Selittäkää mikä runoissa kiehtoo ja kuinka niitä voi oppia ymmärtämään?
En ymmärrä runoista mitään. Onko siis toivotonta edes oppia ymmärtämään niitä?
Kommentit (18)
Kevät
Tuuli tuo tuoksusi
Puuseen suunnasta
Runous on kirjallisuuden muoto, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen oikeellisuuden sijaan tai lisäksi.
Runojen ilmaisu nojaa usein mielikuvitukseen, mielleyhtymiin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.
Tässäkin keskustelussa näkee palstan nykyisen tason. Suurin osa vastauksista on täyttä p*skaa vaikka aloitus on asiallinen.
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin keskustelussa näkee palstan nykyisen tason. Suurin osa vastauksista on täyttä p*skaa vaikka aloitus on asiallinen.
Palstan taso on korkea 👍🏻
Paljon hyvää keskustelua mm. runoudesta.
Haikut on musta mielenkiintosia. Niissä on parissa sanassa paljon asiaa.
Tämä vanha runo ainakin sopii monen mielenmaisemaan nykyaikana. Kokeile puhutteleeko tällainen runous :)
KELTAINEN NAAKKA
Oli kirkon harjalla naakka,
oli naakka keltainen,
siis harvinainen naakka,
siis narri naakkojen.
Se viivytteli yksin
kai ajatellakseen
ja perin harvoin nousi
valjuille siivilleen.
Vaan mustain naakkain parvi
hihkui ja vaakkui vain.
Ja annas olla, aamu
kun koitti sunnuntain,
kun tornissa juhlallisesti
kelloja kläpättiin
ja lukkari rovastin myötä
vaelsi temppeliin,
se mustain naakkain parvi
kuten arvata saattaakin
kuin raekuuro sinkos
yli korkean tapulin.
Vaan keltainen naakka silloin
oli ainoa äänetön,
joten silläkin vihastutti
se naakkayhteisön.
Se ei ulvonut susien myötä
- tai naakkakielellä, ei
se vaakkunut naakkojen
lailla - m ikä siltä suosion vei,
joten kerran mustat naakat
sen silmät sokaisivat -
ovat vallalla naakkojen maassa
periaatteet ankarat.
Oli kirkonharjalla naakka,
oli naakka keltainen,
siis harvinainen naakka,
siis narri naakkojen.
Ja aforismin laati
se ensimmäisen näin:
On selkärankaa mulla,
jos silmittäkin jäin.
Ja toisen, yhtä hyvän:
Ma oivan osan sain -
on kunniallista kuolla
väriänsä tunnustain. (P. Mustapää Jäähyväiset Arkadialle 1945, teoksesta Haila & Kauppinen 1953, 137.)
Vierailija kirjoitti:
Haikut on musta mielenkiintosia. Niissä on parissa sanassa paljon asiaa.
Samoin tankat.
Olen yrittänyt opetella lukemaan runoja mutta en ole oppinut nauttimaan niistä enkä ymmärrä mikä niissä on hienoa. Miksi ei voi kirjoittaa normaalisti? Menneinä aikoina suuri osa kirjallisuudesta oli runoja ja ihan normaalit ihmiset lukivat niitä. Outoa.
Ei sitä tarvitsekaan järjen tasolla ymmärtää.
Jokainen voi kokea runouden omalla tavallaan. Yritä vaikka lukea niitä ääneen, mitä runo sussa herättää.
Sävelletyt runot on yksi mitä on ehkä helpompi lähestyä. Esim. Loiri Leinot on hienoja levyjä. Loiri tulkitsee Eino Leinon runoja.
Vierailija kirjoitti:
Haikut on musta mielenkiintosia. Niissä on parissa sanassa paljon asiaa.
Ensin pitäisi osata kuuriimuja.
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt opetella lukemaan runoja mutta en ole oppinut nauttimaan niistä enkä ymmärrä mikä niissä on hienoa. Miksi ei voi kirjoittaa normaalisti? Menneinä aikoina suuri osa kirjallisuudesta oli runoja ja ihan normaalit ihmiset lukivat niitä. Outoa.
Mutta musiikin lyriikoista oot varmaan tykännyt. Tietynlaista runoutta nekin, ainakin jotkut.
Virretkin ovat hienoa virsirunoutta. Muutama vuosi sitten ymmärsin.
Sehän riippuu täysin runosta.