AI:n kehitys tulee väistämättä johtamaan joko kommunismiin, tai valtaosan ihmiskunnasta tuhoutumiseen, Älä lue, jos provosoidut faktoista
Suomessa se on jo alkanut: Kela korvaa valtaosan työntekijöistään tekoälyllä, samoin Nordea irtisanoo ja panostaa tekoälyyn, HUS on ottanut jo käyttöön ensimmäisen robottihoitajan, Telia, Mtv, monet suuret firmat irtisanovat ja aikovat panostaa "tulevaisuuden teknologiaan".
Ihmisten korvaaminen koneilla tulee väistämättä johtamaan aivan massiiviseen työttömyyteen sekä kotimaassa, että globaalisti. Googlen mukaan pelkästään lähitulevaisuudessa tekoäly vie Suomesta 100 000 työpaikkaa. Hoetaan, että tulee "uusia töitä" tilalle, mutta kukaan, edes etevimmät ja fiksuimmat tiedehenkilöt eivät ole osanneet esittää minkäänlaista arviota siitä, mitä nämä työt voisivat olla.
Tilanne tulee vääjäämättä johtamaan siihen, että yhä useammat tulevat elämään valtion tarjoaman elannon, eli sosiaaliturvan varassa, tai sitten menehtyvät resurssien puutteeseen tavalla, tai toisella. Nälästä ja ruuan varastamisesta on jo tullut kasvava ongelma Suomessa. Kun AI on laitettu laskemaan ruokakauppojen menekkiä, hävikkiruokaa jakeluissa jaettavaksi ei enää tule ja osa jonoista joutuu lakkauttamaan toimintansa. Samalla hallitus on läpi kautensa leikannut ihmisten toimeentulosta. Asunnottomuus on lähtenyt kasvuun Suomessa ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen.
Kommunismin romahduksen merkittävimpiä syitä Neuvostoliitossa olivat nimenomaan epäonnistuneet 5 vuoden suunnitelmat ja laskentavirheet, ei osattu laskelmoida ja ennakoida erinäisten toimien seurauksia kunnolla. Mutta ehkä kommunismi voisi toimia, jos AI laatii suunnitelmat, kuten se osaa ruokakaupoissa jo tehdä?
Jos sosialismiin siirtymää ei tapahtu, niin ainoa toinen vaihtoehto on teknologiaoligarkia ja suurten ihmismassojen valtava köyhtyminen, kun AI vie työpaikat. Millaisena te muut näette tulevaisuuden? Mihin AI:n kehitys johtaa?
Kommentit (171)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ette itse asiaan osaa sanoa mitään, niin ammutaan viestintuoja. Klassinen defenssi. Ap
Millä kompetenssilla sä möliset perjantai-iltana tekoälystä vauvalla?
Varmasti suuremmalla kompetenssilla kuin sinä, joka et ole yhteenkään aloituksessa esitettyyn faktaan, tai argumenttiin, joille on kaikille lähteet, osannut esittää asiallaista vasta-argumenttia. Kun ihmisiä korvataan AI:lla kiihtyvää tahtia, niin mistä ihmiset saavat elantonsa? Mitä korvaavia töitä on tulossa ja mille alalle ne tulevat? Ap
Miksi sinä, ap, tästä huolehdit?
Jospa hän on huolissaan yhteiskunnan tulevaisuudesta? Itse en ole yhtä huolissani, mutta ymmärrän, että osa ihmisistä on. Itse kuitenkin uskon osan työvoimasta siirtyvän töihin, joissa tarvitaan käsivarsia (vanhustenhoito vain yhtenä kasvavana alana), ja varmaan jonkinlainen kansalaispalkkasysteemikin tulee jos palkkatöitä riittää harvemmille, myös yhteiskuntarauhan takiahan elanto on tärkeä saada jostakin. Jos robotit alkavat hoitaa ison osan töistä, niin varmaan niiden omistajia sitten verotetaan rankemmin, eikä niin, että muutama omistaa lähes kaiken ja muut kuolevat nälkään. (Ehkä nämä muut tarttuisivat kättä pitempään eivätkä nääntyisi suosiolla). Mutta jotta suuret massat eivät laiskistuisi ja yhteiskunta saataisiin pidettyä pyörimässä, niin ehkä kansalaispalkka voisi olla työikäisille ja -kykyisille osittain vastikkeellinen, koska eiväthän robotit ja AI kaikkea osaa tehdä.
Semmoinenkin tulevaisuudenkuva voi olla mahdollinen, jossa valtiot hajoavat verotuspohjan rapauduttua ja tilalle nousee kaupunkivaltioita, joita sitten hallitsee ne rikkaimmat - neofeodalismia siis.
Useimpien kuolleen valtion kansalaisten kohtaloksi jää kiertolaisuus ja plebeijinä olo näiden kaupunkivaltioiden laitamilla, koska ei ole ominaisuutta x tai y, jotta pääsisi kaupunkivaltioon sisälle tekemään sitä vtun 'työtä', josta nyt niin kovasti meuhkataan joka paikassa.
Mutta mitä työtä niissä kaupungeissa olisi edes, jos työt tekevät robotit ja AI? Mihin ihmisiä edes tarvitaan?
Valta toisten ihmisten elämän suhteen tuskin menettää viehätystään tietyissä piireissä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen myös sitä, että mistä sen tekoälyn luoman talouskasvun ennakoidaan tulevan, jos ihmisiä on valtavan paljon työttöminä eivätkä he kuluta? Siirtyykö yhteiskunta johonkin muuhun kuin kulutuspohjaiseen kasvuun? Jos ihmiset eivät enää ole työntekijöitä eivätkä kuluttajia, mitä he ovat?
Työn arvo ja raha ylipäätänsä on lopulta pelkkä abstraktio. Eihän muuten isotissisille naisille tai kumilätkää lyöville maksettaisi tuhansia kertoja suurempia summia kuin vaikka ihmishenkiä pelastaville ihmisille.

Rikkaille se on pelkkä abstraktio. Köyhille selviytymistä ja elinehto. Jos tilillä ei ole rahaa, et syö.

Ymmärsit väärin. Rahalla ei loogista määrettä, vaan sitä viskotaan sinne tänne täysin absurdein perustein. Jollekin Patrik Laineelle maksetaan miljoonia, että se on loukkaantumislistalla terveenä ja ettei joukkue häviäisi.
Vierailija kirjoitti:
Työllistyminen tapahtuu itsestään, kunhan ihmiskunta oppii epäitsekkäämmäksi ja alkaa noudattamaan talousjärjestelmänsä rakenteellisia ohjeistuksia, rajoituksia ja sääntöjä.
Ja millähän tavalla, miten ja koska tämä on tapahtumassa? Siis edelliset vähintään 20 vuotta maailma on eriarvoistunut kiihtyvää tahtia ja globaalisti kaikesta maailman varallisuudesta valtaosa on 1-10% ihmiskunnasta hallussa. Niin miten nämä rikkaat, kuten esimerkiksi Jeff Bezos, joka vastustaa liittoja eikä halua edes maksaa työntekijöilleen kunnollisia palkkoja, oppii "epäitsekkäämmäksi". Vaikuttaako tämä siltä, että näin on tapahtumassa? Tai vaikuttaako siltä, että varakkaat, pankit ja muut tahot lopettavat edesvastuuttoman velkakikkailun, joka voi romahduttaa koko talouden, jos he hyötyvät siitä edes lyhyellä aikavälillä?
Aikataulu voi toki olla hyvin erilainen, kuin tässä keskustelussa vihjaistut aikajanat...
Ja voihan olla, että yhteiskunta mieluummin tuhoutuu, kuin uudistuu. Niin on käynyt ennenkin.
Mutta esitin vaihtoehdon, joka nojautui syihin ja seurauksiin.

Esimerkiksi globaalin talouden veturi Yhdysvallat on valtavan velkaantunut valtio, jonka velat ovat jo ylittäneet sen tulot. Myös tavalliset kuluttajat Yhdysvalloissa ovat erittäin velkaantuneita, jopa siinä määrin, että Klarna on siellä vaikeuksissa, kun kuluttajat ovat jättäneet luottoja pystyyn. Maailman talous, useat valtiot sekä tavalliset ihmiset pyörivät käytännössä velkarahalla. Velkaantumista on normalisoitu pitkään ja ongelmia on ratkaistu velalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perinteinen kommunismi lähti siitä ajatuksesta, että pääoma ja tuotantovälineet ovat kasaantuneet pienelle joukolle ihmisiä ja muut massat työskentelevät heillä lähinnä "orjana" kurjissa oloissa ja pienellä palkalla. Ajatuksen mukaan asiat paranevat, jos tämä eliitti "syöstään vallasta" ja tuotantovälineet ovat kaikkien yhteisessä omistuksessa. Työläisten vallankumouksestahan siis oli kysymys. No todellisuus ei tietenkään mennyt niin.
Tässähän ei ole kysymys sellaisesta, vaan nyt ne tuotantovälineet (tekoäly) ovat muutamien teknojättien kontrollissa. Omistava luokka ei yksinkertaisesti enää tarvitse kummoista työvoimaa tekemään töitä. Ihmisiä ei tarvitse enää "orjuuttaa" vaan ihmisistä päästää tuotannossa eroon. Seuraukset, eli valtavat työttömien massat jäävät sellaisenaan valtion vastuulle (ainakin nykyisellä lainsäädännöllä).
Ainoa toimiva malli lienee, että valtiot perivät veroina osan tekoälyn tuottamasta lisäarvosta ja sitten se jaetaan kansalaispalkkana ihmisille. Jonkun täytyy kuitenkin pystyä kuluttamaan tuotteita ja palveluita, oli ne sitten tuotettu ihmisvoimin tai tekoälyllä.
Siitä seuraa kysymys: Miksi tämä eliitti pitäisi suuria ihmismassoja edes hengissä, jos heitä ei tarvita enää työvoimaksi? Ihmiset jo nyt kilpailevat resursseista, sähköstä ja vedestä teknologiajättien datakeskusten kanssa. Mitä tavalliset ihmiset ovat näille miljardööreille enää, jos eivät työntekijöitä eivätkä asiakkaita?
Tuhkaa.
Apokalyptisten elokuvien tulevaisuus on nurkan takana.
Terminator-tulevaisuus odottaa meitä kaikkia.
Transhumanismi on yksi tulevaisuuden "haaste",osataanko sitä tehdä eettisesti ja moraalisesti oikein. Eli yhdistetään ihminen ja kone. En kyllä muista enää, mitä kaikkea tuo käsittää. Ei se hyvältä kuulostanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ette itse asiaan osaa sanoa mitään, niin ammutaan viestintuoja. Klassinen defenssi. Ap
Millä kompetenssilla sä möliset perjantai-iltana tekoälystä vauvalla?
Varmasti suuremmalla kompetenssilla kuin sinä, joka et ole yhteenkään aloituksessa esitettyyn faktaan, tai argumenttiin, joille on kaikille lähteet, osannut esittää asiallaista vasta-argumenttia. Kun ihmisiä korvataan AI:lla kiihtyvää tahtia, niin mistä ihmiset saavat elantonsa? Mitä korvaavia töitä on tulossa ja mille alalle ne tulevat? Ap
Miksi sinä, ap, tästä huolehdit?
Jospa hän on huolissaan yhteiskunnan tulevaisuudesta? Itse en ole yhtä huolissani, mutta ymmärrän, että osa ihmisistä on. Itse kuitenkin uskon osan työvoimasta siirtyvän töihin, joissa tarvitaan käsivarsia (vanhustenhoito vain yhtenä kasvavana alana), ja varmaan jonkinlainen kansalaispalkkasysteemikin tulee jos palkkatöitä riittää harvemmille, myös yhteiskuntarauhan takiahan elanto on tärkeä saada jostakin. Jos robotit alkavat hoitaa ison osan töistä, niin varmaan niiden omistajia sitten verotetaan rankemmin, eikä niin, että muutama omistaa lähes kaiken ja muut kuolevat nälkään. (Ehkä nämä muut tarttuisivat kättä pitempään eivätkä nääntyisi suosiolla). Mutta jotta suuret massat eivät laiskistuisi ja yhteiskunta saataisiin pidettyä pyörimässä, niin ehkä kansalaispalkka voisi olla työikäisille ja -kykyisille osittain vastikkeellinen, koska eiväthän robotit ja AI kaikkea osaa tehdä.
Semmoinenkin tulevaisuudenkuva voi olla mahdollinen, jossa valtiot hajoavat verotuspohjan rapauduttua ja tilalle nousee kaupunkivaltioita, joita sitten hallitsee ne rikkaimmat - neofeodalismia siis.
Useimpien kuolleen valtion kansalaisten kohtaloksi jää kiertolaisuus ja plebeijinä olo näiden kaupunkivaltioiden laitamilla, koska ei ole ominaisuutta x tai y, jotta pääsisi kaupunkivaltioon sisälle tekemään sitä vtun 'työtä', josta nyt niin kovasti meuhkataan joka paikassa.
Mutta mitä työtä niissä kaupungeissa olisi edes, jos työt tekevät robotit ja AI? Mihin ihmisiä edes tarvitaan?
Esimerkiksi kävelyttämään vanhuksia ja pitämään heille seuraa, joka antaa molemmille. Paljon parempi, kuin olla kotona toimettomana, vaikkei tällainen työ tietysti kaikille sovi.
Jo nyt nykyisenkaltaiset humanoidirobotit, kuten Neo ja muistaakseni Kiinassa, tai Japanissa oli kanssa tehty nimenomaan vanhustenhoitoon suunniteltu robotti, pystyy kävelyttämään vanhusta ja pitämään seuraa. Kun nämä kehittyy lähivuosina, ei välttämättä ole tarvetta ihmiselle hoitamaan vanhuksia.
Tuskin se vanhukselle on sama kokemus olla robotin seurassa.
Ja kukas perkele niitä palveluita ostaa. Kun ei ole työtä ja rahaa. Sosiaalietuuksilla ei robotiikkaa maksella. Sähköverkko on tukossa ja koko maapallo täynnä aurinkokennoja ja tuulimyllyjä.
Rahan arvo katoaa. Pörssit romahtaa. Ja ihminen palaa maaseudulle kasvattamaan itse ruokansa.
Hemmetistä se vie virtaa. Jossain kohtaa ratkotaan jo ongelmia 15 vuoden päästä, kun energia ei riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole omaa tekstiä.
Niinhän se pikku-jonneille, jotka eivät koskaan ole päässeet opiskelemaan, onkin käsittämätöntä, että joku voi laatia tekstiä ilman tekoälyä.
Ihme päänaukomista, jos joku esittää kritiikkiä. Kannattaa vahvistaa itsetuntoa, ettei mieli pahoitu.