Olen niin masentunut, etten pysty ottamaan mielialalääkettäni

Sano ääneen että nyt minä nousen ja otan sen lääkkeen, nyt minä syön jotain jne. Se auttaa ulos siitä lamaannuksesta. Aivot saavat kimmoketta ihan eri lailla puheen kautta.

Ikävä kuulla. Koeta hoitaa homma samalla kun menet wc:hen seuraavan kerran. Ota yhteys hoitavaan tahoosi ja kerro tilanteesta. Toivon että alat voida paremmin.

Hyvin sä vedät

Faith kirjoitti:

Ikävä kuulla. Koeta hoitaa homma samalla kun menet wc:hen seuraavan kerran. Ota yhteys hoitavaan tahoosi ja kerro tilanteesta. Toivon että alat voida paremmin.

Olen yrittänyt kertoa heille tilanteesta, mutta tuntuu ettei siellä oikein ymmärretä sitä. Mutta kiitos paljon.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin sä vedät

Kiitos, vaikkakin saattaa olla sarkasmia, en ole varma.

Vierailija kirjoitti:

Sano ääneen että nyt minä nousen ja otan sen lääkkeen, nyt minä syön jotain jne. Se auttaa ulos siitä lamaannuksesta. Aivot saavat kimmoketta ihan eri lailla puheen kautta.

Kiitos vinkistä 

Mikä lääke? Mitä MIETIT siellä sängyssä vai etkö vain jaksa nousta = oletko masentunut vai ME/CFS? 

Jos depressio vääristyneine ajatuksineen, sitten vaan hilaat itsesi liikkeelle. Ja jos uupumus, alat selvittää asiaa. Ja kumpi vaan, jos et syö, et jaksa nousta, kun et saa energiaa. 

Terveisiä sohvanpohjalta uupuneelta 

Masennuslääkkeet ei tee kenellekkään hyvää. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä lääke? Mitä MIETIT siellä sängyssä vai etkö vain jaksa nousta = oletko masentunut vai ME/CFS? 

 

Jos depressio vääristyneine ajatuksineen, sitten vaan hilaat itsesi liikkeelle. Ja jos uupumus, alat selvittää asiaa. Ja kumpi vaan, jos et syö, et jaksa nousta, kun et saa energiaa. 

 

Terveisiä sohvanpohjalta uupuneelta 

Cipralex tipat. En tiedä. Itken ja lamaannun, joten ehkä sitten se masennus. Ja mietin varmaan monia asioita. Tuosta syömisestä, lisäksi minulla on syömishäiriön oireita, ei virallista diagnoosia syömishäiriöstä. Joten. Se tekee myös syömisestä erittäin vaikeaa. Toisaalta olen valitettavasti sen verran masentunut etten pysty käymään lenkillä, joka on toinen pakottava tarpeeni, tietenkin.

Vierailija kirjoitti:

Masennuslääkkeet ei tee kenellekkään hyvää. 

Olen ajatellut samaa monia vuosia itse, siksi olen koko vuosia kestäneiden hoitopolkujeni ja kyhäelmien aikana kieltäytynyt systemaattisesti lääkkeistä (paitsi rauhoittavista, joista niitäkään en tietenkään saanut paljoa, sillä eihän niitä saa määrätä kuin yhden purkillisen. Rauhoittavista ei kuitenkaan ollut minulle mitään hyötyä). mutta en tiedä onko minulla mitään vaihtoehtoja. Ja totta puhuen kadun myös rauhoittavien syömistä, vaikka tosiaan en syönyt niitä paljoa.

Minullakin on kokemusta vastaavasta olotilasta, vaikkei ole ollut mitään todettua mielenterveyden ongelmaa. Jotenkin ne liittyivät tilanteisiin, joissa joku läheinen ihminen käyttäytyi uhkaavasti ja oli henkisesti väkivaltainen. Tai tulivat reaktiona sellaiseen. Joskus aivan tunsin, miten kroppa muuttui kylmäksi ja painavaksi kun taistelin mielessäni että jaksaisin ottaa esim. lasin vettä janooni. Joskus ajattelin, etten ole ihan kunnolla elossa. Ajattelin, että henkinen väkivalta oli vähän kuin minut olisi symbolisesti, psykologisesti pyyhitty pois. Arvoni oli mitätöity. 

Voimia sinulle ap.

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on kokemusta vastaavasta olotilasta, vaikkei ole ollut mitään todettua mielenterveyden ongelmaa. Jotenkin ne liittyivät tilanteisiin, joissa joku läheinen ihminen käyttäytyi uhkaavasti ja oli henkisesti väkivaltainen. Tai tulivat reaktiona sellaiseen. Joskus aivan tunsin, miten kroppa muuttui kylmäksi ja painavaksi kun taistelin mielessäni että jaksaisin ottaa esim. lasin vettä janooni. Joskus ajattelin, etten ole ihan kunnolla elossa. Ajattelin, että henkinen väkivalta oli vähän kuin minut olisi symbolisesti, psykologisesti pyyhitty pois. Arvoni oli mitätöity. 

Voimia sinulle ap.

Kuulostaa melko tutulta. Kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennuslääkkeet ei tee kenellekkään hyvää. 

Olen ajatellut samaa monia vuosia itse, siksi olen koko vuosia kestäneiden hoitopolkujeni ja kyhäelmien aikana kieltäytynyt systemaattisesti lääkkeistä (paitsi rauhoittavista, joista niitäkään en tietenkään saanut paljoa, sillä eihän niitä saa määrätä kuin yhden purkillisen. Rauhoittavista ei kuitenkaan ollut minulle mitään hyötyä). mutta en tiedä onko minulla mitään vaihtoehtoja. Ja totta puhuen kadun myös rauhoittavien syömistä, vaikka tosiaan en syönyt niitä paljoa.

Hei.

Sulla voi ne lääkkeet ihan oikeasti auttaa.

Mulla aikanaan seronil nosti mut surkeasta, kaikkea pelkäävästä panikoijasta takaisin ihmisten pariin. En olis ikinä uskonut, että joskus vielä esim herään viideltä innoissaan siitä, että pääsen aamulenkille. Syömishäiriö ongelmaa oli myös, se auttoi siihenkin. En enää pakkomielteisesti ajatellut ruokaa ja kaloreita, aikaa vapautui ihmeellisesti muuhun.

Olen myös ollut pitkään tossa sun tilanteessa, viime kesänä kärjistyi im-yritykseen. Olen jo 38 ja esim vasta viime vuonna opetellut syömään joka päivä.

Edellinen psykiatri sekä hoitaja teki vaan tuhoa ja kaikki, mitä ja miten olin itseäni hoitanut ja edistynyt nollaantui. Olo alkoi kohenemaan hyvin nopeasti kun sain vaihdettua hoitosuhdetta ja mua kuuli taas joku. Onko sulla sellaista ja kuunteleeko ne sua?

Lääkkeiden suhteen valitettavasti pitää joskus kokeilla useampia, niiden suhteen pitää myös itse muistaa kertoa mitä toivoo ja haluaa. 

Ja valitettavasti myös se kieltäytyminen katsotaan usein "hoitokielteiseksi" (varsinkin jos suostut vain rauhoittaviin, sut leimataan).

Kuinka asiat on mennyt noin pahaksi? Koita pitää rutiineista kiinni äläkä ajattele että mitään muuta tarvitsee jaksaa. Nää on ihan hiton vaikeita ja pitkiä prosesseja.