Lasten harrastuksesta tulee iso suru monelle
Tutkijat lataavat kasan syitä sille, miksi pikkulapsia ei kannata jakaa tasojoukkueisiin – silti KuPS teki niin
Asiantuntijat varoittavat, että pienten lasten jaottelusta tasojoukkueisiin on monia riskejä.
Lasten varhainen jaottelu voi johtaa kierteeseen, jossa varhain kehittyville kasaantuu etuja, joista myöhemmin kehittyvät jäävät paitsi.
Liian varhainen jaottelu voi viedä lapselta harrastamisen ilon ja johtaa koko harrastuksen loppumiseen.
Tää on niin totta. Poikani pelasi jalkapalloa joukkueessa, joka jaettiin muutama kuukausi aloittamisen jälkeen. Vain muutamat harkat sen jälkeen ja poika halusi lopettaa. Muutenkin touhu tuntui pelkältä rahastukselta. Yhdet kisat käytiin ja sieläkään ei peliaikaa juuri herunut. Ei tullut hauskaa yhdessä tekemisen meininkiä ja onnistumisen iloja.
Mulle tuli mitta täyteen kun ostimme pojalle uuden jalkapallon harjoituksiin, niin se oli kummasti vaihtunut harkoissa iänvanhaan rämään. Pojan pallo oli merkattu isoin kirjaimin tussilla, joka ei todellakaan lähde pois kuin spriillä hankaamalla.
Kommentit (439)
En jaksanut lukea ihan kaikkia viestejä mutta pääosin näytti olevan, että kaikkien pitäisi "neppailla ja pitää hauskaa". Onhan se tärkeä osa ehkä sitä omatoimista pelailua ja ennen harkkoja tehtävää yhdessäoloa, mutta en tiedä onko se niistä jotka haluavat mennä pitkälle hauskaa kun syöttää pallon jollekin jonka jälkeen se menettää sen saman tien ja tilanne on ohi. Ketä se kehittää? Minusta järkevää kun on mahdollista harjoitella saman tasoisten kanssa ja tilannetta arvioidaan kun kehitystä tapahtuu.
Nykyajan vanhemmat haluavat ulkoistaa lasten harrastukset. Aina jonkun muun pitäisi tehdä kaikki heidän lapsensa eteen ja mieluiten ilmaiseksi.
Jos Suomessa halutaan että maajoukkue olisi joskus sillä.tavalla kilpailukykyinen on ne parhaat juniorit laitettava pelaamaan keskenään jo todella nuorena. Tämä on se fakta jota ei voi kiistää.
Valmentajille tulisi maksaa palkkaa ja parhaat valmentamaan junioreita. Toki tämä tarkoittaa kulujen nousua ja varmasti suurinta osaa perheistä ei haluta maksaa korkeita hintoja harrastuksesta.
Ehkä oppia pitäisi ottaa vaikka Kroatiasta joka on myös pieni maa mutta tuottaa huippupelaajia. Onneksi voi harrastaa muutakin kuin urheilua. Musiikkia ja paljon muuta kehittävää on tarjolla.
Vierailija kirjoitti:
Jos Suomessa halutaan että maajoukkue olisi joskus sillä.tavalla kilpailukykyinen on ne parhaat juniorit laitettava pelaamaan keskenään jo todella nuorena. Tämä on se fakta jota ei voi kiistää.
Valmentajille tulisi maksaa palkkaa ja parhaat valmentamaan junioreita. Toki tämä tarkoittaa kulujen nousua ja varmasti suurinta osaa perheistä ei haluta maksaa korkeita hintoja harrastuksesta.
Ehkä oppia pitäisi ottaa vaikka Kroatiasta joka on myös pieni maa mutta tuottaa huippupelaajia. Onneksi voi harrastaa muutakin kuin urheilua. Musiikkia ja paljon muuta kehittävää on tarjolla.
Aika monessa maassa jalkapallo on enää vain rikkaiden harrastus, ja tähän se menee Suomessakin, etenkin jos ja kun isävalmentajien ja äitihuoltajien nepotismi puretaan ja yhteiskunnan tuki nuorisourheilulle poistetaan säästösyistä.
Mutta ei se mitään, turhuutta huippu-urheilu on muutenkin. Jokainen sukupolvi saa vuorollaan keksiä, että pallon potkiminen on ensisijaisesti kivaa ajanvietettä.
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan vanhemmat haluavat ulkoistaa lasten harrastukset. Aina jonkun muun pitäisi tehdä kaikki heidän lapsensa eteen ja mieluiten ilmaiseksi.
Jos he tätä haluavat, niin ainakaan he eivät sitä saa. Junioriurheilun maksut ovat kaksinkertaistuneet 20 vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea ihan kaikkia viestejä mutta pääosin näytti olevan, että kaikkien pitäisi "neppailla ja pitää hauskaa". Onhan se tärkeä osa ehkä sitä omatoimista pelailua ja ennen harkkoja tehtävää yhdessäoloa, mutta en tiedä onko se niistä jotka haluavat mennä pitkälle hauskaa kun syöttää pallon jollekin jonka jälkeen se menettää sen saman tien ja tilanne on ohi. Ketä se kehittää? Minusta järkevää kun on mahdollista harjoitella saman tasoisten kanssa ja tilannetta arvioidaan kun kehitystä tapahtuu.
Hassu ajatus. Eihän sitä palloa siellä harjoituksissa kesytetä, vaan omalla ajalla. Ja mitä laajempi määrä lapsia ja nuoria on mukana matalan kynnyksen toiminnassa, sitä todennäköisemmin löydetään lahjakkuudetkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just näin. Omat sällit ovat jo aikuisia ja pelasivat aikoinaan salibandyä. Olikohan tasoryhmiä kaksi ja joskus jopa kolme ja tämä systeemi oli vain ja ainoastaan hyvä ellei peräti loistava? Lahjakkuuksille pitää antaa mahdollisuus kehittyä, menestyä. ja loistaa. Sitä oli hienoa seurata miten niistä lahjakkaimmista kasvoi hyviä pelaajia ja miten paljon kehitystä tapahtui matkalla aikuisuuteen. Suurin huuto ja meteli tuli aina vanhempien puolelta, että miksi meidän poika ei päässytkään ykkösjoukkueeseen vaikka on pelannut niin ja niin hyvin? Ykkösjoukkueella on tavoite voittaa ja menestyä ja silloin kentällä ovat he, joilla joukkue tavoitteensa parhaiten saavuttaa. Sitä oli monen vanhemman vaikea hyväksyä, että ei se oma poitsu nyt olekaan ihan kärkilaatua juuri sillä hetkellä. Tulee vieläkin tippa linssiin, kun niitä aikoja muistelee. Sai elää hienoja hetkiä sen joukkueen mukana ja olen varma, että niitä hetkiä muistelevat kaihoten monet niistä pelaajistakin. Eikä ollut mitenkään kiveen hakattua se, että paikka ykkösjoukkueessa olisi ollut pysyvä. Välillä otettiin vauhtia kakkosjoukkueesta ja sieltä joku pääsi ykköseen. Oli ihan tervettä kilpailua. Juniori sai kokea sen, että kovalla työllä ja halulla oli mahdollista nousta kakkosesta ykköseen. Tämä kaikki pelaa systeemi on paras ja pahin tapa torpedoida joukkueen menestys ja hukata lahjakkuuksia. Periaatteessa samaa tapahtuu myös koulussa, jossa lahjakkaat "kärsivät" siitä jos luokassa on levotonta ja häiriköintiä.
Tämä kaikki pelaa- systeemi on siis aivan typerä systeemi jos puhutaan vähääkään kilpailuhenkisestä toiminnasta.
Voi, miten ihanaa ja yhteisöllistä vanhempien harrastamista.
Lapsilla itsellään olisi ollut ihan yhtä kivaa, vaikka kaikki olisivat pelanneet, mutta vanhempien tarpeet tietenkin ovat ne tärkeimmät.
Ei olisi. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin hyvänä pelata huonompien kanssa ja harva asia taas saa mielenkiinnon koko lajiin loppumaan kuin se, että on ihan koko ajan pelkkänä parempien pelaajien tötsänä kierrettävänä siellä kentällä.
Mä kyllä väittäisin melko laajalla kokemuksella, että joka ainoa lapsi olisi oikein mielellään se hyvä pelaaja huonojen keskellä.
Ai olisi mielellään joukkueen ainoa hyvä pelaaja? No juu ei kuule olisi.
Ei lapsi kykene arvioimaan aikuisen lailla, kuka on hyvä ja kuka ei. Tärkeintä lapselle on saada olla hyvä vertaistensa keskuudessa. Älkää nyt tehkö lapsista mielikuvituksessanne pikkuaikuisia.
No ihan viimeksi eilen treeneissä alkoi taas purnaaminen ja valitus kahdelta pojalta kun "joutuivat" mielestään huonompien joukkueeseen, että jos nyt vaan jättäisit ne omat mutuilusi ihan vaan omaksi tiedoksesi.
Mitä olet ajatellut tehdä tuolle huonolle yhteishengelle?
Missä kohti tuossa on huonoa joukkuehenkeä? Tottakai sen pitää harmittaa jos ei,pääse parempaan ryhmään. Sitten vaan pitää treenata kovempaa, että pääsee sinne.
Purnaaminen, valitus, omien joukkuekavereiden dissaaminen. Ammattitaitoinen valmentaja pistäisi tuolle välittömästi stopin, mutta tämähän olikin trollin voimafantasia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just näin. Omat sällit ovat jo aikuisia ja pelasivat aikoinaan salibandyä. Olikohan tasoryhmiä kaksi ja joskus jopa kolme ja tämä systeemi oli vain ja ainoastaan hyvä ellei peräti loistava? Lahjakkuuksille pitää antaa mahdollisuus kehittyä, menestyä. ja loistaa. Sitä oli hienoa seurata miten niistä lahjakkaimmista kasvoi hyviä pelaajia ja miten paljon kehitystä tapahtui matkalla aikuisuuteen. Suurin huuto ja meteli tuli aina vanhempien puolelta, että miksi meidän poika ei päässytkään ykkösjoukkueeseen vaikka on pelannut niin ja niin hyvin? Ykkösjoukkueella on tavoite voittaa ja menestyä ja silloin kentällä ovat he, joilla joukkue tavoitteensa parhaiten saavuttaa. Sitä oli monen vanhemman vaikea hyväksyä, että ei se oma poitsu nyt olekaan ihan kärkilaatua juuri sillä hetkellä. Tulee vieläkin tippa linssiin, kun niitä aikoja muistelee. Sai elää hienoja hetkiä sen joukkueen mukana ja olen varma, että niitä hetkiä muistelevat kaihoten monet niistä pelaajistakin. Eikä ollut mitenkään kiveen hakattua se, että paikka ykkösjoukkueessa olisi ollut pysyvä. Välillä otettiin vauhtia kakkosjoukkueesta ja sieltä joku pääsi ykköseen. Oli ihan tervettä kilpailua. Juniori sai kokea sen, että kovalla työllä ja halulla oli mahdollista nousta kakkosesta ykköseen. Tämä kaikki pelaa systeemi on paras ja pahin tapa torpedoida joukkueen menestys ja hukata lahjakkuuksia. Periaatteessa samaa tapahtuu myös koulussa, jossa lahjakkaat "kärsivät" siitä jos luokassa on levotonta ja häiriköintiä.
Tämä kaikki pelaa- systeemi on siis aivan typerä systeemi jos puhutaan vähääkään kilpailuhenkisestä toiminnasta.
Voi, miten ihanaa ja yhteisöllistä vanhempien harrastamista.
Lapsilla itsellään olisi ollut ihan yhtä kivaa, vaikka kaikki olisivat pelanneet, mutta vanhempien tarpeet tietenkin ovat ne tärkeimmät.
Ei olisi. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin hyvänä pelata huonompien kanssa ja harva asia taas saa mielenkiinnon koko lajiin loppumaan kuin se, että on ihan koko ajan pelkkänä parempien pelaajien tötsänä kierrettävänä siellä kentällä.
Mä kyllä väittäisin melko laajalla kokemuksella, että joka ainoa lapsi olisi oikein mielellään se hyvä pelaaja huonojen keskellä.
Ai olisi mielellään joukkueen ainoa hyvä pelaaja? No juu ei kuule olisi.
Ei lapsi kykene arvioimaan aikuisen lailla, kuka on hyvä ja kuka ei. Tärkeintä lapselle on saada olla hyvä vertaistensa keskuudessa. Älkää nyt tehkö lapsista mielikuvituksessanne pikkuaikuisia.
No ihan viimeksi eilen treeneissä alkoi taas purnaaminen ja valitus kahdelta pojalta kun "joutuivat" mielestään huonompien joukkueeseen, että jos nyt vaan jättäisit ne omat mutuilusi ihan vaan omaksi tiedoksesi.
Mitä olet ajatellut tehdä tuolle huonolle yhteishengelle?
Missä kohti tuossa on huonoa joukkuehenkeä? Tottakai sen pitää harmittaa jos ei,pääse parempaan ryhmään. Sitten vaan pitää treenata kovempaa, että pääsee sinne.
Purnaaminen, valitus, omien joukkuekavereiden dissaaminen. Ammattitaitoinen valmentaja pistäisi tuolle välittömästi stopin, mutta tämähän olikin trollin voimafantasia.
Totuuden sanominen on dissaamista?
En kyllä laittaisi omia lapsia tuollaiseen seuraan. Kumma että järkyttävän kalliiseen harrastukseen pitää vielä hankkia omat pallot? Meillä lentopallossa aikoinaan seura hankki aina suuren määrän palloja treeneihin ja kisoihin. Mikäli omat pallot tuodaan, käytäntö pitäisi olla että kukaan ei lähde treeneistä ennen kuin omat pallot on käsissä.
Vierailija kirjoitti:
Harrastaako kukaan lapsi enää itsekseen mitään? Vai ovatko kaikki jossain seuran joukkueessa?
Lapset, siis pikkulapset saati alakouluikäiset eivät tee enää mitään omatoimisesti muutakuin ehkä tuijottavat jotain älylaitetta. Vanhemmista on tullut muutamassa vuosikymmenessä lastensa viihdyttäjiä, kaiken mahdollistajia ja ohjelmapromoottoreita. Pikkulapset saavat raivareita kun eteenkin jos äiti ei huomioi kokoajan heitä. Isät eivät yleensäkään huomioi, lapset eivät myöskään välttämättä vaadi isiltä sitä enää, koska isä käskee mennä ulos tai tehdä itse jotain eikä hän anna 100% huomiota kersoille. Tämä on minusta hyvä, koska jos lapsi saa kokoajan jonkun muun huomion siitä tulee huomionhakuinen ja todella itsekeskeinen, koulu on raaka paikka sitten kun siellä luokassa 30 muuta eikä enää saa itselleen ehkä mitään huomiota.
Sitäpaitsi lapsista tulee tyhmiä jos heille annetaan kaikki välmiiksi. Luovuus ja ongelmanratkaisukyky ei kehity. Lasta pitää kehoittaa itse keksimään viihdyke itselleen. Tämä vähentää myös aikuisten kuormitusta koska penskat eivät vaadi heiltä kokoajan huomiota ja tekemistä.
Eihän se voi toimia missään perheessä (ellei ole kodinhoito ruoanlaittoa myöten ulkoistettu) et aikuiset palvelee lapsia ja heidän tekemisiään ja kaikki oma ja kodin yhteinen tekeminen jää tekemättä.
80 luvulla kakarat heitettiin pellolle jos alettiin kitisemään ettei oo mitään tekemidtä, jopa yksi lähdin joskus fillaroimaan pitkin kyliä alakouluikäisenä ja etsin kavereita. Jos oli harrastus, sinne mentiin joko kävellen pyörällä tai talvella potkurilla ihan omatoimisesti, ei meitä kukaan vienyt koskaan mihinkään. Tosin ei ollut autoakaan aina.
Ennen lapset keksi itse tekemiset ja aikuiset teki aikuisten hommia, nykyisin aikuiset ovat lapsia varten ja lapset kaiken keskipiste ja se määräävätekijä arjen pyöriryksessä. Lasten pillin mukaan tanssitaan ja taivutaan vaikka mihin älyttömiinkin ratkaisuihin jotta saadaan pidettyä ne tyytyväisinä. Ja mitä siitä seraa? Pienikin lapsi oppii hyvin varhain käyttämään tilaisuutta hyväkseen ja vaatimaan enemmän ja enemmän ... ja parempaa palvelua. Itseasiassa jotkut lapset ovat hyvinkin manipulatiivisia koska ovat hoksanneet sen toimivan. Se ei ole ilkeyttä, se on vain hyväksi havaittu tapa saada haluamansa.
Vierailija kirjoitti:
Arviolta jopa 70 % lapsista lopettaa järjestäytyneen urheilun 13 ikävuoteen mennessä.
Toinen aalto on sen jälkeen. Jalkapallossa erityisesti:
16–21-vuotiaiden välillä yli 50 % voi lopettaa muutamassa vuodessa.
Meillä lapsille on haluttu antaa harrastukset, jotka jatkuu aikuisuuteen, kuten ratsastus, sulkapallo ja laskettelu.
Lajeissa kuten jalkapallo, jääkiekko, koripallo ja voimistelu lopettaminen on yleisempää erityisesti teini-iän jälkeen. Näissä lajeissa harrastajamäärät vähenevät selvästi, kun siirrytään kohti kilpailullisempaa vaihetta.
Lajit vaativat usein joukkuetta ja vahvaa sitoutumista. Lisäksi kilpailu kovenee ja harrastaminen ilman tavoitteellisuutta on monesti vaikeampaa järjestää. Ihmiset jatkavat niitä lajeja, jotka sopivat heidän arkeensa, ei niitä, joissa he olivat parhaita nuorena.
Minäkin "annoin" lapselle harrastukseksi tanssin ja jumpan, mutta valitsi sitten itse jalkapallon, jota muuten edelleen harrastaa parikymppisenä.
Toiselle yritin antaa vaikka mitä harrastuksia, yksilö- ja joukkuelajeja, kilpailullista ja harrastelua, mutta yksikään ei jatkunut paria vuotta pidempään.
Pisimmälle kantaa ne valinnat, jotka lapsi itse tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arviolta jopa 70 % lapsista lopettaa järjestäytyneen urheilun 13 ikävuoteen mennessä.
Toinen aalto on sen jälkeen. Jalkapallossa erityisesti:
16–21-vuotiaiden välillä yli 50 % voi lopettaa muutamassa vuodessa.
Meillä lapsille on haluttu antaa harrastukset, jotka jatkuu aikuisuuteen, kuten ratsastus, sulkapallo ja laskettelu.
Lajeissa kuten jalkapallo, jääkiekko, koripallo ja voimistelu lopettaminen on yleisempää erityisesti teini-iän jälkeen. Näissä lajeissa harrastajamäärät vähenevät selvästi, kun siirrytään kohti kilpailullisempaa vaihetta.
Lajit vaativat usein joukkuetta ja vahvaa sitoutumista. Lisäksi kilpailu kovenee ja harrastaminen ilman tavoitteellisuutta on monesti vaikeampaa järjestää. Ihmiset jatkavat niitä lajeja, jotka sopivat heidän arkeensa, ei niitä, joissa he olivat parhaita nuorena.
Minäkin "annoin" lapselle harrastukseksi tanssin ja jumpan, mutta valitsi sitten itse jalkapallon, jota muuten edelleen harrastaa parikymppisenä.
Toiselle yritin antaa vaikka mitä harrastuksia, yksilö- ja joukkuelajeja, kilpailullista ja harrastelua, mutta yksikään ei jatkunut paria vuotta pidempään.
Pisimmälle kantaa ne valinnat, jotka lapsi itse tekee.
Lapset ovat yksilöitä, ja pitää yrittää katsoa, mitä kukakin heistä tarvitsee tasapainoiseen kasvuun.
Mun lapsistani yksi valitsi jo varmaan kolmevuotiaana jalkapallon. Hän ei haluaisi tehdä mitään muuta kuin pelata jalkapalloa, mutta olemme sopineet että soittotunneilla pitää käydä, sillä jalkapallo voi jossakin vaiheessa tuottaa pettymyksen, ja silloin pitää elämässä olla muutakin.
Toinen lapsi valitsi jo kolmevuotiaana soittimen. Olemme sopineet, että pitää myös liikkua, jotta kunto pysyy hyvänä. Hänellä on ollut ainakin kuusi eri liikuntaharrastusta. Tälläkin hetkellä kaksi, joista toisen lopettaa nyt keväällä.
Kolmas lapsi ei oikein välitä ohjatusta harrastamisesta. Hän harrastaa itsenäisesti kotona musiikkia ja liikkuu kavereiden kanssa. Sekin on ok.
Vierailija kirjoitti:
80 luvulla kakarat heitettiin pellolle jos alettiin kitisemään ettei oo mitään tekemidtä, jopa yksi lähdin joskus fillaroimaan pitkin kyliä alakouluikäisenä ja etsin kavereita. Jos oli harrastus, sinne mentiin joko kävellen pyörällä tai talvella potkurilla ihan omatoimisesti, ei meitä kukaan vienyt koskaan mihinkään. Tosin ei ollut autoakaan aina.
Ennen lapset keksi itse tekemiset ja aikuiset teki aikuisten hommia, nykyisin aikuiset ovat lapsia varten ja lapset kaiken keskipiste ja se määräävätekijä arjen pyöriryksessä. Lasten pillin mukaan tanssitaan ja taivutaan vaikka mihin älyttömiinkin ratkaisuihin jotta saadaan pidettyä ne tyytyväisinä. Ja mitä siitä seraa? Pienikin lapsi oppii hyvin varhain käyttämään tilaisuutta hyväkseen ja vaatimaan enemmän ja enemmän ... ja parempaa palvelua. Itseasiassa jotkut lapset ovat hyvinkin manipulatiivisia koska ovat hoksanneet sen toimivan. Se ei ole ilkeyttä, se on vain hyväksi havaittu tapa saada haluamansa.
Minun havaintoni taas on, että valtaosa vanhemmista asettaa lapsilleen rajat, mutta on myös läsnä heidän arjessaan. Eli hoitaa hommansa selvästi paremmin kuin 1980-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Olen niin samaa mieltä. Kilpaurheilua pitäisi tukea vähemmän ja harrastusurheilua enemmän. Lapsilla ja nuorilla pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia harrastaa eri lajeja ilman lukuisia harjoituskertoja viikossa ja ilman kilpailemista.
Yllättäen ne maailman huippujalkapalloilijatkin tulevat maista, joissa lapset pelaavat ihan huvikseen yleisellä kentällä. Ei siellä ole keskiluokkaisia vanhempia hampaat irvessä kuskaamassa lapsia treeneihin 7 kertaa viikossa ja valmentajat huutamassa kentän laidalla.
Ai niin kuin Englannista, Espanjasta ja muista suurista futismaista =O Näissähän nimenomaan pyörii isojen seurojen akatemiat ja on suuri hämmästyksen aihe, jos joku nousee edes vähän alemman taso ammattilaiseksi jostain muualta, saati sitten huippufutariksi.
Kieltämättä huvikseen pelailu helpottuu huomattavasti, kun siirrytään Suomesta etelämpään, eikä ole ulkokentät jäässä monta kuukautta vuodesta, mutta kyllä kaikkialla missä futista pelataan tosissaan, harjoitellaan myös paljon jo nuoresta alkaen.
Vain noin yksi miljoonasta päätyy jalkapalloammattilaiseksi. Silti iso osa perheistä maksaa satoja euroja kuussa siitä toivosta, että juuri heidän lapsestaan tulisi ammattilainen.
Ei. Me emme maksa 13-vuotiaan jalkapalloharrastuksesta sen takia, että hänestä tulisi ammattilainen, vaan siksi, että pysyy poissa hölmöilyistä ja saa viettää vapaa-aikaansa aikuisten valvovien silmien alla. Pois kaduilta ja ostareilta notkumasta. Koulun hän hoitaa myös ja tavoitteena tulevaisuudessa opiskella hyvä ammatti, jolla elättää itsensä. Jalkapallon ammattilaista hänestä tuskin tulee.
Ei vaan tuolla kulttuurin puolella mennä huonoimpien tahtiin. Meillä on poika kuorossa ja kyllä siellä parhaat laulaa ne soolot, ei heikommat. Eikö olekin julmaa?
Vierailija kirjoitti:
80 luvulla kakarat heitettiin pellolle jos alettiin kitisemään ettei oo mitään tekemidtä, jopa yksi lähdin joskus fillaroimaan pitkin kyliä alakouluikäisenä ja etsin kavereita. Jos oli harrastus, sinne mentiin joko kävellen pyörällä tai talvella potkurilla ihan omatoimisesti, ei meitä kukaan vienyt koskaan mihinkään. Tosin ei ollut autoakaan aina.
Ennen lapset keksi itse tekemiset ja aikuiset teki aikuisten hommia, nykyisin aikuiset ovat lapsia varten ja lapset kaiken keskipiste ja se määräävätekijä arjen pyöriryksessä. Lasten pillin mukaan tanssitaan ja taivutaan vaikka mihin älyttömiinkin ratkaisuihin jotta saadaan pidettyä ne tyytyväisinä. Ja mitä siitä seraa? Pienikin lapsi oppii hyvin varhain käyttämään tilaisuutta hyväkseen ja vaatimaan enemmän ja enemmän ... ja parempaa palvelua. Itseasiassa jotkut lapset ovat hyvinkin manipulatiivisia koska ovat hoksanneet sen toimivan. Se ei ole ilkeyttä, se on vain hyväksi havaittu tapa saada haluamansa.
Aika kultaa muistot. Veljeni aloitti 80 luvun alussa jalkapallon ja isä lähti treenipäivinä töistä aiemmin, että ehti kuskata. Kyllä meidän perheen elämä pyöri veljen futisharrastuksen ympärillä ja käytiin koko perheenä mukana ulkomaan turnauksissa. Sen verran tiiviisti minäkin olin isosiskona kuvioissa mukana, että veljen valmentajasta tuli myöhemmin aviopuolisoksi ja on sitä edelleenkin. Joukkue oli lahtelainen Reipas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Olen niin samaa mieltä. Kilpaurheilua pitäisi tukea vähemmän ja harrastusurheilua enemmän. Lapsilla ja nuorilla pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia harrastaa eri lajeja ilman lukuisia harjoituskertoja viikossa ja ilman kilpailemista.
Yllättäen ne maailman huippujalkapalloilijatkin tulevat maista, joissa lapset pelaavat ihan huvikseen yleisellä kentällä. Ei siellä ole keskiluokkaisia vanhempia hampaat irvessä kuskaamassa lapsia treeneihin 7 kertaa viikossa ja valmentajat huutamassa kentän laidalla.
Ai niin kuin Englannista, Espanjasta ja muista suurista futismaista =O Näissähän nimenomaan pyörii isojen seurojen akatemiat ja on suuri hämmästyksen aihe, jos joku nousee edes vähän alemman taso ammattilaiseksi jostain muualta, saati sitten huippufutariksi.
Kieltämättä huvikseen pelailu helpottuu huomattavasti, kun siirrytään Suomesta etelämpään, eikä ole ulkokentät jäässä monta kuukautta vuodesta, mutta kyllä kaikkialla missä futista pelataan tosissaan, harjoitellaan myös paljon jo nuoresta alkaen.
Vain noin yksi miljoonasta päätyy jalkapalloammattilaiseksi. Silti iso osa perheistä maksaa satoja euroja kuussa siitä toivosta, että juuri heidän lapsestaan tulisi ammattilainen.
Ei. Me emme maksa 13-vuotiaan jalkapalloharrastuksesta sen takia, että hänestä tulisi ammattilainen, vaan siksi, että pysyy poissa hölmöilyistä ja saa viettää vapaa-aikaansa aikuisten valvovien silmien alla. Pois kaduilta ja ostareilta notkumasta. Koulun hän hoitaa myös ja tavoitteena tulevaisuudessa opiskella hyvä ammatti, jolla elättää itsensä. Jalkapallon ammattilaista hänestä tuskin tulee.
Mun lapseni harrastavat sekä urheilua että klassista musiikkia, ja tälläkin hetkellä ovat jossakin kaduilla notkumassa. Korostaisin tässä asiassa kotiintuloaikojen ja keskusteluyhteyden tärkeyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Olen niin samaa mieltä. Kilpaurheilua pitäisi tukea vähemmän ja harrastusurheilua enemmän. Lapsilla ja nuorilla pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia harrastaa eri lajeja ilman lukuisia harjoituskertoja viikossa ja ilman kilpailemista.
Yllättäen ne maailman huippujalkapalloilijatkin tulevat maista, joissa lapset pelaavat ihan huvikseen yleisellä kentällä. Ei siellä ole keskiluokkaisia vanhempia hampaat irvessä kuskaamassa lapsia treeneihin 7 kertaa viikossa ja valmentajat huutamassa kentän laidalla.
Ai niin kuin Englannista, Espanjasta ja muista suurista futismaista =O Näissähän nimenomaan pyörii isojen seurojen akatemiat ja on suuri hämmästyksen aihe, jos joku nousee edes vähän alemman taso ammattilaiseksi jostain muualta, saati sitten huippufutariksi.
Kieltämättä huvikseen pelailu helpottuu huomattavasti, kun siirrytään Suomesta etelämpään, eikä ole ulkokentät jäässä monta kuukautta vuodesta, mutta kyllä kaikkialla missä futista pelataan tosissaan, harjoitellaan myös paljon jo nuoresta alkaen.
Vain noin yksi miljoonasta päätyy jalkapalloammattilaiseksi. Silti iso osa perheistä maksaa satoja euroja kuussa siitä toivosta, että juuri heidän lapsestaan tulisi ammattilainen.
Ei. Me emme maksa 13-vuotiaan jalkapalloharrastuksesta sen takia, että hänestä tulisi ammattilainen, vaan siksi, että pysyy poissa hölmöilyistä ja saa viettää vapaa-aikaansa aikuisten valvovien silmien alla. Pois kaduilta ja ostareilta notkumasta. Koulun hän hoitaa myös ja tavoitteena tulevaisuudessa opiskella hyvä ammatti, jolla elättää itsensä. Jalkapallon ammattilaista hänestä tuskin tulee.
Mun lapseni harrastavat sekä urheilua että klassista musiikkia, ja tälläkin hetkellä ovat jossakin kaduilla notkumassa. Korostaisin tässä asiassa kotiintuloaikojen ja keskusteluyhteyden tärkeyttä.
Riippuu siitä mitä siellä kaduilla tekee. Moni nuorisorikollinen sanoo syyksi sekoiluilleen, ettei ole ollut järkevämpääkään tekemistä. Hyvä harrastus saattaa suojata (ja suojaakin monia) ajautumasta huonoihin juttuihin.
Ainekin Espoossa on liki jokaisessa lähiössä hiekkakenttä, missä voi pelailla jalkapalloa kesällä sekä talvisin kenttä jäädytetään. Ei tuon käytöstä mitään kustnanuksia tulisi, jos joku innokas laittaisi joukkueen kasaan. Oman asuinalueen faceryhmässä pyöri joskus aikuisten höntsäkoripalloporukka. Oli sovittuna tietty viikonpäivä ja aika, jolloin halukkaat saattoivat mennä tietylle kentälle pelaamaan. Toki jokainen joutui maksamaan omat varusteensa mutta "joukkueen" puolesta ei tullut mitään kuluja. Miten kauan homma sitten toimisi lasten kanssa, kunnes joko porukkaa ei olisikaan tarpeeksi tai olisi kiva pelata virallisempia otteluita/muita porukoita vastaan jne.