Mitä pahaa on wokessa?
Wokehan tarkoittaa sitä että on tietoinen ja valveutunut yhteiskunnassa tapahtuvasta epätasa-arvosta.
Mitä pahaa tässä tiedostamisessa on?
Kommentit (402)
Vierailija kirjoitti:
Eniten minua ihmetyttää se, että miten jonkun muun, vieraan ihmisen sukupuolikokemus on jollekulle niin iso asia. Että sen varjolla voi ryssiä maailmantalouden, oman talouden, aloittaa pari turhaa sotaa, kunhan vaan joku kuvitteellinen "woke" kärsii.
Minut varmaankin lasketaan wokeksi, koska en vain tajua ihmisten syrjimistä jonkun sukupuolen tai rodun takia. En vain tajua.
En "kannata" tai halua Suomeen tai yhtään mihinkään mitään tiettyjä ihmisryhmiä, ja vastustan islaminuskon tuputtamista siinä missä kristinuskoakin.
Tuo koko juttu ei vaan ole minulle mitenkään tärkeää. On aivan täsmälleen se ja sama jos joku haluaa elää elämänsä eri sukupuolessa kuin mikä hänelle on syntymässä määritelty. Mitä se minuun liittyy? Olkoot mikä on, minulle on ihan samantekevää miksi ketäkin kutsun, jos siitä on henkilölle itselleen jotain iloa.
Urheilijoihin on aivan turha myöskään vedota. Kyse on niin marginaalisesta porukasta, ja minun puolestani koko kilpaurheilun voisi vaikka lakkauttaa. Omassa lajissani naiset ja miehet ovat kilpailleet samoissa sarjoissa tietääkseni aina.
Olen myös kasvattanut lapseni aikuiseksi, ja siinä on käynyt täysin selväksi, että millään kasvatuksella ei saa ihmisen seksuaalisuutta tai sukupuolta muuksi muutettua, se on siis täysin typerä hatusta revitty huoli.
Tämä on yksi harvinaisista kommenteista tässä ketjussa jossa on todellisuuteen perustuva näkemys. Kiitos sinulle siitä.
Minulle on täysin outoa että jollekulle merkitsee jotain jonkun muun värisen, muun kokoisen tai muun itsestään poikkeavan ominaisuuden näkemisen niin tärkeäksi että siitä pitää melskata vähän aina kun tilaisuus on. Elokuvat on mielikuvitustarinoita, jos niissä joskun on on ollut vain yhden väristä näyttelijäkuntaa, niin se on vain sen ajan kuva. Jos siitä samasta tehtää uusi versio, niin se tehdään tämän ajan mukaisesti ja nykyään on monen näköistä ja kokoista.Varsinkin täysin fantasia-aiheiset tuntuu nostattavan erityisesti tunteita joillakin, jollei roolitus vastaakaan omaa mielikuvaa.
Ja mitä väliä mainoksillakin joillekin on, mulle on ihan sama vaikka kaikki olisi erivärisiä ja kokoisia, ei sillä ole mitään merkitystä minulle.
Mulla on tussisarjakin, jossa on kaikki alkuperäiset värit tallella, en ole poistanut käytöstä mitään niistä, tästä voikin joku aloittaa haukkumiseni, suon sen riemumielellä ja odotan kommentteja....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Wokessa on mielestäni se vika että sitä käytetään lyömäaseena alistamaan heitä jotka kategorisesti ovat eniten harrastaneet jonkin ihmisen sortoa. Yhtä paha on, että he jotka alunperin ajattelevat että paras on pitää henkilökohtainen elämä henkilökohtaisena ja asiahommat hoidetaan ilman ihonväriin, sukupuoleen tai muuhun erilaisuuteen liittyviä ajatuksia ihminen ihmiselle katsotaan vanhanaikaisiksi ja vääräoppisiksi.
Ei kiinnosta kuka tykkää mistä kenenkin kanssa tai jos joku ei tykkää mistään seksuaalisesta. Ei kiinnosta etnisen sorron historia, vaan nyt mukavana olo! Kaikki eivät ole kiinnostuneita aihepiiristä, tai paneutuneet kaikkien ihmisten kaikkiin erilaisiin puoliin. Woke-uskovaiset ovat ottaneet asiakseen hieroa näitä eri puolia ihmisten naamaan ja jos ei tartu niin väärin.
Minulle ei ole mitään väliä kuka ja kuinka monta vapaaehtoista aikuista on miten keskenään, ja on väärin että kolonialismi rasismi sovinismi ja orjuus ovat olemassa, kuin myös sota ja nälänhätä sekä etenkin luonnon tuhoaminen ja lyhytkatseinen kapitalismiöyhötys. Pitäisikö minun hieroa naamaan ilmastonmuutosta tai luonnon tuhoa joka kerta kun nähdään? eikö muilla lajeilla ole mittää oikeuksia?? Eikö me kaikki olla suurimmat vääryydet tehty kaikille meidän takia sukupuuttoon kuolleille lajeille? Huoh. Tää on wokee.
On outoa että tuntuu kuin oltaisiin varautuneita loukkaantumaan myös siitä jos jotain muuta ihmistä ei kiinnosta juuri sinun tunteesi juuri sillä hetkellä. Ei voi aina kävellä munankuorilla!
Siksi on julkinen minä ja hyvä käytös. Woke-ideologien mielestä jos antaa ihmisen vieressä mielummin olla rauhassa ja toivoo rauhaan jättämistä itselleen sen sijaan että joutuu ottamaan aktiivisen anteeksiantoa anelevan asenteen joka elossaolon hetki syntymällä (etenkin valkoiseksi ja etenkin miespuoliseksi) ihmiseksi on paha, vaikka ei itse kuin ole olemassa ja haluaa että muut kunnioittavat asiaa olemalla paskomatta maapalloa ja kokoamalla itsensä.. ja noh, yökerhoista pullahtaneita seksuaalissävytteisen taustan omaavia drag- queer- juttuja ei tarvi opettaa lapsille.. ne oppii kyllä kun elää. Kiva käydä swingersklubeilla ja harrastaa vaikka mitä, mut ei lasten kanssa.
Antaa kaikkien kukkia myös eikä vaan ahdistua. Kaikilla on yhtäläinen oikeus olla myös kuuntelematta moraalisaarnoja.
Onneks kukaan ei ole koskaan hieronut mitään mun kasvoille.
Jos luet tiettyjä medioita niin kyllä hierotaan. Niin ettei happea meinaa saada.

Woke onkin teennäistä, pinnallista ja tekopyhää. Väitetään älyttömiä asioita kuten että ihmisyys on ensisijassa identiteettiryhmiin kuulumista eikä yksilöllisyyttä. Ilman ihmislaatikoita ja uudenlaista hierarkisointia woke katoaisi. Eli tuo on tapa luoda järjestystä ja suunniteltu pakkoneuroottisille kontrollifriikeille jossa elämä typistetään ainoastaan valtakamppailuksi kuin ihmiset voisivat olla ainoastaan liittolaisia tai vihollisia. Siis sodan ja alistamisen maisema kaikessa mitä katsotaan. Ja tätä tankataan todeksi ja oikeaksi, muuta ei saisi olla.
Eipä yllätä että tuottaa sellaista raivoa ja pahoinvointia mitä ei ennen osattu edes kuvitella.
Miksihän minä ja kaikki tuntemani ei tunnista mitään erityistä 'wokea' missään. Ainoa paikka jossa siitä vouhotetaan ajoittain on tämä alusta. Minulla on kymmenkunta muuta alustaa joita seuraan ja yhdessäkään niissä ei ole ollut sanaakaan mistään wokesta.
Minä en luokittele muita ihmisiä sen mukaan, mitä tuo wokevastaisten, eli lähinnä äärioikean määritys esittää woken olevan. Kenenkään syntymälahjaksi saama väri tai kieli ei määritä mielipidettäni, kaikki ovat samanarvoisia sinällään, ystävät valikoituu sattumien kautta, riippuu siitä keihin sattumanvaraisesti on tutustunut. Ei sen kautta että tuon kanssa nyt en ainakaan vaihda sanaakaan koska puhuu eritavalla, on tuollaiset vaatteet ja vielä erivärinenkin kuin minä.
Ihmettelen mistä lähtökohdista tuo vastakkainasettelu kumpuaa, onko se pelkoa erilaisuutta kohtaan vai omaa itsensä alemmuuden tunnetta, että jos tuo erilainen onkin jotenkin 'parempi'...ei kukaan ole ketään parempi vaan ihan samanlaisia ihmisiä olemme kaikki vaikka eri näköisiä ja eri kulttuureista tulemmekin. Tällä en tarkoita puolustella joistakin maista tulleiden tekoja 'kulttuurinsa' perusteella, vaan laajemmin eri kulttuureja.
Muuten kiva, mutta se ei huomioi oikeasti sorrettuja ryhmiä (esim. videopelaavat kotiinsa syrjäytetyt yksinäiset miehet) eikä edistä tasa-arvoa (seksin ja rakkauden saanti myös kilteille miehille). Tekopyhää potaskaa joka on ristiriidassa itsensä kanssa.
Ainakin elokuvissa woke on kuolemassa. Tullut nähtyä useampi elokuva tänä vuonna, joista yltiöwoketus puuttuu kokonaan ja joissa on tyypillistä ajankuvaa valkoisine ihmisineen ja ilman päälleliimattuja homo/lesbohahmoja. Ja tämä on pelkästään positiivinen asia se, Poliittinen paasaus pois leffoista ja huomio takaisin laadukkaaseen tarinankerrontaan ja näyttelijöihin, jotka palkataan osaamisen ja rooliin sopivuuden takia, ei sen takia että täyttävät jotain vähemmistökiintiöitä.
Vierailija kirjoitti:
Miksihän minä ja kaikki tuntemani ei tunnista mitään erityistä 'wokea' missään. Ainoa paikka jossa siitä vouhotetaan ajoittain on tämä alusta. Minulla on kymmenkunta muuta alustaa joita seuraan ja yhdessäkään niissä ei ole ollut sanaakaan mistään wokesta.
Minä en luokittele muita ihmisiä sen mukaan, mitä tuo wokevastaisten, eli lähinnä äärioikean määritys esittää woken olevan. Kenenkään syntymälahjaksi saama väri tai kieli ei määritä mielipidettäni, kaikki ovat samanarvoisia sinällään, ystävät valikoituu sattumien kautta, riippuu siitä keihin sattumanvaraisesti on tutustunut. Ei sen kautta että tuon kanssa nyt en ainakaan vaihda sanaakaan koska puhuu eritavalla, on tuollaiset vaatteet ja vielä erivärinenkin kuin minä.
Ihmettelen mistä lähtökohdista tuo vastakkainasettelu kumpuaa, onko se pelkoa erilaisuutta kohtaan vai omaa itsensä alemmuuden tunnetta, että jos tuo erilainen onkin jotenkin 'parempi'...ei kukaan ole ketään parempi vaan ihan samanlaisia ihmisiä olemme kaikki vaikka eri näköisiä ja eri kulttuureista tulemmekin. Tällä en tarkoita puolustella joistakin maista tulleiden tekoja 'kulttuurinsa' perusteella, vaan laajemmin eri kulttuureja.
Woke perustuu paljon syyllistämiseen. Esim oikeuksilla lyöden. Eläinoikeudet, vähemmistöoikeudet, työttömän oikeudet..eli tyypillistä on jonkin hyveellisen sanan valjastaminen kiristämisen välineeksi. Siis että minun on luovuttava tästä tästä ja tästä jotta nk oikeutesi toteutuvat.
Lähempi tarkastelu osoittaa että kyse ei ole yhteisistä oikeuksista vaan nimen omaan vaatijoiden oman edun ajamisesta. Yksin heidän. Muiden, esimerkiksi pahamaineisten normojen, oikeudet painetaankin sitten suohon hymy huulilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten minua ihmetyttää se, että miten jonkun muun, vieraan ihmisen sukupuolikokemus on jollekulle niin iso asia. Että sen varjolla voi ryssiä maailmantalouden, oman talouden, aloittaa pari turhaa sotaa, kunhan vaan joku kuvitteellinen "woke" kärsii.
Minut varmaankin lasketaan wokeksi, koska en vain tajua ihmisten syrjimistä jonkun sukupuolen tai rodun takia. En vain tajua.
En "kannata" tai halua Suomeen tai yhtään mihinkään mitään tiettyjä ihmisryhmiä, ja vastustan islaminuskon tuputtamista siinä missä kristinuskoakin.
Tuo koko juttu ei vaan ole minulle mitenkään tärkeää. On aivan täsmälleen se ja sama jos joku haluaa elää elämänsä eri sukupuolessa kuin mikä hänelle on syntymässä määritelty. Mitä se minuun liittyy? Olkoot mikä on, minulle on ihan samantekevää miksi ketäkin kutsun, jos siitä on henkilölle itselleen jotain iloa.
Urheilijoihin on aivan turha myöskään vedota. Kyse on niin marginaalisesta porukasta, ja minun puolestani koko kilpaurheilun voisi vaikka lakkauttaa. Omassa lajissani naiset ja miehet ovat kilpailleet samoissa sarjoissa tietääkseni aina.
Olen myös kasvattanut lapseni aikuiseksi, ja siinä on käynyt täysin selväksi, että millään kasvatuksella ei saa ihmisen seksuaalisuutta tai sukupuolta muuksi muutettua, se on siis täysin typerä hatusta revitty huoli.
Tämä on yksi harvinaisista kommenteista tässä ketjussa jossa on todellisuuteen perustuva näkemys. Kiitos sinulle siitä.
Minulle on täysin outoa että jollekulle merkitsee jotain jonkun muun värisen, muun kokoisen tai muun itsestään poikkeavan ominaisuuden näkemisen niin tärkeäksi että siitä pitää melskata vähän aina kun tilaisuus on. Elokuvat on mielikuvitustarinoita, jos niissä joskun on on ollut vain yhden väristä näyttelijäkuntaa, niin se on vain sen ajan kuva. Jos siitä samasta tehtää uusi versio, niin se tehdään tämän ajan mukaisesti ja nykyään on monen näköistä ja kokoista.Varsinkin täysin fantasia-aiheiset tuntuu nostattavan erityisesti tunteita joillakin, jollei roolitus vastaakaan omaa mielikuvaa.
Ja mitä väliä mainoksillakin joillekin on, mulle on ihan sama vaikka kaikki olisi erivärisiä ja kokoisia, ei sillä ole mitään merkitystä minulle.
Mulla on tussisarjakin, jossa on kaikki alkuperäiset värit tallella, en ole poistanut käytöstä mitään niistä, tästä voikin joku aloittaa haukkumiseni, suon sen riemumielellä ja odotan kommentteja....
Woke onkin teennäistä, pinnallista ja tekopyhää. Väitetään älyttömiä asioita kuten että ihmisyys on ensisijassa identiteettiryhmiin kuulumista eikä yksilöllisyyttä. Ilman ihmislaatikoita ja uudenlaista hierarkisointia woke katoaisi. Eli tuo on tapa luoda järjestystä ja suunniteltu pakkoneuroottisille kontrollifriikeille jossa elämä typistetään ainoastaan valtakamppailuksi kuin ihmiset voisivat olla ainoastaan liittolaisia tai vihollisia. Siis sodan ja alistamisen maisema kaikessa mitä katsotaan. Ja tätä tankataan todeksi ja oikeaksi, muuta ei saisi olla.
Eipä yllätä että tuottaa sellaista raivoa ja pahoinvointia mitä ei ennen osattu edes kuvitella.
Et edes huomaa, että et puhu wokesta, vaan itsestäsi.

Minulla ei ole mitään ongelmaa jolla alkaisin kiduttaa ja piinata kanssaihmisiäni heitä syyllistäen ja teidän sanomisiaan sensuroiden. Olenkin aivan erityisen onnekas, tajuan sen vasta kun näen miten hukassa wokeen hurahtaneet ovat. Hehän hölmöt vain luulevat tekevänsä hyvää. Se onkin saatanan taitavimpia juonia puijata ihmiset uskomaan itseensä suurena vapauttajana.
Minun oikeuteni on vain alistua, maksaa kaikki ja olla näkymättömästi hiljaa. Ehkä mennä tapattamaankin itseni näiden puolesta. Kiitos woke ihmisoikeuksista!

Sinulla ei ole ongelmia kanssaihmisten kanssa, mutta niitä kanssaihmisiä, jotka haluavat yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, pidät saatanan kätyreinä? Ookkei.
Vierailija kirjoitti:
Miksihän minä ja kaikki tuntemani ei tunnista mitään erityistä 'wokea' missään. Ainoa paikka jossa siitä vouhotetaan ajoittain on tämä alusta. Minulla on kymmenkunta muuta alustaa joita seuraan ja yhdessäkään niissä ei ole ollut sanaakaan mistään wokesta.
Minä en luokittele muita ihmisiä sen mukaan, mitä tuo wokevastaisten, eli lähinnä äärioikean määritys esittää woken olevan. Kenenkään syntymälahjaksi saama väri tai kieli ei määritä mielipidettäni, kaikki ovat samanarvoisia sinällään, ystävät valikoituu sattumien kautta, riippuu siitä keihin sattumanvaraisesti on tutustunut. Ei sen kautta että tuon kanssa nyt en ainakaan vaihda sanaakaan koska puhuu eritavalla, on tuollaiset vaatteet ja vielä erivärinenkin kuin minä.
Ihmettelen mistä lähtökohdista tuo vastakkainasettelu kumpuaa, onko se pelkoa erilaisuutta kohtaan vai omaa itsensä alemmuuden tunnetta, että jos tuo erilainen onkin jotenkin 'parempi'...ei kukaan ole ketään parempi vaan ihan samanlaisia ihmisiä olemme kaikki vaikka eri näköisiä ja eri kulttuureista tulemmekin. Tällä en tarkoita puolustella joistakin maista tulleiden tekoja 'kulttuurinsa' perusteella, vaan laajemmin eri kulttuureja.
"Kenenkään syntymälahjaksi saama väri tai kieli ei määritä mielipidettäni, kaikki ovat samanarvoisia sinällään, ystävät valikoituu sattumien kautta, riippuu siitä keihin sattumanvaraisesti on tutustunut"
Eihän tämä ole wokea vaan ihan normijärkeä. Wokessa ihmiset asetetaan etuoikeushierarkioihin (vaikka Tampereen kaupungin tapaus), ja heitä kohdellaan tämän etuoikeusaseman mukaisesti. Myös vaikkapa vihapuhe on sallittu, mutta ainoastaan yhteen suuntaan. Kohteena tietysti valkoinen mies.
Eri mieltä olevat pyritään canceloimaan, vähemmistöjen rikokset painetaan villaisella, ja jos satut olemaan valkoinen mies, olet etuoikeutetumpi kuin Oprah, ja sinun tulee pyytää olemassaoloasi anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten minua ihmetyttää se, että miten jonkun muun, vieraan ihmisen sukupuolikokemus on jollekulle niin iso asia. Että sen varjolla voi ryssiä maailmantalouden, oman talouden, aloittaa pari turhaa sotaa, kunhan vaan joku kuvitteellinen "woke" kärsii.
Minut varmaankin lasketaan wokeksi, koska en vain tajua ihmisten syrjimistä jonkun sukupuolen tai rodun takia. En vain tajua.
En "kannata" tai halua Suomeen tai yhtään mihinkään mitään tiettyjä ihmisryhmiä, ja vastustan islaminuskon tuputtamista siinä missä kristinuskoakin.
Tuo koko juttu ei vaan ole minulle mitenkään tärkeää. On aivan täsmälleen se ja sama jos joku haluaa elää elämänsä eri sukupuolessa kuin mikä hänelle on syntymässä määritelty. Mitä se minuun liittyy? Olkoot mikä on, minulle on ihan samantekevää miksi ketäkin kutsun, jos siitä on henkilölle itselleen jotain iloa.
Urheilijoihin on aivan turha myöskään vedota. Kyse on niin marginaalisesta porukasta, ja minun puolestani koko kilpaurheilun voisi vaikka lakkauttaa. Omassa lajissani naiset ja miehet ovat kilpailleet samoissa sarjoissa tietääkseni aina.
Olen myös kasvattanut lapseni aikuiseksi, ja siinä on käynyt täysin selväksi, että millään kasvatuksella ei saa ihmisen seksuaalisuutta tai sukupuolta muuksi muutettua, se on siis täysin typerä hatusta revitty huoli.
Tämä on yksi harvinaisista kommenteista tässä ketjussa jossa on todellisuuteen perustuva näkemys. Kiitos sinulle siitä.
Minulle on täysin outoa että jollekulle merkitsee jotain jonkun muun värisen, muun kokoisen tai muun itsestään poikkeavan ominaisuuden näkemisen niin tärkeäksi että siitä pitää melskata vähän aina kun tilaisuus on. Elokuvat on mielikuvitustarinoita, jos niissä joskun on on ollut vain yhden väristä näyttelijäkuntaa, niin se on vain sen ajan kuva. Jos siitä samasta tehtää uusi versio, niin se tehdään tämän ajan mukaisesti ja nykyään on monen näköistä ja kokoista.Varsinkin täysin fantasia-aiheiset tuntuu nostattavan erityisesti tunteita joillakin, jollei roolitus vastaakaan omaa mielikuvaa.
Ja mitä väliä mainoksillakin joillekin on, mulle on ihan sama vaikka kaikki olisi erivärisiä ja kokoisia, ei sillä ole mitään merkitystä minulle.
Mulla on tussisarjakin, jossa on kaikki alkuperäiset värit tallella, en ole poistanut käytöstä mitään niistä, tästä voikin joku aloittaa haukkumiseni, suon sen riemumielellä ja odotan kommentteja....
Woke onkin teennäistä, pinnallista ja tekopyhää. Väitetään älyttömiä asioita kuten että ihmisyys on ensisijassa identiteettiryhmiin kuulumista eikä yksilöllisyyttä. Ilman ihmislaatikoita ja uudenlaista hierarkisointia woke katoaisi. Eli tuo on tapa luoda järjestystä ja suunniteltu pakkoneuroottisille kontrollifriikeille jossa elämä typistetään ainoastaan valtakamppailuksi kuin ihmiset voisivat olla ainoastaan liittolaisia tai vihollisia. Siis sodan ja alistamisen maisema kaikessa mitä katsotaan. Ja tätä tankataan todeksi ja oikeaksi, muuta ei saisi olla.
Eipä yllätä että tuottaa sellaista raivoa ja pahoinvointia mitä ei ennen osattu edes kuvitella.
Et edes huomaa, että et puhu wokesta, vaan itsestäsi.
Minulla ei ole mitään ongelmaa jolla alkaisin kiduttaa ja piinata kanssaihmisiäni heitä syyllistäen ja teidän sanomisiaan sensuroiden. Olenkin aivan erityisen onnekas, tajuan sen vasta kun näen miten hukassa wokeen hurahtaneet ovat. Hehän hölmöt vain luulevat tekevänsä hyvää. Se onkin saatanan taitavimpia juonia puijata ihmiset uskomaan itseensä suurena vapauttajana.
Sinulla ei ole ongelmia kanssaihmisten kanssa, mutta niitä kanssaihmisiä, jotka haluavat yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, pidät saatanan kätyreinä? Ookkei.
Niin pidänkii!!
Niin kauan kuin johonkin ryhmään kuulumisesta saa etua niin jotkut ihmiset haluavat tuon edun. Jos johonkin ryhmään kuuluminen on vielä ilmoitusluontoinen asia, niin sitä väärinkäytetään oman rahallisen edun takia (esim. urheilu) tai muun oman tarpeen takia (esim. pääsy vastakkaisen sukupuolen tiloihin). Koska väärinkäyttäjät eivät välitä tuon helpotuksen tai erilistilan tavoitteista, vaan puhtaasti omasta edustaan itseidentifioituminen ei voi olla kriteeri näihin.
Yleensä helpotuksia annetaan ihan siitä syystä että on katsottu että joku ryhmä tarvitsee niitä pärjätäkseen. Näiden helpotusten väärinkäyttö ihmisten toimesta, jotka eivät tuota helpotusta tarvitse, koetaan vääryytenä. Ihmisiä, jotka tällaista vääryyttä puolustavat, ja suorastaan pakottavat muutkin hyväksymään vääryytenä koetun ajatusmallin, ilman hyväksyttäviä perusteita, pidetään vastenmielisinä.
Woke haluaa lokeroida ihmiset ryhmiin joista toisille annetaan etuja ja toisille ei, lisäksi se sallii joidenkin ihmisten hyppiä ryhmästä toiseen mutta ei salli sitä enemmistölle, eikä tälle toiminnalle anneta edes mitään loogista perustetta. Tuo on siis täysin mielivaltainen järjestelmä.
Maailmassa on isoja ongelmia, mutta isojen ongelmien vallitessa ei ole mitään syytä päästää pienempiä vääryyksiä yleiseksi käytännöksi, vain koska on isompiakin ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Wokella menee vaatimukset monesti yli, ns. suosimisen puolelle, mikä ei kuulu tasa-arvoiseen kohteluun.
Kerro nyt jo vihdoin, missä tällaista on tapahtunut. Kun omalle kohdalle ei ole vielä tullut yhtään esimerkkiä.
Tarkoitatko siis, että ne esimerkit on itse asiassa vastapuolen, eli valkoisen ylivallan kannattajien liioittelemia väärin päin kääntämisiä? Eivätkö perustu todellisuuteen.
En tiedä, kun niitä esimerkkejä ei ole kerrottu. Missä kohtaa menee yli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Intersektionaalisen uskonnon ja kristinuskon ero on vapaaehtoisuudessa ja armossa. Kukaan ei saa potkuja, jos ei käy kirkossa tai kirkkokuorossa. Potkut tulee, jos et osallistu dei-koulutukseen ja armoa ei anneta.
Kuka on saanut siitä potkut?
DEI-koulutukset usein pakollisia.
Johto päättää minkälaista osaamista yritysten työntekijöille on tärkeää kouluttaa.
Entä jos ei työntekijä suostu pakolliseen koulutukseen?
En kyl alkais työnantajaa vastustamaan. Mutta eihän minun tartte olla samaa mieltä koulutuksen sisällön kanssa. Mietin nyt kyl, et mitä kamalaa siellä deissä opetetaan, et sinne menoa pitäis canceloida.
Älä yritä.pakkoa se on.
Pakkoa mihin? Lähtökohtaisesti minun on pakko suostua työnantajan määräämiin velvoitteisiin. Mitä deissä on sellaista, että se sotii minun oikeusturvaa vastaan, että minulla pitäisi olla oikeus siitä kieltäytyä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Wokessa on mielestäni se vika että sitä käytetään lyömäaseena alistamaan heitä jotka kategorisesti ovat eniten harrastaneet jonkin ihmisen sortoa. Yhtä paha on, että he jotka alunperin ajattelevat että paras on pitää henkilökohtainen elämä henkilökohtaisena ja asiahommat hoidetaan ilman ihonväriin, sukupuoleen tai muuhun erilaisuuteen liittyviä ajatuksia ihminen ihmiselle katsotaan vanhanaikaisiksi ja vääräoppisiksi.
Ei kiinnosta kuka tykkää mistä kenenkin kanssa tai jos joku ei tykkää mistään seksuaalisesta. Ei kiinnosta etnisen sorron historia, vaan nyt mukavana olo! Kaikki eivät ole kiinnostuneita aihepiiristä, tai paneutuneet kaikkien ihmisten kaikkiin erilaisiin puoliin. Woke-uskovaiset ovat ottaneet asiakseen hieroa näitä eri puolia ihmisten naamaan ja jos ei tartu niin väärin.
Minulle ei ole mitään väliä kuka ja kuinka monta vapaaehtoista aikuista on miten keskenään, ja on väärin että kolonialismi rasismi sovinismi ja orjuus ovat olemassa, kuin myös sota ja nälänhätä sekä etenkin luonnon tuhoaminen ja lyhytkatseinen kapitalismiöyhötys. Pitäisikö minun hieroa naamaan ilmastonmuutosta tai luonnon tuhoa joka kerta kun nähdään? eikö muilla lajeilla ole mittää oikeuksia?? Eikö me kaikki olla suurimmat vääryydet tehty kaikille meidän takia sukupuuttoon kuolleille lajeille? Huoh. Tää on wokee.
On outoa että tuntuu kuin oltaisiin varautuneita loukkaantumaan myös siitä jos jotain muuta ihmistä ei kiinnosta juuri sinun tunteesi juuri sillä hetkellä. Ei voi aina kävellä munankuorilla!
Siksi on julkinen minä ja hyvä käytös. Woke-ideologien mielestä jos antaa ihmisen vieressä mielummin olla rauhassa ja toivoo rauhaan jättämistä itselleen sen sijaan että joutuu ottamaan aktiivisen anteeksiantoa anelevan asenteen joka elossaolon hetki syntymällä (etenkin valkoiseksi ja etenkin miespuoliseksi) ihmiseksi on paha, vaikka ei itse kuin ole olemassa ja haluaa että muut kunnioittavat asiaa olemalla paskomatta maapalloa ja kokoamalla itsensä.. ja noh, yökerhoista pullahtaneita seksuaalissävytteisen taustan omaavia drag- queer- juttuja ei tarvi opettaa lapsille.. ne oppii kyllä kun elää. Kiva käydä swingersklubeilla ja harrastaa vaikka mitä, mut ei lasten kanssa.
Antaa kaikkien kukkia myös eikä vaan ahdistua. Kaikilla on yhtäläinen oikeus olla myös kuuntelematta moraalisaarnoja.
Onneks kukaan ei ole koskaan hieronut mitään mun kasvoille.
Jos luet tiettyjä medioita niin kyllä hierotaan. Niin ettei happea meinaa saada.
Joo, luin esimerkin vuoksi Suomen uutisia, jotta tietäisin, mistä puhutaan. Mut lopetin, koska uutisen mukana tuli aina mielipide, mitä mieltä minun pitäisi uutisesta olla. Se alkoi ärsyttää. Onneksi on vapaus valita mediat, mitä käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten minua ihmetyttää se, että miten jonkun muun, vieraan ihmisen sukupuolikokemus on jollekulle niin iso asia. Että sen varjolla voi ryssiä maailmantalouden, oman talouden, aloittaa pari turhaa sotaa, kunhan vaan joku kuvitteellinen "woke" kärsii.
Minut varmaankin lasketaan wokeksi, koska en vain tajua ihmisten syrjimistä jonkun sukupuolen tai rodun takia. En vain tajua.
En "kannata" tai halua Suomeen tai yhtään mihinkään mitään tiettyjä ihmisryhmiä, ja vastustan islaminuskon tuputtamista siinä missä kristinuskoakin.
Tuo koko juttu ei vaan ole minulle mitenkään tärkeää. On aivan täsmälleen se ja sama jos joku haluaa elää elämänsä eri sukupuolessa kuin mikä hänelle on syntymässä määritelty. Mitä se minuun liittyy? Olkoot mikä on, minulle on ihan samantekevää miksi ketäkin kutsun, jos siitä on henkilölle itselleen jotain iloa.
Urheilijoihin on aivan turha myöskään vedota. Kyse on niin marginaalisesta porukasta, ja minun puolestani koko kilpaurheilun voisi vaikka lakkauttaa. Omassa lajissani naiset ja miehet ovat kilpailleet samoissa sarjoissa tietääkseni aina.
Olen myös kasvattanut lapseni aikuiseksi, ja siinä on käynyt täysin selväksi, että millään kasvatuksella ei saa ihmisen seksuaalisuutta tai sukupuolta muuksi muutettua, se on siis täysin typerä hatusta revitty huoli.
Tämä on yksi harvinaisista kommenteista tässä ketjussa jossa on todellisuuteen perustuva näkemys. Kiitos sinulle siitä.
Minulle on täysin outoa että jollekulle merkitsee jotain jonkun muun värisen, muun kokoisen tai muun itsestään poikkeavan ominaisuuden näkemisen niin tärkeäksi että siitä pitää melskata vähän aina kun tilaisuus on. Elokuvat on mielikuvitustarinoita, jos niissä joskun on on ollut vain yhden väristä näyttelijäkuntaa, niin se on vain sen ajan kuva. Jos siitä samasta tehtää uusi versio, niin se tehdään tämän ajan mukaisesti ja nykyään on monen näköistä ja kokoista.Varsinkin täysin fantasia-aiheiset tuntuu nostattavan erityisesti tunteita joillakin, jollei roolitus vastaakaan omaa mielikuvaa.
Ja mitä väliä mainoksillakin joillekin on, mulle on ihan sama vaikka kaikki olisi erivärisiä ja kokoisia, ei sillä ole mitään merkitystä minulle.
Mulla on tussisarjakin, jossa on kaikki alkuperäiset värit tallella, en ole poistanut käytöstä mitään niistä, tästä voikin joku aloittaa haukkumiseni, suon sen riemumielellä ja odotan kommentteja....
Woke onkin teennäistä, pinnallista ja tekopyhää. Väitetään älyttömiä asioita kuten että ihmisyys on ensisijassa identiteettiryhmiin kuulumista eikä yksilöllisyyttä. Ilman ihmislaatikoita ja uudenlaista hierarkisointia woke katoaisi. Eli tuo on tapa luoda järjestystä ja suunniteltu pakkoneuroottisille kontrollifriikeille jossa elämä typistetään ainoastaan valtakamppailuksi kuin ihmiset voisivat olla ainoastaan liittolaisia tai vihollisia. Siis sodan ja alistamisen maisema kaikessa mitä katsotaan. Ja tätä tankataan todeksi ja oikeaksi, muuta ei saisi olla.
Eipä yllätä että tuottaa sellaista raivoa ja pahoinvointia mitä ei ennen osattu edes kuvitella.
Sekoittuukohan tässä nyt intersektionaalinen feminismi wokeen?
En ole kyllä koskaan kokenut tietoisuutta eri ihmisryhmien todellisuudesta sodaksi. Minulle se on vaan sen ymmärtämistä, että maailma, elämä ja realiteetit eivät ole samat minulle kuin esim. pak olaiselle.
En saa mitenkään edelleenkään kiinni siitä, mistä te anti-woket kiukkuatte. Keskustelussa on paljon isoja ilmaisuja, hyvin vähän konkretiaa. "Jopa kolmas maailmansota on ok, jos se vaaditaan woken nujertamiseksi", tämän kaltaisten kommenttien jälkeen on vaikea kuvitella mitään kovin ymmärrettävää edes tulevan.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin elokuvissa woke on kuolemassa. Tullut nähtyä useampi elokuva tänä vuonna, joista yltiöwoketus puuttuu kokonaan ja joissa on tyypillistä ajankuvaa valkoisine ihmisineen ja ilman päälleliimattuja homo/lesbohahmoja. Ja tämä on pelkästään positiivinen asia se, Poliittinen paasaus pois leffoista ja huomio takaisin laadukkaaseen tarinankerrontaan ja näyttelijöihin, jotka palkataan osaamisen ja rooliin sopivuuden takia, ei sen takia että täyttävät jotain vähemmistökiintiöitä.
Sinusta siis vähemmistöjen edustajat eivät osaa näytellä, vain valkoiset osaavat. Vai mitä ihmettä meinaat?
Aiemmin jo joku mainitsi sen, et rahoitusmarkkinat ratkaisevat sen, minkälaisia ohjelmia tehdään. Se vaan, et maailmalla on niin paljon muunkinlaisia ihmisiä, kuin valkoisia heteroita, voisin kuvitella, että heidänkin rahat kelpaavat elokuva ym. teollisuudelle.
Älä yritä.pakkoa se on.