Voiko toiseen vaikuttaa, jos hän on päättänyt erota?
Jos eroon sisältyy se tunnustus, että hän ei rakasta sinua enää kuten ennen. Mitå voi tehdä? Vai voiko tehdä mitään, onko se varma ero? Nyt ei ole kyseessä lyhyt tapailu vaan pitkä suhde.
Kommentit (79)
Ei se ole aina varma ero. Sanoiko hän tuon vihaisena vai ottiko puheeksi rauhallisessa tilanteessa? Minun mieheni on uhannut erota kymmeniä kertoja aina vihaisena. Kerran oltiin sovussa ja ihan rauhassa saunassa niin hän Otto puheeksi että haluaa erota. Minä tietysti purskahdin itkuun ja siinä sovussa päätettiin erota. Myöhemmin kuitenkin muutimme mielemme ja olemme edelleen yhdessä.
Ei voi vaikuttaa, mikäli mies on oikeasti tosissaan, eikä tuollaista sairasta sadistista kiusaamista, kuten yllä olevalla vastaajalla.
Vierailija kirjoitti:

Eli haluaisiko miehesi erota, mutta ei vaan saa sitä sanottua kun ei halua itkettää sinua? Miksi joku haluaisi olla sellaisessa suhteessa?

Miehesi käyttää henkistä väkivaltaa suhun.
Mun mies hommasi toisen naisen ja ero oli pelkkä lyhyt ilmoitus minulle, ettei rakasta. Sinne vetäistiin vessanpönttöön koko 21 vuoden suhde ja ydinperhe. Minulta ei kysytty yhtään mitään. Enkä ruikuttanut perään, koska tiesin, että se oli niinkuin sitten siinä.
Miksi tuohon tilanteeseen pitäisi mitenkään vaikuttaa, tai miten siihen edes voisi vaikuttaa?
🇺🇦🇮🇱
Miksi kukaan haluaa olla ihmisen kanssa jolta ei saa rakkautta?
Sillä on toinen nainen.
Jätä se sika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole aina varma ero. Sanoiko hän tuon vihaisena vai ottiko puheeksi rauhallisessa tilanteessa? Minun mieheni on uhannut erota kymmeniä kertoja aina vihaisena. Kerran oltiin sovussa ja ihan rauhassa saunassa niin hän Otto puheeksi että haluaa erota. Minä tietysti purskahdin itkuun ja siinä sovussa päätettiin erota. Myöhemmin kuitenkin muutimme mielemme ja olemme edelleen yhdessä.
Eli haluaisiko miehesi erota, mutta ei vaan saa sitä sanottua kun ei halua itkettää sinua? Miksi joku haluaisi olla sellaisessa suhteessa?
Meidän suhde on niin monimutkainen että minulla menisi viikko selittää kaikki kuviot ja että miksi olemme vieläkin yhdessä. Mutta minun itku ei vaikuta hänen päätökseensä. Kai se on vain niin että me silti rakastetaan toisiamme loppujen lopuksi vaikka olemme kohdelleet toisiamme huonosti.
Ymmärrän että hän on käyttänyt henkistä väkivaltaa mutta joku siinä on että emme halua olla erossakaan. Minä kerran lähdin lätkimään ja olimme puoli vuotta erossa mutta palasimme sitten yhteen. Joo kuulostaa varmasti sairaalta mutta nyt on kuitenkin kaikki selvitetty ja hyvin.
Riippuu tilanteesta. Voi selvitä puhumalla kaikki asiat sydäntä myöten ja sen jälkern teoilla.
Miehillä ainakin useimmiten on yritystä kontrolloida sitä naisen päätöstä ja siitä seuraavia toimia. Että jos on oikein vihainen ja pakottava niin naisen tunteet kääntyykin pois erosta ja mies voisi taas rauhassa omistaa sen naisen.
Oliko siis tarkoituksesi kysyä palstan narsisteilta vinkkejä, kuinka manipuloidaan eroa suunnitteleva puoliso luopumaan eroaikeista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole aina varma ero. Sanoiko hän tuon vihaisena vai ottiko puheeksi rauhallisessa tilanteessa? Minun mieheni on uhannut erota kymmeniä kertoja aina vihaisena. Kerran oltiin sovussa ja ihan rauhassa saunassa niin hän Otto puheeksi että haluaa erota. Minä tietysti purskahdin itkuun ja siinä sovussa päätettiin erota. Myöhemmin kuitenkin muutimme mielemme ja olemme edelleen yhdessä.
Eli haluaisiko miehesi erota, mutta ei vaan saa sitä sanottua kun ei halua itkettää sinua? Miksi joku haluaisi olla sellaisessa suhteessa?
Meidän suhde on niin monimutkainen että minulla menisi viikko selittää kaikki kuviot ja että miksi olemme vieläkin yhdessä. Mutta minun itku ei vaikuta hänen päätökseensä. Kai se on vain niin että me silti rakastetaan toisiamme loppujen lopuksi vaikka olemme kohdelleet toisiamme huonosti.
Ymmärrän että hän on käyttänyt henkistä väkivaltaa mutta joku siinä on että emme halua olla erossakaan. Minä kerran lähdin lätkimään ja olimme puoli vuotta erossa mutta palasimme sitten yhteen. Joo kuulostaa varmasti sairaalta mutta nyt on kuitenkin kaikki selvitetty ja hyvin.
Jos kaikki on selvitetty ja hyvin niin miksi miehesi haluaa erota eikä enää rakasta sinua?

En ole Ap joka kirjoitti tuon
Vierailija kirjoitti:
Mun mies hommasi toisen naisen ja ero oli pelkkä lyhyt ilmoitus minulle, ettei rakasta. Sinne vetäistiin vessanpönttöön koko 21 vuoden suhde ja ydinperhe. Minulta ei kysytty yhtään mitään. Enkä ruikuttanut perään, koska tiesin, että se oli niinkuin sitten siinä.
Näin mullakin.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi vaikuttaa, mikäli mies on oikeasti tosissaan, eikä tuollaista sairasta sadistista kiusaamista, kuten yllä olevalla vastaajalla.
Mikä mies? Nainenko ei halua erota?
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan haluaa olla ihmisen kanssa jolta ei saa rakkautta?
Esimerkiksi siksi, että pitkässä suhteessa tulee eteen niitä huonompia aikoja. Solmuja voi ratkoa ja rakkautta voi rakentaa uudestaan. Sekään ei ole itsestään selvää, miksi joku ei enää rakasta. Esimerkiksi masennus on sellainen sairaus, joka peittää alleen iloiset tunteet ja toivon, ja silloin kaikki on tasapaksua mustaa ja harmaata. Jos sairauden saa hallintaan, voi taas tuntea samoja tunteita kuin aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies hommasi toisen naisen ja ero oli pelkkä lyhyt ilmoitus minulle, ettei rakasta. Sinne vetäistiin vessanpönttöön koko 21 vuoden suhde ja ydinperhe. Minulta ei kysytty yhtään mitään. Enkä ruikuttanut perään, koska tiesin, että se oli niinkuin sitten siinä.
Minulle taas kävi niin, että isäni kuoli elokuussa yllättäen. Ex-avopuolisoni ihastui johonkin toiseen naiseen ja jätti minut marraskuussa. Olin surusta ihan lamaantunut. Olin jo elokuusta alkaen ihan rikki ja surin, mutta se marraskuun temppu oli täysin käsittämätön. Toista niin kylmää ihmistä en tunne. Avoliitto päättyi sitten kyllä kuin seinään. Hän tunnusti salasuhtern ja sanoi, että haluaa erota. Minä kadotin hänen kotiavaimensa. Ja sanoin, että jos tulet tavaroita hakemaan, soita etukäteen.
Kyllä mun mielestä voi keskustella. Jos toinen sanoo, että ei enää rakasta, niin kuinka hän sen tietää. Onko ihastus vähentynyt vai onko syvempi syy. Mulla itselläni rakkaus loppui siksi, että toinen oli julma ja ehdoton joka asiassa. Meidän yhteinen koira oli se viimeinen pisara. Hän vain päätti, ettei enää vie sitä ulos ja piste. Mä sanoin, että ei voi olla niin, koska koira on perheenjäsen ja jos mulla on pidempi päivä, hänen täytyy viedä se ulos päivällä, vaikka joutuisin hoitamaan aamu- ja iltalenkit yksin. Näitä asioita oli siis monta muutakin, missä tuli ilmi, kuinka julma hän on pohjimmiltaan. Mulla oli kerran e-pilleriresepti apteekkiin, muttei varaa ostaa niitä sillä hetkellä. Hän sanoi, että ole sitten ilman niitä. Ei antanut rahaa, vaikka kyse oli muutamasta kympistä. Siinä kävi niin, että ostin kondomipaketin ja sanoin, että selvä, näitä sitten käytetään jatkossa. Olin pelkästään hänen takiaan ne pillerit ottanut alun perin, en itseni takia. Tuollaisista julmista teoista se rakkaus kuolee.
Kyl se on siinä sit