Suomessa pitää uudistaa kaikki. Nyt vuorostaan peruskoulu.
Viime viikkoina kun on lukenut uutisia, eri alojen asiantuntijat vuorollaan sanovat, pitää uudistaa koko järjestelmä. Nyt vuorossa peruskoulu, terveydenhuolto, pelastustoimi, koko Suomen taloudellinen ohjelma. Missä asiat on mennyt niin pieleen, että nyt pitää uudistaa kaikki. Miten kaikki on onnistuttu pilaamaan. Rakennusala on yksi näistä. Juuri kuulin miten esim. ylilääkärit 10 000e kuukausiansioilla tekevät sihteerintöitä. Laativat lomalistoja yms. Käsittämätöntä. Ja kaikilla näillä on yksi yhteinen nimittäjä paitsi ehkä rakennusalalla. Hallinto on paisunut kuin pullataikina ja tämä on pilannut kaiken. Hyvä suomi.
Kommentit (42)
Peruskoulupa jo uudistettiin, kun PISA:sta tuli liian hyvät tulokset! Tyypillistä Suomessa. Olisivat jättäneet inkluusion ja seinättömät luokat tekemättä niin oltais vieläkin maailman huippua, mutta kun piti mennä ryssimään hieno systeemi.
Ja KUN taas uudistetaan, olis KIVA jos kysyttäisiin asiantuntijoilta, siis niiltä OIKEILTA. Ei keneltäkään teoreetikolta vaan opettajilta, hoitajilta, myyjiltä jne eli niiltä jotka oikeasti voi heti sanoa, meneekö hyvin vai ei.
Hyvä.
Takaisin kansakoulu 4 vuotta.
Pyrkiminen kansalaiskouluun tai oppikouluun.
Jonkinlaisia maksuja takaisin. Motivaatiopakkoa ja painetta opiskeluun kotoa päin.
Erityisluokat. Tarkkailuluokat. Pienryhmät. Apukouluakin (nimen voi vaihtaa) kai tarvitaan. Jännää oppilasainesta kun on mukana.
T. Apinaorkesteri
Kun asiantuntijoita on moninkertaisesti tarpeeseen nähden, niiden on pädettävä jollain tapaa. Aivan jokainen, jolla on lapsi koulussa, näkee, mitä koulu tänään on. Opettaako koulu lapsen lukemaan, kirjoittamaan enemmän kuin äidinkielellään ja laskemaan? Jos, niin opettaako vielä fysiikkaa, kemiaa, käsien taitoja ja kehon sivistystä? Jos kaikkiin tuli "kyllä" koulu on kunnossa, eikä kaipaa muutoksia.
Vierailija kirjoitti:
Peruskoulupa jo uudistettiin, kun PISA:sta tuli liian hyvät tulokset! Tyypillistä Suomessa. Olisivat jättäneet inkluusion ja seinättömät luokat tekemättä niin oltais vieläkin maailman huippua, mutta kun piti mennä ryssimään hieno systeemi.
Ja KUN taas uudistetaan, olis KIVA jos kysyttäisiin asiantuntijoilta, siis niiltä OIKEILTA. Ei keneltäkään teoreetikolta vaan opettajilta, hoitajilta, myyjiltä jne eli niiltä jotka oikeasti voi heti sanoa, meneekö hyvin vai ei.
Kyllähän toimiva systeemi kannattaa aina muuttaa ihan muutoksen vuoksi, jotta poliitikoilla on jotain tekemistä. Sitä paitsi vaihtelu virkistää!
4. Luin Lasse Lehtisen Minä ja Thatcher -kirjan jokin aika sitten. Kaikki Suomen Lontoon-lähetystössä ollut väki vei siellä lapsensa yksityiskouluun. Mitä maineikkaampi opinahjo, sitä varmemmin se tuli valituksi. Näissä on vanhat kouluperinteet kunniassa, ja jo 6-vuotiaana lapsen kuin lapsen tuli osata lukea, kirjoittaa ja osata ulkoa matematiikan perusalkeet.
Julkista koulua joku innokas peruskoulun kannattajaäiti oli kokeillut lapselleen jonkin aikaa, mutta pian selvisi, ettei oppinut siellä käytännössä mitään. Yksityiskouluun sieltäkin siis mentiin.
Koulua pitää arvostaa enemmän, eikä vain haukkua. Kaikki on kiinni näistä persukotien vihapuheista. Eiväthän ne lapset viitsi mitään tehdä, kun faija koko ajan paasaa, ettei koulua tarvitse kunnolla käydä, kun se on niin wokea. Kansakoulu muuten meni jo. Kenen etu olisi sellainen koulu, josta ei olisi mitään mahdollisuuksia päästä koskaan etenemään ylempiin kouluasteisiin. Loppuelämä määräytyisi jo kymmenvuotiaana. Sivistys on demokratian ehto. Siksi tarvittaisiin lisää sivistäviä aineita ammattikoululaisillekin, historian, yhteiskuntaopin, taloustiedon ja äidinkielen opetusta esimerkiksi.
Kaikilla suomalaisilla lapsilla, maahanmuuttajat mukaan lukien, tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet saada hyvä yleissivistys ja tasa-arvoiset mahdollisuudet. Siihen ei saa vaikuttaa isän tilipussi, jolla ostettaisiin yksityiskoulusta omalle pennulle loistoarvosanoja.

Ai tämä nykysirkus on hyvä?
Peruskoulusta valmistuneet eivät osaa lukea, kirjoittaa eivätkä laskea.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen kokoomuksen uudistus on käytännössä huononnus. Koulutuksen romuttaminen on niille ihan ok koska saavat rahansa perintönä tai huijaavat valtion rahaa koska se on ainoa bisnes minkä kokoomus osaa.
Edellinen hallitus sössi jo kaikki uudistukset, niitä nyt korjaillaan. Ja vaikka se teille demarin palvojille ottaakin koville niin yrittää edes pysyä totuudessa.
Uudistus seuraavalla tavalla:
- pulpetit luokkaan
- luokka koko max 20 henkilöä
- kurinpito sellaiseksi että voi poistaa luokasta ja antaa jälki istuntoa ja mahdollisesti erottaa koulusta
- kirjat pakolliseksi älyvempaimet ym. kokonaan pois
-tyttöjen ja poikien liikunta erilliseksi
-lukio osaksi peruskoulua
-painotus yhä vahvemmin matematiikkaan eli päässä laskemiseen sekä kirjoittamiseen ja lukemiseen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Peruskoulupa jo uudistettiin, kun PISA:sta tuli liian hyvät tulokset! Tyypillistä Suomessa. Olisivat jättäneet inkluusion ja seinättömät luokat tekemättä niin oltais vieläkin maailman huippua, mutta kun piti mennä ryssimään hieno systeemi.
Ja KUN taas uudistetaan, olis KIVA jos kysyttäisiin asiantuntijoilta, siis niiltä OIKEILTA. Ei keneltäkään teoreetikolta vaan opettajilta, hoitajilta, myyjiltä jne eli niiltä jotka oikeasti voi heti sanoa, meneekö hyvin vai ei.
Kyllähän toimiva systeemi kannattaa aina muuttaa ihan muutoksen vuoksi, jotta poliitikoilla on jotain tekemistä. Sitä paitsi vaihtelu virkistää!
Sitä kutsutaan liberalismiksi.
Vierailija kirjoitti:
Uudistus seuraavalla tavalla:
- pulpetit luokkaan
- luokka koko max 20 henkilöä- kurinpito sellaiseksi että voi poistaa luokasta ja antaa jälki istuntoa ja mahdollisesti erottaa koulusta
- kirjat pakolliseksi älyvempaimet ym. kokonaan pois
-tyttöjen ja poikien liikunta erilliseksi
-lukio osaksi peruskoulua
-painotus yhä vahvemmin matematiikkaan eli päässä laskemiseen sekä kirjoittamiseen ja lukemiseen!
unohdin eli lisään vielä tarkkailu luokat.
-Sama
Ja lopputulos on jo tiedossa, eri ministeriöissä kun istuu se sama vanha virkahenkilökunta niin ko. uudistus menee yhtähyvin kuin tällä hallituskaudella Suomen velkaantumisen vähentäminen eli päin pe*settä
Koulu on pilattu kaikista näkökulmista.
Rakennukset: Jättikoulut hienoine ympäristöineen ja avattavine seinineen (jatkuva möly kuuluu läpi, oppilaat ramppaa ja juoksee tilasta toiseen, jättiryhmät ei toimi) syö rahat, jotka olisi voitu käyttää ammattitaitoisten ja pätevien opettajien palkkaamiseen sekä opetusmateriaakeihin. Pienryhmien vähentäminen ja väärin ymmärretty inkluusio, joka toi käytöshäiriöiset luokkiin, ei ole kenenkään etu.
Opetusvälineet: digi jäi pysyväksi ähkyksi ja itsetarkoitukseksi koronan jälkeen aivan pienimmillekin oppilaille, vaikka tutkitusti painettu kirja, käsin kirjoittaminen, asioista keskusteleminen ja tekeminen ovat ylivertaisia tapoja oppia (myös halvempia, vaikka toista luullaan). Oppilaat, ei edes aikuiset, ole koneita, jotka pystyvät prosessoimaan loputonta tiedonmäärää, tekemään valintoja, olemaan itseohjautuvia, arvioimaan tekemisiään jne. ja sitähän nykykoulu vaatii.
Oppilaat: kotona ei kasvateta ja opettajilla ei keinoja puuttua ongelmiin. Some on vienyt keskittymis- ja empatiakyvyn, ja tekoäly tyhmentää sekä tekee laiskan, ei tarvitse ponnistella eikä näin ollen opita mitään.
Opettajat: opettajankoulutus romutettu ja heitä koulutetaan työttömiksi, varsinkin kun kentällä huseeraa valtavasti epäpäteviä (opettajien jälkikasvua, tuttuja ja muita kivoja tyyppejä). Päteviä opettajia kyykytetään ketjuttamalla määräaikaisia pestejä ilman kesän palkkaa. Moni lähtee alalta pois tämän ja edellä mainittujen syiden takia. Lisäksi käsitys opettajuudesta on muuttunut: iso osa opettajista nykyään vain jakaa tehtäviä, asioita ei enää opeteta, käydä yhdessä läpi ja keskustella. Pyöritetään projekteja, ryhmätöitä, esitelmiå, joiden anti on pahimmillaan nolla, varsinkin jos ei saa ohjausta ja palautetta.
Terv. ex-ope
Liikas näitä "asiantuntijoita" ja päättäjiä, joiden työnä on uudistaminen uudistamisen vuoksi. Valtavaa rahan tuhlausta ja aiheuttaa pahoinvointia. Tietyt piirit näillä tietty rahastaa.
Joskus olis hyvä myöntää virheet ja palata asioissa entiseen hyväksi todettuun malliin.
Vierailija kirjoitti:
4. Luin Lasse Lehtisen Minä ja Thatcher -kirjan jokin aika sitten. Kaikki Suomen Lontoon-lähetystössä ollut väki vei siellä lapsensa yksityiskouluun. Mitä maineikkaampi opinahjo, sitä varmemmin se tuli valituksi. Näissä on vanhat kouluperinteet kunniassa, ja jo 6-vuotiaana lapsen kuin lapsen tuli osata lukea, kirjoittaa ja osata ulkoa matematiikan perusalkeet.
Julkista koulua joku innokas peruskoulun kannattajaäiti oli kokeillut lapselleen jonkin aikaa, mutta pian selvisi, ettei oppinut siellä käytännössä mitään. Yksityiskouluun sieltäkin siis mentiin.
Niin, he veivät ja sinä maksoit, minä myös. Diplomaattien lastenparkit ulkomailla ovat melkoista touhuilua ja businesta. 40.000 €/lapsi/lukukausi on vielä halpaa. Mikä estää heitä käymästä normaalia paikalliskoulua tai maksamasta itse kalliit valintansa?
Vierailija kirjoitti:
Joskus olis hyvä myöntää virheet ja palata asioissa entiseen hyväksi todettuun malliin.
Mutta se ei ole "edistystä" vaan konservativismia ja se ei sovi "kehittyneeseen " Suomeen.