Tein sen kuuluisan tinder-kokeilun, eli naisena tein feikin miesprofiilin tinderiin. Järkytyin suuresti...
Olen 32-vuotias nainen ja olen kuullut miestutuilta jo vuosikausia samoja valituksia tinderistä: "ei tule matcheja", "kukaan ei vastaa" ja "tuntuu että oon täysin näkymätön". Ajattelin että he liioittevat ja päätin testata asian itse. Loin feikkimiesprofiilin ihan tavallisella 32-vuotiaalla miehellä.
Käytin ihan normaaleja kuvia: komea hoikka mies, yksi salikuva (ei fitness-mallin sixpack), yksi kävelykuva ulkona, yksi rento hymykuva ja yksi jossa näkyy että hänellä on kavereita eri maista (eli ei ole persurasisti). Bion kirjoitin lyhyesti ja rehellisesti: "Rakennusalalla töissä, tykkään salista, luonnosta ja hyvistä leffoista. Etsin oikeasti jotain vakavampaa."
Swaippasin aktiivisesti satoja profiileja kahden ensimmäisen vuorokauden aikana. Odotin että ainakin jotain tapahtuu, koska naisena saan helposti matcheja ja viestejä vaikka en edes yrittäisi.
Tulokset olivat... karuja.
Kahden päivän aikana sain yhteensä 7 matchia.
Seitsemän!!
Kun vertaan omaan naisprofiiliini, jossa saan matchin melkein joka kerta kun swaippaan oikealle, tää oli jo shokki. Mutta se pahenee.
Neljä niistä ei vastannut viestiini ollenkaan. Kirjoitin ihan tavallisen "Hei, mites sun viikonloppu meni?" - ei mitään.
Kaksi vastasi "moi :)" tai "hyvää kiitos". Kun kysyin lisää, tuli vastaus 1012 tunnin päästä tai ei koskaan. Ghost.
Yksi (26-vuotias) ehti kysyä heti ensimmäisessä viestissä "mikä sun pituus on tarkalleen?" Vastasin: rehellisesti 181 cm. "Ai ok, mä haen vähintään 185" ja laittoi blokkiin.
Viiden päivän jälkeen olin saanut yhteensä 11 matchia. Yhdeksän ghostasi täydellisesti, kahdesta tuli lyhyt keskustelu joka kuoli kolmen viestin jälkeen. Yksi kysyi suoraan "mitä tienaat kuussa?" ennen kuin katosi.
Tää fiilis oli oikeasti masentava. Vaikka mä olin siellä feikkiprofiililla ja silti tunsin itseni kaikkien vihaamaksi luuseriksi. Jokainen kerta kun avasin appin ja näin taas nollan uutta viestiä tai mätchiä, alkoi ahdistaa. Tajusin, että tää on se arki mitä suurin osa miehistä elää siellä päivittäin.
Eniten mä oon pettynyt naisiin. Mä en tiennyt että me ollaan näin kylmiä, pinnallisia ja armottomia. Vedetään vasemmalle ihan kunnollisia, kivoja ja ok-näköisisiä miehiä millisekunnin mietinnän jälkeen, koska "se ei oo tarpeeksi pitkä", tai "se ei oo tarpeeksi kiinnostava". Kun mätchi tulee, odotetaan että mies kantaa koko keskustelun ja sitten vaan ghostataan ilman että edes yritetään jutella. Se tuntuu todella julmalta.
Kommentit (419)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuohan on puhdasta matematiikkaa. Jos Tinderissä on 80% miehiä ja 20% naisia niin tietysti miehen tykkäyksen saaminen on paljon vaikeampaa kuin naisen. Itsetuntoa ei kannata perustaa mihinkään Tinder tykkäyksiin, koska ne perustuu vain ja ainoastaan ulkonäköön. Miesten kannattaa etsiä sitä kumppania tosielämästä niin voisi löytyäkin.
"Itsetuntoa ei kannata perustaa mihinkään Tinder tykkäyksiin, koska ne perustuu vain ja ainoastaan ulkonäköön'
En ole täysin eri mieltä, mutta kyllä sillä ulkonäöllä on aika iso vaikutus pariutumiseen myös tosielämän puolella.
Jos ulkonäkösi ei riitä saamaan Tinderissä yhtään tykkäyksiä, niin tuskin sä silloin olet mikään megahitti naisten keskuudessa myöskään tosielämän puolella.
Kokeile tehdä miehenä profiili tinderiin pelkillä kuvilla tai lyhyellä huonolla esittelytekstillä, ja tee toinen samoilla kuvilla ja huolellisesti mietityllä esittelytekstillä. Saat ensimmäisellä 10 tykkäystä viikossa ja toisella vaihtoehdolla 10 päivässä. Päättele sitten kummalla on merkitystä enemmän? Enhän minä miehenäkään tykkää yhdestäkään naisesta jolla on vain pelkät kuvat ilman tekstiä.
Vain muutama prosentti miesten profiileista kykenee saamaan johdonmukaisesti 10 tykkäystä per päivä. Tuo on aivan sairaan kova suoritus.
Tuollaisten tykkäysmäärien saamiseksi sun pitää olla aivan poikkeuksellisen komea kuvissasi. Se profiiliteksti on lähinnä marginaalinen tekijä, tommoset tykkääjämäärät voi miehenä kerätä vain yhdellä tavalla: olemalla merkittävästi komeampi kuin muut miehet Tinderissä.
Mutta minä sain tinderissä 2 kuukaudessa 168 metsiä tykkäilemällä ehkä noin 10/100 naisesta. Kun kysyin naisilta mikä sai tykkäämään minusta vastasi varmasti 80/100 naisesta että kun tuo sun bios on niin hyvä. Muistan ainoastaan yhden naisen sanoneen että tykkäsin rehellisesti sen takia että olet sairaan komea. Toki sitten yhdessä toisessa tinderin tapaisessa sovelluksessa jossa voi laittaa kuvia yv nä niin kuulin usein että näytät ihan sairaan hyvältä, olisko sulla jossain muualla esim instassa enemmän kuvia. Ja kyllä ne tykkäykset niillä samoilla kuvilla ja huonolla tekstillä tippuivat varmasti 80 prosenttia.
Joskus luin artikkelin missä miehet kertoivat tinder kokemuksistaan. Ei se miesmallikaan saanut kuin 5 tykkäystä päivässä ja se oli britanniassa missä väestömäärä on ihan eri luokka kuin suomessa.
Ihan naurettavaa että rumallakin naisella on paremmar oltavat kuin miesmallilla.

Totta kai kuka tahansa sanoo noin.
Ja vaikka tuo olisi totta, sitä bio-tekstiä ei ole luettu ennen kuin ulkonäköseula on läpäisty.

168 mätchiä 2 kuukaudessa on alle 3 mätchiä päivässä.
Harva nainen näkee sun profiilia jos et ole antanut hänelle tykkäystä ensin. Olet hänen pakan pohjilla jos et ole antanut tykkäyksen.

Mitkä "oltavat" ne sellaiset on että miehet spämmää kaikki naiset oikealle ja sitten siellä möllöttää sadoittain mätsejä jotka ei johda yhtään mihinkään? Miksi miehille on joku unelmien täyttymys saada järjetön määrä osumia, kun ei niitä kaikkia ehtisi tavata kuitenkaan?
Minusta on arvokkaampaa löytää yksi sopiva kumppani, tai vaikka kaksi-kolme potentiaalista, kun jauhaa liirumilaarumia spämmääjämiesten kanssa tai ihmetellä jotain tykkäysten määrää. Vähän sama kun ilmoittaisi olevansa janoinen ja eteen kannettaisiin suolakurkkuja ja sipsejä mutta ei tilkkaakaan vettä, ja sitten huudetaan että etkö ole tyytyväinen kun sulle tätä suolaa on tarjolla viisinkertainen määrä mitä miehille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuohan on puhdasta matematiikkaa. Jos Tinderissä on 80% miehiä ja 20% naisia niin tietysti miehen tykkäyksen saaminen on paljon vaikeampaa kuin naisen. Itsetuntoa ei kannata perustaa mihinkään Tinder tykkäyksiin, koska ne perustuu vain ja ainoastaan ulkonäköön. Miesten kannattaa etsiä sitä kumppania tosielämästä niin voisi löytyäkin.
"Itsetuntoa ei kannata perustaa mihinkään Tinder tykkäyksiin, koska ne perustuu vain ja ainoastaan ulkonäköön'
En ole täysin eri mieltä, mutta kyllä sillä ulkonäöllä on aika iso vaikutus pariutumiseen myös tosielämän puolella.
Jos ulkonäkösi ei riitä saamaan Tinderissä yhtään tykkäyksiä, niin tuskin sä silloin olet mikään megahitti naisten keskuudessa myöskään tosielämän puolella.
Kokeile tehdä miehenä profiili tinderiin pelkillä kuvilla tai lyhyellä huonolla esittelytekstillä, ja tee toinen samoilla kuvilla ja huolellisesti mietityllä esittelytekstillä. Saat ensimmäisellä 10 tykkäystä viikossa ja toisella vaihtoehdolla 10 päivässä. Päättele sitten kummalla on merkitystä enemmän? Enhän minä miehenäkään tykkää yhdestäkään naisesta jolla on vain pelkät kuvat ilman tekstiä.
Vain muutama prosentti miesten profiileista kykenee saamaan johdonmukaisesti 10 tykkäystä per päivä. Tuo on aivan sairaan kova suoritus.
Tuollaisten tykkäysmäärien saamiseksi sun pitää olla aivan poikkeuksellisen komea kuvissasi. Se profiiliteksti on lähinnä marginaalinen tekijä, tommoset tykkääjämäärät voi miehenä kerätä vain yhdellä tavalla: olemalla merkittävästi komeampi kuin muut miehet Tinderissä.
Mutta minä sain tinderissä 2 kuukaudessa 168 metsiä tykkäilemällä ehkä noin 10/100 naisesta. Kun kysyin naisilta mikä sai tykkäämään minusta vastasi varmasti 80/100 naisesta että kun tuo sun bios on niin hyvä. Muistan ainoastaan yhden naisen sanoneen että tykkäsin rehellisesti sen takia että olet sairaan komea. Toki sitten yhdessä toisessa tinderin tapaisessa sovelluksessa jossa voi laittaa kuvia yv nä niin kuulin usein että näytät ihan sairaan hyvältä, olisko sulla jossain muualla esim instassa enemmän kuvia. Ja kyllä ne tykkäykset niillä samoilla kuvilla ja huonolla tekstillä tippuivat varmasti 80 prosenttia.
Nyt en aivan ymmärrä. Siis teitkö sä sellaisen Tinder kokeen, että laitoit tahallasi huonon profiilitekstin, testataksesi että miten se vaikuttaa saamiesi matchien määrään?
Vai ymmärsinkö ihan väärin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinderi on omiaan tilapäiseen seuranhakuun. Muuhun tuo ei kelpaa, ja sielläkin säännöllisesti seuraa saa vain poikkeusyksilöt tai hyvät valehtelijat (pelimies/nainen).
Normi seuranhakuun tarvitsisi jotain muuta joka on siihen parempi.
Netissä taas eniten äänessä on kaikenmaailman luonnehäiriöiset, narsistit, huomiotyrkyt ja trollit. Turha netissä näkyvästä mölinästä on tehdä kovinkaan pitkälle vietyjä päätelmiä koko kansasta.
Tuttavapiirissäni lähes kaikki uudet pariskunnat ovat tavanneet Tinderissä. Monella on jo lapsiakin, ja yhteinen asuntolaina.
Ja keskimääräinen suhteen kesto jotain muutama vuosi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuohan on puhdasta matematiikkaa. Jos Tinderissä on 80% miehiä ja 20% naisia niin tietysti miehen tykkäyksen saaminen on paljon vaikeampaa kuin naisen. Itsetuntoa ei kannata perustaa mihinkään Tinder tykkäyksiin, koska ne perustuu vain ja ainoastaan ulkonäköön. Miesten kannattaa etsiä sitä kumppania tosielämästä niin voisi löytyäkin.
"Itsetuntoa ei kannata perustaa mihinkään Tinder tykkäyksiin, koska ne perustuu vain ja ainoastaan ulkonäköön'
En ole täysin eri mieltä, mutta kyllä sillä ulkonäöllä on aika iso vaikutus pariutumiseen myös tosielämän puolella.
Jos ulkonäkösi ei riitä saamaan Tinderissä yhtään tykkäyksiä, niin tuskin sä silloin olet mikään megahitti naisten keskuudessa myöskään tosielämän puolella.
Kokeile tehdä miehenä profiili tinderiin pelkillä kuvilla tai lyhyellä huonolla esittelytekstillä, ja tee toinen samoilla kuvilla ja huolellisesti mietityllä esittelytekstillä. Saat ensimmäisellä 10 tykkäystä viikossa ja toisella vaihtoehdolla 10 päivässä. Päättele sitten kummalla on merkitystä enemmän? Enhän minä miehenäkään tykkää yhdestäkään naisesta jolla on vain pelkät kuvat ilman tekstiä.
Vain muutama prosentti miesten profiileista kykenee saamaan johdonmukaisesti 10 tykkäystä per päivä. Tuo on aivan sairaan kova suoritus.
Tuollaisten tykkäysmäärien saamiseksi sun pitää olla aivan poikkeuksellisen komea kuvissasi. Se profiiliteksti on lähinnä marginaalinen tekijä, tommoset tykkääjämäärät voi miehenä kerätä vain yhdellä tavalla: olemalla merkittävästi komeampi kuin muut miehet Tinderissä.
Mutta minä sain tinderissä 2 kuukaudessa 168 metsiä tykkäilemällä ehkä noin 10/100 naisesta. Kun kysyin naisilta mikä sai tykkäämään minusta vastasi varmasti 80/100 naisesta että kun tuo sun bios on niin hyvä. Muistan ainoastaan yhden naisen sanoneen että tykkäsin rehellisesti sen takia että olet sairaan komea. Toki sitten yhdessä toisessa tinderin tapaisessa sovelluksessa jossa voi laittaa kuvia yv nä niin kuulin usein että näytät ihan sairaan hyvältä, olisko sulla jossain muualla esim instassa enemmän kuvia. Ja kyllä ne tykkäykset niillä samoilla kuvilla ja huonolla tekstillä tippuivat varmasti 80 prosenttia.
Totta kai kuka tahansa sanoo noin.
Ja vaikka tuo olisi totta, sitä bio-tekstiä ei ole luettu ennen kuin ulkonäköseula on läpäisty.
Ei. Luen miehenäkin ne naisten tekstit aina ja tykkään vain niistä joilla se teksti on hyvä. Ei tekstitön nainen herätä minkäänlaista kiinnostusta. Olen esim tällä viikolla menossa treffeille naisen kanssa joka on muuten kuin fitness malli, muttei kasvot mitenkään erityiset, eikä se kroppaan mitenkään erityisesti kiinnosta, mutta hänen kanssaan on hyvät jutut ja sitä kautta paljon yhteistä. Aion itseasiassa mainita ettei mua kiinnosta vit.tuakaan ne saliposeeraus kuvat, en näe niissä mitään hyvää, vaan se sisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuohan on puhdasta matematiikkaa. Jos Tinderissä on 80% miehiä ja 20% naisia niin tietysti miehen tykkäyksen saaminen on paljon vaikeampaa kuin naisen. Itsetuntoa ei kannata perustaa mihinkään Tinder tykkäyksiin, koska ne perustuu vain ja ainoastaan ulkonäköön. Miesten kannattaa etsiä sitä kumppania tosielämästä niin voisi löytyäkin.
"Itsetuntoa ei kannata perustaa mihinkään Tinder tykkäyksiin, koska ne perustuu vain ja ainoastaan ulkonäköön'
En ole täysin eri mieltä, mutta kyllä sillä ulkonäöllä on aika iso vaikutus pariutumiseen myös tosielämän puolella.
Jos ulkonäkösi ei riitä saamaan Tinderissä yhtään tykkäyksiä, niin tuskin sä silloin olet mikään megahitti naisten keskuudessa myöskään tosielämän puolella.
Kokeile tehdä miehenä profiili tinderiin pelkillä kuvilla tai lyhyellä huonolla esittelytekstillä, ja tee toinen samoilla kuvilla ja huolellisesti mietityllä esittelytekstillä. Saat ensimmäisellä 10 tykkäystä viikossa ja toisella vaihtoehdolla 10 päivässä. Päättele sitten kummalla on merkitystä enemmän? Enhän minä miehenäkään tykkää yhdestäkään naisesta jolla on vain pelkät kuvat ilman tekstiä.
Vain muutama prosentti miesten profiileista kykenee saamaan johdonmukaisesti 10 tykkäystä per päivä. Tuo on aivan sairaan kova suoritus.
Tuollaisten tykkäysmäärien saamiseksi sun pitää olla aivan poikkeuksellisen komea kuvissasi. Se profiiliteksti on lähinnä marginaalinen tekijä, tommoset tykkääjämäärät voi miehenä kerätä vain yhdellä tavalla: olemalla merkittävästi komeampi kuin muut miehet Tinderissä.
Mutta minä sain tinderissä 2 kuukaudessa 168 metsiä tykkäilemällä ehkä noin 10/100 naisesta. Kun kysyin naisilta mikä sai tykkäämään minusta vastasi varmasti 80/100 naisesta että kun tuo sun bios on niin hyvä. Muistan ainoastaan yhden naisen sanoneen että tykkäsin rehellisesti sen takia että olet sairaan komea. Toki sitten yhdessä toisessa tinderin tapaisessa sovelluksessa jossa voi laittaa kuvia yv nä niin kuulin usein että näytät ihan sairaan hyvältä, olisko sulla jossain muualla esim instassa enemmän kuvia. Ja kyllä ne tykkäykset niillä samoilla kuvilla ja huonolla tekstillä tippuivat varmasti 80 prosenttia.
168 mätchiä 2 kuukaudessa on alle 3 mätchiä päivässä.
Harva nainen näkee sun profiilia jos et ole antanut hänelle tykkäystä ensin. Olet hänen pakan pohjilla jos et ole antanut tykkäyksen.
Asia ei ole noin yksinkertainen. Suosittuja miesprofiileja näytetään kyllä naisille pinkan päällimmäisinä silloinkin, kun se mies ei ole antanut tykkäystä kyseiselle naiselle.
Yleensä kun avaat Tinderin, pari ensimmäistä profiilia jota se tarjoaa sinulle on juurikin niitä kaikkein suosituimpia miesprofiileja.
Tääkin keskustelu jauhaa matchien määrästä.
Kun sillä määrällä on kovin vähän väliä, jos ne matchit jäävät vain palluroiksi sovellukseen. Itsetuntoakaan kovin kohottavaa se ei lopulta ole, jos match on vain tyhjä tykkäys.
Minulle kävi Tinderissä hyyyvin usein niin, että mies poisti matchin heti, kun näki kenet matchasi. Eli sai minusta nopean itsetuntobuustin ja sitten katsottiin, että hyi en panis, ja poistoon. Kadehdittavaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuohan on puhdasta matematiikkaa. Jos Tinderissä on 80% miehiä ja 20% naisia niin tietysti miehen tykkäyksen saaminen on paljon vaikeampaa kuin naisen. Itsetuntoa ei kannata perustaa mihinkään Tinder tykkäyksiin, koska ne perustuu vain ja ainoastaan ulkonäköön. Miesten kannattaa etsiä sitä kumppania tosielämästä niin voisi löytyäkin.
"Itsetuntoa ei kannata perustaa mihinkään Tinder tykkäyksiin, koska ne perustuu vain ja ainoastaan ulkonäköön'
En ole täysin eri mieltä, mutta kyllä sillä ulkonäöllä on aika iso vaikutus pariutumiseen myös tosielämän puolella.
Jos ulkonäkösi ei riitä saamaan Tinderissä yhtään tykkäyksiä, niin tuskin sä silloin olet mikään megahitti naisten keskuudessa myöskään tosielämän puolella.
Kokeile tehdä miehenä profiili tinderiin pelkillä kuvilla tai lyhyellä huonolla esittelytekstillä, ja tee toinen samoilla kuvilla ja huolellisesti mietityllä esittelytekstillä. Saat ensimmäisellä 10 tykkäystä viikossa ja toisella vaihtoehdolla 10 päivässä. Päättele sitten kummalla on merkitystä enemmän? Enhän minä miehenäkään tykkää yhdestäkään naisesta jolla on vain pelkät kuvat ilman tekstiä.
Vain muutama prosentti miesten profiileista kykenee saamaan johdonmukaisesti 10 tykkäystä per päivä. Tuo on aivan sairaan kova suoritus.
Tuollaisten tykkäysmäärien saamiseksi sun pitää olla aivan poikkeuksellisen komea kuvissasi. Se profiiliteksti on lähinnä marginaalinen tekijä, tommoset tykkääjämäärät voi miehenä kerätä vain yhdellä tavalla: olemalla merkittävästi komeampi kuin muut miehet Tinderissä.
Mutta minä sain tinderissä 2 kuukaudessa 168 metsiä tykkäilemällä ehkä noin 10/100 naisesta. Kun kysyin naisilta mikä sai tykkäämään minusta vastasi varmasti 80/100 naisesta että kun tuo sun bios on niin hyvä. Muistan ainoastaan yhden naisen sanoneen että tykkäsin rehellisesti sen takia että olet sairaan komea. Toki sitten yhdessä toisessa tinderin tapaisessa sovelluksessa jossa voi laittaa kuvia yv nä niin kuulin usein että näytät ihan sairaan hyvältä, olisko sulla jossain muualla esim instassa enemmän kuvia. Ja kyllä ne tykkäykset niillä samoilla kuvilla ja huonolla tekstillä tippuivat varmasti 80 prosenttia.
168 mätchiä 2 kuukaudessa on alle 3 mätchiä päivässä.
Harva nainen näkee sun profiilia jos et ole antanut hänelle tykkäystä ensin. Olet hänen pakan pohjilla jos et ole antanut tykkäyksen.
Ei. Toisinpäin. Tykkäät fiksusti 10/100 eli vain niistä jotka ovat sinulle sopivia olet heille pakan päällimmäinen ja saat nopeasti mätsin. Jos tykkäät 100/100 algorytmit eivät tiedä ketä etsit ja se kiinnostava saa tykkäyksesi kuukauden päästä
"Kahden päivän aikana sain yhteensä 7 matchia"
Täh? Tuohan on hyvä.
Naisena saa toki määrällisesti enemmän, kun niin moni tuntuu vetävän kaikki oikealle. Mutta jos saisi 7 oikeaa mätsiä kahdessa päivässä, niin tuohonhan olisi tosi hyvä.
Kyllä on todella julmaa, kun ei edes jutella haluta. Miksi kenenkään pitäisi väkisin jutella kaikkien randontyyppien kanssa?
Hohvitunhoijaa taas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten nää naiset itkee mediassa kun eivät löydä ketään.
Mä sain parhaimman miehen 20 v sitten. Ihan vaan oltiin molemmat tavallisia ihmisiä toistemme silmissä eikä kumpikaan keksinyt mitään erikoisuuksia vaatia toiselta.
Tuntuu ihan uskomattomalta että kysytään jotain pituutta ja todetaan että "joo oot 4 cm liian lyhyt". Mihin se 4 cm vaikuttaa? Samoin kuin tienaaminen. Jos palkallaan tulee toimeen ja osaa raha-asiansa hoitaa niin onko väliä tienaako 5 000 vai 2500...
Pituus on ihan validi kriteeri kumppanille. En voisi itse seurustella itseäni lyhyemmän miehen kanssa.
Kenelle on kenelle ei. Mun kahden ystävän miehet ovat vaimojaan lyhyempiä. Lisäks äidin kavereissa oli tällainen pari, jossa mies oli huomattavan paljon lyhyempi. Eivät miehet olleet yhtään vähemmän miehekkäitä. Päin vastoin, heillä itsetunto kohillaan ja se on aina plussaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä tässä jälleen kerran järkyttää se, että palstan vähemmän älykkäät naiset ovat taas monen sivun verran olleet aivan tosissaan tämän väsyneen copy paste -provon kanssa.
No, mitäpä muuta voikaan odottaa inkkelien fanitytöiltä.
Jep. Olen sanonut tämän ennenkin ja tulen sanomaan vielä monesti. Siinä missä ensin pidin näitä trollimiehiä säälittävinä, olen nykyään alkanut pitämään näitä heidän mukaansa lähteviä naisia niinä oikeasti säälittävinä tapauksina.
Miten tämä sinun kommentointi on jotenkin fiksua, ja naisten typerää? Mitähän fiksua toit tähän keskusteluun? Pelkkää haukkumista.
Vierailija kirjoitti:
Tämä koko itkuvirsi on AI-generoitu.
Sen tiesi kyl heti, et on tekaistu juttu, kun tuon luki. Toinen mistä aina tietää on se, et ap ei vastaa mihinkään kysymyksiin.
Incel-Pertin itkuinen ulina. Siinä sopiva otsikko tälle aloitukselle.
10 tykkäystä päivässä on 3650 tykkäystä vuodessa.
Tommosiin numeroihin Tinderissä pääsee ainoastaan laatikkoleukainen, satumaisen komea miesmalli (jos edes hänkään).
Ajatus siitä, että joku perus pottunokka mies voisi hyvän profiilitekstin kirjoittamalla päästä tuollaisiin tykkäysmääriin, on aivan puhdasta fantasiaa.