Miksi jotkut ovat sitä mieltä että ovat kokeneet rankempia asioita kuin toiset?

Kuulostaa siltä, että täällä joku tunnepuolen kommunisti peittelee heikosti kateuttaan siitä, että jotkut ovat selvinneet elämässään paljon läpi siinä samassa kun ne omat teot ovat jääneet vähäisiksi. Jos sinua ärsyttää ihmisten puheet niin vaihda seuraa sen sijaan, että yrität muuttaa heitä, se on aina tuomittu epäonnistumAn

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että täällä joku tunnepuolen kommunisti peittelee heikosti kateuttaan siitä, että jotkut ovat selvinneet elämässään paljon läpi siinä samassa kun ne omat teot ovat jääneet vähäisiksi. Jos sinua ärsyttää ihmisten puheet niin vaihda seuraa sen sijaan, että yrität muuttaa heitä, se on aina tuomittu epäonnistumAn

Eihän kai sijoitetuksi tai huostaanotetuksi päätyminen ole mikään lapsen tai nuoren oma saavutus tai teko. Ja se että sitä käytetään noin vertailuun kertoo, että asiaa ei ole kuitenkaan ihan taidettu käsitellä.

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä mietin että miten tuota perustelee itselleen. Hehän peilaa vain siihen omaan elämäänsä, omien kokemusten ja omien luulojen kautta. Luokkakaveri jäi teininä orvoksi ja sitten oli mielestään kokeneempi ja itsenäisempi kuin kukaan meistä, vaikka päätyi lastensuojelun ja sosiaalitoimen asiakkaksi ja sijoitettiin sukulaisille. Eli siis ihan tavallista turvallista elämää.

Sossulaan, sossulaan, nekin orvot pannaan vaan. Sitten lastensuojelu tekee sosiaalitoimen kanssa olosuhdekartoitukset sekä terveydenhuollon kanssa tarvittavat tutkimukset, tehdään huostaanottopaperit ja päätös siitä mihin orvoksi jäänyt sijoitetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät ole käsitelleet kokemuksiaan. Silloin on tarve vertailla omia kokemuksia muiden kokemuksiin ja korostaa sitä, kuinka hyvin on elämässään pärjännyt, vaikka on ollut vaikeaa. Jos ikävien tapahtumien kanssa on sinut, ei silloin ole tarvetta "kilpailla" muiden kanssa siitä, kenellä on ollut rankinta tai vähätellä muiden kokemuksia.

Tämä on kyllä totta. Tunnen ihmisen joka menetti Kaakkois-Aasian tsunamissa perheenjäseniään, mutta ei koskaan uhoile sillä kuten monet muut samaa kokeneet.

Tunnen yhden, niin noloa.

Miksi sama aloitus pitää tehdä sata kertaa?

Ja miksi tuosta asiasta pitäisi tehdä numero? Anna toisten elää tavallaan. Todennäköisesti heille osa opittua itseterapiaa / selviytymismallia. Ei ainakaan itseltäni ole pois.... Kun ei käsittääkseni ole mikään kilpailu. Tai ainakaan sellainen jossa olisin mukana.

Onhan se lapsena sijoitettu henkilö todennäisesti kokenut paljon rankempia juttuja kuin moni muu keskimäärin, ei se sijoitus mikään pikku juttu ole. Ehkä hän yrittää sanoa, että älkää valittako turhasta. Mutta toki se voi olla niinkin, että moni on kokenut todella rankkoja juttuja kun ei sijoitettu kamalasta perheestä. Ei sen pitäisi olla mikään kilpailu, mutta tottakai on ihmisiä olemassa jotka kokee asioita, jota ei kaikille tapahdu. 

Kun masennustestissä kysytään, että tuntuuko elämä sarjalta epäonnistumisia, en oikein ymmärrä kuinka sen voisi toisinkaan nähdä. Siis ei tunnu, vaan käytännössä on ollut keskivertoa huonompi tuuri. Itse pyrin pitämään perusvireen positiivisena ja oon aika sitkeä yrittämään uudestaan, mutta voin helposti käsittää ihmistä joka uupuu vastoinkäymisten alla ja sitten ehkä kokee tarpeelliseksi sanoittaa tätä tai hakea oikeutusta/hyväksyntää toisilta. Kyllä minua on usein auttanut sisuuntumaan kannustava palaute, se että toiset näkee vahvana ja rohkeana vaikka itsestä tuntuu märältä rätiltä. 

Siinä mun mielestä mitataan kaveri, nostaako se ylös vaikeina aikoina ja näkee sun voimavarat, vai osoitteleeko virheitä ja vikoja. Suosittelen viihtymään niiden hyvinvointia lisäävien seurassa!

Kaikki eivät kestä suuria kärsimyksiä. Lievemmät kärsimykset voivat silti olla jollain toiselle ihan yhtä vaikeita kuin suuret kärsimykset jollain muulle, koska siihen vaikuttaa kunkin sietokyky.

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä mietin että miten tuota perustelee itselleen. Hehän peilaa vain siihen omaan elämäänsä, omien kokemusten ja omien luulojen kautta. Luokkakaveri jäi teininä orvoksi ja sitten oli mielestään kokeneempi ja itsenäisempi kuin kukaan meistä, vaikka päätyi lastensuojelun ja sosiaalitoimen asiakkaksi ja sijoitettiin sukulaisille. Eli siis ihan tavallista turvallista elämää.

Sulla on vielä paljon opittavaa ja oivallettavaa. 

Kilpailevat aina toisten kanssa kaikesta, eivätkä koskaan ymmärrä että se oikea kilpailu on sisäinen itsensä kanssa. Sen takia ne ei myöskään koskaan kehity ihmisinä mihinkään. Tämä iänikuinen mussutus kuinka geenit pitävät aisoissa ja kasvatus ja kaikki, vaikka itse ei tehdä pienintäkään elettä muuttaakseen yhtään mitäään asioit itsessään. Joo moni asia on vaikea ja moni asia myös periytyy, mutta kukaan ei ole tuhoon tuomittu menneisyytensä takia, ainoastaan silloin jos ei ole valmis taistelemaan sitä omaa sisäistä taistelua ja oikeaa kilpailua itsensä kanssa, silloin on.