En kestä enää mieheni toilailuja

Hän on sellainen mies, joka yrittää pitää kulissit kasassa viimeiseen asti. Päällepäin kaikki näyttää melkein normaalilta ehkä jopa vähän itsevarmalta. Hän puhuu paljon, ottaa tilaa ja antaa itsestään kuvan, että hallitsee tilanteet ja ihmiset ympärillään. Hän saattaa korostaa omaa älykkyyttään, vähän liikaakin, ikään kuin muistuttaakseen muita tai ehkä enemmän itseään.

Mutta pienet merkit paljastavat toisen puolen.

Hän katoaa välillä hetkeksi ilman kunnollista syytä. Käyn nopeesti jossain tai tuun ihan kohta, ja kun hän palaa, hänessä on jotain erilaista. Liikkeet eivät ole enää ihan yhtä hallittuja. Askel saattaa horjua hienovaraisesti, tasapaino ei ole täysin kohdillaan. Hän yrittää peittää sen suoristaa selkäänsä, hidastaa liikkeitään mutta pieni epävakaus jää silti näkyviin.

Puhe muuttuu myös. Sanat alkavat takellella, lauseet venyvät ja katkeilevat kesken ajatuksen. Hän saattaa aloittaa jonkin syvällisen pohdinnan, mutta ei oikein pääse loppuun asti. Silti hän puhuu vakuuttuneesti, kuin kaikki mitä hän sanoo olisi tärkeää ja oivaltavaa.

Ja usein hän palaa samaan teemaan: omaan älykkyyteensä.

Harva oikeesti tajuaa näitä juttuja.

Mun ajattelu on vaan eri tasolla.

Se ei tule rauhallisena toteamuksena, vaan enemmänkin puolustuksena, jopa pakonomaisena toistona. Se kuulostaa siltä, että hän yrittää vakuuttaa jotain mutta ei ole ihan selvää kenet.

Fyysisesti hän muuttuu läheisemmäksi. Hän hakeutuu iholle, halailee pitkään ja vähän kömpelösti. Ote saattaa olla liian tiukka tai viipyä liian kauan. Hän nojaa toiseen ihmiseen kuin tarvitsee tukea, mutta peittää sen hellyyden eleeksi. Halaus ei ole pelkkä halaus, vaan myös tapa pysyä pystyssä sekä kirjaimellisesti että ehkä jollain muullakin tavalla.

Hänen käytöksessään on ristiriita. Toisaalta hän yrittää olla kontrollissa, pitää kiinni siitä kuvasta että on fiksu, tilanteen yläpuolella. Toisaalta keho ja puhe paljastavat, että kontrolli lipsuu. Hän saattaa selittää kömpelyytensä ympäristön syyksi huono lattia, väärässä paikassa oleva huonekalu eikä myönnä itselleen, mistä oikeasti on kyse.

Salailu on olennainen osa häntä. Hän ei juo avoimesti, vaan piilottaa sen pieniin hetkiin ja tekosyihin. Se tekee tilanteesta oudon: mikään yksittäinen hetki ei ole selkeä todiste, mutta kokonaisuus alkaa tuntua väärältä. Hänen ympärillään on jatkuva pieni epävarmuus, kuin jokin ei aivan täsmää.

Tällainen mies ei välttämättä ole äänekäs ongelma. Hän ei riko paikkoja tai aiheuta kohtauksia. Hän on enemmänkin hiljaisesti liukuva ihminen, joka pikkuhiljaa etääntyy todellisuudesta, mutta yrittää samaan aikaan pitää kiinni kuvasta, jossa kaikki on kunnossa.

Ja ehkä kaikkein paljastavinta on se, miten usein hänen täytyy sanoa ääneen olevansa älykäs. Se ei kuulosta itsevarmuudelta, vaan enemmänkin siltä, että ilman sitä lausetta jokin hänen sisällään voisi romahtaa.