Miksi miehet sanoo, että lapset ovat tärkeintä elämässä, mutta eivät elä arkeaan sen mukaan
Olen lukenut varmaan kymmeniä elämäkertoja ja lehtien henkilöhaastatteluita miehistä, joista TIEDÄN, että eivät juurikaan ole olleet lastensa kanssa tekemisissä, eivät suurin piirtein edes muista niiden ikää, hyvä kun nimet. Lapsia on tehty ehkä useamman naisen kanssa. Ja on niitäkin, joiden lapset ovat syntyneet avioliitossa, mutta kaikki perheen tuntevat tietävät, että isä on ollut aina töissä eikä ole osallistunut lastensa elämään millään lailla, eikä ole aikuisten lastensa kanssa juurikaan väleissä nykyäänkään.
Silti nämä ihmiset järjestään sanovat, kuinka perhe on tärkein ja lapset arvokkain asia elämässä.
En tajua, miksi sanovat näin? Luulisi, että hävettäisi itsekin valehdella kirkkain silmin ja vielä asiasta, jonka kaikki vähänkin tilannetta tuntevat tietävät olevan aivan toisin.
Kommentit (48)
Miehet ovat statuksen perään ja mikään ei tunnetusti nosta miehen arvoa kuin ajatus siitä, että hän on kaikesta menestyksestä ja mammonastaan huolimatta lapsiaan ajatteleva hyvä isä. Ainakin juhlapuheissa.
Oma isäni oli väkivaltainen alkoholisi, viimeisinä vuosinaan enää pääasiassa vain alkoholisti. Minulla on lapsuudenmuistoja mm. siitä, että olemme äidin kanssa turvakodissa. Lapsuudenkodissani on kaikkialla merkkejä isän juomisesta ja väkivallasta, nyrkin kokoisia reikiä makuuhuoneen ovessa jne. Onneksi isä iän myötä masentui ja vetäytyi melkein erakkoelämään, ja kuoli aika nuorena.
Joskus vuosia myöhemmin löysin lehtileikkeen, joka oli tehty, kun isä nuorena perheellisenä miehenä perusti paikkakunnalle yrityksensä. Haastattelussa hän kehui, kuinka perhe ja lapset ovat hänelle tärkeintä. Olimme siinä vaiheessa omien laskujeni mukaan olleet äidin ja sisarusten kanssa turvakodissa jo useampaan kertaan.
Ihmiset sanoo tuollaisissa tilanteissa asioita, jotka he tietävät, että ns. kuuluu sanoa. Totuus ja elämän isot valinnat ovat usein aivan toisenlaisia.
Sanat on vain sanoja ja helppo valehdella ja liioitella. Osa uskoo omat valheensa todeksi. Teot kertoo totuuden.
Älä yleistä, pari miestä ei ole"miehet". Vai onko kaikki naiset tyrkkyjä ja pettäviä?
Jotenkin ymmärrän miehen näkökulman. Minun aviomiehelläni on neljä lasta ja minulla on kaksi lasta. Kaikki aikuisia. Yhteisiä ei ole.
Mieheni tekee kaiken auttaakseen näitä neljää. Hommaa kesätyöpaikkoja, ostaa tekee mitä pyydetään, etsii kontaktit jos ei itse hallitse, ostaa uusia puhelimia. Hän on ns suojelijatyyppiä, joka pitää huolta laumastaan.
Mutta isätyyppi hän ei ole. Mieluummin antaa rahaa kuin omaa aikaansa. Ei jaksa antaa sitä muille kuin minulle.
Vierailija kirjoitti:
Älä yleistä, pari miestä ei ole"miehet". Vai onko kaikki naiset tyrkkyjä ja pettäviä?
Olipa hypähdys. Miksi haluat puhua pettämisestä, kun puhutaan lapsista?
Lapsi voi olla miehelle tärkeintä elämässä, mutta ei se tarkoita, että hänen kanssaan oltaisiin välttämättä tekemisissä. Tyypillistä, ettei nainen ymmärrä tätä.
Vierailija kirjoitti:
Älä yleistä, pari miestä ei ole"miehet". Vai onko kaikki naiset tyrkkyjä ja pettäviä?
No ei, kaikkihan tietävät miesten olevan niitä tyrkkyjä ja pettäjiä. Voit testata tämän itse esim. tekemällä vaikka Tinderiin naisena feikkiprofiilin, niin samantien niin vapaat kuin varatut miehet ovat tyrkyttämässä itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä yleistä, pari miestä ei ole"miehet". Vai onko kaikki naiset tyrkkyjä ja pettäviä?
Olipa hypähdys. Miksi haluat puhua pettämisestä, kun puhutaan lapsista?
On paljon miehiä, jotka ajattelevat lapsia parisuhde tai vähintäänkin seksimielessä, joten sen takia varmaan hänellekin tuo tuli mieleen, vaikka meille normaaleille kuulostaa oudolta hypähdykseltä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi voi olla miehelle tärkeintä elämässä, mutta ei se tarkoita, että hänen kanssaan oltaisiin välttämättä tekemisissä. Tyypillistä, ettei nainen ymmärrä tätä.
No ei todellakaan ymmärrä eikä varmasti moni mieskään.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi voi olla miehelle tärkeintä elämässä, mutta ei se tarkoita, että hänen kanssaan oltaisiin välttämättä tekemisissä. Tyypillistä, ettei nainen ymmärrä tätä.
No selitä ihmeessä omin sanoin, miten tuo olisi mahdollista.
No jospa kysyisit niiltä miehiltä.
Minun isäni taas oli huono isä kaikella mahdollisella tavalla, mielummin olisin ollut isätön kuin narsisti isän uhri.
Miehet varmistavat noilla läpinäkyvillä valhepuheillaan pillunsaannin typeriltä naisiltaan.
Vierailija kirjoitti:
Oma isäni oli väkivaltainen alkoholisi, viimeisinä vuosinaan enää pääasiassa vain alkoholisti. Minulla on lapsuudenmuistoja mm. siitä, että olemme äidin kanssa turvakodissa. Lapsuudenkodissani on kaikkialla merkkejä isän juomisesta ja väkivallasta, nyrkin kokoisia reikiä makuuhuoneen ovessa jne. Onneksi isä iän myötä masentui ja vetäytyi melkein erakkoelämään, ja kuoli aika nuorena.
Joskus vuosia myöhemmin löysin lehtileikkeen, joka oli tehty, kun isä nuorena perheellisenä miehenä perusti paikkakunnalle yrityksensä. Haastattelussa hän kehui, kuinka perhe ja lapset ovat hänelle tärkeintä. Olimme siinä vaiheessa omien laskujeni mukaan olleet äidin ja sisarusten kanssa turvakodissa jo useampaan kertaan.
JOo, nämä on kyllä mielenkiintoisia! Oma isäni ei nyt noin paha ole ollut, mutta aikamoinen paskiainen kuitenkin oli erityisesti silloin kun olimme pieniä. Oli väkivaltainen ja arvaamaton, tunnekylmä uhkailija. Välillä sitten taas kivakin. ON myös aina selvästikin pitänyt enemmän puolisoistaan kuin lapsistaan. Siksi meinasi korvat pudota päästä, kun yhden kerran jotenkin ohimennen tokaisi, että elämänsä parhaita aikoja on ollut nyt eläkkeellä olo, ja SILLOIN KUN LAPSET OLI PIENIÄ.
Olin ihan että MITÄ HÄH?? Ja yritin kysellä että miksi sanoi noin, mistä muka oikeasti nautti silloin kun olimme pieniä, mutta tilanne meni ohi.
Lapset voivat olla hyvinkin tärkeitä miehelle, kunhan vaan joku muu huolehtii niistä lapsista. Omassa suvussa tapus, jossa mies ei juurikaan viettänyt aikaa lastensa kanssa, mutta kun toinen lapsista tapaturmaisesti menehtyi, peheenisä ei ole koskaan selvinnyt surusta ja menetyksestä (tapuksesta jo lähes 20 vuotta aikaa), vaan joutui alle nelikymppisenä työkyvyttömyyseläkkeelle psyykkisten syiden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi voi olla miehelle tärkeintä elämässä, mutta ei se tarkoita, että hänen kanssaan oltaisiin välttämättä tekemisissä. Tyypillistä, ettei nainen ymmärrä tätä.
Lapsi sitä vähiten ymmärtää eikä tarvitse valheita ymmärtääkään.
Niiden työ siinä perheessä on ollu tuoda pötyä pöytään.