Minkä ruokavalion uskot vilpittömästi olevan terveellisin?
Ei se minkä toivoisit olevan ja haluaisit väittää olevan (vaikka poliittisista syistä) vaan mikä oikeasti ON terveellisin suurimmalle osalle?
Kommentit (52)
Kasvispainotteinen, oliiviöljyä. Mikä kellekin sopii, olen viljattomalla dieetillä, havainnut hyväksi. Juustoa varsinkin höylättäviä kannattaa välttää. Syön myös epäterveellistäkin, kuten marmeladia, että verensokeri nousee aamuisin.
Uskon sen vilpittömästi olevan hyvin kasvisvoittoinen, ainakin ylivoimaisesti eniten näyttöä on tästä, kun tutkimuksia käy läpi. Ja lähes aina kun osoitetaan toisin, tutkimuksessa on ollut jotain pielessä. Hedelmät, vihannekset, pähkinät, täysjyvä, marjat, palkokasvit, kala.
Vierailija kirjoitti:
Monipuolinen. Yritän kasata lautaselle puolet salaattia/vihanneksia, neljäsosan hiilaria (täysjyväpastat tai riisi, joskus perunaa) ja neljäsosan kalaa tai kanaa. Joskus nautaa.
Välipalat on todella tärkeitä, ettei pääse syntymään tarvetta ahmimiselle ja toistuvalle herkuttelulle. Herkuttelen tosin tiettyinä päivinä, mm. leffan yhteydessä. Välipalaksi hedelmiä ja ruisleipää, näkkileipää tai täysjyväleipää.
Tällä tyylillä olen pysynyt normaalipainoisena ja lihaksikkaana vaikka ikää on jo 45.
t: Mies
Monipuolisuus on ihan hölynpölyä. Eivät eläimetkään luonnossa syö monipuolisesti vaan tiettyä tarkkaan rajattua ruokavaliota. Ääriesimerkki esim. Panda. Ja ihmiselle se luontainen ruokavalio on liha ja eläinrasva.

Väärin meni; ihminen on todistetusti hyperkarnivori.

Minua ei kiinnosta lainkaan mitä eläimet luonnossa syövät, ainoastaan ravinto mistä saan riittävästi ja sopivassa suhteessa vitamiineja, proteiinia ja hiilaria. Kyllä se on omasta olotilasta huomaa milloin joku toimii, ja joku ei.
Vierailija kirjoitti:
Kalaa omega rasvoineen kannattaa nauttia säännöllisesti.
Edistää näön pysyvyyttä ja aivotkin jaksavat porskuttaa, kun saavat tarvitsemaansa rasvaa.
Inuitit söivät aikaisemmin vain lihaa ja kalaa. Jäkälät ja sammalet olivat ainoita arktisella alueella kasvaneita kasvilajeja. Voivat aikoinaan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monipuolinen. Yritän kasata lautaselle puolet salaattia/vihanneksia, neljäsosan hiilaria (täysjyväpastat tai riisi, joskus perunaa) ja neljäsosan kalaa tai kanaa. Joskus nautaa.
Välipalat on todella tärkeitä, ettei pääse syntymään tarvetta ahmimiselle ja toistuvalle herkuttelulle. Herkuttelen tosin tiettyinä päivinä, mm. leffan yhteydessä. Välipalaksi hedelmiä ja ruisleipää, näkkileipää tai täysjyväleipää.
Tällä tyylillä olen pysynyt normaalipainoisena ja lihaksikkaana vaikka ikää on jo 45.
t: Mies
Monipuolisuus on ihan hölynpölyä. Eivät eläimetkään luonnossa syö monipuolisesti vaan tiettyä tarkkaan rajattua ruokavaliota. Ääriesimerkki esim. Panda. Ja ihmiselle se luontainen ruokavalio on liha ja eläinrasva.
Tuen kommenttiasi mielellään...
Millä helvetillä maapallon mahtavimmat ovat voineet harjoitella niin paljon?
Ovatko he harjoitelleet syötyä monipuolisesti tai yksinkertaisesti ja tehokkaasti jotta he saisivat aikaa ja volyymiä harjoitteluun?
Minä en oikeastaan kysynyt koska minä tiedän että kaikki kaikista mahtavimmista ovat syöneet yksinkertaisesti eikä monipuolisesti ja monimutkaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon sen vilpittömästi olevan hyvin kasvisvoittoinen, ainakin ylivoimaisesti eniten näyttöä on tästä, kun tutkimuksia käy läpi. Ja lähes aina kun osoitetaan toisin, tutkimuksessa on ollut jotain pielessä. Hedelmät, vihannekset, pähkinät, täysjyvä, marjat, palkokasvit, kala.
Väärin meni; ihminen on todistetusti hyperkarnivori.
Kuinka moni ihminen ihan aidosti pystyy syömään (lähes) pelkkää lihaa päivästä ja vuodesta toiseen? Uskallan väittää että todella, todella harva. Tuokin antaa vähän vihiä siitä mikä on luonnollista ja mikä ei.
.... tiedän koska olen itse ollut aikoinaan mahtava ja minä haluaisin että ihmiset arvostaisivat ruokaa mitä ihmisillä on ja sitä että ihmiset eivät uskoisi siihen manipulaatioon mitä monimutkaisesta keittiö a la buckinghamista tulee kauhealla paskalla
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään. En usko, että ruokavaliolla on juurikaan merkitystä terveenä pysymiseen ellei se ole aivan umpisurkea.
Minäkin ahmin laardia joka päivä ja hyvin jaksan kävellä autolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon sen vilpittömästi olevan hyvin kasvisvoittoinen, ainakin ylivoimaisesti eniten näyttöä on tästä, kun tutkimuksia käy läpi. Ja lähes aina kun osoitetaan toisin, tutkimuksessa on ollut jotain pielessä. Hedelmät, vihannekset, pähkinät, täysjyvä, marjat, palkokasvit, kala.
Väärin meni; ihminen on todistetusti hyperkarnivori.
Kuinka moni ihminen ihan aidosti pystyy syömään (lähes) pelkkää lihaa päivästä ja vuodesta toiseen? Uskallan väittää että todella, todella harva. Tuokin antaa vähän vihiä siitä mikä on luonnollista ja mikä ei.
Kuka tahansa pystyy. Se että on ajanut itsensä ruokariippuvuuteen esim. hiilihydraateista ei eroa mitenkään juopoista tai narkeista.

Jos treenaa jokapäivä niin kyllä lihaa tarvitaan jokapäivä että saadaan proteiinit.
Lihaa tarvitaan koska se on yksinkertainen ruoka ja liha säästää aikaa monimutkaisesta ruokavaliosta poiketen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon sen vilpittömästi olevan hyvin kasvisvoittoinen, ainakin ylivoimaisesti eniten näyttöä on tästä, kun tutkimuksia käy läpi. Ja lähes aina kun osoitetaan toisin, tutkimuksessa on ollut jotain pielessä. Hedelmät, vihannekset, pähkinät, täysjyvä, marjat, palkokasvit, kala.
Väärin meni; ihminen on todistetusti hyperkarnivori.
Kuinka moni ihminen ihan aidosti pystyy syömään (lähes) pelkkää lihaa päivästä ja vuodesta toiseen? Uskallan väittää että todella, todella harva. Tuokin antaa vähän vihiä siitä mikä on luonnollista ja mikä ei.
Kuka tahansa pystyy. Se että on ajanut itsensä ruokariippuvuuteen esim. hiilihydraateista ei eroa mitenkään juopoista tai narkeista.
Oletko koskaan lukenut karnivorien kokemuksista? Siis muidenkin kuin niiden onnistujien? Siellä on ihmisiä jotka aikansa pelkkää lihaa syötyään eivät saa sitä enää alas, siis tulee ihan yökkäys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalaa omega rasvoineen kannattaa nauttia säännöllisesti.
Edistää näön pysyvyyttä ja aivotkin jaksavat porskuttaa, kun saavat tarvitsemaansa rasvaa.
Inuitit söivät aikaisemmin vain lihaa ja kalaa. Jäkälät ja sammalet olivat ainoita arktisella alueella kasvaneita kasvilajeja. Voivat aikoinaan hyvin.
Söivät saaliseläinten suolensisällön. Saivat siitä kasvista.
Vauva foorumin paskan syöttäminen suomen kansalaisille oli, on ja tulee olemaan maapallon paras ruokavalio ellemme tee loppua sille
Trumpin ruokasuosituksilla jaksaa pelaa pleikkaa aamuun asti.
Vähän tai ei ollenkaan prosessoitua ruokaa. Monipuolinen ja vaihteleva ruoka. Kotiruoka ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalaa omega rasvoineen kannattaa nauttia säännöllisesti.
Edistää näön pysyvyyttä ja aivotkin jaksavat porskuttaa, kun saavat tarvitsemaansa rasvaa.
Inuitit söivät aikaisemmin vain lihaa ja kalaa. Jäkälät ja sammalet olivat ainoita arktisella alueella kasvaneita kasvilajeja. Voivat aikoinaan hyvin.
Söivät saaliseläinten suolensisällön. Saivat siitä kasvista.
Eivät syöneet vaan sisäelimet annettiin koirille. Tästäkin on naparetkeilijöiden kertomuksia. Ja ne naparetkeilijät elivät vuosia pelkällä lihalla ja kalalla - ne jotka eivät noudattaneet paikallisten ruokavaliota vaan söivät lisäksi hiilihydraatteja kuolivat keripukkiin.