät itse ymmärrä tätä. Tästä osoituksena tämäkin kommentti tulee saamaan runsaasti alapeukkuja, ja todennäköisesti myös aggressiivisia vastakommentteja. Hyvän itsetuntemuksen omaavan ihmisen miekenrauhaa ei toisen ihmisen valinnat saa raiteiltaan, vaikka pahalta tuntuisivatkin. Hyvän itsetuntemuksen omaava ihminen ei pyöri egonsa ympärillä.
Hyvän itsetuntemuksen omaava ihminen ei petä. Ei tarvitse olla epärehellinen, kun on sinut kaiken sen kanssa, mitä tekee. Voi ihan suoraselkäisesti päättää sellaisen suhteen, johon ei ole tyytyväinen, ja siirtyä sitten seuraavaan. Ei tarvitse valehdella ja luikerrella.
Nussimmalla voi saada klamydian, tippurin, hpv:n, hivin, herpeksen, kupan, trikomostartunnan, visvasyylät, ynnä muuta mukavaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyse on heikosta itseluottamusta, ja siitä että henkilön idetiteetti rakentuu toisten ihmisten varaan. Usein nämä henkilöt eivät itse ymmärrä tätä. Tästä osoituksena tämäkin kommentti tulee saamaan runsaasti alapeukkuja, ja todennäköisesti myös aggressiivisia vastakommentteja. Hyvän itsetuntemuksen omaavan ihmisen miekenrauhaa ei toisen ihmisen valinnat saa raiteiltaan, vaikka pahalta tuntuisivatkin. Hyvän itsetuntemuksen omaava ihminen ei pyöri egonsa ympärillä.
Montako kertaa ajattelit selittää itsellesi että pettämisen tuottama mielipaha olisi vain uhrin omaa heikkoutta? Kuulostaa lähinnä että itse petät tai haluaisit pettää ja koitat siksi selitellä miksi sinun ei tarvitsisi välittää seurauksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on heikosta itseluottamusta, ja siitä että henkilön idetiteetti rakentuu toisten ihmisten varaan. Usein nämä henkilöt eivät itse ymmärrä tätä. Tästä osoituksena tämäkin kommentti tulee saamaan runsaasti alapeukkuja, ja todennäköisesti myös aggressiivisia vastakommentteja. Hyvän itsetuntemuksen omaavan ihmisen miekenrauhaa ei toisen ihmisen valinnat saa raiteiltaan, vaikka pahalta tuntuisivatkin. Hyvän itsetuntemuksen omaava ihminen ei pyöri egonsa ympärillä.
Toivottavasti kohtaat paljon kaltaisiasi ja kohtelette toisianne arvonne mukaisesti.
Kyllä, vietän aikaani ainoastaan kaltaisteni ihmisten kanssa. En halua elämääni draamailevia ja heikon itsetunnon omaavia henkilöitä. Kohtelemme toisiamme arvostavasti ja hyvin.
Miten tämä liittyi AP:n avaamaan keskustelunaiheeseen? Taisit tehdä typerän oletuksen, että hyväksyn pettämisen tai peräti harjoitan sitä itse, kun en murentuisi tai draamailisi tilanteen tullessa kohdalle? Oletit väärin. Suosittelen sisälukutaidon harjoittelua. En sallisi pettämistä omassa suhteessa. Aiemmassa suhteessa sitä oli, ja lopetin suhteen saatuani tietää. En murentunut. Enkä draamaillut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on heikosta itseluottamusta, ja siitä että henkilön idetiteetti rakentuu toisten ihmisten varaan. Usein nämä henkilöt eivät itse ymmärrä tätä. Tästä osoituksena tämäkin kommentti tulee saamaan runsaasti alapeukkuja, ja todennäköisesti myös aggressiivisia vastakommentteja. Hyvän itsetuntemuksen omaavan ihmisen miekenrauhaa ei toisen ihmisen valinnat saa raiteiltaan, vaikka pahalta tuntuisivatkin. Hyvän itsetuntemuksen omaava ihminen ei pyöri egonsa ympärillä.
Mielenkiintoinen näkökulma! Miksi murentua siksi että joku toinen on törttöillyt? Asiaan voi suhtautua käytännöllisesti, ja poistaa väärin tekijän elämästään ilman turhanaikaista draamaa.
Jos se poistaminen olisi noin helppoa niin miksi sitten olla suhteessa kanssaan alunperinkään? Se pettäminen tuntuu pahalta juuri siksi koska kyseessä ei ole mikään yhdentekevä hahmo vaan se jonka kanssa haluaisi jakaa elämänsä.
Itse olin aidosti rakastunut. Ei kumppaniltani seksi vieraan kanssa ollut pahin. Luottamus meni. Ero tuli.
En koskaan enää puhunut hänen kanssaan, koska en olisi voinut luottaa siihen mitä sanoo.
Joo, aloitus on jonkun ääliön tuotoksia. Fiksu ihminen ei kirjoittele noin. Ei kannata vastailla.