Perusturvasta leikkaaminen aiheuttaa eteemme valtavat pahoinvointikustannukset
Ei tarvitse ihmetellä, miksi velkaantuminen vain jatkuu eikä hidastu. On täysin vastuutonta aiheuttaa nenän eteen valtavat pahoinvointikustannukset, kuin hoitaa kyseiset ongelmat jo niiden alkuvaiheessa pienemmillä ja halvemmilla jälkiseurauksilla.
Ei tässä olekaan kyse talouden pelastamisesta. Hallituksella olisi kyllä vaihtoehtoja, yritystukien leikkaukset, yksityisiin syydetyn miljardin peruminen, tunnin juna-projektin peruminen, edes ministerien omien veroalennusten peruminen.
Mutta ei. Laitetaan vähäosaiset kärsimään.
Ihmisten pahoinvoinnin ennaltaehkäisyyn ja ongelmien kasautumisen estämiseen panostamalla säästämme lopulta paljon enemmän rahaa, kuin siitä leikkaamalla.
En ymmärrä miten joillekin on onnistuttu myymään ajatus, että tekemällä äärimmäisiä leikkauksia hyvinvointipalveluihin ja tukiin pelastetaan hyvinvointivaltio. Kuvitteleeko joku ihan tosissaan, että oikeisto sitten joskus palauttaisi sitä rahoitusta palveluihin, kun taloudella mahdollisesti joskus tulevaisuudessa menisi paremmin?
- älkää unta nähkö.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama mistä leikataan. Onni on se ettei kulutusrahani oikein päädy suomen valtion kassaan.
Näin. Minäkin kyllästyin ja irtisanouduin, olen saamapuolella nyt punikit! Vaadin kaikki lainmukaan minulle kuuluvat tuet ja SOSIALISTI MAKSAA!
Kun oikeistotrolli ei kykene vastaamaan faktapohjalta, alkaa mututuntuun perustuva mölinä "loisista, punikeista, kommareista, kelarotista jne".
Oletteko todella niin epäisänmaallista ja suomalaisuutta halventavaa porukkaa, että haukutte täysin avoimesti omia kansalaisiakin "loisiksi"??
No juuri sitä me valtion tissisä roikkuvat olemme! Minä loisin tietoisesti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perusturvasta leikkaamisesta on aivan turha uhriutua. Eikö kaikille ja aloittajallekin jo luulisi olevan selvää, että ihan kaikki pitää käydä kammalla läpi. Niin perusturva kuin ne vihaamasi yritystuetkin. Samoin kulttuurirahoitus ja yhdistykset ja säätiöt.
Suomen infrasata on jo säästetty niin monta vuosikymmentä, että valtateiden silloillekin joudutaan laittamaan painorajoituksia. Rekoilla ei pääse kulkemaan pian kuin harvojen valittujen siltojen kautta. Tosi kätevää. Tuolle puolelle olisi siis huutava tarve investoinneille.
Mutta joka tapauksessa millään sektorilla ei ole varaa tuhlailuun tai mukavuuspalveluihin. Vaan vain primääripalveluita voidaan julkisella rahalla tuottaa. Toissijaiset jäävät vapaaehtoisten kansalaisten itse maksettaviksi.
Mutta kun näihin kaikkein tärkeimpiin palveluihin panostamalla vältämme lopulta ne entistä pahemmat kustannukset. Ihmisten pahoinvointi aiheuttaa myös velkaa, ja se voikin pahimmassa tapauksessa olla peruuttamatonta.
Uhriutuminen ei auta silloin, kun rahat eivät kerta kaikkiaan riitä. Ainut ratkaisu on, että kaikki käärivät hihat ja ryhtyvät hommiin. Ruikuttaminen ei paranna asioita vaan ryhtyminen.
Mitä sanot sille joka ei yksinkertaisesti pysty tekemään kokopäiväisesti töitä? Työnnetäänkö hänetkin väkipakolla ja terveytensä uhalla pakkotöihin, josta saatava palkka on niin pieni, että päälle joudutaan maksamaan sosiaalitukea?
Hänen henkilökohtainen ongelma.
Eli vähäosaiset ja vammautuneet kylmästi kadulle asumaan? Hehän varmaan ovatkin asemansa ihan vapaaehtoisesti "valinneet", näinhän teidän Riikka teille uskottelee??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut aloitusta, koska tiedän, että näin on. Näen sen jo nyt joka päivä työssäni ja tämä on vasta alkua.
No sinun työsi on potkia niitä ihmisiä persuksille, että hoitavat asiansa kuntoon. Elää voi vain sen mukaan mihin on varaa. Hoida hommasi.
Eli jos olet kerran elämässäsi tehnyt virheen vaikkapa henkilökohtaisissa talousasioissasi, et ansaitse enää elää? Sitähän tämä sosiaaliturvan loppuun asti leikkaaminen käytännössä tarkoittaa! Ihmiset kadulle kerjäämään, sehän se halvaksi sitten tuleekin....
Et jaksaisi vääristellä. Suomessa on perusturva, joka kyllä riittää perusasioihin. Jos sinä olet sitä mieltä, että joku ei ansaitse elää, niin kerro se omana mielipiteenäsi. Älä tunge sitä viestiin, jossa lainaat minun kommenttiani, kun mitään tuollaista en ole sanonut enkä edes vihjannut.

En minä puhunut pakkotyöstä. Tuo on jokin sinun vasemmistofantasiasi.
Hihojen kääriminen tarkoittaa sitä, että jokainen ottaa vastuuta omasta elämästään ja suhteuttaa elinkustannuksensa siihen mihin itsellä on varaa. Eikä vaadita muita maksamaan valmisruokia ja kahvilakäyntejä vain siksi, kun ne ovat mukamas välttämättömyyksiä. Ruuat voi tehdä myös itse ja kahvit keittää kotona. Kokemusta on.
Et edelleenkään pystynyt vastaamaan: mitä tekee vaikka se vaikeasti vammautunut, joka ei yksinkertaisesti kykene laittamaan itselleen päivittäin ruokaa? Mitä tekee se työuupumuksen läpikäynyt osatyökykyinen, joka kyllä pystyisi tekemään osittaista työaikaa, muttei kokoaikatöitä? Kaikki ihmiset kun eivät ole samoista lähtökohdista ja samoilla ominaisuuksilla varustettu, niin kuin oikeisto virheellisesti kuvittelee
Miksi haluat ilmeisen julmasti rangaista myös heitä, jotka eivät ole kohtaloaan saaneet valita?
Luonto heidät hoitaa ja "rankaisee". Minun ei tarvitse tehdä mitään.

Näillä kerjäläisille te aina uhkailette. Meidän kaupungilla ei ole vielä yhtäkään kerjäläistä näkynyt. Ei ensimmäistäkään.

K Y L L Ä !
Tämä on ainoa keino saattaa asuntojen hintataso vapaiden markkinoiden määrittelemälle tasolle, tuet pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut aloitusta, koska tiedän, että näin on. Näen sen jo nyt joka päivä työssäni ja tämä on vasta alkua.
No sinun työsi on potkia niitä ihmisiä persuksille, että hoitavat asiansa kuntoon. Elää voi vain sen mukaan mihin on varaa. Hoida hommasi.
Eli jos olet kerran elämässäsi tehnyt virheen vaikkapa henkilökohtaisissa talousasioissasi, et ansaitse enää elää? Sitähän tämä sosiaaliturvan loppuun asti leikkaaminen käytännössä tarkoittaa! Ihmiset kadulle kerjäämään, sehän se halvaksi sitten tuleekin....
Et jaksaisi vääristellä. Suomessa on perusturva, joka kyllä riittää perusasioihin. Jos sinä olet sitä mieltä, että joku ei ansaitse elää, niin kerro se omana mielipiteenäsi. Älä tunge sitä viestiin, jossa lainaat minun kommenttiani, kun mitään tuollaista en ole sanonut enkä edes vihjannut.
Suomen perusturva on kylläkin saanut useita kansainvälisiä moitteita laittoman alhaisesta turvan tasostaan.
Joko alkaa sosialisteille valkenemaan mitä on edessä? Joko? Joko Hakaniemessä punotaan vallankumousta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut aloitusta, koska tiedän, että näin on. Näen sen jo nyt joka päivä työssäni ja tämä on vasta alkua.
No sinun työsi on potkia niitä ihmisiä persuksille, että hoitavat asiansa kuntoon. Elää voi vain sen mukaan mihin on varaa. Hoida hommasi.
Eli jos olet kerran elämässäsi tehnyt virheen vaikkapa henkilökohtaisissa talousasioissasi, et ansaitse enää elää? Sitähän tämä sosiaaliturvan loppuun asti leikkaaminen käytännössä tarkoittaa! Ihmiset kadulle kerjäämään, sehän se halvaksi sitten tuleekin....
Et jaksaisi vääristellä. Suomessa on perusturva, joka kyllä riittää perusasioihin. Jos sinä olet sitä mieltä, että joku ei ansaitse elää, niin kerro se omana mielipiteenäsi. Älä tunge sitä viestiin, jossa lainaat minun kommenttiani, kun mitään tuollaista en ole sanonut enkä edes vihjannut.
Suomen perusturva on kylläkin saanut useita kansainvälisiä moitteita laittoman alhaisesta turvan tasostaan.
Demlan mielestä toki rikollista olla majoittamatta köyhiä palatseihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perusturvasta leikkaamisesta on aivan turha uhriutua. Eikö kaikille ja aloittajallekin jo luulisi olevan selvää, että ihan kaikki pitää käydä kammalla läpi. Niin perusturva kuin ne vihaamasi yritystuetkin. Samoin kulttuurirahoitus ja yhdistykset ja säätiöt.
Suomen infrasata on jo säästetty niin monta vuosikymmentä, että valtateiden silloillekin joudutaan laittamaan painorajoituksia. Rekoilla ei pääse kulkemaan pian kuin harvojen valittujen siltojen kautta. Tosi kätevää. Tuolle puolelle olisi siis huutava tarve investoinneille.
Mutta joka tapauksessa millään sektorilla ei ole varaa tuhlailuun tai mukavuuspalveluihin. Vaan vain primääripalveluita voidaan julkisella rahalla tuottaa. Toissijaiset jäävät vapaaehtoisten kansalaisten itse maksettaviksi.
Mutta kun näihin kaikkein tärkeimpiin palveluihin panostamalla vältämme lopulta ne entistä pahemmat kustannukset. Ihmisten pahoinvointi aiheuttaa myös velkaa, ja se voikin pahimmassa tapauksessa olla peruuttamatonta.
Uhriutuminen ei auta silloin, kun rahat eivät kerta kaikkiaan riitä. Ainut ratkaisu on, että kaikki käärivät hihat ja ryhtyvät hommiin. Ruikuttaminen ei paranna asioita vaan ryhtyminen.
Mitä sanot sille joka ei yksinkertaisesti pysty tekemään kokopäiväisesti töitä? Työnnetäänkö hänetkin väkipakolla ja terveytensä uhalla pakkotöihin, josta saatava palkka on niin pieni, että päälle joudutaan maksamaan sosiaalitukea?
En minä puhunut pakkotyöstä. Tuo on jokin sinun vasemmistofantasiasi.
Hihojen kääriminen tarkoittaa sitä, että jokainen ottaa vastuuta omasta elämästään ja suhteuttaa elinkustannuksensa siihen mihin itsellä on varaa. Eikä vaadita muita maksamaan valmisruokia ja kahvilakäyntejä vain siksi, kun ne ovat mukamas välttämättömyyksiä. Ruuat voi tehdä myös itse ja kahvit keittää kotona. Kokemusta on.
Et edelleenkään pystynyt vastaamaan: mitä tekee vaikka se vaikeasti vammautunut, joka ei yksinkertaisesti kykene laittamaan itselleen päivittäin ruokaa? Mitä tekee se työuupumuksen läpikäynyt osatyökykyinen, joka kyllä pystyisi tekemään osittaista työaikaa, muttei kokoaikatöitä? Kaikki ihmiset kun eivät ole samoista lähtökohdista ja samoilla ominaisuuksilla varustettu, niin kuin oikeisto virheellisesti kuvittelee
Miksi haluat ilmeisen julmasti rangaista myös heitä, jotka eivät ole kohtaloaan saaneet valita?
Luonto heidät hoitaa ja "rankaisee". Minun ei tarvitse tehdä mitään.
Eli et edes halua auttaa heikompiosaisia, jotka eivät kurjaa tilannettaan ole valinneet? Selvä, kiitos rehellisestä vastauksestasi. Itse en kyllä pystyisi öitäni nukkumaan tuollaisen pohjattoman ihmisvihan kiilto silmissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä säästökeskusteluissa on sellainen musta-valokoasenne, joka on lapsellista. Kun joku mainitsee kulttuurin tuet tai säätiöiden ja järjestöjen tuet, niin alkaa ulvominen, että hallitus haluaa lakkauttaa kaiken järjestötoiminnan. Tai että hallitus haluaa lakkauttaa koko kulttuurisektorin. Näin ei ole kukaan sanonut, mutta sitä silti parutaan.
On selvää, että sekä järjestöissä että kulttuurissa halutaan säilyttää ne toiminnot, jotka ovat vaikuttavia ja oleellisia. Mutta vaikka siellä sellaista on, niin siellä on myös tyhjänpäiväistä puuhastelua, joka ei kuulu valtion rahoitettavaksi. Aikuisten harrastustoiminta kuuluu aikuisten itsensä maksettavaksi, ei julkisella rahalla rahoitetuksi.
Miksi ihmeessä oikeisto sitten kerta toisensa jälkeen iskee leikkurinsa juuri niihin kaikkein tärkeimpiin kohteisiin (terveyshuolto, vammaispalvelut, potilasturvallisuus, vanhushoiva?) Näiden toimintojen ehjänä pito säästää lopulta enemmän, kuin niistä jääräpäisesti karsiminen.
Siksi, koska äänestäjillä ei ole pitkäjänteisyyttä, vaan te äänestätte heti seuraavaksi hallitukseksi vasemmiston. Ja näin oikeiston työ jää kerta toisensa jälkeen kesken, eivätkä leikkaukset ehdi koskaan edetä pidemmälle.
Logiikkasi ontuu, sillä kukaan muu kuin oikeisto ei ole nyt kolmatta vuotta putkeen leikannut juuri kaikkein tärkeimmistä valtion toiminnoista, ja syytänyt rahaa itselleen ja omille rikkaille kavereilleen veroalennusten ja yritystukien muodossa. Ei, vasemmisto ei ole nyt hallituksessa. Oikeiston on kerrankin yritettävä kantaa vastuu omista täysin vapaaehtoisista päätöksistään, vaikka se kuinka kiukuttaisi.
Ei. Logiikkani ei onnu, sillä nuo väitteesi rahan syytämisestä eivät pidä paikkansa. Esimerkiksi yritystukien ehtoja on kiristetty huomattavasti tällä hallituskaudella. Siitä ei vain uutisoida, kun se ei ole medialle kiinnostava aihe.
Tämä hallitus sanoi jo aloittaessaaan, että talouden oikaiseminen ei hoidu yhden hallituskauden aikana, vaan siihen tarvitaan vähintään kaksi hallituskautta, ellei enemmänkin. Ja onhan tuo selvää, ettei vuosikymmenten virheitä korjata kolmessa eikä neljässäkään vuodessa. Mutta äänestäjät ovat kärismättömiä.

Miksi vihaat ihmisiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut aloitusta, koska tiedän, että näin on. Näen sen jo nyt joka päivä työssäni ja tämä on vasta alkua.
No sinun työsi on potkia niitä ihmisiä persuksille, että hoitavat asiansa kuntoon. Elää voi vain sen mukaan mihin on varaa. Hoida hommasi.
Eli jos olet kerran elämässäsi tehnyt virheen vaikkapa henkilökohtaisissa talousasioissasi, et ansaitse enää elää? Sitähän tämä sosiaaliturvan loppuun asti leikkaaminen käytännössä tarkoittaa! Ihmiset kadulle kerjäämään, sehän se halvaksi sitten tuleekin....
Näillä kerjäläisille te aina uhkailette. Meidän kaupungilla ei ole vielä yhtäkään kerjäläistä näkynyt. Ei ensimmäistäkään.
Joten eihän niitä sitten voikaan koskaan tulla..?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama mistä leikataan. Onni on se ettei kulutusrahani oikein päädy suomen valtion kassaan.
Näin. Minäkin kyllästyin ja irtisanouduin, olen saamapuolella nyt punikit! Vaadin kaikki lainmukaan minulle kuuluvat tuet ja SOSIALISTI MAKSAA!
Kun oikeistotrolli ei kykene vastaamaan faktapohjalta, alkaa mututuntuun perustuva mölinä "loisista, punikeista, kommareista, kelarotista jne".
Oletteko todella niin epäisänmaallista ja suomalaisuutta halventavaa porukkaa, että haukutte täysin avoimesti omia kansalaisiakin "loisiksi"??
No juuri sitä me valtion tissisä roikkuvat olemme! Minä loisin tietoisesti!
Niin minäkin, se on kannattavaa businestä kun valtiolta saa rahhoo niin ne mennöö toisiin maihin. Kätevää eikös?

Toki voi mutta saattelemme heidät uuniin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä säästökeskusteluissa on sellainen musta-valokoasenne, joka on lapsellista. Kun joku mainitsee kulttuurin tuet tai säätiöiden ja järjestöjen tuet, niin alkaa ulvominen, että hallitus haluaa lakkauttaa kaiken järjestötoiminnan. Tai että hallitus haluaa lakkauttaa koko kulttuurisektorin. Näin ei ole kukaan sanonut, mutta sitä silti parutaan.
On selvää, että sekä järjestöissä että kulttuurissa halutaan säilyttää ne toiminnot, jotka ovat vaikuttavia ja oleellisia. Mutta vaikka siellä sellaista on, niin siellä on myös tyhjänpäiväistä puuhastelua, joka ei kuulu valtion rahoitettavaksi. Aikuisten harrastustoiminta kuuluu aikuisten itsensä maksettavaksi, ei julkisella rahalla rahoitetuksi.
Miksi ihmeessä oikeisto sitten kerta toisensa jälkeen iskee leikkurinsa juuri niihin kaikkein tärkeimpiin kohteisiin (terveyshuolto, vammaispalvelut, potilasturvallisuus, vanhushoiva?) Näiden toimintojen ehjänä pito säästää lopulta enemmän, kuin niistä jääräpäisesti karsiminen.
Siksi, koska äänestäjillä ei ole pitkäjänteisyyttä, vaan te äänestätte heti seuraavaksi hallitukseksi vasemmiston. Ja näin oikeiston työ jää kerta toisensa jälkeen kesken, eivätkä leikkaukset ehdi koskaan edetä pidemmälle.
Logiikkasi ontuu, sillä kukaan muu kuin oikeisto ei ole nyt kolmatta vuotta putkeen leikannut juuri kaikkein tärkeimmistä valtion toiminnoista, ja syytänyt rahaa itselleen ja omille rikkaille kavereilleen veroalennusten ja yritystukien muodossa. Ei, vasemmisto ei ole nyt hallituksessa. Oikeiston on kerrankin yritettävä kantaa vastuu omista täysin vapaaehtoisista päätöksistään, vaikka se kuinka kiukuttaisi.
Ei. Logiikkani ei onnu, sillä nuo väitteesi rahan syytämisestä eivät pidä paikkansa. Esimerkiksi yritystukien ehtoja on kiristetty huomattavasti tällä hallituskaudella. Siitä ei vain uutisoida, kun se ei ole medialle kiinnostava aihe.
Tämä hallitus sanoi jo aloittaessaaan, että talouden oikaiseminen ei hoidu yhden hallituskauden aikana, vaan siihen tarvitaan vähintään kaksi hallituskautta, ellei enemmänkin. Ja onhan tuo selvää, ettei vuosikymmenten virheitä korjata kolmessa eikä neljässäkään vuodessa. Mutta äänestäjät ovat kärismättömiä.
Yritystukia ollaan kylläkin vain paisutettu tällä hallituskaudella. Listaamattomien yritysten osinkotukeen ei olla koskettu sormellakaan, veroalennuksia on jaeltu sinne ja tänne velkamiljoonilla. VVM on ehdottanut peräti kolme kertaa hallitukselle leikkauslistaa yritystukiin. Vastaukseksi saatiin surullisen kuuluisat: "ei, ei ja ei, leikataan mieluummin heikommilta!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perusturvasta leikkaamisesta on aivan turha uhriutua. Eikö kaikille ja aloittajallekin jo luulisi olevan selvää, että ihan kaikki pitää käydä kammalla läpi. Niin perusturva kuin ne vihaamasi yritystuetkin. Samoin kulttuurirahoitus ja yhdistykset ja säätiöt.
Suomen infrasata on jo säästetty niin monta vuosikymmentä, että valtateiden silloillekin joudutaan laittamaan painorajoituksia. Rekoilla ei pääse kulkemaan pian kuin harvojen valittujen siltojen kautta. Tosi kätevää. Tuolle puolelle olisi siis huutava tarve investoinneille.
Mutta joka tapauksessa millään sektorilla ei ole varaa tuhlailuun tai mukavuuspalveluihin. Vaan vain primääripalveluita voidaan julkisella rahalla tuottaa. Toissijaiset jäävät vapaaehtoisten kansalaisten itse maksettaviksi.
Mutta kun näihin kaikkein tärkeimpiin palveluihin panostamalla vältämme lopulta ne entistä pahemmat kustannukset. Ihmisten pahoinvointi aiheuttaa myös velkaa, ja se voikin pahimmassa tapauksessa olla peruuttamatonta.
Uhriutuminen ei auta silloin, kun rahat eivät kerta kaikkiaan riitä. Ainut ratkaisu on, että kaikki käärivät hihat ja ryhtyvät hommiin. Ruikuttaminen ei paranna asioita vaan ryhtyminen.
Mitä sanot sille joka ei yksinkertaisesti pysty tekemään kokopäiväisesti töitä? Työnnetäänkö hänetkin väkipakolla ja terveytensä uhalla pakkotöihin, josta saatava palkka on niin pieni, että päälle joudutaan maksamaan sosiaalitukea?
En minä puhunut pakkotyöstä. Tuo on jokin sinun vasemmistofantasiasi.
Hihojen kääriminen tarkoittaa sitä, että jokainen ottaa vastuuta omasta elämästään ja suhteuttaa elinkustannuksensa siihen mihin itsellä on varaa. Eikä vaadita muita maksamaan valmisruokia ja kahvilakäyntejä vain siksi, kun ne ovat mukamas välttämättömyyksiä. Ruuat voi tehdä myös itse ja kahvit keittää kotona. Kokemusta on.
Et edelleenkään pystynyt vastaamaan: mitä tekee vaikka se vaikeasti vammautunut, joka ei yksinkertaisesti kykene laittamaan itselleen päivittäin ruokaa? Mitä tekee se työuupumuksen läpikäynyt osatyökykyinen, joka kyllä pystyisi tekemään osittaista työaikaa, muttei kokoaikatöitä? Kaikki ihmiset kun eivät ole samoista lähtökohdista ja samoilla ominaisuuksilla varustettu, niin kuin oikeisto virheellisesti kuvittelee
Miksi haluat ilmeisen julmasti rangaista myös heitä, jotka eivät ole kohtaloaan saaneet valita?
No en kyllä hoksannut, että nyt puhuttiinkin vaikeavammaisista, jotka tarvitsevat palveluita. He eivät pärjää ilman yhteiskunnan tarjoamia palveluja. He saavat niitä nyt ja he saavat niitä tulevaisuudessa. Ei kaikkea olla leikkaamassa nolliin. Ei kukaan muu kuin sinä ole sellaista väittänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama mistä leikataan. Onni on se ettei kulutusrahani oikein päädy suomen valtion kassaan.
Näin. Minäkin kyllästyin ja irtisanouduin, olen saamapuolella nyt punikit! Vaadin kaikki lainmukaan minulle kuuluvat tuet ja SOSIALISTI MAKSAA!
Kun oikeistotrolli ei kykene vastaamaan faktapohjalta, alkaa mututuntuun perustuva mölinä "loisista, punikeista, kommareista, kelarotista jne".
Oletteko todella niin epäisänmaallista ja suomalaisuutta halventavaa porukkaa, että haukutte täysin avoimesti omia kansalaisiakin "loisiksi"??
No juuri sitä me valtion tissisä roikkuvat olemme! Minä loisin tietoisesti!
Niin minäkin, se on kannattavaa businestä kun valtiolta saa rahhoo niin ne mennöö toisiin maihin. Kätevää eikös?
Tämä on sosialismin päätepiste, moraali romahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perusturvasta leikkaamisesta on aivan turha uhriutua. Eikö kaikille ja aloittajallekin jo luulisi olevan selvää, että ihan kaikki pitää käydä kammalla läpi. Niin perusturva kuin ne vihaamasi yritystuetkin. Samoin kulttuurirahoitus ja yhdistykset ja säätiöt.
Suomen infrasata on jo säästetty niin monta vuosikymmentä, että valtateiden silloillekin joudutaan laittamaan painorajoituksia. Rekoilla ei pääse kulkemaan pian kuin harvojen valittujen siltojen kautta. Tosi kätevää. Tuolle puolelle olisi siis huutava tarve investoinneille.
Mutta joka tapauksessa millään sektorilla ei ole varaa tuhlailuun tai mukavuuspalveluihin. Vaan vain primääripalveluita voidaan julkisella rahalla tuottaa. Toissijaiset jäävät vapaaehtoisten kansalaisten itse maksettaviksi.
Mutta kun näihin kaikkein tärkeimpiin palveluihin panostamalla vältämme lopulta ne entistä pahemmat kustannukset. Ihmisten pahoinvointi aiheuttaa myös velkaa, ja se voikin pahimmassa tapauksessa olla peruuttamatonta.
Uhriutuminen ei auta silloin, kun rahat eivät kerta kaikkiaan riitä. Ainut ratkaisu on, että kaikki käärivät hihat ja ryhtyvät hommiin. Ruikuttaminen ei paranna asioita vaan ryhtyminen.
Mitä sanot sille joka ei yksinkertaisesti pysty tekemään kokopäiväisesti töitä? Työnnetäänkö hänetkin väkipakolla ja terveytensä uhalla pakkotöihin, josta saatava palkka on niin pieni, että päälle joudutaan maksamaan sosiaalitukea?
Hänen henkilökohtainen ongelma.
Eli vähäosaiset ja vammautuneet kylmästi kadulle asumaan? Hehän varmaan ovatkin asemansa ihan vapaaehtoisesti "valinneet", näinhän teidän Riikka teille uskottelee??
Oikeastiko uskot, että mikään hallitus ajaisi vammaiset kadulle kerjäämään? Mistä tuollaisia ideoita keksit?