Koiran vapaana pitäminen kiellettyä metsässä?
peltoaukealla? Tämä siis ei kenenkään omalla maalla. Onko kiellettyä pitää vapaana tiettynä aikana? Naapuri sanoi sellaisesta, eikä olla ikänä kuultu. Pentu on 5 kk, eli on just siinä rajoilla, et saa lain puitteissa kulkea vielä vapaana. Mut entäs sen jälkeen, ei edes metsässä vai?
Kommentit (31)
paitsi viestissäsi. Missä on sellainen määräys?
lintukoiraa kouluttaessa (esim. noutajaa) saa pitää irti tuolla ajalla koulutustilanteessa.
Mutta silloinkin tietysti maanomistajan luvalla.
Kaamean tietämättömiä ämmiä täälläkin on tänään. Ottakaa oikeasti asioista selvää, lait nyt netistäkin löytyvät.
Aika monilla kavereillanikin on käyttökoiria. Satun tuntemaan myös paljon lintuharrastajia, joten myös se puoli asiasta on tullut tutuksi.
harrastan myös muita lemmikkieläimiä ja niihin liittyvää järjestötoimintaa.
ne maat, joiden omistajat ovat sallineet metsästysseuran metsästää maillaan.
Metsästyslaki:
" Maaliskuun 1 päivästä elokuun 19 päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä."
Siis koira saa olla vapaana, kunhan se on *välittömästi kytkettävissä*. Tarkoittaakohan tuo nyt sitä, että koiran on oltava ihan sääressä kiinni, vai riittääkö että koira on ulkoiluttajan hallinnassa ja tulee kutsusta luokse?
Vierailija:
Miksette te taukit tajua että koirat on pidettävä kiinni aina ja kaikkialla, ei ole pikkeuksia, jos ei pyydä lupaa!!
Veikkaan kyllä että paikalliset metsänomistajat pitäisivät minua hiukan outona jos soittelisin ja kyselisin että saanko pitää koiraani vapaana, kun saatan kävelyllä poiketa heidän metsiinsä. Ajattele jos kaikki koiranomistajat näin teksivät, johan siinä menisi metsänomistajillakin hermo. Siksi oletan että se on sallittua ellei metsänomistaja ole nimenomaan toitottanut että Hänen Maillaan ei vapaana pidetä. Tämä siis maaliskuun-elokuun puolivälin ulkopuolisena aikana.
Tuo välittömästi kytkettävissä tarkoittaa kyllä juuri sitä että pysyy näköetäisyydellä ja tulee aina kutsuttaessa luokse (vaikka näkisi toisen koiran tai saaliseläimen). Eli tottelevaista koiraa voi pitää vapaana muutoinkin metsässä, taajamassa en minäkään hyväksy vapaanapitämistä, ihan koirapelkoisten ihmisten takia. Vaikkei koira menisikään vastaantulijoita tervehtimään, on koirapelkoiselle tärkeä asia että se hihna on ihan konkreettisesti koirassa kiinni.
T. 21
Ja jos sinulla itselläsi ei ole metsästyskorttia JA jonkin metsästysseuran jäsenyyttä, et saa pitää koiraa irrallaan maastossa. Jos pidät, rikot lakia.
Ja jos sinulla vaikka olisi metsästyskortti, mutta ei metsästysseuran jäsenyyttä (tai omaa maata), et siltikään saa pitää koiraasi irti.
Paitsi niissä koirapuistoissa :) Näin on.
Vierailija:
Ja jos sinulla itselläsi ei ole metsästyskorttia JA jonkin metsästysseuran jäsenyyttä, et saa pitää koiraa irrallaan maastossa. Jos pidät, rikot lakia.Ja jos sinulla vaikka olisi metsästyskortti, mutta ei metsästysseuran jäsenyyttä (tai omaa maata), et siltikään saa pitää koiraasi irti.
Paitsi niissä koirapuistoissa :) Näin on.
Tuolla ykkössivulla on viesti, jossa on kaikki säännökset koiran irtipitämisestä. Missään ei lue niin kuin väität.
Taajaman ulkopuolella koiraan sovelletaan aina metsästyslakia.
Vierailija:
Taajaman ulkopuolella koiraan sovelletaan aina metsästyslakia.
Metsästyslaki
Koiran pitäminen
51 §
Koiran kiinnipitovelvollisuus
Maaliskuun 1 päivästä elokuun 19 päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä.
Edellä 1 momentissa sanottu ei kuitenkaan koske:
1) alueen omistajan tai haltijan luvalla pihamaalla tai puutarhassa taikka koiran pitämiseen varatulla aidatulla alueella olevaa koiraa;
2) viittä kuukautta nuorempaa koiraa;
3) paimentamis-, opas- tai vartiointitehtävässä taikka muussa sen laatuisessa palvelutehtävässä olevaa koiraa;
4) poliisin, tullilaitoksen, puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen tehtävässä olevaa koiraa; eikä
5) koiraa, jota koulutetaan 3 tai 4 kohdassa tarkoitettuun tehtävään.
ja
53 §
Koiran pitäminen toisen alueella
Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää irti toisen alueella.
------------------
Kiinnipitovelvollisuus on siis vain 1.3.- 19.8. Muuna aikana pitää olla maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupa. Ja kuten todettu, käytännössä lupaa ei ole järkevää kysellä jokaiselta erikseen, koska aniharva koiran irtipitämisen kieltää ihan virkistyskäytössä.
AP